Bearing. + ihana Cinapallero

Noniin, tänne ilmestyykin sitten Bearingin ja Cinapalleroisen kertomuksia. Pitäähän tätä foorumia käyttää, kun se kerran on olemassa :). Tervetuloa lukemaan meidän yhteisistä hetkistämme!

25.11.2009

//Btw. Ah, miten ihanaa IRL elämää. Ensin possunuha. Sitten jälkitautina angiina. Sitten angiinan päälle, joka ei millään helpota, vielä silmätulehdus <3//

Saavuin tallialueelle lopen uupunena aamukuuden jälkeen. Pyyhin rähmäisiä silmiäni lapasenkulmaan ja naureskelin itsekseni. On se niin ihanaa, kun aamutalli on niin aikainen. Ei sillä, en minä valita, pääsisinhän taas tervehtimään pientä kultamuruani, joka jo varmasti odottelisi aamukaurojaan. Kuljin hetken raikkaassa ulkoilmassa, ei sentään ollut yhtä kylmä kuin eilen, ja uppoiduin ajattelemaan tulevaa joulua. Ai että miten ihanaa olisi kerrankin viettää joulu oikein kunnolla hevostelun parissa. Katsoa, miten oma hoitokoni varttuu ja kasvaa ja samalla pitää silmällä oman tallin mölliköitä.

"Tervehdys," reipas miehen ääni herätti minut haaveistani. Samalla, kun käännyin katsomaan tulijaa, ihmettelin suuresti, kuinka kukaan saattoi kuulostaa niin energiseltä vähän aamukuuden jälkeen.

"Hei," sanoin väsyneesti ja haukotellen. "Minä olen Bearing," tajusin sentään esitellä itseni.

"Sami," mies totesi ja puristi kättäni. "Tallimestari."

"Joillakin on hienot tittelit," naurahdin. "Minä olen vain hoitaja."

Mies nauroi hymyssä suin. "Kyllä, niin on. Kuulin, että sinunnimisesi nuori nainen hoitaa Cinaa!"

"Jep, Cinaahan minä hoidan, sitä tammaapa hyvinkin," totesin ja hymyilin miehelle. Miehen energisyys ei enää huvittanut minua. Hän jotenkin sykki energiaa ja huomasin, kuinka aloin itsekin piristyä.

"Tuletko auttamaan aamutallin teossa?" mies ehdotti silmät sädehtien.

"Mielelläni," vastasin hiukan kainommanpuoleisesti.

Sisällä tallissa autoin miestä annostelemaan hevosten kaurat ja heinät samalla, kun hyräilin iloisesti. Taisin saada hieman katseita osakseni (sekä mieheltä, että hevosilta, jotka napittivat minua ihmeissään), mutta en välittänyt. Aijoin olla minä heti alusta lähtien, enkä ikinä muuttuisi muuksi.

Kun tulin Cinan karsinan kohdalle, pysähdyin hetkeksi. Annoin tammalle pusun turvalle ja taputin sen kaulaa. Hevonen ei ollut aivan yhtä innoissaan aamukaurojensa viivästymisestä, kuin minä. Se olisi kernaasti hyökännyt pääni läpi sitä odottavaan annokseen. Seurauksena oli ikävän polttava tunne nenässäni. Ei sentään murtunut.

"Haha, tiedänhän minä, että sinulla on nälkä tyttöseni," naurahdin ja rapsutin vielä hevosen turpaa. En voinut olla vihainen Cinalle, varsa oli niin ihastuttava. Annoin sille sen kaurat ja tapautin vielä kerran ennen kuin jatkoin matkaani.

Pian oli hevosilla ruoat ja sain aikaa viettää hetken tauon. Lähdin jauhamaan omaa aamupalaani hieman sivummalle, istahtaen suuren heinäpaalin päälle. Sami nauroi minulle jälleen ja ilmoitti, että lähtisi tekemään muita hommiaan. Toivoin kovasti, että näkisimme taas pian. Mies oli mukava, iloinen ja pirtsakka. Hän osasi piristää minutkin. Ja osasi myös nauraa sekä itselleen, että muille. Pidän ihmisistä, jotka osaavat nauraa itselleen. Se on tärkeää. Hekotan itselleni miltei koko ajan. Omalle tyhmyydelleni, kämmäyksilleni ja kaikelle muullekin mahdolliselle. Joskus katson peiliin aamulla ja näen pörrötukkani törröttävän joka suuntaan. Ja silloin nauran kaikista railakkaimmin.

Kun hevoset olivat syöneet, menin Cinan luokse harjakori kädessä. "Pääset kohta ulos, tyttöseni," lupasin sille ja silitin sen pehmeää turpaa. "Mutta ensin minä kuuraan sinut putipuhtaaksi ihan vain kuuraamisen ilosta!"

Harjasinkin Cinan oikein kunnolla ja liu'utin samalla käsiäni sen pehmeällä karvalla. Tunnustelin jalat, selän ja kaulan kuumotuksen ja turvotuksen pelossa, mutta tamma oli elämänsä kunnossa. Vaikka se olikin vielä nuori, sillä alkoi olla kokoa. Lähes yksivuotias hevonen kun alkaa olla jo todella iso, ei mikään pikkuvarsa enää. Käytöksensä puolesta Cinan saattoi kyllä helposti kategorioida pikkuiseksi, se sähelsi ja touhotti koko harjauksen ajan minkä hontelilta jaloiltaan kerkesi. Se oli taas innoissaan työntämässä päätään joka paikkaan ja tällä kertaa se päätti jopa lipaista isolla, laattamaisella kielellään poskeani. "Minäkin rakastan sinua, muru," kerroin sille ja silitin sen kaulaa. Hellin ja hyväilin sitä muutenkin vielä hetken, ennen kuin vein harjakorin pois ja hain tamman riimun ja riimunnarun.

"Nyt lähdetään," kerroin sille hellällä äänellä samalla, kun sujautin riimun vaivattomasti sen päähän. Loksautin riimunnarun paikoilleen ja aloin taluttaa tammaa ulos. Se seurasi tottelevaisesti, intoa täynnä perässäni. Toisinaan se yritti hieman kaahata ohitseni, mutta heilautin riimunnarua keveästi sen edessä ja kielsin, eikä se sen jälkeen heti yrittänyt uudestaan. Pääsimme sulassa sovussa tarhalle ja vapautin hevosen sinne. Tapautin sitä pari kertaa kyljelle ja lähdin sitten itse marssimaan takaisin tallia kohti.

Tallissa siivosin Cinan karsinan. Ai että tamma olikin sontinut sitten eilisen päivän. Sain raahata tuhdin kottikärryllisen sitä itseään lantalaan. Tämän jälkeen vein hieman täydennyspuruja karsinaan ja kasasin patjan mukavasti. Puhdistin taas myös juoma- ja ruoka-astiat ja huitaisinpa jopa pari hämähäkinseittiä karsinan yläkulmasta. Kun työ oli tehty, rupesin puhdistamaan harjoja. Siihen hommaan vierähti hetki jos toinenkin, karvat olivat kietoutuneet tiukasti monissa harjoissa ja sain oikein repimällä repiä niitä irti. Olin kuitenkin lopulta tyytyväinen lopputulokseen ja siirryin nahkavarusteiden kimppuun hyvillä mielin. Löysin juoksutusliinan ja muutaman muunkin nahkahärvelin. Puhdistin ne huolellisesti, vaikka eivät ne kovin likaisia olleetkaan. Heitin myös pari hikistä ja karvaista loimea pesuun.

Kun olin tyytyväinen urakkaan, siirryin päärakennukselle. Siellä olikin jo touhu ja tohina, kun nica tarjoili pöperöitään niitä haluaville. Muusia ja lihapullia, njam <3. Otin kernaasti oman lautaselliseni ja liityin höpöttelevään seurueeseen. Puhuin innolla kaikesta hevosiin liittyvästä, ratsastuksesta, varsoista, ajosta... joulusta... Ja nautin todella talliporukan hyvästä seurasta. Pääsinpä jopa tutustumaan muutamaan uuteenkin henkilöön.

Tauon jälkeen menin ruokkimaan Cinan uudemman kerran ja odottelin piirrutuslehtiö kädessä, että se saa syödyksi. Piirsin tammasta muutaman nopean hahmotelman ajatellen, että kenties joskus piirtäisin sen oikein kunnolla. Kun Cina oli syönyt päätin, että voisin lähteä sen kanssa vähän lenkkeilemään. Harjasin sen taas kevyesti vietyäni sen ensin sisään ja otin sen sitten kiinni pitkään riimunnaruun. "Lähdetäänkö tutustumaan vähän maisemiin?" kysyin siltä hymyillen.

Cina oli pirteällä päällä ja seurasi minua innoissaan. Se selvästi nautti, kun pääse lenkille lähimetsiin. Kävelimme muutamaa mukavannäköistä metsäpolkua auringonpaisteessa. Cina näykki viimeisiä puolijäisiä ruohonkorsia innoissaan ja minä taputtelin sen kaulaa. Tamma kulki energisesti, reippain askelin. Muutaman kerran se piruili ja yritti lähteä omille teilleen tai sitten pysähtyi paikoilleen eikä olisi millään suostunut lähtemään mukaani. Komensin sitä kuitenkin tiukalla äänellä ja saimme noin puolentoistatunnin kävelyretken kunnialla päätökseen. Ja olimme jopa nähneet naaraspeuran, joka pomppi pellolla paksussa turkissaan!

Kun pääsimme takaisin tallille, vein Cinan tarhaan lepäilemään ja annoin sille pari porkkanaa kiitokseksi. Tamma hörähti minulle tyytyväisenä. Tapautin sen kaulaa ja lupasin tulla taas pian sitä morjestamaan. "Hei hei sitten, kultamuruni, nähdään taas pian!"

Hyvästelin tallipihalla vielä muut paikallaolijat ja lähdin sitten taittamaan kotimatkaa.

// Edit. Olisipa aamutalliin meneminen oikeassa elämässäkin noin helppoa Itse kun sattuu olemaan mahdoton unikeko, niin muut saavat herätellä ihan urakalla, jos aikovat saada minut apuun talliin kuuden aikaan. Noh, onneksi virtuaalimaailmassa kaikki on mahdollista.

Positiivinen, reipas, hyvä tarina. Cina nauttii kaikennäköisestä aktiviteetista ja siitä näkee aina lähtösi jälkeen miten se murjottaa kun muilla ei ole pahemmin aikaa vietettäväksi sen kanssa. Ainakin Cinasta lähtee ääntä kun se niin haluaa.
Jospa joulun jälkeen Cinan täyttessä kaksi päästäisiin sitten kokeilemaan kärryjäkin, ja saadaan säästeltyä hoitajan jalkoja, jotta ei aina tarvitse kävellä Juoksutus ja irtohypytyskin olisi hyvä opetella, ihan vain vinkkinä jos löytyy ylimääräistä aikaa tallilla

15 pistettä//

26.11.2009

Oijoin jäseniäni pehmoisella joustinpatjallani. Aamu. Herätys. Ai että oli raukea olo. Lojuin hetken toimeettomana sängyllä. Minulla ei olisi kiire yhtään minnekään. Kun olin jo miltei nukahtanut uudestaan, vilkaisin kännykkäni kelloa. Voi pahus! En ollut herännytkään herätyskelloon ja olin auttamatta myöhässä, mikäli aioin ehtiä tallille ennen hevosten aamuruokintaa. No, se toivo oli turha. Voisin aivan yhtä hyvin odotella hetken ja lähteä tallille kahdeksaksi, jolloin olisi vuorossa siivoilua. Niinpä haukottelin makeasti, soitin nopeasti nicalle ja pyysin anteeksi myöhästymistäni ja menin haukkaamaan aamupalaa. Ainakin ehdin syödä kotona!

Kun olin syönyt ja hoitanut muutkin aamutoimet heitin niskaani tummanvihreät ratsastusliivini ja kiinnitin niihin niiden hihat. Jalkoihini heitin farkkujen päälle chapsini, en ollut koskaan tykännyt käyttää tallilla ratsastushousuja. Chapsini olivat sellaiset ihanat, aivan kuten cowboylla lännenleffoissa. Niissä oli sellaiset lerpakkeetkin sivuilla :). Jalkoihini tungin jodhpurini, minulla ei nimittäin ollut pohkeineni toivoakaan mahtua mihinkään ratsastussaappaisiin. En ole mikään läski pohkeistani, vaan niissä on lihaksia. Ratsastussaappaat on yleensä tehty ruikulajalkaisille. Nappasin mukaani myös kypäräni, vaikken ratsastamaan vielä pääsisikään. Jos aikoisin juoksuttaa Cinaa tänään, olisi hyvä varautua suojaamaan päänsäkin.

Saavuin tallille isäni kyydillä. Hemmo pottuilee minulle aina ajokortista. Olen sanonut, etten halua suorittaa sitä vielä, mutta nyt olen saanut isäni sitten lupautumaan kustantamaan homman minulle, mikäli tunneille menen (ihmettelen suuresti tätä). Niinpä minut varmaan nähtäisiin vanhan toyotamme ohjaimissa kesäkuun jälkeen kaahailemassa tallille itse, niin ettei isän tarvitse kuskata. Naurahdin ja taputin isää olkapäälle hyvästiksi, kun lähdin raikkaaseen ulkoilmaan. Toinen asia, mitä isä ei koskaan ole ymmärtänyt, on hevoset. Isä ei ymmärrä mikä saa minut nousemaan ylös aamukahdeksaksi tai kuudeksi ja raahautumaan tallille siivoamaan kakkaisia karsinoita. Mutta sitä meidän isän ei tarvitsekaan ymmärtää. Hänelle riittää, että hän tietää missä on kytkin, kaasu ja jarru. Hän pärjää sillä ihan riittävän pitkälle. Minä puolestani mieluummin ratsastan, kun ajan peltilehmällä, joka voi jättää minut tienposkeen koska hyvänsä. Hevoset sentään ovat miljoona kertaa luotettavampia!

Kävelin tallille sinne vievää tietä pitkin. Isä ei tietenkään suostunut viemään minua aivan tallille asti kiusallaankaan. Mutta se ei haitannut, kuljin aamuisessa lintujen laulussa hyräillen samaa sävelmää niiden kanssa. Olin iloinen ja onnellinen. Tämä oli oikeaa elämää!

Tallille saavuttuani tervehdin paikalla jo olevaa Samia. Hän naurahti vaatetukselleni iloisesti ja vitsaili jotain cowgirlista. Taisin tosiaan näyttää siltä, kuin tulisin lännenleffasta. Mutta minä kerta kaikkiaan rakastin chapsejani!

Suuntasin kulkuni Cinan karsinaan ja paijailin matkan varrella paria muutakin silkkiturpaa. Cina odotteli minua jo hieman kärsimättömänä. Naurahdin sille, kun se työnsi siron päänsä kainalooni. "Terve vaan tyttöseni, mistäs tänään tuulee?"

Silittelin hetken Cinan pehmeää turkkia ja nappasin sen sitten riimunnaruun. Tamma seurasi minua innoissaan tarhalleen, pomppien varsamaisesti sinne ja tänne. Toppuuttelin sitä hymyssä suin. "Rauhallisesti nyt, me emme ole katujyriä vaan ihminen ja hevonen, jota IHMINEN taluttaa." Kun sain Cinan seisomaan hetken aloillaan tarhassaan, päästin sen irti. Se töytäisi minua kerran leikkisästi turvallaan ja lähti sitten juoksentelemaan. Juoksin hetken sen kanssa, mutta kello alkoi uhkaavasti lähestyä kahdeksaa ja tallin siivoaminen pitäisi aloittaa. Tamma ei tykännyt yhtään, kun ilmoitin sille, että leikki olisi ohi ja että minun olisi mentävä nyt hommiin. Se töytäisi minua turvallaan, kun näki minun kävelevän poispäin. Tapautin sitä kaulalle: "Kuule tyttö, sinä pääset tänään vielä juoksemaan, ihan oikeasti."

Tallilla siivosin Cinan karsinan ja ruoka-astiat. Olin tehnyt eilen sen verran hyvää työtä sen tarvikkeiden kanssa, ettei niiden kuuraamiselle ollut tänään tarvetta. Niinpä nappasin jonkun satunnaisen, karvaisen näköisen harjakorin, ja aloin puhdistamaan harjoja. Fanta ilmestyi paikalle ja hymyili. "Ai sinä puunaat Lukasinkin harjat, kiitos."

"Ajattelin olla vähän avuksi," naurahdin. "Minulle jää aina vähän vapaa-aikaa, kun Cina on vielä niin pirun nuori. Ei ole satulaa kuurattavana, eikä pollea ratsastettavana."

"Kyllä sinäkin vielä pääset kiireen näkemään," Fanta naurahti ja nappasi sitten luudan. "Nyt minä taidan puhdistaa satulahuoneen."

Juttelimme samalla, kun teimme hommia. Fanta vaikutti mukavalta tyypiltä ja olimmehan me jo kerran aikaisemminkin tavanneet (Fantan tarinassa). Oli kiva saada uusia kavereita tallilta.

Kellon alkaessa lähestyä puoli kahtatoista, raahauduimme Fantan kanssa päärakennuksille. Nyt, kun olin kerran saanut maistaakseni nican pöperöitä, en voinut vastustaa ja olla käyttämättä uutta tilaisuutta hyväkseni. Tänään oli oikeaa perinneruokaa, spagettia ja jauhelihakastiketta. Ahmin sapuskaa kurkustani alas ja juttelin muiden kanssa kaikkea mukavaa. Kerroin vähän, kuka olin ja mistä tulin, koska se näytti jääneen monille epäselväksi. Ruoan päälle vietin pienen tauon lueskellen jostain löytämääni vanhaa Aku Ankkaa. Kun kello alkoi lähestyä yhtä, menin hakemaan Cinan heiniä ja kaura-annosta.

"Hei taas tyttö, onko nälkä?" kysyin tammalta reippaalla äänellä, kun kippasin sapuskat sen tarhalle. Hevonen höristi korviaan ja lönkytteli nopeaa ravia minua vastaan. "Taitaa olla, kun noin kiire on," naurahdin.

Silitin hetken tamman kaulaa, kun se söi ateriaansa ja jätin sen sitten rauhaan. Hain kottikärryt ja talikon ja menin tarhalle. Puhdistelin sitä samalla sieltä ja täältä, kun tamma ruokaili tyytyväisenä aidanvieruskulmassa. Cina ei välittänyt touhustani tippaakaan, mitä nyt seurasi toisella korvalla ja silmällä, mitä sen hoitaja teki. Kun olin saanut homman valmiiksi, kippasin lantakasan lantalaan ja palasin katselemaan Cinaa. Tamma oli juuri jauhamassa viimeisiä heiniään.

"Sinä taidat olla oikea ahmatti," sanoin hevoselle kiusoittelevalla äänellä.

"Niin, ja sinä myös," Sami naurahti takaani. Ennen kuin ehdin loukkaantua, mies lisäsi: "Näin mitä vauhtia hotkit päivällistä tänään. Mutta minun täytyy kyllä myöntää, että nican pöperöt ovat ihan älyttömän hyvänmakuisia!"

"Hah," sanoin muka loukkaantuneena. "Sinä se syöt kuin hevonen."

"Kun on ollut tarpeeksi kauan jonkun seurassa, alkaa muuttua sellaiseksi itsekin. Etkö ole kuullut sanontaa, seura tekee kaltaisekseen?" Sami naurahti. Hänen huumorinsa vaikutti ehtymättömältä, vaikkei aina ollutkaan kovin hauskaa. Heitimme kiusoitellen toisillemme läppää, kunnes tuli aika napata Cina matkaan ja lähteä tallille valmistelemaan sitä juoksutusta varten.

Cina seurasi minua talliin mielellään. Se pökki välillä päätänsä selkääni tapansa mukaisesti ja minä nauroin sille. "Olet hassu kaveri, pikkuinen." Tallille päästyämme sidoin sen kiinni karsinaan ja hain harjakorin. "Katsotaan, irtoaako sinusta rapaa."

Ja irtosihan siitä, oikein kunnolla. Kun olin tyytyväinen lopputulokseen ja tunnustellut tamman jalat kunnolla, heitin sille juoksutusvehkeet niskaan. Hieman nuori hevonen kummasteli toimenpidettä, mutta seurasi sitten kyllä tyytyväisenä ja innoissaan minua kentälle.

Kävelytin tammaa ensin etäällä itsestäni. Se käveli korvat hörössä. Vähän se takkuili käännöksissä, ilmeisesti tottumattomuuttaan. Kun sitten aloin kunnolla juoksuttaa sitä, tuloksena oli runsas sarja pukkeja. "Sinusta tulee vielä energinen ratsu," naurahdin. Hevonen juoksi nauttien, pukitellen ja hirvittävää vauhtia, jos jotain täytyy vielä lisätä. Välillä se pomppasi ilmaan kuin leikkivä varsa, välillä se keskittyi. Pistin sen kääntämään hetken päästä suuntaansa ja juoksutin myös toiseen suuntaan. Lopuksi vaadin siltä lyhyet laukkapyrähdykset molempiin suuntiin ja sitten kävelytin sitä. En viitsinyt tottumattoman tamman kanssa työskennellä kovin kauaa, lyhytkin aika sai sen hieman hikoontumaan, vaikka se hommasta nauttikin. Minun ei ollut tarkoituksena juoksuttaa sitä sentään läkähdyksiin, eikä myöskään kipeyttää sen lihaksia.

Tallille palattuamme venyttelin tamman kanssa vähän. Venyttelimme kaikki jalat ja makupalan avulla vähän kaulaakin. Opetinpa sille vähän uutta temppuakin, porkkananpala selän päälle ja kaula kaarelle :D. Meillä oli hauskaa. Taputin tammaa ja silitin sen kaulaa ja se hörähti iloisesti. Vein sen vielä hetkeksi tarhaan ja kuudenaikaan hain sen sisälle. Päätin harjata tamman vielä kevyesti ja mojauttaa sille aimo pusun turvalle, ennen kuin lähdin kotia kohti - tällä kertaa hakijana oli, minun onnekseni, isosiskoni, joka on suuri hevosten ystävä. Hän piipahti moikkaamassa Cinaa ja taputtamassa tätä kaulalle. Cina pärskähti merkitsevästi huomionosoitusten päätteeksi. "Antakaapa minun jo olla rauhassa." Nauroimme siskoni kanssa ja lähdimme hänen vanhalla autollaan kohti kotia.