Black and yellow

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Black and yellow

Viesti  nica lähetetty Ti Huhti 19, 2011 3:45 pm



"Black and yellow, black and yellow, black and yellow.."
"Jesse. Kita kiinni." Reita murahti viereisestä karsinasta.
"No mitää? Hyvä kappale." tuhahdin ja hiljenin. Tallissa oli niin hiljaista. Varsinkin nyt, kun talliradio oli sanonut itsensä irti. Kyllä se vain niin oli, että nican pitäisi käydä vihdoin ja viimein ostamassa uusi radio.
nica oli lähinnä mulkoillut meitä syyttävästi, kun kävimme ilmoittamassa radion täydellisesti kuolleeksi. Ai miten niin pieni kovistelu olisi vienyt radion hengen? Minä vain potkaisin sitä hieman ja se tipahti tuolilta. Kuului kolahdus ja koko vekotin hiljeni. Laite oli ikäloppu muutenkin...
"Joo hyvä kappale, älä raiskaa sitä." Reita vastasi ja lähti tallista kottareiden kanssa. Huokaisin syvään ja nojasin talikkoon. Vilkuilin ympärilleni Anin karsinassa. Täydellisen siisti. Saisi kelvata nipottaja nicalle.

Tyhjensin kottarit ja laahustin ulkona sauhuttelevan Reitan luokse.
"Valmis?" toinen kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi. Kävimme ylisiltä vielä pikkupaaleja heinää ja jaoimme ne tarhoihin hevosille. Sitten laahustimme sisälle.
Potkin kengät jaloistani ja raahauduin keittiöön, missä Sami ja nica olivat kahvittelemassa.
"Täällä sitä vaan lusmuillaan töistä ja juodaan kahvia." mutisin vetäessäni itselleni tuolin pöydän alta ja istahtaessani sille.
"Juodaan kahvia ja laitetaan karsinajärjestys ihan uusiksi, koska joku on mennyt taas ostamaan uuden hevosen." Sami vastasi. Kuulinko sarkasmia hänen äänestään? En ollut varma.
"No jos siinä on ongelma, niin laitetaan se sitten pihattoon." nica totesi.
"Eiei, ei toki. Älä nyt tulistu hyvä ihminen. Saathan sinä sen talliin laittaa jos niin halajat." Sami paikkasi tilannetta.
Nousin pöydästä ja annoin pienen riidantapaisen, ei niin ystävällismielisen keskustelun soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kävin kaatamassa itselleni kupin kahvia (tein kaiken mahdollisimman hitaasti, jotta pöydässä istuva parivaljakko kerkeäisi päättää keskustelunsa) ja istuin sitten takaisin pöydän ääreen.
"No mitäs ostat aina uusia hevosia! Myy joku entinen ja osta vasta sitten lisää hevosia talliin.." Sami ehdotti. Mies oli ilmeisen tympääntynyt keskusteluun.
"Nuoret hevoset tarvitsevat aikaa kasvaakseen ja niiden kanssa pitää aloittaa työskennellä ajoissa! Mitä jos en nyt ostaisikaan uusia, nuoria hevosia vaan antaisin entisten vanheta tallissa ja kun niitten kisaura loppuu ostaisin silloin uusia hevosia ja oho niitten kanssa pitäisi vasta aloitella treenaamaan ja kisakentille ei olisi yhtään valmista hevosta?!" nican litania ei ottanut loppuakseen, joten avasin suuni.
"Minkälainen hevonen?" kysyin. nica huomio keskittyi minuun ja nainen rupesi innokkaasti selittämään uudesta hevosesta. Sami joi kuppinsa yhdellä kulauksella tyhjäksi ja katosi pöydästä vähin äänin.

Sain kuulla, että uusi hevonen olisi 4 vuotias, vaaleanruunikko, suomalainen puoliverinen, tamma ja sen nimi oli Evelynn. No tammojahan sitä oltiinkin vähän kaivattu. Ei sillä, että nican edelliset 50 silmäterää olisivat kaikki olleet oreja.
Lisäksi sain kuulla, että hevonen tulisi olemaan puoliksi Suvin. Ai, nyt Suvi oli mennyt ostamaan ihan kunnon estehevosen?! Missyn jälkeen tyttö oli lähinnä mennyt koulua ja hypännyt satunnaisesti Reevellä tai Merlinillä. Kaipa esteet viehättivät tyttöä enemmän kuin koulu.
"Voinko ratsastaa tänään?" kysyin ennen kuin nica kerkesi lähteä talosta. Nainen mietti hetken ja katsoi sitten kysyvästi minuun.
"No miltä kylki tuntuu?" serkku kysyi.
"Ei siinä tunnu mitään. Tai siis hyvältä tuntuu, ei koske." vastasin. Oikeastaan.. kylki oli aika pitkälti kunnossa.
"No ratsasta sitten. Aika hyvin olet pysynyt poissa hevosen selästä. Kaipa sinä itse tiedät, jos olet kunnossa." nica myöntyi.
Ilmeeni kirkastui ja olisin voinut rynnätä halaamaan serkkuani. Hillitsin kuitenkin itseni, sillä en jaksanut juosta ovelle asti. Kerkesin iloita hetken, ennen kuin nica kurkkasi eteisestä.
"Mutta et Vertillä. Joku muu saa höykyttää sitä ensin ja minun tai Samin pitää olla ehdottomasti vahtimassa." nainen antoi tiukat ohjeet. Katsoin häntä suu auki.
"Mitä? Ei. Vahtimassa? Mikä pikkupentu mä muka olen?" parahdin ja intoni luvallisesta ratsastamisesta loppui lyhyeen. En pääsisikään kiipeämään Vertin selkään tänään.
"Jotain siihen suuntaan." nica huomautti kadotessaan näkyvistä. Ovi kävi ja kohta näin jo ikkunasta, kun nainen jo harppoi kohti tallia.
"Voi saakeli. REITA!"

"REITA!"
"Noooo? Mitä sä karjut? Mä olen olohuoneessa." kuulin vaimean vastauksen. Nousin ylös ja kiiruhdin olohuoneeseen.
"Nukuitko sä?" kysyin vilkaistessani sohvan valloittanutta, uneliaan näköistä poikaa.
"Torkahdin. Mitä sä riehut?"
"Ratsasta Vertti tänään. Sun on pakko."
"Kuka käskee?"
"Minä."
"En jaksa."
"Jaksat. Pakko! Se pitää läpiratsastaa ennen kuin nica päästää mut satulaan.." sopersin nolona.
"Hhahha, oikeesti? No tehdään diili."

Ei helvetti. Rupesin laskeamaan näitä sopimuksiani ja mulla oli kohta kahden vuoden aamutallit harteillani. No ei ihan, mutta läheltä liippasi. Jostain syystä sana diili tai sopimus ja jopa sanat lyödään vetoa eivät käyneet minulle. Sain aina osakseni olla se huono-osaisempi.
Heti Reitan suostuttua ratsastamaan Vertti, lähdin hakemaan hevosta sisälle.
Ori pärisi ja korisi koko matkan talliin. Jokainen tallipihalle jätetty heinänkorsi piti kiertää kaukaa ja sitä piti tuijottaa kieroon. Tässä tämä meidän isojen luokkien peloton hyppääjä. Jostain syystä uskoin, että nica ei koskaan tulisi löytämään hevoselle ostajaa, vaikka yrittäisikin myydä hevosen. No, ehkä korkeintaan jos Vertti olisi huumattu, tai ostaja ei vain yksinkertaisesti haluaisi nähdä hevosta ennen sen ostamista.
Laitoin Vertin karsinaan ja purin kaikki kolme loimea sen selästä. Klipattu puoliverinen päätti heittäytyä piehtaroimaan puruihin, kun olin astunut ulos karsinasta. Kirosin hevosen ja hain sen harjat.
Meni aikaa, ennen kuin olin saanut hevosen harjattua ja nypittyä kaikki purut pois Vertin hännästä ja harjasta. Häntään ei saanut koskea piikkisualla eikä millään kovalla harjalla, vaan se piti ehdottomasti selvittää sormin. Olin siitä ylitarkka, sillä Vertin häntä oli valahtanut niin olemattoman ruikulaksi, että sitä sai kohta sanoa rotaksi. Jollain keinolla häntää piti nyt saada vähän tuuheammaksi. Kyllähän tulevalla jalostusorilla tulisi olla häntä!

Satuloin Vertin ja suitsin sen. Talutin hevosen jopa valmiiksi maneesiin Reitaa varten. Reitan tarvitsi vain tulla, kiivetä edes takaisin poukkoilevan hevosen satulaan ja läpiratsastaa hevonen.
Niinhän se Reita tekikin. Oikeastaan Vertti näytti toimivan ihan näpsäkästi. Tosin aivan eri tavalla kuin minun kanssani, hevonen oli huomattavasti jännittyneempi ja leikki kuolaimellaan jatkuvasti. Silti se myötäsi niskasta ja polki takajaloillaan hyvin alle. Reita taivutteli Verttiä ja käänsi sitä jatkuvasti ympyröille, että se ei päässyt vallan innostumaan. Vajaan tunnin päästä kaikki askellajit oli koluttu läpi ja Reita pysäytti hevosen eteeni.
"Huh." poika totesi. Hymyilin.
"Eihän tolla ole edes hiki." huomautin ja osoitin hevosta.
"Ai ei?" Reita kysyi ja vilkaisi hevosen kaulaa. "No voi hitto, kyllä se jo puuskutti jossain vaiheessa."
"Luulet vaan." hymähdin. Reita laskeutui Vertin satulasta ja ojensi ohjat minulle.
"Ota se, lähen röökille." poika totesi. Otin ohjat ja lähdin kävelyttämään hevosta maneesissa. Huomenna kiipeäisin Vertin kyytiin. Se oli täysin varmaa.

Taluttelin Verttiä 10 minuuttia ja vein sen sitten takaisin tallille. Purin hevosen ja harjasin sen nopsasti. Sitten pari loimea Vertin selkään ja hevonen takaisin ulos. Eihän sillä ollut edes hiki.
Kävellessäni tarhojen ohi takaisin tallia kohti, mietin millä hevosella haluaisin ratsastaa tänään. Vertti olisi ollut ehdottomasti ykkösenä, mutta koska se ei käynyt päinsä, niin seuraava vaihtoehto tulisi olemaan Vertin lähin sukulainen, Reeve.
Nappasin siis narun tallinovea lähimmän karsinanoven koukusta ja lähdin takaisin tarhoille. Hinasin Reeven perässäni talliin ja laitoin sen käytävälle. Reevellähän ei ollut 'vetopaniikkia', kuten Vertillä. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mistä Vertti olisi voinut 'vetopaniikin' keksiä. Hevonenhan ei tehnyt tempauksiaan kuin satunnaisesti..

Harjasin Reeven sekä heitin sille satulan selkään, suojat jalkaan ja suitset päähän. Omaan päähän kypärä ja olin valmis.
Tallipihalla nousin Reeven selkään ja kiristin vyön. Jalustimet olivat melko hyvät. Ilmeisesti joku minun pituiseni tai vähän lyhyempi (luultavasti Suvi) oli ratsastanut Reevellä eilen.
Päätin käydä maastossa, sillä kenttä- ja maneesituuppausta kerkeäisin Vertin kanssa mennä vaikka kuinka. Jostain syystä en ehkä lähtisi maastoon, ennen kuin saisin hevosen kunnioituksen takaisin.
Köpöttelimme Reeven kanssa tunnin lenkin. Kävimme kiertämässä vähän maastoesteradalla (jossa esteet olivat peittyneet lumikinosten alle). Piti siis olla tarkkana mistä ratsasti, ettei hevonen katkaissut koipiaan törmätessään lumen alla pälyilevään esteeseen.
Reeve ei oikeastaan ollut edes turhan energisellä tuulella. Se tarpoi kinoksissa reippaasti, mutta ei lähtenyt käsistä kun laukkasimme muutaman pätkän ja annoin pojalle vähän ohjaa. Paria lentoon lehahtavaa lintua piti säikkyä ja äkkiliike vihlaisi kylkeä hetkellisesti. Selvisimme kuitenkin takaisin tallille elossa, joten mitään huolta ei ollut. Ihan kuin minä olisin antanut ensimmäisen ratsastukseni pitkiin aikoihin päättyä katastrofiin.

Palautin Reeven karsinaan ja vein varusteet paikoilleen. Musta hevonen sai ylleen sinisen fleeceloimensa, vaikka ei se mitenkään liian hikiseltä vaikuttanut. Siihen päälle tökkäsin vielä ulkoloimen ja vein Reeven takaisin pihalle.
Palasin talliin ja menin toimistoon. Nappasin ratsastuslehden hyllystä ja lösähdin sohvalle sitä lukemaan.
Kerkesin lueskella hetken (ja olin ilmeisesti ajatuksissani), kun päälleni pudotettiin kasa käärimättömiä pinteleitä.
"Voiko uskoa, että tallista ei oikeasti löydy yhtään käärittyä pinteliä!" Suvi tuhahti tuuppien itselleen tilaa sohvalle. Nousin vastahakoisesti istumaan ja siirsin pintelikasan Suvin syliin.
"Neiti on hyvä ja käärii itselleen pinteleitä." totesin ja nostin lehden takaisin kasvojeni eteen. Kuten saatoin arvata, lehti riuhtaistiin käsistäni ja se lensi huoneen toisella puolella olevalle pöydälle.
"Ja arvaa, kuka niitä pinteleitä aina käyttää?" Suvi jatkoi. Pyöräytin silmiäni, tiesin mitä tyttö sjoi takaa. Ehkä minä olin aina muutamat viskannut pesukoriin..
"Sami?" ehdotin ja Suvi tuhahti kuuluvasti.
"Jesse ottaa nyt ja rupeaa käärimään pinteleitä. Tuolla on vielä pesukorissa toinen mokoma ja osa on vielä kuivumassa, arvaa saako nica hepulin jos se huomaa miten varusteita kohdellaan."
"Ehkä." mutisin ja nappasin itselleni muutaman jalkarätin. Niitten erotteleminen ja irti saaminen toisistaan oli tuskan takana. Kääriminenkin oli tuskaa, kun valkoiset rievut olivat niin rullalla ja kierteellä ja taittuneita kuin vain pystyi olemaan.
En ikinä jaksanut kääriä pinteleitä käytön jälkeen, vaan lähinnä viskasin ne pesukoriin. Pinteleiden käytöllä pääsi helpommalla, kun ei tarvinnut hinkata suojia käsin, vaan pesukone pesisi pintelin puolestani.
Ahersimme urakan parissa hiljaisuuden vallitessa. Vilkaisin välillä Suvia. Tytön mustat hiukset olivat suloisesti laineilla ja ilme oli keskittynyt.
"Sä saat nyt sitten hevosen." huomautin lopulta. Pakkohan minun oli jotain sanoa. Hiljaisuus teki ilmapiirin vaivaantuneeksi.
"Joo. Se on aika näpsäkkä. Näyttää vähän Vertiltä, tosin se on isompi." Suvi vastasi ja katsahti minuun.
Naurahdin. "Niin mä kuulin, pahuksen pahus. Isompi kuin Verde? Miten sä pääset sinne selkään?" kysäisin ja virnistin. Suvi katsahti minuun kysyvästi.
"Ehkä mun pitäis kysyä, että miks sä ratsastat ponilla, kun jalat meinaa raahautua maassa?" tyttö huomautti.
"Haha, hyvä yritys." virnistin ja kaivoin kännykän taskustani.
"Millon se tulee?" kysäisin laittaessani puhelimen takaisin taskuuni.
"Ylihuomenna." Suvi vastasi. Tytön kasvoilla oli hymy.
"Kävitsä koeratsastaa sen?"
"Joo, nican kanssa. Se oli tosi osaava, vaikka ikää ei oo kuin 4 vuotta. Ja se on aika rauhallinen käsitellä, siis kun miettii, että se on niin nuori. Ratsastaessa se oli vähän Missyn tapanen, ehkä mä siks tykästyin siihen." Suvi selitti ja pinosi valmiiksi käärittyjä pinteleitä koriin, minkä voisi laittaa hyllyyn.
"Ja teidän porukat suostu ostamaan sulle puolet?" kysyin laittaessa omaa pintelikasaani laatikkoon.
"Joo, kyllähän ne. Pitihän mun nyt joku hevonen saada, kun Missy alko olemaan vähän vanha isommille kisakentille." Suvi analysoi. Hymähdin itsekseni, sillä olin juuri saanut viimeisen pintelin käärittyä ja tiputin sen koriin.
"Hyvä, saatiinpa tämäkin tehtyä." Suvi sanoi iloisesti noustessaan ylös. Katsahdin Suviin hölmönä.
"Siis mitä? Etkö sä tarviikkaan pinteleitä jollekin hevoselle?"
"En toki, sanoinko mä jotain sellasta?" tyttö kysyi virnistys huulillaan. Nieleskelin hetken ja yritin löytää sanoja tilanteeseen.
"Eikö kukaan tarvii? Turhaanko sitä tässä raadettiin, kun olis voinu olla tekemättä mitään!?"
Suvi kohautti olkapäitään ja katosi hihitellen toimistosta. Lysähdin takaisin sohvalle ja vilkaisin kelloa kännykästäni. Puoli kaksi. Nousin ylös ja raahauduin ruokkimaan hevosia. Hevoset saivat ruuat todella nopeasti, sillä minun täytyi olla kahden aikaan kaupungissa tuttuja tapaamassa ja en tohtinut lähteä sinne tallivaatteissa.

Heitin siis nopeasti kaurat tarhoihin ja pihattoihin ja vähän heinää jokaisen hevosen eteen. Sitten pikapikaa sisälle vaatteidenvaihtoon, autonavaimet kouraan ja parkkipaikalle.
"Ei hele, missä hemmetissä se auto on?!" sähähdin ääneen, kun huomasin nican auton puuttuvan muiden joukosta.
Juoksin talliin ja etsin käsiini Suvin. Onnekseni tyttö lupasi heittää minut kaupunkiin, vain koska olin auttanut pinteleiden kanssa. Käveleminen ei olisi tullut kyseeseenkään.

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa