Megin ja Dolon kirja

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty To Marras 26, 2009 8:56 pm

NIMI: Dazna Dolovenja "Dolo"
ROTU/SKP: Knabstrupinhevonen/tamma
IKÄ: 12.5.2005
OMISTAJA/HOITAJA:Meg/haetaan


Elikkä tänne kaikki Dolon toilailuista

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Irtohypytystäkö? (löytyy myös viekusta)

Viesti  Meg lähetetty To Marras 26, 2009 9:01 pm

Tulin Dolon luo ja se näytti kyllästyneeltä. En ollut ehtinyt paljoa Dolon kanssa, kuin on aina kaikkea muuta. Tänään olin varannut sille yli puolet päivästäni. Dolo pääsisi hyppäämään irtona. Se rakasti sitä, joten oli aika. Otin tamman kiinni ja sidoin sen aitaan.
avasin harjapakin ja aloitin harjaamisen. Dolo hypähteli ja steppasi hiukan, mutta se ei häirinnyt minua. Dolo katseli muita hevosia korvat hörössä. Se hirnahteli kaikille, jotka soivat sille huomioita.
Dolo osasi olla myös hyvin ärsyttävä, se osasi tehdä vaikka mitä, ilman että voi suuttua sille. Dolo koikkelehti paikoillaan. Minun piti varoa jalkojani.
- asetuhan siitä, komensin tammaa. Dolo mulkasi minuun, mutta asettui lopulta. Sain kaikki kovettuneet liat sen jaloista. Varmistin vielä, että tamma oli varmasti puhdas. Vaihdoin tammalle suitset, mutta otin ohjat pois. Napsautin riimunarun toiseen kuolainrenkaaseen. Vein tamman kentän laidalle. Olin jo valmiiksi rakentanut kavaletteja, joiden yli Dolo pääsi ravaten. Kentän toiselle laidalle olin rakentanut kolmen esteen kujan. Aloitin kävelyttämällä Doloa, tarkastin, että se totteli kaikkia käskyä. Ravuutin tammaa ja se hyppelehti vieressäni innoissaan. Tamma veti muutaman pukin. Väistin sen jalkoja. Kuin tamma oli verryytetty, oli aika ryhtyä töihin.
Ensin ravuutin sen kaveleteille, joiden yli mentiin koreasti. Dolo käyttäytyi varsin hyvin, olin tottunut jo siihen, että se pelleili ja riehui kuin vähä-älyinen, mutta tällä kertaa tamma käyttäytyi hyvin.

Huokaisin liian aikaisin, sillä pian jossain liikahti joku, hiirtä isompi. Dolo hypähti kohti minua ja sain parhaani mukaan väistellä sitä, mutta valitettavasti tamma onnistui tulemaan päin. Sen pää kolahti omaani. Ennen kuin huomasinkaan, tunsin jokin valuvan poskea pitkin.
- Ei kai verta? Huudahdin lievästi kauhuissani. Pyyhkäisin poskeani ja oletukseni osui oikeaan. Kaiken jälkeen vielä tämä, ajattelin.
Dolo hypähteli ympärilläni, sen naru kieppui jaloissani.
- Hei höppänä otas nyt ihan rauhassa, juuhan? Rauhoittelin tammaa. Se pysähtyi lopulta ja sain huokaista helpotuksesta. Pyyhin verta hihaani, samalla yritin pujotella ulos Dolon aiheuttamasta solmusta. Sen naru oli kietoutunut ympärilleni ja tamma paniikissaan oli sitä vielä sotkenut. Nyt kuitenkin se seisoi paikallaan.
- Pysy siinä, jooko? anelin tammaa. Samalla tarkistin miten pääsisin ulos narusta. Yritin parhaani kiemurrella, mutta siitä ei ollut hyötyä, pikemminkin haittaa. Kuulin jonkun kävelevän lähistöllä.
- Hei sielä. huudahdin. Joku lähestyi minua. Tyttö oli hiukan minua vanhempi, hän oli hoikka ja ruskeahiuksinen.
- Hei kuinka voin auttaa? Henkilö kysyi. Hymähdin.
- Eikö se ole aika ilmiselvää? Kysäisin. Tyttö silmäli minua hetken ja tajusi saman kuin minä aijemmin. Hän lähestyi, saaden Dolo steppaamaan. Onneksi saimme sotkut selväksi ja Dolokin rauhoittui. Se nuuhkaisi uutta tuttavuutta kiinnostuneena. Siinä vaiheessa tiesin hänen olevan Suvi ja töissä ML:ässä. Tyttö lähti ja voimme keskittyä vihdoinkin verryyttelyyn. Nyt Dolo oli innoissaan.
Lähdin juoksemaan sen kanssa, mikä sai puhtia neitiin. Se lähti perässäni, mutta yritti kiriä ohitseni. Aina ensimmäisenä, ajatttelin.
Pidättin tammaa hiukan. Se protestoi hypähtämälle pystyyn.
Annoin tamman tehdä sen, kunnes hidastin.
- Ennen kuin sekoat, sanoin tammalle. Ravuutin vielä muutamaan kertaan, kunnes päästin tamman "kujalle". Se lähti kuin tykin suusta ja hyppäsi kaikki esteet kauniissa kaaressa. Dolosta näki kuinka se nautti hyppäämisestä. Esteet olivat n. metrin korkeita, mutta tamma hyppäsi ne reilusti yli. Dolo on yksi ristiriitaisimmista hevosista jota olin koskaan käsitellyt. Se saattoi hypätä mistä vaan, mutta seuraavalla viikolla kaikki esteet pelottivat. Tiesin tamman oikkuilevan, mutta en sitä ruvennut "palauttamaan ruotuun".

Dolo sai olla vähän kakara vielä, joten se sai pelleillä aina välillä. Se pääsi ulos kujalta ja lähti laukkamaan pitkin ja poikin kenttää.
- Doloo, kutsuin sitä ja rapisutin muovia taskussani. Tamma hidasti ja käänsi korvaansa minuun. Se ravasi suoraan kohti pää korkealla ja askel koreana. Käänsin tammalle osittain selkäni, jotta se ei karkaisi, kuin huomaisi, ettei minulla ollut mitään. Dolo oli aivan vieressäni ja napsautin sen kiinni.
- Hieno tyttö, kehuin tammaa. Se tunki päätään syliini ja pärskähti närkästyneesti, kuin mitään ei löytynyt.
Talutin tammaa, samalla nostin puomeja, niin että, ensimmäinen jäi metriin, seuraava 1.10m ja viimeisen 1.2m. Dolon korvat heiluivat ja tutki puomia kiinnostuneena. Lopulta tamma kyllästyi ja jäi seisoskelemaan taakseni. Varmisti, että puomit olivat suorassa, ennen kuin lähdin taas ravuuttamaan Doloa.
Nyt se pysyi rauhallisena ravissa, mutta nosteli jalkojaan koreasti. Se oli saanut purkaa ylimääräisen energiansa pois, niin nyt se voi sitten keskittyä työhön. Päästin Dolon kujalle ja se lähti itsevarmana hyppäämään, mutta kuin Dolo ensimmäistä kertaa huomasi, esteiden korkeuden se epäröi askeleen verran.
Maiskutin nopeasti ja se sai lopulta Dolon lähtemään hyppyyn. Toinen takakavio hipaisi puomia, koska Dolo ei jaksanut tehdä töitä tarpeeksi. Alastulo oli hyvä ja tamma pääsi jatkamaan kolmannelle ja viimeiselle esteellle. Se oli edellistä korkeampi, joten Doloa taas epäilytti. Maiskuttin sitä eteenpäin ja huitasin riimunarua ilmassa. Dolo ymmärsi koota itseään ja astui alleen. Sen askel oli reipasta ja ilmavaa. Ei niin laakeaa, kuin kahdella edellisellä. Dolo ponnisti hypyyn hieman liian kaukaa, joten se joutui venyttämään itseään, jos halusi esteen yli puhtaasi ja sitähän totta vie tamma halusi. Tällä kertaa Dolo veti molemmat jalkansa, edestä ja takaa kippuralle ja tuli puhtaasti alas.

Tiesin heti, että tammassa oli potenttiaalia, sillä oli hyppykykyä ja rohkeutta. Se tarvitsisi treeniä, kokemusta ja hyvän ratsastajan. Otin tamman kiinni ja rapsuttelin sen kaulaa onnellisena.
- estehevoseni, sanoin sille ja annoin palan porkkanaa. Lähdin ravuuttamaan sitä, jotta lihakset eivät venähtäisi. Dolo helmeili hiestä ja sen kaula laski alas päin. Ravissa puuttui koreus ja vauhti. Se oli tasaista ja rauhaisaa. Nuori tamma sai tehdä töitä esteillä. Se saatoi vaikuttaa vähältä, mutta parempi näin, kuin ahnehtia liikaa. Dolo seurasi ihmeen kiltisti ja se rentoutui, kuin taas minä puuskutin hiki otsallani. Käännyin keskelle ja vaihdoin suuntaa. Tamma jäi jälkeen ja sen ravi hidastui.
- Vähän vielä, kannustin Doloa eteenpäin. Se ravasi vierelleni ja pysyi vierelläni. Aidalle ilmestyi Nica. Hän heilautti kättään minulle ja hidastin tamman käyntiin. Talutin raskaasti puuskuttavaa Doloa Nican luokse.
- Hei vaan, tervehdin ja puuskutin.
- Näin miten se hyppäsi, tammassa on potenttiaalia, oletko ajatellut kisaamista? Nica kysyi ja rapsutti Dolon otsaa.
- No en oikein ole miettinyt, vähän helpoissa luokissa olemme käyneet, mutta ei se enempää, vastasin. Nica ojensi tamman loimen ja otin sen kiitollisena vastaan.
- En ajatellut, myönsin hiljaa.
- Et varmaan ajatellut sen menevän noin hyvin? Nica sanoi. Laitoin loimea Dolon ympärille, se näytti helpottuneelta. Katsoin taas Nicaan ja hymähdin.
- No joo.. myönsin. Dolo näytti taas toipuvan, sillä se tuuppi minua kärsimättömänä. Rapsutin Doloa otsasta. Lähdin taluttamaan sitä pitkin kenttää. Dolo venytti kaulaansa ja rentoutui. Se löntysteli.
Kävelin rauhallisesti uraa pitkin ja hengitin viileä ilmaa. Hiki tuntui kuivuvan ja aloin taluttamaan tammaa takaisin ML:ään. Se seurasi rauhallisesti huolimatta ympärillä ääntelevästä metsästä. Pääsimme pihatolle, jossa otin tammalta suitset pois ja pyyhin hiet pois, vaihdoin sille riimun ja päästi vapaaksi. Tamma ravasi pois aidalta. Täytyy alkaa treenaamaan Doloa kunnolla, ajattelin kävellessäni kotiin.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ti Joulu 01, 2009 9:07 pm

Esteet ja muta, hyvä yhdistelmä.

Taas yksi ankea aamu, huokaisin. Kello näytti vähän yli seitsemän.
Pesin kasvoni ja vaihdoin vaatteet. Juoksin bussi pysäkille ja bussi oli juuri lähdössä. Koputin oveen ja pääsin sisään.
- Kultapieni, älä nuku niin myöhä, kultapieni.. Bussi kuski aloitti.
Katsoin häntä hiukan kauhistuneena. Näytin korttini ja menin istumaan. Matkaa kesti aikansa ja pääsin lopulta perille.
Lähdin kävelemään hieman ankeaan metsään. Mutainen tie sai minut kiroamaan. Saappaat tykkää.. mietin turhaantuneena. Jo tutuksi tullut talli piha häämötti edessäni. Sylissäni minulla oli upouusi ratsastusloimi ja huopa, jotak oli saanut lahjaksi. Näin iltojen kylmetessä Dolo tarvitsi peitettä. Kello näytti jo kahdeksaa. Menin Pihatolle, jossa Dolo majaili. Se oli jo ulkona jauhaen heinään, mitä sille oli heitetty. Joku puhdisti juuri pihatoa. Kuulin kuinka hän nosti vanhoja olkia kottikärryynsä.
Katsoin taas kelloon. Missä se poika viipyy, ajattelin. Ystäväni Dean lupasi tulla auttamaan Dolon kanssa tänään, mutta hänestä ei kuulunut pihahdustakaan. Oisihan se pitänyt arvata, ajattelin jo vihaisena. Silloin kuulin lähestyviä askelia.
- Tänne puskaan on niin vaikea löytää, Dean ärisi.
- Eksyitkö kenties? Kysyin hymyillen.
- Väärään bussiin menin, Dean vastasi lopulta. Poika haroi hiuksiaan, jotka eivät millään pysyneet pois silmiltä.
- Hyvä, että tulit, sanoin lopulta. Dean katsahti minuun.
- Niin on, Dean myönsi.
- Mutta missä se hupsu tammasi on? Dean vaihtoi aihetta.
Osoitin peukalolla pihatolle. Dean tähysi.
- Oho. ompa se muuttunut, Dean sanoi. Lähdin ajatuksissani kävelemään kohti pihattoa. Meinasin melkein kävellä Reitan syliin, kuin en katsonut eteeni.
- Hei, poika ärähti. Säpsähdin ja katsoi ylös.
- Anteeksi, sanoin ja jatkoi matkaani. Reita pudisteli päätään ja nosti kottikärynsä. Poika jatkoi matkaansa.
Dean kiri viereeni.
- Kukas tuo oli? Hän kysyi.
- Reita, tallityöntekijä, vastasin. Dolo oli huomannut meidät ja vaelteli aidalle herkkujen toivossa. Se korskui vaativasti. Katsoin tammaani pitkään ja hartaasti. Se käänteli korviaan ja laski päätään hitaasti alas.
kunnes se nappasi kevyeesti hampailaan hihastani.
- Hei, huudahdin ja nostin käteni ilmaan. Tamma peruutti muutaman askeleen ja jäi mulkoilemaan minua.
Houkuttelin Dolon luoseni ja hieroin sen otsaa.
- Höppänä olet.. kuiskin tammalle. Dolo katsoi minuun, sillä todella tutulla ilkikurisella katseellaan. Tiesin heti, ettei tästä tule helppo päivä. Hain sen harjat ja sidoin tamman kiinni. Se steppaili levottomana.
- Oleppas nyt siinä, ärähdin tammalle. Dean seurasi puhdistus operaatiotani huvittuneena.
- Tuolla hevosella on yliote sinusta, se pompottaa sinun mielensä mukaan, Dean sanoi. Käännyin poikaan päin.
- Juu ei ole tultu... aloitin, mutta Dolo yritti samalla napata takinliepeistäni. Käännähdin ja ärähdin tammalle, se päästi irti ja esitti viatonta.
- tulen kuule sun kanssas hulluks, sanoin tomerasti Dololle. Se katseli minua "et-oo- tosissa" ilmeellä.
- Ei mitään kunnioitusta, Dean tokaisi. Suuntasin häneen murhaavan katseen. Dolo pelleili, kyllähän se tiedettiin, mutten jaksanut sen kanssa käydä kädenvääntöä. Tällä hetkellä, Dolon käytös oli vähän retuperällä, myönnetään.
- Miten voit luottaa siihen, jos se vain pelleilee koko ajan? Dean kysyi pistävästi.
- Sinulta en ala yhtään, hevoskoulutusluentoa kuuntelemaan, joten sen voit jättää sanomatta, vastasin turhaantuneena. Dean nosti kätensä ylös ja astui taaksepäin.
- Selvä, mutta älä tule minulle itkemään,kuin ei se pysy enää aisoissa, Dean tuhahti.
- en tule, ilmoitin. Dolo oli melkein puhdas. Setvin sen jouhia, mistä tamma ei kovinkaan paljoa pitänyt. Se luimi ja polki jalkojaan.
- Kestät nyt hetken, tyynyttelin Doloa. Dean katseli tekemisiäni pää hieman kallellaan. Loin häneen kysyvän katseen ja poika teeskeli katsovansa jonnekin muualle.
- Katotko tota, sen aikaa kuin haen kamat? Kysyin Deanilta.
- Onko minulla valinnanvaraa? Dean vitsaili.
- Ei, vastasin naurahtaen. Hain Dolon varusteet ja jätin Deanin sen vahdiksi. Palatessani Dolo seisoi pää korkealla ja korvat luimussa.
- Mikä sille tuli, kysyin ihmeissäni. Dean seisoi kauempana tympääntyneesti.
- Yritin vaan... Dean aloitti.
- Jaaha, tämä on naisten hevonen, vastasin kuuntelematta pojan vastaväitteitä.
- Naisten hevonen todella, Dean tuhahti halveksivasti.
Sivuutin kommentin ja aloin laittamaan Dololle varusteita. Se otti kuolaimet hyvin, mutta yritti sylkeä niitä pois suustaan. Vedin niskahihnan korvien yli, ennen kuin Dolo ehti sylkeä kuolaimet pois. Otin satulan ja katsahdin Deaniin. Hän seisoi kyllästyneen väliinpitämättömänä, todella tympääntyneen näköisenä. Pojat, jos tollaisesta loukkaantuu, niin... ajattelin kummastuneena. Laitoni satulan tamman selkään ja vedin martsarinlenkistä satula vyön läpi.
Dolo valmistautui jo pelleilemään. Mulkaisin sitä varoittavasti, joten tamma luopui ajatuksesta. Vedin vyön kiinni. Mistähän johtuu, että ärsyynnyn koko ajan Deanista ja hän minusta, koko ajan erimielisyyksiä ja pientä kärhämää. Pyyhkäisin ajatukseni pois kertaheitolla ja keskityin Doloon. Pelleilevä tai ei, mutta ei ainakaan ärsytä koko ajan.
Dolo oli nyt varustettu, joten vedin kypärän päähäni ja nappasin hanskat.
- Mennäänkö? Kysyin Deanilta. Poika katsahti minuun väliinpitämättömänä. Heilautin kättäni turhaatuneena. Talutin tamman ulos ja nousin selkään. Se steppasi allani, kävelimme pientä ympyrää, sillä välin kiristin vyötä ja säädin jalustimia.
Pidättelin ja rauhoittelin Doloa. Tekee, juuri mitä pyydät, käskin itseäni. Vedin raikasta talvi ilmaa sisään ja annoin negatiivisen ilman virrata ulos, sen olin jo kauan aikaa sitten opetellut.
Unohdin kaiken muun paitsi Dolon ja istuntani, kaikki muu vain haihtui pois. Heti kuin rentouduin, niin Dolo pysähtyi. Se jäi seisomaan paikoilleen. Rapsutin tamman niskaa. Nyökkäsin Deanin mukaani ja lähdimme kohti Serenin estekenttää..
- Dean, mikä sinun on? Kysyin ja katsoin poikaa.
Hän katsoi toisaalle ja esitti kiinostuvan jostain muusta, kuten harmaasta metsästä. Doloa hermostutti kireä ilmapiiri ja sitä ärsytti mennä hitaasti. Olin opettanut tammalle avotaivutuksen alkeet, se osasi kulkea suoraan, vaikka asetin sitä sisään. Sitä käytin hyödykseni ja asettelin tammaa puolelta toiselle. Se vänkyröi allani ja jouduin todelle pakottamaan pohkeitten väliin. Dean vilkaisi meihin aina välillä ja käveli hieman kauempana minusta. Pidätin Doloa, jotte se pysähtyi ja peruututin tammaa muutaman askeleen. Se vänkyröi taas, mutta tasoittamalla ohjasotteeni ja pitämällä pohkeet kiinni Dolo peruutti kauniisti ja suoraan.
- Olen pahoillani, keskityn tästä edes vain sinuun, Kuiskasin Dololle ja napatin sen raviin. Tie oli tasaista, joten siinä voitiin ravata. Ohitin ylpeänä Deanin ja jatkoi ravissa. Dolo tapansa mukaan temppuili se seisahtui, kääntyi ja lähti toiseen suuntaan, nyt Dean ohitti meidät huvittuneena. Käänsin Dolon taas meno suuntaan ja ymmärsin nyt mitä Dean oli tarkoittanut. Dololla oli yliote minusta.
Nyt riitti, ajattelin ja käänsin Dolon topakasti oikeaan suuntaan. Se pysähtyi taas, mutta tällä kertaa näpäytin tammaa napakasti lavalle. Se toimi, vähäksi aikaa. Seuraavan kerran kuin Dolo pysähtyi, napautin sitä lautasille ja se pukitti. En pudonnut, vaikka horjahdin. Napautin raipalla toistamiseen ja käskin pohkeella Doloa eteen. Se luimisti korviaan ja yritti peruuttaa. Työnsin painopistettäni eteen ja naputin pohkeella. Dolo heitti päätään, mutta en antanut sille enää yhtää ohjaa. Dean oli jäänyt katselemaan valtataistelua. Seuraavat kymmenen minuuttia "keskustelimme" Dolon kanssa. Ärähdin tammalle tosissani ja pistin sen apujen väliin, enkä mitenkään hellästi... Dolo suostui vihdoin kuuntelemaan. Välillä pitää näyttää oikuttelevalle hevoselle paikkansa, jos se ei itse tajua sitä. Nuori tamma oli murrettu, joten pehmensin apujen käyttöä. Annoin ohjaa ja rapsuttelin säkää. Dolo käveli rauhassa, mutta epävarmana allani, se näytti varovan askeliaan.
Juuri tämän olisi halunnut välttää, pelon. En halunnut hevoseni tottelevan, vain koska se pelkäsi, vaan koska se halusi. Sovittelin raakaa voimaani, puhelemalla ja osoittamalla parhaani mukaan luottamustani Doloon. Se rentoutui lopulta, mutta tarkkaili minua koko ajan. Ohitin Deanin. Hänellä oli "mitä minä sanoin"- ilme.
- Älä, ärähdin pojalle. Mulkoilin häntä vihaisena, tiesin, että Dean oli ollut oikeassa, mutten sitä Deanille halunnut näyttää, en vielä. Kenttä hämötti jo.
Ravasin portia kohti, Dolo luuli, että se piti hypätä ja alkoi valmistautumaan hyppyyn. Käänsin tamman viime hetkellä. Hidastin käyntiin ja ohjasin sen portille. Avasin portin rutiinin omaisesti, ilman sählinkiä. Dolo hörähti ihmeissään, mutta pysyi allani. Se käveli varmana sisääb, mutta hypähti kauemmas tuulen heilauttaessa porttia.
- Hupsu, tuuli se vain oli, kuiskasin tammalle. Ihmeekseni kentälle oli koottu jo erikokoisia esteitä.
Dean jäi nojailemaan aitaan. Painostava hiljaisuus laskeutui väliimme. Käänsin Dolon pois ja aloin lämmittelemään sitä. Vaivaantuneena ja hajamielisenä tein kaikki tehtävät. Dolo meni huolimattomasti ja epäröiden. Se tiesi tai tunsi minun epäröinnin ja reakoi siihen nopeasti. Oli aika aloittaa hyppääminen.
Ensimmäinen meni hyvin, samoin toinen, kolmas kolisi ja sai Dolon sekaisin, neljännellä se epäröi ja vikalle kielsi. Olin luiskahtaa alas, mutta nipin napin pysyin satulassa. Otin lähestymisen uusiksi ja taas kielto. Se vaikutti minuun pahemmin mitä luulinkaan, vaikken halunnut luovuttaa, minun oli pakko pitää taukoa. Keskityin taas mielenrauhani ja yhteyden Doloon löytämiseen. Se kulki allani epävarmana, mutta nuori tamma yritti parhaansa, joten päätin minäkin. Hengitä, ajattelin.
Otin uudelleen koko radan, se sujui kohtalaisesti.
Viimeiselle pystylle lähestyttäessä tunsi pelon kalvan sisintäni, se järkytti minua, enää yksi askel...
Täys-stoppi, kommea loikka, jossa en enää pysynyt mukana. Tiesin putoavani, joten suojasin kasvoni.
Muutamassa sekunnissa makasin mudassa haukkoen henkeäni. Dolo laukkasi ihmeissään. Dean meni ottamaan sitä kiinni. Tunsin ensimmäisen kyyneleen vierähtävän poskelleni. Hitaasti, kuin unessa tarkastin, ettei mihinkään sattunut. Hengittäminen oli raskasta ja huohotin maassa. Ajatukseni pyörivät päässä ja yritin parhaani saada niitä kuriin. Kuulin Deanin lähestyvän ja kuivasin kyyneleeni.
- Kävikö pahasti? Poika kysyi huolestuneena. Pudistin hitaasti päätäni.
- Mitäs nyt kastuin, sain sanottua. Otin ohjat Deanilta. Hän auttoi minut satulaan.
- Onkohan tuo järkevää? Näin sen, Dean sanoi ja kasoi minua tarkasti.
- Näit minkä? Kysyin, vaikka tiesin vastauksen jo.
- Pelkosi, mitä sinä pelkäät? Dean hämmästeli. En tiennyt mitä vastata, halusin vain sivuuttaa kysymyksen. Käänsin Doloa, mutta Dean pysäytti Dolon.
- Et voi hypätä, jos pelkäät, poika sanoi.
- En pelkää, vastasin, valhe, joka oli pakko kertoa.
Lupun ajan hyppäsimme vain helppoja esteitä ja Dean neuvoi parhaansa mukaan.
- Rentoudu, älä jännitä.. Dean huusi. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen. Hidastin Dolon käyntiin ja annoin pitkää ohjaa.
- Tämä oli tässä, ilmoitin kovaan ääneen.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ti Joulu 15, 2009 8:31 pm

15.12 Kylmää..

Tuuli puhalsi navakasti saaden luutkini jäätymään. Lunta tuli tasaisesti, suurina hiutaleina. Kävellessäni(jos voi siksi edes kutsua) kohti ML:ään, pelkäsin liukastuvani peilinä kiiltävällä tiellä. Mitenköhän ne hevoset pysyvät tässä säässä pystyssä... kummastelin. Kävelin pihaton ohi ja näin Dolon ulkona. Se kyhjötti yhessä kulmassa ja värisi hiukan loimen alla.
- Doloo? Huusin. Tamma nosti päänsä ja lähti kankeasti kohti.
- Mitenkäs sujuu? Kysyin tammalta ja rapsuttelin sen otsaa. Dolo puhalsi ilmaa väristen. Se painoi päänsä vasteni ja sai minut hymyilemään.
- Tänään mennään vaan kävelylle, sanoin tammalle ja samalla avasin portin. Hain Dolon riimunarun ja sidoin tamman kiinni. Tällä kertaa Dolo ei stepannut tai riehunut.
- Hieno tyttö, kehuin sitä hyvästä käytöksestä.
Loimi otettiin pois ja aloin harjaamaan tammaa.
Dolo ei kovinkaan likainen ollut, ainakaan loimen kohdalta, joten se sai sen pian takasin. Laitoin tammalle viltin päälle ja vedin sen vyöllä kiinni. Puhdistin Dolon jalkoja, niissä olinkin hommaa.
Tamma oli paljon ulkona, joten sen jalat likaantuivat vaihtelevassa säässä ja maan kunnosta.

Kuin viimeinenkin paakku lähti, onneksi. Otin tamman irti nppasin raipan ja makupaloja ja lähdimme kävelemään. Dolo seurasi innoissaan perässäni, se nautti likunnasta, kuinka vähäisestä tahansa. Katselin ja kuuntelin metsähuminaan, kuin samalla vedin Dolo mukaani. Se sähläsi levottomana omiaan. Tutki ympäristöä ja työnsi turpansa, joka paikkaa. Pääsimme metsä aukiolle, jolla ravuutin Doloa. Se lähti innokkaasti, vähän liiankin innokkaasti liikkeelle ja heittelehti. Pienet pukit tamma teki. Tämän jälkeen lähdimme pitkin polkua.
Vähän kivistä ja muutenkin hankala kulkuista.
Lunta oli tullut jo sen verran, että en huomannut kuoppaa maassa. Valitettavasti astuin juuri siihen ja kaaduin.
- Ei hel***, voi saakeli, kirosin kovaan ääneen ja pyörittelin kipeää nilkkaani.
- Enkö koskaan voi pysyä kahdella jalalla? Tivasin.
Dolo hypähteli ympärilläni, se ei oikein tiennyt mitä tehdä. Ensi oisin halunnut huutaa hölmöilijälle, mutta tulin toisiin ajatuksiin..
- Hupsu, en sulle huuda, sanoin jo paljon lempeämmin. Äänensävy rauhoitteli Doloa hiukan, eikä se enää mulkoillut minua.

Jatkoimme matkaa. Näin kuinka Dolo jäi tuijottamaan jotain, kuin tajusin mitä se oli... Pokkani ei pitänyt.
Dolo oli erityisen kiinnostunut lahonneesta kannosta, joka oli täynnä lunta. Se lähestyi kantoa korvat hörössä. Ensin tamma vain haisteli kantoa kaukaa. Se lähestyi, kunnes oli niin lähellä, että Dolo tunki päänsä kantoon. Se vetäisi turpansa pois, tuntiessään kylmän lumen. Dolo pärkähti, sillä sen pää oli lumen peitossa. Puistelin tammaa päästä.
Saaden sen perääntymään.
- Höppänä, lausun sydämmellisesti. Melkein kaikki lumi oli poissa ja loput sulaneet. Jatkoimme matkaa, kunnes polku haarautui. Valitsin reitin takaisin ML:ään. Tasaisella kannustin Dolon raviin, se meinasin nousta pystyyn. Painoin raipan kiinni tamman lapaa. Nyin sitä eteenpäin.
Dolo laskeutui taas neljälle jalalle ja ravasi tavallista raviaan. Se seurasi vierelläni kuin hyvin kouluttettu koira(hieman iso tosin).

Tunnistin jo paikkoja ja näin ML:n tallin. Vikat ravit, ajattelin ja lähdin juoksemaan. Dolo seurasi ja nosti hitaan laukan, vauhti oli niin luja, etten enää pystynyt sitä ylläpitämään.
- Pruu, hidastin Doloa. Se siirtyi käyntiin. Dolo näytti edes vähän liikkuneelta. Kävelimme rauhassa takaisin. Irroitin vyön ja vedin viltin pois. Sen tehtyäni palkitisn Dolo herkulla ja päästin irti. Mukanani minulla oli lämmintä apetta, jota annoin aina talvella paljon ulkona aikaa viettävällä hevoselle.
Käytin samaa reseptiä, mutta aineosat(ja määrä) vaihtelivat yksilöittäin. Dololla oli paljon porkkanaa, omenaa ja vähän lanttua. Sille olin sekoittanut kourallisen mysliä mukaan. Dolo rakasti mysliä ja ape meni ihmeen nopeasti alas.
- Ohhoh, hämmästelin ääneen. Katsoin tammaani, joka kerjäsi herkkuja.
- Sori ei oo muuta, taas ens kerralla lisää, sanoin ja suukotin tammaa otsalle. Lähdin nopeasti, sillä seuraava polle odotti jo.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ma Joulu 21, 2009 4:37 pm

21.12

Lunta oli jo satanut reilut 20cm viimeisesten päivien aikana. Jalkaani olin joutunut vetämään "pakkaskengät"
Sellaset kuukengät, joissa on paksukarvavuori. Ne oli suunniteltu kestämää -40* pakkasia.
Eiköhän jalat pysy nyt lämpimänä, ajattelin hieman huvittuneena. Dolo seisoi kyllästyneenä lumen keskellä.
Sain siitä hyvän otoksen napattua(laitan joskus tänne ;)), vaikka puhelinkamera ei mikään parhain ole.
Dolo oli peittynyt kauttaaltaan sentin paksuiseen lumikerrokseen. Se yritti ravistella lunta pois, mutta taivaalta tuli samaan tahtia uutta lunta tilalle.
- Höppänä, sanoin lempeästi ja rapsutin pahimmat lumet tamman otsasta. Avasin portin ja vien Dolon sisään pihatoon. Sielä harjasin kaikki lähtevät lumet Dolon päältä. Se ravisutti itseään.
Muut pihaton asukkaat pysyivät sisällä.

Dolo oli kostea, mutta siinä ei ollut enää lunta. Kuivasin tammaa pyyhkeelä ja laitoin sille toppaloimen, lisäsin loimeen kaula- ja häntäkappaleen. Dolo ei palellut, silti pidin sillä loimea, että tamma pysyisi kuivana.
Talvet olivat muutenkin hiljaista aikaa Dolon kanssa, sillä Tamma inhosi lunta ja se ei halunnut liikkua paljjoa ulkona. Tänäänkin lähdimme vain kävely retkelle, mutta siitä ei oikein tullut mitään sillä vastahakoisesti jarrutti matkaa. Se ei ensin tullut ulos paihatosta. Kehotin sitä, terävällä raipan naupautuksella.
Dolo hypähti vihaiseti kohden. Se laski päänsä alas ja seurasi minua korvat luimien.

Kiersimme samaa reittiä, kuin monta kertaa aikaisemmin. Dolo lamputti perässäni, jotta se muistais olevansa ratsu. Päätin, että ratsastaisin sillä vähän. Laitoin kypärän päähäni ja tammalle suitset. Kiepsautin Dololle mahanympri vyön, johon martingaali oli hyvä kiinnitää. Operaation jälkeen ponnistin tamman selkään.
Se heittelehti vähän. Toppaloimen päällinen oli aika luikas, joten jouduin pitämään hanakasti kiinni, etten likuisi alas. Lopulta löysin asennon, jossa saatoin istua, ilman liukumisvaaraa. Napautin pohkeet kiinni ja Dolo lähti liikkeelle.
Laiskan kankeasti se mennä löntysteli lumisilla metsätiellä, jouduin todella kannustamaan tammaa eteenpäin.
Dolo ei vain viitsinyt liikkua yhtään reippaasti, joten jouduin nappaamaan puusta yhden ohuen oksan ja läväyttämään sillä Doloa lautasille. Se pompahti liikkeelle ja lähti ravaamaan.
- Ja saatiinhan sitä liikettä, huikkaisin. Alussa ravi oli pomputtavaa, enkä saanut tahdista kunnolla kiinni, mutta pidätteiden ja tahdittamisen jälkeen, se onnistui. Ravailimme vain tasasella, sillä ei koskaan tiedä mitä lumen alla on..

Juuri silloin Dolo kompastui ja luiskahti polvilleen. Muutamasa hetkessä se oli taas jaloillaan, en ehtinyt kuin huokaista helpotuksesta. Jännittyneenä annoin tammalle pohkeet. Se lähti epävarmana liikkeelle, mutta onneksi Dolo ei ontunut. Loppu matkan pidin tamman käynnissä. Se oisi menny lujempaa, mutta en halunnut riskeerata. Vasta päästyämme leveälle ajotielle ravuutin Doloa. Lumi vain narisi allamme.
Dolo halusi mennä lujempaa. Se puri kiinni kuolaimeen ja lisäsi vauhtiaan. Siinä missä Dolo lisäsi, minä kokosin. Aina kuin se puski kuolainta vasten, otin kevyitä pidätteitä ja pakotin Doloa kuuntelemaan.
Se heitti päätään, mutta hidasti tahtiaan. Suoralla asetin tammaa. Dolo vastasi puskemalla vastakkaiseen suuntaan. "raipan" ja pohkeen avulla painoin sen takaisin tien reunaan. Tämän taistelun tamma oli jo hävinnyt. Sen ymmärrettyään tamma asettui pyytämääni suuntaan, eikä enää venkoillut.
Pidin asetuksen, mutta annoin laukka avut. Epävarmana tamma nosti laukan. Se laukkasi ristiin, joten pidätteillä ja uusilla avuilla korjattiin Dolon virhe.

ML häämötti jo, joten pidättelin Doloa. Se siirtyi vastahakoisesti käyntiin. Heiluttelin kuolainta ja hain tammaan tuelle. Dolo vastasi apuihini, joko heittämällä päätään tai hidastamalla. Se oli ruosteessa, joten annoin tämän kerran olla. Matkaa ei ollut enää paljoa, joten tulin alas selästä ja kävelytin Dolon tallipihalle.
Se ei ollut kuin vähän hionnut, joten kävelyttäminen riittäisi. Kuivattelin Doloa, se taas rentoutui ja ojensi kaulaansa. Vien tamman pihaton eteen ja vaihdoin sille riimun päähän. Nopeasti Dolo oli harjattu, uudelleen loimittettu ja hyvästelty.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ti Joulu 29, 2009 5:02 pm

29.12

Joulu oli nyt ohi ja oli aika palata arkeen. Olin vihdoin päässyt pakoon rasittavia sukulaisiani. He eivät paljoa hevosten päälle ymmärtäneet, joten ML:ässä saisi olla heiltä rauhassa. Joulun aikana joutui näkemään sukulaisia, niitäkin joista ei ole useampaan kuukauteen edes kuullut. Kuten serkkuja, pikkuserkkuja yms.
Inhosin sellaisia tilaisuuksia. Hupia toi myös, serkkujeni laimeat vitsit hevosista. He eivät koskaan oppineet kunnioittamaan harrastustani, joten annoin heidän olla.
Juhlasta teki myös kiusallisen, sillä mummini, joka asuu jossain kaukana, tulee aina Joulun aikana Etelä-Suomeen. Hän arvostelee kaikkea verhoista, siivoukseen. Mummissa oli myös toinen ärsyttävä piirre, hän vaati kaikkia kirkkoon Jouluna. Vältyin siltä tänä vuonna, sillä pakenin ML:ään.

Kärsivällisyyteni oli muutenkin lopussa, kuin Dolo päätti aloittaa pelleilyn. Se ei tullut luokseni, vaikka kuinka huusin. Seisoskelin aidan vieressä kärsimättömänä ja ärsyyntyneenä. Lopulta tamma vihdoin vaivaantui lähestyä minua.
Se piti päänsä alhaalla ja korvat liikkuivat epävarmasti.
Huokaisin syvään.
- Joko riitti? Ihmettelin Dololle. Se hörähti ja tuuppaisi minua. Nappasin tamman, ennen kuin se ehtisi lähteä pois. Dolo rimpuili vastaan hetken, kunnes luovutti.
Talutin sen talliin, jossa Dolo sai kuivatella. Kipitin nopeasti harjat, onnekseni Dolo ei ollut lähtenyt minnekkään. Se vain katseli minuun ja kuopasi. Kuivasin Dolon ja harjasin sitä.
Tallissa oli kovin hiljaista, välillä minusta tuntui, että olin ainoa ihminen koko tilalla. Hyräillen kavioitten puhdistuskin sujui kuin tanssi. Dolo vaikutti tyyneltä.
Sen varustamisessa meni pieni tovi, sillä Dolo vaikeutti asiaa steppaamalla ja päätään heittelemällä.
- Käyttäydy, komensin tamman kuriin.

Pääsimme ulos tallista, lopulta. Kiristin tamman vyötä, se protestoi siihen potkaisemalla minua takajalallaan.
Laitoin jalkani jalustimeen ja ponnistin satulaan, Dolo vaikeutti asiaa steppaamalla ja luimimalla.
- et viittis, huokaisin ääneen ja säädin jalustimia vähän.
Dolo kuopi maata kärsimättömänä. Suuntasin matkani kentälle. Dolo puri kuolaimeen ja vääntelehti allani. Sen kanssa sai tehdä töitä, että Dolo rauhoittuisi ja kuuntelisi ratsastajaansa. Sen suoristaminen on hankalaa, samoin siirtymissä on tehtävää. Onneksi tamma on vasta kovin nuori.

Kentällä oli vielä paksu kerros lunta. Dolo joutui astumaan normaallia voimakaammin, jottei se jäisi liikaa tarpomaan paikoilleen. Pidin rennon ja tasaisen tuen ohjilla ja istuin mahdollisimman tasaisesti ja tasapainoisesti. Nyt Dolo lopetti pelleilyn, sillä sen keskittyminen ja energia meni lumessa tarpomiseen. Käynnissä jo huomasi eron. Ettei Dolo päässyt laahaamaan jalkojaan enää.
Raviin siirtyessä Dolo kompuroi, mutta pääsi kuin pääsikin ravaamaan. Siinä tuntui suuri ero, jos vertasi tamma tavalliseen hyvin ponnettomaan raviin. Vaadin Dololla vielä vähän enemmän, mihin Dolo vastahakoisesti suostui. Tein voltteja ja suunnanvaihtoa, aika yksinkertaisia tehtäviä. Vaadin tammaa, liikkumaan ja taipumaan hyvin.
Se sai ainakin kerran raipasta, Dolo alkoi vetrymään. Jo muutaman kymmenen minuutin jälkeen trunsi selvän eron. Dolo alkoi hikomaan, joten oli pakko siirtyä käyntiin. Pidensin ohjaa, ja Dolo venytti kaulaansa.
Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja jäin pääty-ympyrälle.
Asetin tamman "ympyrän kaaren mukaan". Se venkoli vastaan, mutten luovuttanut.

Kuin Dolo pysyi asettuneena, ilman että se "kiemurteli" annoin laukka avut. Laukka nousi. Siinä tuntui kuinka tamma ponnisti laukkaan. Pidätin tammaa, jotta se hidasti laukkaansa. Dolo siirtyi kerran raviin, mutta vain askeleen ajaksi. Yritin vielä kierroksen ajan ja ihmeeksi huomaisin, että Dolo hidasti hiukan. Se alkoi hakemaan tuelle. Dolo pyöristyi ja lopetti kuolaimeen roikkumisen.
Rapsutin sitä säästä.
- Vähän vielä, kannustin tammaa. Pidätin doloa, tarkoituksenani oli siirtyä käyntiin, mutta Dolo hidasti askeen pidemälle, se pysähtyi täysin.
Hämmentyneenä rapsutin tammaa kaulasta. Annoin napakat pohkeet ja Dolo yllätti minut taas, se siiryi suoraan laukkaan. Muutaman askeleen jälkeen hidastin tamman käyntiin. Vaihdoin suuntaa ja toistin laukan nostot. Dolo laukka oli paremmassa tasapainossa, kuin aikoihin.

Ihan muutaman kerran jälkeen, löysensin ohjaa ja annoin tamman siirtyä raviin. Istuin mahdollisimman paikoillani, Dolon ravi oli rentoa ja rauhallista. Se sai siirtyä käyntiin. Loppu käynnit jäivät aika lyhyeksi, sillä Dolo paleli. Tulin alas selästä ja talutin tamman tallin eteen. Nopeasti otin siltä satulan pois ja heitin ohuen loimen, imeään kosteutta. Sen päälle laitoin toppaloimen, jottei Dolo palellut. Kävelytin tammaa vielä reilun kymmenen minuuttia. Sen jälkeen vaihdoin ohuen loimen pois. Dolo pysyi rauhallisena kaikkien toimenpiteiden aikana. Siitä oli puhti poissa.
Suitset vaihtuivat riimuun. Päästin tamman vapaaksi ja se meni suoraan sisälle. Vein varusteet pois ja lämmitin tammalle apetta. Tarjosin sen vielä ennen lähtöäni.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ke Tammi 06, 2010 11:11 pm

6.1

Pääsin vihdoin lähtemään ML:ään. Edellisestä käynnistä oli jo yli viikko aikaa. En olettanut, että Dolo pärjäisi ilman liikutusta niin kauan, mutta sää ja muut olosuhteet estivät aina aikeeni tulla hoitamaan tammaani. Nyt kuin vihdoin pääsin uteliaana Doloa katsomaan, se ei paljon välittänyt.
Tamma värjötti tapojensa vastaan sisällä. Kurkkasin sisään ja näin sen.
- Hei kaunokainen, Tervehdin Doloa ja rapsutin sen kaulaa. Tamma hirnahti hiljaa ja katseli minua, kuin tuntematonta. Pudistin päätäni.
- Tule tuntematon, sanoin sille ja vedin sen perässäni ulos pihatosta. Tamma seurasi vastahakoisesti ulos.
Se jarrutteli ja heitti päätään. Häntä vihtoen ja korvat luimien sain se lopulta talliin, jossa rupesin puhdistustoimenpiteisiin. Dolo polki jalkaansa, ja häiritsi muitten asukkaiden ruokarauhaa.
- Kelläs ei ole ruokiaan? Kuulin Nican vitsailevan. Hän tuli talliin ja yllättyi nähdessään meidät.
- Hyvää vuoden 2010 päivää, sanoin reippaan iloisena.
- Kiiotokisa kovasti sitä samaan, Nica vastasi ja lähti asioilleen. Pian tallista ei kuulunut kuin tasainen rouskutus ja Dolon vihaiset jalan polkemiset.

Yritin turhaan tyynnytellä Doloa, mutta se oli päättänyt pysyä tämän päivän pahalla tuulella. Ei auttanut kuin sopeutua asiaan. En enää ollutkaan niin lempeä.
- Dolo. Lopeta, Ärähdin tammalla ja nostin käteni uhkaavasti ilmaan. En tosin koskaan voisi lyödä hevosta, mutta tänään tamma koetteli kärsiväisyyttä toden teolla. Sain sen harjattua, joten kuten. Kavio puhdistuksesta ei tullut mitään, suorastaan hikoilin turhaantumisestani. Tyler, joka oli juuri hetki sitten tullut talliin katseli Doloa mietteliäänä.
- May I? Hän kysyi lopulta.
- Could you? Vastasin hieman ihmeissäni. Poika vakuutti, että hän halusi auttaa.
- Thank you, she been really stypid today, sanotessani mulkaisin tammaani, joka nyt näytti käyttäytyvän
moitteettomasti Tylerille.
- Never mind, Tyler sanoi. Huokaisn syvään ja rauhoituin hitaasti. Mitä enemmän stressaat, sitä levottomampi Dolo on, ajattelin. Hetken päästä Tyler nousi.
- All done, poika virkkoi ja antoin kaviokoukun takaisin. Kiitin häntä mahdollisimman ystävällisesti. Käännyin Dolon puoleen ja tarkastelin sitä pitkään.
- Mikä sua vaivaa tänää? Tivasin tammalla, se hörähti hämmentyneenä.

Mikään ei tekisi tammalla niin hyvää kuin lumessa kahlaaminen, joten päätin tehdä niin. Hain sen varusteet ja niiden laitossa ilmeni ongelimia(Joita osasin odottaa). Dolo testaili minua, mutta vakaasti päätin pysyä rauhallisena, enkä antaa hupsulle tammalleni yliotetta minusta. Lämmitelin kuolaimia, ja päättäväiseti sujautin ohjat ja martsarin kaulalle. Dolo nosti päänsä ylös. Se polki taas etujalallaan lattiaa. Nappasin tammaa nenäpiistä kiinni ja painoin sen pään alas. Vastahakoisesti Dolo laski päänsä. Sujautin kuolaimet sen suuhun jo ennen kuin tamma ehti tajuta mistään mitään. Se pureskeli kuolaintaan kyllästyneenä.
Kuin suitset olivat päässä tamma alistui satulan laittoon. Se kyllä steppasi sivulle, mutta napakka nykäisy ohjista pysäytti Dolon. Seuraavana se pullisteli, mutta nipistin sen mahaa, josta Dolo ei pitänyt vaan viskoi päätään luimien uhkaavasti.
- Kuule, muhun uhittelus ei tehoon, sanoin täysin rauhallisesti. Dolo laski päänsä ja jäi seisomaan turhaantuneena. Ihmeellisesti pääsimme ulos tallista. Sää oli erinomainen, vaikka vähän tuuli.
Dolo pyöri kiristessäni sen satulavyötä. Nykäsin tammaa ohjista ja komensin sitä kerran. Dolo potkaisi minua sääreen takajalallaan. Se ei sattunut, vaikka vähän yllätti. Laittessani jalkaa jalustimeen, Dolo lähti kävelemään. Otin sen ohjasta ja ponnistin selkään. Pysäytin tamman ja laitoin jalustimet. Lopulta lähdimme matkaan.

Reilun puolen tunnin(raastavan) jälkeen, palasimme väsyneinä takaisin ML:än tallipihaan. Dolo oli tehnyt ratsastuksesta kaikkea muuta kuin nautittavaa, se oli pelleillyt minkä kerkesi ja testailut minua alinomaa.
Sen saaminen rauhalliseen raviin oli tuottanut paljolta ongelmia, joten luovun suosiolla laukasta. Tietenkin tamma sitä halusi mennä ja pukitti pidätellessäni sitä. Kääntelin(ja vääntelin) tammaa, jotta se joutuisi keskittymään johonkin muuhun, kuin lujaa menemiseen. Tulin helpottuneena alas selästä ja riisuin tamman varusteet pihalla. Se ei enää pellellyt samalla tavalla, eikä harjaus ja muut toimenpiteet tuottaneet niin paljoa vaivaa, kuin ennen ratsastusta.
- How was she? Tyler kysyi tullessani talliin.
- Not good, not good at all, vastasin huokaisten.
- Is the winter, Tyler vastasi. Poika jatkoi matkaansa. Vein Dolon takaisin pihatolle, heti kuin se kuivui tarpeeksi. Loimitin ja harjasin tamman.
- Paremmin ensi kerralla, lausuin toiveeni ääneen tammalle. Dolon paha tuuli näytti lauhtunen hiukan ja se puski minuun.
- Ai, että nyt ollaan niin kaveria vai? Sanoin sille naurahten. Päästin tamman ja se käveli pihattoon.
Lähdin hipsimään kohti kotia, päivän hämärtyessä iltaan.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Pe Tammi 15, 2010 8:57 pm

15.1

Onneksi tammani oli parantunut, joten pääsin viettämään aikaa muittenkin hevosieni kanssa. Dolo oli aina hankala näin kylmällä, joten annoin sen nautti kauniista, vaikka kylmistä päivistä, kaikessa rauhassa.
Tänään treenaisin sitä vain vähän, mutta vain niin, ettei se hikoisi. Tutut rakennukset kylpivät lumen alla.
Kahlasin muutaman kymmenen sentin paksuisen lumen läpi. Portilta tähyilin, mutten nähnyt tammaani.
- Varmaan se on sisällä, virkoin loogisesti. Menin sisään pihattoon ja valitettavasti tamma ei ollut sielläkään. Huokaisin, tiesin, että tammalla oli taipumus karkailuun ja muihin pellelyihin. Katsoin vielä tallista, mutta turhaan.
- Eihän tamma tuuleen voinut hävitä, tuskailin. Nica tuli minua tallipihalla vastaan.
- Huomenta Meg, nainen tervehti. Hymähdin hänelle levottomana. Nica taisi arvata huoleni.
- Jos Doloa etsit, nin Reita vei sen kentälle aamulla, pihatto tuntui olevan tammalle liian ahdas, ja se häiritsi muitten hevosten rauhaa.
- Et kai jättäneet sitä yksin, kauhistelin. Nica nyökkäsi hämmentyneenä. Kauhuissani lähdin kohti kenttään, lyhyt vain reilun n. 1.km matka tuntui kestävän ikuisuuden. päästyäni kentälle, hengähdin.
Tamma ei ollut sieläkään. Se oli hypännyt varmaan yli. Älä hermostu, ajattelin.
- Doloo! Huusin lujaa ja vislasin. Metsästä kuuluin rytinää ja pian tamma seisoi edessäni.

Se näytti olevan kunnossa, mutta loimen repeily ja jalkojen naarmut, eivät voineet jäädä huomiomatta. Dolo näytti epäröivän, se lähestyi minua, mutta pysähtyi sitten. Kutsuin tammaa luokse. Se lähestyi rauhallisesti, mutta viime hetkelle muuttikin mielensä. Dolo rakasti omistajan kiusaamista, mikä on valittettavasti tultu huomiotua. Se halusi, että lähden perään, mutta päätin vakaasti, etten ryhtyisi tamman vietäväksi.
- Doloo, tuus kattoo mikä täällä, houkuttelin tammaa, rapisuttamalla paperikääröä taskussani. Siitä se kiinnostui. Lopulta Dolo ei voinut vastustaa kiusausta, vaan tuli luokseni. Nappasin sen riimusta. Hetken päästä metsästä ilmestyi Reita. Hänen pahatuulensa oli huomaatavissa, mutta en silti voinut vastustaa kiusausta.
- Etsitkö kenties jotain? Kysyin ivallisesti. Hän nosti katseensa minuun ja huokmasi Dolon.
- Siinähän se pirulainen on, käänsin katseeni vain hetkeksi, niin katosi kuin tuhka tuleen, Reita vastasi, muttei enää niin pahantuulisena.
- Dololla on taipus tähän karkailuun, mutta onneksi mitään pahempaa ei käynyt, sanoin. Lähdin taluttamaan Doloa, mutta se teki kaikkensa, että pääsis irti. Tamma vuorostaan veti, vuorostaan pysähteli. Se osasi olla erittäin raivostuttava, varsinkin talvisin, kylmyyden piristäessä sitä entisestään. Pidin rennolla kädellä kiinni riimusta ja jatkoin matkaa, mahdollisimman vähän hidastamatta. Mikä ei tosin ollut täysin mahdollista.

Sain tamman talutettua lopulta ML:n tallipihalle, vein sen talliin, siksi aikaa, että saataisin kuntoon laittetua. Harjapakkia hakiessani vastaan tuli Nica.
- Löytyi sitten lopulta, nainen sanoi hyväntuulisesti.
- Joo-o, sit lopulta, vastasin ja virnistin. Pääsin tamman karsinalle, se katseli minua ja kuopi äänekkäästi etukavioillaan.
- Tullaan, tullaan, oisi sinut primadonnaksi pitänyt nimetä, vitsailin tammalle, kuin aloin harjaamaan sitä. Dolo ilmoitti tyytymättömyytensä hyvin selvästi. Rapsuttelin, komensin ja lässytin tammalle, vasta viimeine sitten tepsi. Dolo tyytyi heiluttamaan korviaan. Se laski päänsä ja jauhoi leukojaan tyytymättömänä. Tamma oli sitten vihdoin harjattu, vaikka tiukaa se teki, jos ei muuten, niin hermoilleni ja mielenlaadulle.
Pyyhin pölyä vaatteistani ja hikiä otsaltani. Kaikki tämä jo ennen kuin pääsee selkään...

Lähdin hakemaan tamman varusteet. Saavuin juuri karsinalle, kuin kauhukseni näin, että Dolo oli päättänyt piehtaroida, se oli aivan alusten peitossa. Ei voi totta, kirosin. Laskin satulan maahan ja suitset ripustin sen päälle. Nappasin pölyharjan ja vedin sillä aluset pois tamman selästä. Niitä pöllysi, mutta eihän se mitään uutta ole..
Dolo ei ehkä ollut niin puhdas kuin ensimäisellä kerralla, mutta se sai nyt mennä näin. Nostin suitset käteeni ja heitin martsarin kaulalle, lämittelin kuolaimia tovin käsissäni. Dolo oli päättänyt kieltätyä ottamassa kuolaimia, näin kuinka se nipistin huulensa kiinni ja nosti päänsä ylös. Painoin tammaa nenäpiistä, niin että sen oli aivan pakko laskea päänsä. Kuolaimia työnsin suuhun, mutta Dolo ei niitä ottanut.
Jaa-ah, tokaisin. Työnsin sormeni lopulta sen suuhun ja tamma sai kuolaimet. Se yritti työntää niitä kielellään ulos. Pian soljet olivat kaikki kiinni. Nakkasin satulan selkään, vyötä kiristäessä Dolo nappasi kiinni hihastani - olisi purrut kunnolla, ellen olisi sille ehtinyt ärähtää. Dolo tyytyi nyt polkemaan jalkojaan.
Vedin kypärän päähäni, ja talutin tamma ulos viilenneeseen ilmaan. Hetkessä(muutamaa steppailua ja kiroilua lukuunottamatta) olin selässä. Kävelin vielä varuulta vähän matkaan kunnes kiristin vyön.
Lähdimme lumiselle tielle.

Lenkki sujui hyvin - ihmeellisesti, vaikka Dolo olikin ollut huonolla päällä, mutta metsikössä rämpiminen, oli ottanut puhdit pois. Tulin takaisin tallipihalle. Tunnistin Reitan heiniä viemässä, ja perässä tulevan Suvin, kaurojen ja muiden mössöjen kanssa. Hei eivät minuun pajoa huomiota kiinnittäneet. Dolo kuopaisi ja hirnahti, mutta sai tylyn vastauksen. Se hiljeni ja pureskeli kuolaintaan. Tulin alas selästä, riisuin, kuivasin ja loimitin tamman, ennen kuin se pääsi takaisin pihattoonsa.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty La Tammi 30, 2010 8:09 pm

Luottamus, mikä se on?

30.1

Rakas veljeni oli päättänyt liimautua seuraani koko Suomen vierailun ajaksi. Tällä kertaa hän tuli mukaani ML:ään. Matkalla, kerroin kaiken tiedettävän arvoisen Dolosta, kuinka olin sen saanut, miten se oli kuolutettu ja kuka sen oli kouluttanut yms. Jotkut kysymyksistä olivat minusta huvittavia, mutta vastailin niihin. Tänään lähtisimme valmennettavaksi. Auto tulisi hakemaan meidät kahdeltatoista. Sen oli tarkoitus viedä meidät ratsastuskeskukseen. Olimme ML:än tallipihalla jo ennen aamu yhdeksään.
- Oletko nähnyt Doloa ennen? Kysyin yllättäen. En ollut tullut ajatelleeksi sitä. Elias pyyhki lunta niskastaan.
- Kyllä minä sen oln nähnyt, aikoja sitten, kuin tuli sulle. Muistatko? Elias sanoi ja katsahti minuun.
- Ai niin joo... johan on löyhä pää, vastasin. Dolo oli hevosista ainut, joka viihtyi ulkona. Se huomasi tuloni ja kuopaisi maata. Dolo ravasi lumien läpi. Se tuli aivan eteeni, aidan toiselle puolen.
- Huomenta, tervehdin tammaa lempeästi rapsutellen. Dolo tuuppi minua. Elias tuli viereeni.
- Se on.. Elias aloitti mietteliäästi.
- mitä? kysyin ja avasin portin. Dolo steppasi ympärilläni. Se oli innokas ja hyvällä tuulella, mikä on aina hyvä.
- Olin sanomassa, että sehän on ihan aikuinen jo, Elias sanoin hymyillen. Minun silmääni Dolo ei paljoa ollut muuttunut - ehkä vähän lisää massaa se oli saanut. Toivoisin, että Dolo olisi aikuinen käytökseltään, mutta se oli liikaa pyydetty. Dolo todisti sen - nappaten takin liepeestäni.
- Hei, huudahdin sille. Elias pudisteli päätään.
- Juuri mitä Deankin sanoi, ei mitään kunnioitusta, Elias virkkoi. Mulkaisin häneen.
- Tulepas lapsonen, sanoin ja nappasin Doloa riimusta. Se heitti päätään. Lähdin taluttamaan Doloa, joka steppasi ja rimpuili otteessani. Pidin topakasti kiinni ja kävelin päättäväisesti eteepäin. Dolo alistui lopulta talutettavaksi.
- Teen listan siitä mitä pitää olla mukana, Elias virrkoi. hän halusi edes tuntea itsensä hydylliseksi, vaikkei aina sitä voinut olla.
- Okei, vastasin. Huomioni keskittyi Doloon, joka steppasi ympärilläni. Se ei pitänyt riimusta taluttamisesta.
- Höppänä, hold'it hold'it.. tyynyttelin Doloa. Sain sen loulta sisään talliin, valitsin karsinan, jonk asukki oli ulkona - ja syönyt aamuruokansa. Dolo pysähtyi karsinassa, se oli vähän levoton. Huokaisin syvään.
- Hm.. Elias aloitti. Käännähdin häneen ja kysyin ; - Onko lista valmis?
- Ihan kohta, Elias tokaisin mietteliäänä. Kohautin olkapäitäni. Lähdin hakemaan tamman varusteita.
Voisin ne vaikka jynssätä, kuin aikaa oli. Toin siihen tarvittavat tavarat käytävälle, mutta niin, etten ollut kenenkään tiellä. Aloitin suitsista. Niissä olinkin työtä.
- Okei, olen saanut listan valmiiksi, Elias sanoi.
- Anna palaa, sanoin ja irroitin kuolaimet.
- Suitset? Elias kysyi.
- On, vastasin.
- Satula+huopa?
- on.
- Vaihtovyö ja -jalustinhihnat?
- Ym.. vyö on, muttei hihnoja, vastasin epäröiden. Elias kirjoitti jotain.
- Vaihto-ohjat, toinen satulahuopa, pintelit ja/tai suojat? Elias luetteli.
- On, on, on, vastasin kyllästyneenä. Otin poskihihnat käsittelyyn. Niistä lähti kunnon liat. Puristin mustaa vettä sienestä. otin saippuaa ja hinkkasin turpahihnaa - vaihdoin pehmusteen.
- Mihin minä vaihtohupa tarvitsen? Kysyin ja katsahdin Eliakseen.
- Ei sitä koskaan tiedä, Elias vastasi. Pudistelin päätäni. Kes,kityin otsapannan puhdistamiseen ja jätin Eliaksen omiin suunniteluihinsa. Hän soitti jonnekkin. Kuunteli puhelua puolella korvalla. Aina huolehtemassa, ajattelin katsahtaen Eliaskeen.
- Valmennus on yliviikonlopun kestävä, Elias ilmoitti. Nostin katseeni yls yllättyneenä.
- Yli viikonlopun? Kysyin ja nousin seisomaan. Elias nyökkäsi.
- No voi, eihän minulla ole tarpeeksi tavaroita itselleni, tokaisin. Samalla kasasin suitsia. Elias pyöritteli silmiään.
- Voit varmaan lainata Lauralta, Elias sanoi ajatuksensa ääneen.
- Lauralta? Ei kai samalta, jonka kanssa Dean on kiertämässä? Kysyin tyytymättömänä.
- Menemme heidän kanssaa samalla autolla, etkö pidä Laurasta? Elias sanoi ja katsoi minuun. Hänen kulmansa ryrpistyivät, mutta vain hetkellisesti. Vakuutin, että pidin tuosta henkilöstä kovastikin.
- Se on sitten sovittu, Elias sanoi hymyillen.
- Jo, sovittu jo, korjasin hänen sanomaansa.
- Olimme varmoja, että suostuisit, Elias myönsi ja katsahti toisaalle. Laskin käteni hänen käsivarrelleen.

Kävin satulan kimppuun. Sen puhdistin pintapuolisesti. Elias jatkoi kyselyjään.
- Menen katsomaan onko Nica tavattavissa, että voin ilmoittaa viikolopusta, kerää sinä tarvittavia tavaroita jo kasaa, sanoi Eliakselle ja lähdin tallista. Löysin tieni päärakenneukseen.
- Nica? Huhuilin. Kuulin liikettä ja nainen ilmestyi ovelle.
- Meg, kuinka voi olla avuksi? Hän sanoi tavalliseen pirteään tapaansa.
- Olemme lähdössä tänä viikonloppuna valmennettavaksi, joten Dololle ei tarvitrse pöperöitä laittaa, sanoi.
- Kiitos ilmoittamisesta, milloin olette lähdössä?
- Auto tulee kahdentoista aikaa, vastasin kysymykseen.
- Toivottavasti menee hyvin, Nica toivotti ystävällisesti.
- Juu sitä toivon, sanoin ja lähdin takaisin talliin. Elias oli sillä aikaa ollut ahkera, melkein kaikki oli valmista.
Tavarat oli pinottu siististi kasaan. Kello näytti yhtätoista. Tiesin tauon kohta alkavan, joten otin Dolon harjapakin. Tamma käyttäytyi tavallista paremmin, se antoi ottaa kaviot, eikä keksinyt mitään muutakaan.
- Hieno tyttö, sanoin sille ja rapsutin harjan alta. Harjasin mahanalusta erittäin tarkasti, vaikka Dolo ei siitä paljoakaan pitänyt. Elias otti jo kuljetus-suojat esiin.
- Jos kerran on tauko.. hän sanoi ja alkoi laittamaan suojia. Dolo ei pitänyt miehistä muutenkaan, joten se teki kaikkensa, ettei olisi tarvinnut ottaa vaaleanpunaisia hirvityksiä jalkaan. Pitelin Doloa, jottei se rynni ulos karsinasta. Elias huomaisi pian, ettei Dololle kommennot kuuluneet, joten hän leperteli tammalla.
Herkän tammani korvat kääntyivät Eliakseen - se pysähtyi - laski päänsä alas ja rentoutui. Tämän jälkeen kuljetus-suojat eivät olleet ongelma. Annoin loimen Eliakselle. Hän otti sen ja levitti nopeasti ja tarkasti sen Dololle. Pian olimme valmiina, joten Elias soitti. Puhelu kesti tovin, mutta lopputulos tyydytti Eliasta.
- He tulevat jo 11.30, Elias ilmoitti. Kello oli nyt 10 yli. Elias liikuskeli levottomana. Hän käveli ympyrää ja kurkki vähän väliä ulos.
- Kyllä he tulevat, rauhoitu vähän, kehoitin Eliakselle. Hän katsahti minuun, muttei paljoa rauhoittunut, muuten kuin pysymällä paikoillaan. Dolo katseli Eliasta korvat heiluen. Se hermoili ja säikkyi heti kuin Elias teki yllättävän liikkeen, tai liikkui johonkin. Otin kiinni miehen hartioista ja pysäytin hänet.
- Nyt, rau-hoi-tu, tavasin sanan hitaasti. Osoitin Doloon, joka heilui puolelta toiselle. Lopulta molemmat hermoilijat rauhoittuivat - sopivasti - auto ajoi pihaan. Dean tuli ulos.
Hän tuli talliin ja tervehti meitä ystävällisesti. Hymyilin pojalle ja kallistin päätääni. Dean katse kohtasi minun. Niistä hehkui jokin lämpö, jota en osannut selittää. Se sai minut valtaansa. Hetken katkaisi Laura, joka ilmestyi sisään. Posket hehkuen ja silmät nauraen, hän kätteli veljeäni ja hymyili minulle.
- Onko täällä jo valmista? Laura kysyi. Dean oli hiljaa. Dolo potkaisi oveen. Laura katsahti siihen.
- valmiina ollaan, sanoi tekopirteään sävyyn. tunsin sekä Deanin, että Eliaksen katseen sillä hetkellä.
He ottivat Dolon tavaroita. Napsautin riimunarun kiinni ja lähdin taluttamaan Doloa Lauran perään.
***

Viikko sujui hyvin. Opimme paljon Dolon kanssa. Se oppi hyppäämään metriä. Sekä koulupuolella tuli kehitystä, Dolo ei vinoillut enää yhtä paljon ja sen keskittyminen parani. Lastasimme Doloa. Se tapansa mukaan pelleili. Olin menettään hermoni tammani kanssa, joten heitin sen riimunarun Deanille.
- Lastaa se, ärähdin ja mulkaisin tammaa. Poika pudisteli päätään naureskellen. Lastauspäivä oli muutenkin ollut huono päivä. Kaiken epäonnistuneiden tuntien ja kisojen jälkeenkin, löysin jotain mikä ylitti kaiken edellisen. Nimittäin aivan "ihana" puhelu känniseltä äidiltäni. Hän soitti taas solvatekseen päätöksiäni, sama vanha tarina. Rakas veljeni oli mennyt taas kertomaan...
- Jos sinulla ei ole muuta asiaa, niin katkaisen puhelun, sanoin. Vastausta en jäänyt kuuntelemaan. Dean ilmoitti Dolon olevan lastattu. Hän huomasi kalvenneet kasvoni ja katsdahti kummastuneena.
- Et halua tietää, huokaisin. Dean nyökkäsi ja meni ohjaamoon. Olimme valmiita lähtemään. Auto kaarsi kohti ML:ään. Istuin huokaillen penkillä. Dean katseli minuun aina välillä, mutta päätti olla sanomatta mitään. Dolo pääsi vihdoin ulos ja sain tavaratkin raahattua omiin osoitteisiinsa, vaikka siinä muutama tovi vierähti.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Su Helmi 21, 2010 10:47 pm

21.2

Minulle on kerta toisensa jälkeen toistettu, että Dolo ei pysynyt peräänannosta tarpeeksi hyvin. Asialle piti siis tehdä jotain, kokeilin juoksutusta apu ohjilla, mikä helpotti vähän, muttei paljoa tammaan vaikuttanut.
Sen selkälihakset olivat täysin jumissa. Lopulta jouduin jättämään satulan pois kokonaan, joten tässä sitä oltiin. Istuin juoksutus vyön takana kädet levällä. Dolo laukkasi vaivanloisesti eteen päin, n. 30cm paksuisessa lumessa. Pidin tasapainoni parhaani mukaan, mutta se ei aina onnistunut. Joko nojasin taakse, mikä työnsi jalkoja eteenpäin tai eteen, joka taas vuorostaan työsi lantioa taakse. Juoksututuksesta oli siis myös hyötyä minulle. Olimme pujottaneet tammalle apuohjat, että se oppisi kantamaan itseään paremmin.
Tammast näki(ja tunsi) kuinka se teki työtä myös takaa. Askel oli kerrankin kunnollinen. Muutaman kierroksen jälkeen tamma sai levätä ja kävellä hetken.

Jo 20 minuutin jälkeen(10 min molempiin suuntiin) Dolo väsyi. Se hikosi reilusti ja askeleesta jäi puuttumaan ponnekkuus. Dolo alkoi kompuroimaan, joten oli aika lopettaa tältä erää. Tulin alas ja pelkäsin, ettei jalkani kesstäisi. Olin niin puhki.
- Tarvitsetko tukea? Dean vitsaili. Mulkaisin häneen hyväntahtoisesti. Irroitin liinan ja vaihdoin sen riimuun, jonka jälkeen Dean heitti tammalle loimen päälle. Se oli täysin uupunut. Dolo jaksoi hädintuskin kantaa itseään. Irroitin apuohjat, jotta Dolo pääsisi venyttävää kaulaansa. Se laski päänsä alas ja ravisti päätään antoisesti. Hymähdin tammalle.
- Olette vähän rapakunnossa, Dean huomautti. Hän tarkasteli tammaa arvioiden.
- Talvi on tätä, vastasin huomautukseen. Lähdimme takaisin ML:ään. Dolo seurasi minua tiiviisti. Se värisi hiukan. Vein tamman suoraan pesuboksiin.
- Suihkuttaisitko jalkoja vähän? Kysyin Deanilta ja hymyilin sievästi. Hän huokaisi.
- Jos kerran niin nätisti pyydät, Dean huokaisi. Suukotin häntä poskelle iloisena. Hain tamman "puuron", lämmitin sen käden lämpöiseksi ja tajosin Dololle. Tamma söi ahnaasti, ihan kuin se ei olisi koko päivänä ennen ruokaa nähnyt. Kuivasin hiet huolellisesti, jonka jälkeen Dean opetti minulle hevoshierontaa. Se ei onnistunut kovinkaan hyvin, joten annoin suosiolla Deanin suorittaa sen.
Katselin suorastaan kateellisena Doloa, joka nautti pojan käsittelystä. Tamman silmät sulkeutuivat, paitsi selkään koskiessa. Silloin se osotti mieltään selvästi. Dean levitti lihaksia rentouttavaa voidetta tamman selkään. Hän hieroi selän rauhallisesti ja rennolla kädellä. Pidin tamman riimusta kiinni ja tyynyttelin sitä.
- Höppänä, sanoin ja rapsutin tammaa korvan takaa. Se puski minua ja hankasi päätä minua vasten. Käsittely oli ohi, joten vein tamman ulos. Se jäi hetkeksi aidalle kerjäämään rapsutuksia.
- Siitä saa vielä jotain, Dean sanoi ja rapsutti Doloa. Hänen sormensa koskivat minun sormiani.
- Luulen joskus, että Dolon ostaminen oli virhe, huokaisin.
- Mikä saa sinut nyt niin sanomaan? Dean kysyi ja katsoi minuun.
- Tuntuu vain välillä siltä, ettei ole tarpeaksi aikaa tai taitoa Dololle, vastasin ja katsoin alas. Dean otti minua leuan alta ja nosti kasvoni häntä kohden.
- Monesta hevosenomistajasta varmaan tuntuu samalta. Ei heti löydä yhteyttä hevoseensa, mutta se kasvaa vuosien mittaan, kunhan jaksaa yrittää ja uskoa, Dean sanoi. Minut yllätti hänen vakava äänensävynsä.
- Totta, vastasin lyhyeesti. Dolokin tuntui kommenttoivan. Se hieroi turpaansa käteeni ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. Lähdin taas hyvällä mielellä kohti uutta päivää ja odottean seuraavaa kertaa Dolon kanssa.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Pe Maalis 05, 2010 11:12 pm

27. 2. Kouluvalkka

Harjasin ja varustin Dolon. Se ei ollut millään hulppealla tuulella. Satulavyötä kiristäessäni se yritti purra minua. Talutin tamman ulos. Se ei suostunut seisomaan paikoillaan, joten pyysin Samia pitämään Dolosta kiinni kuin nousin selkään. Kiristin vyötä ja keräsin ohjat.
- Kyllä minulta hetki liikenee, Sami vastasi pyytöni. Dolo katsoi epäluuloisena lähestyvää miestä. Sami otti Doloa ohjista, kuin keskityin vyön kiristämiseen. Tamma polki etujalkojaan ja yritti päästä näykkimään. Eihän se mihinkään päässyt Samin varmasta otteesta.
- Kiitos, sanoin Samille ja hän päästi irti. Dolo lähti saman tien kävelemään. Sen askel oli jäykkää ja nopeaa, joten osasin epäillä jo, ettei tamma tulisi pysymään käsissäni. Muut ratsukoista kävelivät jo kentällä. Tunnistin Nican, tallin pirteän omistajan. Hänellä oli allaan cremello tamma Cina. Tarkkailin muitakin ratsukoita kiinnostuneena. Kaikki hevoset näyttivät täysin rauhalliselta oman tammani rinnalla. Dolo huomasi kädessäni olevan raipan ja lähti kiitoraviin. Vedin ulkokäteni kohti tamman lautasta. Kiersimme hetken pientä kehää, kunnes Dolo suostui hidastamaan käyntiin. Huokaisin syvään ja tiputin raipan. Sami kävi sen nuokkimassa, ettei jäisi kenenkään jalkoihin.
- Vapaata ratsastusta, Sami ilmoitti. Luulempa, että hän halusi saada kuvan ratsukoiden työskentelystä.

Ensimmäinen puolituntinen kului ravipyrähdyksissä ja pidätteiden läpi saannissa. Tamma kulki selkä notkolla, pää korkealla ja lähtövalmiina.
Aloitin perustehtävistä, kuten pysähdyksistä ja volteista. Doloa oli vaikea saada kuuntelemaan. Se puri kiinni kuolaimeen, eikä suostunut taipumaan kunnolla. Sivu silmällä katselin muitten menoa ja tunsin kateuden piston.
Melkein kaikki ratsukot kulkivat rauhassa(jos Cina muutamaa säpsähdystä ei lasketa) ja pyöreänä. Pysäytin Dolon ja hain sitä kuolaintuelle.
Dolo joko peruutti, asteli sivulle tai heitti päätään.
- Tsy, tsy, tsy, rauhoittelin tammaa ja myöntäsin ohjaa. Siitä oli hieman apua.
Dolo rentoutui ja sen askel piteni. Keskityin omaan istuntaani, jotten vain olisi Dolon rauhattomuuden aiheuttaja. Jouduin ottamaan paljon pysähdyksiä, jotta saisin Dolon kuuntelemaan, joka pysähdyksessä hain tammaa kuolaintuelle.

Ensimmäisen puolentunnin ollessa ohi siirryin tamman kanssa raviin. Dolo lähti reippaasti, mutta se ei ravannut kunnolla, eikä kuunnellut apujani.
Jossain räsähti ja Cina lähti samalla sekunnilla. Myös Fali innostui pelleilemään, mutta Tyler sai sen pian kuriin. Hetken päästä Cinakin rauhoittui. Dolo tietenkin hypehteli, mutta sain sen kuriin(lopulta). Keskityin siirtymisiin ja yksinkertaisimpiin apuihin. Kuin Dolo "toimi" ravissa, vaikeutin tehtäviä. Kokeilin ravipysähdyksiä ja väistöjä. Ensimmäiset eivät sujuneet ollenkaan. Dolo vain työnsi lapa edelle takaisin uralle. Käänsin katseeni Samiin ja näin hänen huulillaan myötätuntoisen hymyn.
- Saisinko sen raipan takaisin? Kysyin lopulta ja toin Dolon sivuun. Sami lähestyi raipan kanssa ja Dolo yritti astella häntä karkuun. Käänsin sen ympäri ja painoin pohkeella tamman liikettä vastaan.
- Tässä. Kyllä se siitä, älä vaan luovuta, Sami kannusti minua viitaten Doloon.
- Toivotaan parasta, sanoin ja ohjasin Doloa keskelle. Aloitin sen väistättämisen, vaikka Dolo meni lujaa, se silti astui ristiin. Kehuin sitä rapsuttamalla. Toistimme väistöä, kunnes se sujui vihdoin hyvin.
- Hieno tyttö, kehuin Doloa ääneen. Vaihdoin suuntaa ja toistin väistön.
Se sujui paremmin ja ajoittain Dolo myöntäsi niskasta.

Vuorossa oli laukka, Dolon lempi askellaji. Annoin avut, jonka jälkeen Dolo pukitti ilopukin ja lähti lennokkaaseen laukkaan. Muutkin hevoset inostuivat ja ratsastajilla oli täysi työ pitää ne kurissa. Lopulta kaikki neljä ratsukkoa laukkasivat. Dolo tuntui lentävän allani, sitä ei lumi hidastanut. Nousin kevyeeseen istuntaan ja myönsin ohjaa. Dolo lähti vain kovempaan.
Sen askel piteni, tuntui kuin allani olisi ollut laukkahevonen. Muutaman minuutin kaahailun jälkeen, istuin alas ja pidättelin DOloa.
Se ei olisi halunnuut hidastaa, mutta siirtyi lopulta raviin. Se oli nopeaa ja liitävää, eikä mitenkään kivaa istuttavaa. Kääntelin ja pidättelin Doloa. Se ei enää purrut kiinni ja tamman kaula alkoi pyöristymään. Valmennus oli melkein lopussa, enää viimeiset puoli tuntia jäljellä. Muutaman pysähdys-laukka siirtymistehtävän jälkeen Dolo kulki jo tasapainoisemmin ja se kantoi jo itseään paremmin. Kannustin Doloa pohkeen avulla vähän lisämään raviaan, sen se teki mieluusti.
- Ihan rauhassa, sanoin tammalle. Yritin saada raviin kunnon liitävyyttä ja pitkää askelta. Dolo ei ollut helpoin tapaus, mutta kaikki työ palkitaan joskus.
Pitkän(ja monivaiheisen) apujen käytön jälkeen; Dolo ravasi kaula pyöreänä, pitkällä rennolla askeleella ja se kantoi nyt itseään myös takaa.

Valmennus oli ohi. Ratsukot siirtyivät käyntiin ja antoivat hevostensa kävellä.
- Kokonaisuudeltaan meni hyvin, joten jatketaan taas sitten ensi kerralla, Sami sanoi kaikille yhteisesti, ennen kuin hipsi pois. Hän sai väsyneitä, mutta tyytyväisiä vastauksia ratsastajilta. Löysäsin ohjaa ja Dolo siirtyi mieluusti käyntiin. Lähdin sen kanssa maastoon, rentoutukseen.
Lenkki sujui ihmeen hyvin, sillä Dolo oli liian puhki yrittääkseen mitään. Palasin tallin eteen ja vastassani oli Dean. Tulin alas selästä ja Dean tuli luokseni. Sain häneltä lempeän suudelman, joka yllätti jopa minut.
- Mistäs hyvästä, sanoin taluttaessani Doloa talliin.
- Ei mistään hyvästä, Dean vastasi, mutta virnisti ärsyttävästi.
Kahdestaan Dolo hoitui hyvin ja puolen tunnin päästä se oli taas takaisin pihatossaan.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ke Kesä 02, 2010 8:53 pm

2.6. Voiko naurua olla koskaan liikaa?

Nyt kuin vihdoin koulussa helpotti pääsin taas viettämään aikaani tammani kanssa. Saavuin iltapäivällä Mel Sereniin. Kaikkialla oli levollista, lempeä tuuli leikki juuri lehtiä saaneissa oksissa. Kävelin suoraan pihatolle. Tähyilin ja huomasin tammani heti. Sekin nautti hyvästä ilmasta. Vihelsin äänekkäästi saaden Dolon huomion. Tamman pää nousi ylös. Se näytti hämmentyneeltä ja hetken kesti ennen kuin Dolo reakoi. Se lähti laukkaamaan kohden, jonka aikana pujahdin aidan ali. Tamma jarrutti voimakkaasti, se melkein liukui päälleni.
- varos vähän kaveri, sanoin ja naurahdin.
Dolo tarttui hupparin narusta ja veti siitä. Hetken tamma "tunnusteli" minua. Rapsuttelin sitä hetken, kunnes sain taas Dolon rauhoittumaan. Pujahdin lopulta aidan ali, sillä oli aika hakea tamman harjapakki. Muistankohan missä se on, ajattelin.

Saavuin talliin ja olin melkein törmätä Nicaan. Hänellä oli sylissään kasa varusteita.
- Otatko tämän, nainen sanoi ja työnsi syliini satulan. Se miltein putosi käsistäni, mutta onneksi sain viime hetkellä napattua satulasta.
- Monta pollea aiot oikein ratsastaa? Kysyin hämmentyneenä.
- nämä vai? Nica kysyi ja näytti varusteita. Nyökkäsin.
- Siivoan satulahuonetta, kun on muutama villakoira ja pölypunkki päässyt sinne asumaan, Nica vastasi. Hymähdin vastaukselle.
Hetken juttelimme niitä näitä, kunnes päästin Nican jatkamaan urakkaansa. Hain pakin ja varusteet hoitopuomille, jonka jälkeen kipitin hakemaan Dolon. Tamma ei ollut mitenkään sidottuna olon ystävä, joten se hieman hankaloitti harjausta. Dolo tutki ympäristöään ja kokeili solmua hampaillaan.
- Hei, ärähdin sille. Tammani oli fiksu, joten joku päivä se vielä avaisi kaikki hankalimmat solmuni. Mitä enemmän kielsin sitä kiinnostavampi köysi oli. Sain tamman pölytettyä, kunnes se riuhaisi solmun auki. Nappasin tamman harjasta, kunnes ylsin toisella kädellä riimunaruun.
Dolo ravasi innokkaasti ympärilläni, melkein kietoen narun ympärilleni.
Parhaani mukaan pitelin siitä kiinni ja yritin tamman menoa jarrutella.

Lopulta Dolo pysähtyi. Se jäi katsomaan jotain pihan toisella puolella. Yritin tähystää mitä se näki, mutta en huomannut mitään, kunnes yhtäkkiä kulman takaa Tyler Reeven kanssa. Dolo steppasi ihmeissään.
Tyler heilautti kättä minulle, johon vastasin samoin.
Reeve nosteli jalkojaan korkealle ja hörisi kaula kaarella. Se hirnahti kerran, mutta Dolo laski korvansa luimuun.
- Pidä toi asenne, vitsailin tammalle.
- Mikä asenne? Kuului yllättäen kysymys takaani. Käännähdin ympäri.
- Dean. Mistä? Miten? Ihmettelin ääneen saanen Deanin virnistämään.
- Keskityit niin tarkasti komeaan oriin ja sen taluttajaan, ettei huomiosi minulle riittänyt, Dean sanoi. Tönäisin häntä kylkeen.
- Mustis? Kysyin.
- Aina, Dean vastasi. Pudistelin päätäni. Dolo hörähti pojalle tuttavallisesti. Hän rapsutti tamman turpaa. Katsoin Deania hetken, jonka jälkeen hän halasi minua ja suuteli nopeasti.
- En voi sinua nyt huomiotta jättää, Dean sanoi huvittuneena. Hymähdin vastaukseksi ja käännyin sitomaan Doloa.
- Se oli tyylikkäin karkausyritys tähän mennessä, Dean sanoi yllättäen. Rypistin kulmiani ihmeissäni.
- Kuis kaun täällä olet ollut? Kysyin lopulta. Dean kohautti kulmia.
- satuin nyt vaan näkemään kuin neiti käsitteli köyttä, hän vastasi lopulta.
- Ihme taipumuksia tällä minun neidilläni, vastasin. Käsittelin Dolon karvaa nyt pehmeällä harjalla. Karvaa tammalta lähti ihan tukoittaan ja huomasin pian olevani itsekin karvojen peitossa. Dean nauroi minulle.
- Sinullahan on naamaa myöten kaikki karvoissa. Näytät ihan.. Dean sanoi, mutta nielaisi loput sanoista, koska katsoin häntä varoittavasti.
- Mitäs nyt? Kysyin. Olin puhdistanut tammani(ja itseni). Dean katsoi minua kysyvästi.
- Yksi hevonen kaksi ihmistä, ilmoitin. Deanilla oli hämmentynyt ilme, mutta ymmärsi vihdoin mistä oli kyse.
- Jaa. Meillä on ylitsepääsemätön ongelma, poika sanoi. Vastaukseksi hän sai pitkän ja murhaavan katseen. Lopulta päädyin suitsimaan tammani. Dean katsoi minua epäluuloisena kuin pyysin häntä selkään.
- Etkö luota minuun? Kysyin viattomasti. Dean mulkoili minua. Hän tiesi, että härnäsin. Lopulta sain Deanin houkuteltua taakseni. Dolo steppasi epäluuloisesti, mutta rauhoittelin tammaa hetken. Se kuuli minua ja rentoutui lopulta. Dean tosin ei.
- Rentoudu, sanoin ja käänsin päätäni vähän. Dean huokaisi ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Eiköhän tämä tästä, hän sanoi. Annoin Dololle pohkeita ja suuntasin metsään.

Lenkki sujui hyvin, vaikka Dean oli horjahtaa alas, kun Dolo innostui laukkailemaan. Saavuimme takaisin tallin eteen. Dolo ei paljoa hikoillut, joten päätin vähän ratsastaa sitä kentällä. Deanin tosin pudotin kyydistä. Hän jäi suosiolla kentän laidalle. Dolo kuunteli apujani ihmeen hyvin. Tehtävät olivat tosin todella yksinkertaisia, kuten voltteja ja siirtymisiä.
Doloa kyllästytti(oikeastaan olimme molemmat kyllästyneit), joten tulin alas selästä ja päästin tamman vapaaksi. Kannustin tamman laukkaan ja se hypähteli ympärilläni ja pukitteli, kuin pahainenkin kakara. Tamma härnäsi minua ja yritti näykkiä takamuksestani. Lopulta kaaduin selälleni maahan, sillä en voinut kuin nauraa. Hetken naurettuani tunsin Dolon tutkivan turvan mahassani. Se aiheutti minulle kahta kauheemman narunpurskahduksen, se oli niin hallitsematon, etten saanut enää hengitettyä.
- Meg? Dean kysyi. En ollut huomannut, että poika oli tullut luokseni.
- Olen ihan kunnossa, sanoin. Vaikka jouduin sanat tavaamaan hitaasti. Lopulta Dean auttoi minut ylös ja talutti Dolon pihattoon, sillä minua heikotti liikaa nauramisen jälkeen.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Pe Kesä 11, 2010 4:33 pm

11.6 Vaihderikas päivä

Olin valmiiksi jo huonolla päällä. Koko matka Mel Sereniin oli vietetty tapellessa siitä, etten haluaisi mitää erikoista syntymäpäiväkseni. Niihin oli vielä kolme päivää, mutta silti. En tuntenut, että koko tapahtumassa on mitään erikoista. Höntti ja itsepäinen veljeni ei suostunut sitä uskomaan. Hän uhkasi järjestää jotain pääni menoksi, mutta sai siitä hyvästä murhaavan katseen. Hän pysäytti auton.
- Väliäkö sillä? Et kuitenkaan ole suomessa, niin mitä väliä? Ja Dean lähtee jonnekkin eurooppaan, joten mitä väliä? Sanoin ja astui ulos autosta. Kaikkialla näytti olevan rauhaisaa, vaikka nyt hieman vettä tihkusi taivaalta. Saapastelin niin raivoisasti pois ärsyttävän veljeni luota, että olin kävellä suoraan heinää kantavan Reitan päälle.
- Oi! Anteeksi, sanoin ja hyppelehdin nopeasti pois, ennen kuin hän ehtisi nähdä punaiset poskeni. Dolo oli ilmeisesti juuri saanut heinänsä, joten minun piti antaa sen syödä kaikessa rauhassa. Tamma hörähti minulle, mutta jatkoi sen jälkeen syömistään. Vähin äänin lähdin ja katselin ympärilleni. Mihis se rakas veljeni oli joutunut? Lopulta huomasin hänet. Mies jututti parhaillaan Samia. Pudistin päätäni ja huokaisin. Mitäs nyt? Ajattelin. Lopulta ajattelin, että jos löytäisin satulasaippuaa, niin voisin puhdistaa Dolon varusteet. Yritin ohittaa Eliaksen ja Samin huomaamatta, mutta tietenkään se ei onnistunut.
- Shut up, Huudahdin Eliakselle, kun tämä kääntyi katsomaan minuun. Huudahdus säikäytti tallissa olevat hevoset ja käänsi muutaman pään minua kohden. Joku tuli juuri tallista ulos. Hevonen oli iso rautias, jolla oli piirto päässään. Se kulki korvat luimussa ja pää korkealla, tunnistin tamman Indiksi. Nica talutti sitä napakalla otteella, joten tammalle ei jäänyt paljoa valinnan varaa. Katselin heitä hetken ja hymähdin.

Olin juuri niin ärsyyntynyt veljelleni, että minu teki mieli kuristaa hänet tai jotain, mutten sitä voinut tehdä, sillä hän oli myös isoveljeni ja huomattavasti minua pidempi ja vahvempi. Hän katseli minua lempeästi, noilla vihreillä silmillään, kunnes nappasi minut yhtäkkiä syliinsä.
Yritin pyristellä parhaani mukaan, mutta Elias piti kiinni. Tunsin kaikki katseet itsessäni. Sami rypisti kulmiaan, Nica oli lähtenyt jo ja Reita palasi jonkun hevosen kanssa.
- Mikä nyt? Kysyin veljeltäni lopulta. Huokaisin syvään ja rentouduin.
- Halusin sanoa, että olen jäämässä Suomeen, Elias sanoi, miltein kuiskaten. Tämän sanottuaan mies päästi minusta irti.
- Kuinka pitkäksi aikaa? Kysyin hämmentyneenä.
- Pysyvästi, Elias vastasi.
- Entä? Kysyin, mutta Eliaksen kasvoille ilmestyi hetkellisesti synkeä ilme. Joten kysymykseni oli turha. Katselin veljeäni hetken. Oliko tämä totta? Oliko Elias todella jäämässä Suomeen? Kysymykset varmaan myös näkyivät silmistäni.
- Totta se on, Elias sanoi ja hymyili. Sen jälkeen en voinut kuin hypätä miehen kaulaan iloisena. Rutistimme toisiamme hetken, kunnes muistin mitä olin ollut tekemässä. Elias seurasi minua ja nakkasin hänelle käteen Dolon suitset, joita veljeni katseli kummastuneena. Hän oli tiedetysti länkkäri ratsastaja henkeen ja vereen, joten Dolon suitset ja muut remmit ihmetyttivät miestä, mutta eihän Elias ihan uuno voinut olla?

Ensin etsin satulasaippuan ja onneksi löysin sellaisen lopulta. Annoin rätin Eliakselle ja osoitin satulaa.
- Se tai nämä? Sanoin ja nostin Dolon suitsia ilmaan. Elias huokaisi vastahakoisesti ja aloitti satulapuhdistuksen. Vähän ajan päästä hän aloitti tavan omaisen saarnansa siitä, että varusteita tulisi hoitaa. Siihen nyökyttelin päätäni ja hymyilin. Sami, joka kulki juuri ohi läväytti minulle vahingoniloisen hymyn, sillä hänkin oli kuullut suuren osan Eliaksen saarnasta. Kuunnellessani Eliasta, onnistuin melkein sekoittamaan suitsien osia, josta Elias valitti sitten lisää.
- Kuule, herra, sanoin topakasti. Saaden veljeni hiljentymään.
- Kyllä, olen laiminlyönyt varusteet ja kyllä sählään, mutta se johtuu siitä, että kuuntelen sinua, joten päätä, saanko hoitaa tämän vain kuunnella sinua, sillä molempiin en pysty. Olen vain ihminen, sanat tulivat suustani hieman turhaantuneesti, sillä juuri tällä hetkellä toivoisin, että Elias painuisi takaisin sinne jenkeihinsä.
- Hyvä on, Hyvä on. Olen hiljaa, Elias vastasi. Hän piti lupauksensa koko sen ajan kuin puhdistin suitsia. Sain ajatella rauhassa ja rauhoittua samalla, joten hiljaisuuden jälkeen olin taas paremmalla tuulella, jonka osoitin hymyllä.

Varusteet kiiltelivät puhtauttaan ja harjapakki oli jälleen hienossa järjestyksessä, joten päätin käydä katsomassa vielä Doloa. Päästyäni ulos tallista, sain ilokseni huomata, että sade oli loppunut ja taivas hieman kirkkaampi. Kävelin nopeasti pihatolle ja etsin tammani. Se ilahtui nähdessään minut ja hörähti uneliaasti. Rapsuttelin Doloa korvien takaa, kunnes nappasin sen riimusta. Tamma nosti päänsä ylös ja tapitti minua kummastuneena.
- Tules tyttö, sanoin ja nykäsin tamman mukaani. Se seurasi kummastuneena. Sain talutettua sen tallin edustalle, kuin Elias astui ulos. Hän silmäili Doloa hetken.
- Mitä? Kysyin. Elias pudisti päätään.
- Saanko kokeilla? hän kysyi yllättäen. Katsahdin veljeeni kummastuneena.
- Et ole tosissasi, sanoin huvittuneena. Sillä välin Dolo mulkoili lähestyvää miestä epäluuloisesti. Elias oli yksi parhaista hevosmiehistä jota tunnen, mutta nyt kyseessä oli Dolo.

Silti auliisti luovutin tamman veljelleni, joka talutti sen maneesiin.
Sielä mies päästi tamman vapaaksi. Dolo ravasi närkästyneenä mahdollisimman kauas Eliaksesta ja jäi mulkoilemaan häntä. Dolo oli löytänyt tiensä maneesin toiseen päätyyn ja peruutti nyt kulmaan. Se katseli epäluuloisena Eliaksen, joka istui alas ja jähmettyi siihen. Hetken tamma mulkoili harmaan otsiksensa alta, mutta lopulta se lähti epävarmasti kävelemään. Dolo käveli jäykkänä ympäri maneesia ja varoi, ettei vaan lähestyisi Eliasta. Katselin Doloa huvittuneena. Kuitenkin puolen tunnin päästä, se rentoutui ja otti askelia kohti Eliasta. Mies istui tyynesti paikallaan, eikä liikauttanut edes kulmakarvaansa. Lopulta Dolo tuli metrin päähän Eliaksesta. Se kurotti turpaansa ja hörähti kummastuneena, kun vieras henkilö ei edes liikahtanut. Dolossa näkyi huomattavasti turhaantumisen merkkejä, mutta lopulta se jäi seisomaan metrin päähään ja laski päänsä alas.

Hitaasti Elias liikautti sormiaan. Dolo hämmentyi, muttei liikahtanut.
Pitkän ajan jakson jälkeen Elias seisoi, ilman, että Dolo sai suurempia sätkyjä. Sen jälkeen Elias poistui ja leikimme jahtausleikkejä Dolon kanssa, jolloin se nappasi minua keran takapuolesta, mutta mitään pahaa ei sattunut.
- Eiköhän tämä ole tässä, huomautin ja rapsuttelin tammaani leuan alta.
Se heitti innostuneena päätään ja kuopi etujallaan.
- Ei makeaa mahan täydeltä, huomautin.
Lähdin taluttamaan Doloa ulos, jotta voisin sen harjata kaikesta pölystä, jota maneesissa oli. Tässä operaatio, sitä se oli hieman leikkisän tammansa kanssa, Elias auttoi parhaansa mukaan ja pian Dolo pääsi takaisin pihattoon. Se pukitteli iloisesti, mutta minä oli täysin läpimärkä hiestä.
- Lähdestääs sitten, Elias huomautti ja katsahti puhelimeensa, jossa näkyi selvästi kellon aika.
- Joo joo, mennään, sanoin ja lähetin lentosuukon Dololle.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ke Kesä 23, 2010 10:32 pm

23.6

Oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Pieni tuulen vire heilutti puitten oksia, kun kävelin pitkin ML:ään johtavaa tietä. Olin ihmeen hyvällä tuulella, hyräilin, tanssahtelin, lauloin, joten kävely ei edistynyt kovinkaan hyvin. Pysähdyin hetkeksi, suljin silmäni ja napsuttelin sormiani, kunnes naurahdin itselleni.
- Pakko jatkaa eteenpäin, huokaisin ja nostin laukkuni maasta. Enää muutama metri, muutama askel niin näkisin...
- Ode? sanoin, melkein huudahtaen. Näin, kuinka Ode seisoi korkokengissään pihaton vieressä ihaillen ulkona olevia hevosia. Arvelin, ettei hän ollut tullut ratsastamaan. Menin hänen luokseen hymyillen.
- Huomenta, tervehdin iloisesti. Nuori nainen käänähti ja hymyili minulle leveästi. Valmistauduin jo suudelma-halausryöppyyn, jonka sain aina tavatessani Oden.
- Hyvää huomenta rakkaani, Ode hihkaisi ja syöksyi kaulaani. Hän suuteli minua kasvoille, noilla kiiltelivillä huulillaan.
- Jollain on hyvä päivä, huomautin, kun ode suostui päästämään minusta irti.
- Ei mitenkään epätavallisen hyvä, Just me, hän vastasi ja naurahti. Pudistin päätäni. Tämä ei ollut mitenkään uutta minulle, joten naurahdin hänelle.
- Et taida olla tulossa ratsastamaan tänää? Kysyin ja katsoin nuoren naisen asua. Hän rypisti kauniita kulmiaan vähän, mutta ymmärsi pian vihjeeni.
- Saavat herrat ulkoilla, varsinkin kuin on näin kaunis päivä. Se olisi vastoin kaikkia käsitteitäni, Ode vastasi.
- Olisi siis vastoin käsitteitäsi, että voisit viettää näin kauniin päivän hevosiesi kanssa? Elias sanoi. En ollut huomannut hänen saapumistaan.
- Elias, hihkaisin hymyillen. Huomasin kuinka Ode puri huultaan, saman huomasi myös tarkkanäköinen veljeni, joten hän virnisti.
- Et vastannut kysymykseeni, mies sanoi. Tiesin, että hän härnäsi Odea, joten pudistin päätäni. Niin tyypillinen Elias.
- Eh, minun herrani nauttitavat enemmän vapaudestaan, kuin minun kanssa olosta, Ode vastasi lopulta. Elias nosti kulmiaan ja mutristi huultaan hiukan, kunnes nyökkäsi.
- Mitäs mies täällä? Kysyin. Elias käänsi katseensa minuun ja hymyili leveästi.
- Hyviä uutisia, hän sanoi vihjaavasti.
- Jaa, vastasin ja hymyilin. En antaisi veljelleni kiusoitella minua, mitä hän teki valitettavan usein. Yritin parhaani mukaan vältellä, joutumasta sellaisiin tilanteisiin, mutta kekseliäs veljeni osasi löytää niitä hetkiä, jolloin en varonut.
- Eikö sinua kiinnosta? Elias kysyi loukkaantuneena. Hän käänsi päänsä pois, jolloin pääsin kiusamaan vuorostani häntä. Nopeasti otin sormillani kiinni miehen korvasta. Nykäisin sitä leikkisästi.
- Tietenkin kiinnostaa, kuiskasin hymyillen ja päästin irti miehen korvasta. Tämä käänsi kasvonsa minua kohden. Hän näytti melkein purskahtavansa innosta.
- Löysin tallin, jolla on tuttava, joka on minulle palveluksen velkaa, muuan Lahti, joten hön otti selvää, en sitten tiedä miten, mutta lopulta minulle löytyi valmentajan paikka. Talli on tässä tunnin ajon päässä ja kaiken kukkuraksi, he ovat valmiita majottamaan minut sinne, Elias selitti. Hän oli selvästi tyytyväinen ja syystäkin, miksei olisi?
- Onnea, huokaisin. Ode liittyi huokaukseeni, mutta Elias ei huomannut häntä, sillä mies oli innoissaan. Hän nappasi minut syliinsä ja puristi.
Tuppuuttelin veljeäni huvittuneena.
- Et tiedä kuinka... Ja tiedätkö mitä? Elias sanoi hymyillen. Hän piteli minua ilmassa.
- No? Kysyin. Elias hymyili leveästi.
- Saat nähdä minua useammin, hän vastasi ja laski minut alas. Hymyilin väkisinkin, sillä veljeni oli minulle rakkain ihminen maanpäällä ja nyt hän jäi kerrankkin samaan maahan kanssani ja vielä pysyvästi.
- Kiitä sitä, kuka lieneekin on, joka teki tämän mahdolliseksi, sanoin.
- Melkein suutelin mies parkaa, kuin kertoi, mutta onneksi ymmärsin ajoissa perääntyä, vaimo ei ehkä tykkäisi, Elias sanoi. Pudistin päätäni ja nauroin.
- Ja mistäs lähtien olet suudellut miehiä? Kysyin ja nostin toista kulmaani. Elias mietti hetken, pitkän hetken.
- Siitä lähtien kuin kertovat erittäin hyviä uutisia, jos totta puhutaan, niin suutelisin ketä tahansa, joka kertoisi minulle yhtä hyvän uutisen kuin Lahti, Elias vastasi. Vastaus huvitti minua suuresti ja pudistelin päätäni.

- Viihdyttäkää toisianne, kuin käyn hakemassa villikkoni tuolta, sanoin ja pujahdin narun ali pihattoon. Dolo nosti päänsä ja katsoi minua. Jotain siinä oli epäilyttävää, joten pysähdyin ja kutsuin tammaa. Se heitti päätään ja kuopaisi etujalallaan.
- Doloo, kutsuin uudestaan. Siltikään tamma ei liikahtanutkaan. Ei tietenkään, mitä odotin? Joten luvassa oli tahtoen taisto. Dolo halusi minun menevän sen luokse, mutta halusin, että tamma tulisi luokseni. Sitä se ei tehnyt, mutta en halunnut antaa periksi. Siis ei auttanut kuin odottaa. Minulla ei ollut kiire mihinkään, joten otin mukavan asennon.
Ensin Dolo katsoi minua haastavasti. Se kuopi etujalallaan, jolloin käänsin katseeni pois. Dolo turhaantui. Se nousi melkein pystyyn ja steppasi levottomasti, mutta siltikään en reakoinut. Lopulta tamma laski päänsä melkein alas ja lähti kävelemään kohti. En ollut voittanut vielä, joten en reakoinut. Vasta kuin tamma tuuppasi minua olkapäähän, soin sille huomiota. Dolo jännittyi, muttei päässyt karkaamaan, sillä nappasin sen riimusta.
- Tules nyt villikko, sanoin ja lähdin raahamaan tammaa kohti porttia. Saavutin sen ja Ode oli avulias ja avasi portin minulle. Kiitin häntä nopeasti. Huomasin Eliaksen ilmeen. Hänellä oli vakava katse silmissään, hieman toruva jopa, tunnistin sen "saarna-ilmeeksi". Sama ilme ilmestyi aina, kuin veljeni löysi jotain huomautettavaa käytöksestäni, siitä asti kuin olin ollut pieni, hän oli käyttänyt tuota ilmettä. Ohittaessani miestä huokaisin syvään. Tämän puolen olin miltein unohtanut, Eliaksella oli paha tapa kytätä tekemisiäni, kommenttoida niitä ja joskus hän kävi ylisuojelevaksi. Olin jo tottunut siihen, vaikka ärsyttikin se välillä.

Sidoin tamman kiinni tallin eteen ja juoksin hakemassa sen harjapakin.
Se oli pinkki, tietty, kuvastaen tammaani hyvin. Sillä välin kuin olin hakenut harjani Elias oli vaeltanut pihalle. Häntä seurasi Ode, joka tuntui hieman hämmentyneeltä. Syystäkin, sillä tiesin, että hän oli jäänyt Eliaksen ulkonäön uhriksi, varsinkin kuin veljeni härnäsi häntä usein. Katselin heitä hetken, kun samalla avasin pakin ja valitsin pölyharjan.
Se oli hyvä valinta, sillä Dolo oli kuorutettu pölyllä ja tunsin tukehtuvani pölypilveen, mikä nousi tammastani, jo yhden harjan vedon jälkeen. Dolo kokeili solmuani hampaillaan. Ärähdin sille nopeasti, mikä lopetti kokeilun, hetkeksi. Pian tamman hampaat kalusivat jälleen riimunarua. Huitaisin Doloa harjalla, jolloin se pärskähti ärtyneenä.
- Siitäs sait, sanoin vahingoniloisena. Tamma oli pölytetty. Elias siirtyi lähemmäs ja nojasi hoitopuomiin.
- Harjaanko tarpeaksi hyvin? Kysyin häneltä, sillä tunsin katseen käsissäni, jokaisen harjanvedon aikana.
- Ihan kelvollisesti, Elias vastasi väliinpitämättömästi.
- Vain niin, huokaisin ja puhdistin tamman jalkoja. Dolo teki sen vaikeaksi, steppaamalla taukoomatta. Sitä hermostutti Eliasksen läsnä olo ja syystäkin.
- Aiotko kenties seurata vierestä kaikkea mitä teen? Dolo hermostuu, huomautin hieman ärtyneenä. Elias ymmärsi vihjeeni, muttei siirtynyt mihinkään.
- En luota tuohon hevoseen. Se on liian arvaamaton, kuriton... Elias aloitti.
- tammamainen? Vaarallinen? Kysyin täydentäen veljeni listan. Hän huokaisi syvään ja kohautti olkapäitään.
- En voi sille mitään, hän sanoi melkein anteeksipyytävällä äänellä.
- Et niin, vastasin ja hymähdin. Siiryin puhdistamaan tamman kavioita. Se nosti jalkansa epävarmasti ja kytäten Eliasta koko ajan. tyynyttelin tammaa parhaani mukaan. Elias liikahti, jolloin Dolo melkein potkaisi minua. Ei kovaa, mutta siinä oli sormistani kyse. Kova kenkä ja hennot sormet, kumpikohan on kovempi?
- Katso nyt, Elias huomautti. Suoristin itseni ja heitin kaviokoukun harjapakkiin. Katsoin suoraan Eliasta silmiin.
- Mitä haluat, että teen? Kysyin hieman tympääntyneenä. Elias mutristi huultaan, osoittaen epätietouttaan.
- Dolo on ollut minulla jo pitkään, joten tunnen sen, eikä mitään ole tapahtunut, selitin, mutta Elias katkaisi sen sanomalla; - vielä.
- Kehtaatkin, huokaisin. Elias hiljeni ja Ode tuli viereeni epävarmana. Hän oli seurannut keskusteluamme hieman kiusaantuneena. Käänsin pääni pois ja purin huultani loukkaantuneena.
- Elias unohdat yhden asian, huokaisin. Katsoin Eliakseen. Kasvoni olivat jännittyneet. Ilmaisin sillä suuttumukseni, jonka Elias huomasi.
- Se on? Mies kysyi. Keräsin hetken ajatuksiani. Mietin tarkkaan miten sanoisin, sillä Elias tarttuisi jokaikiseen yksityiskohtaan ja tunteeseen, jonka ilmaisisin.
- Rakastan tammaani. En pitäisi sitä, ellen uskoisi siihen. En ole tyhmä, enkä yritä liikoja.. Luulin, että luotat, että osaan tehdä oikeat valinnat? Sanat tulivat hieman kovalla, loukkaantuneella äänellä, mutten suostunut pakoilemaan, sitä, etten loukkaisi veljeäni. Elias tunsi sanojeni vaikutuksen. Hän näki loukkaantumisen kasvoiltani, mikä sai hänet huokaisemaan syvään.
- En tiennyt, että näkisit sen noin.. Elias aloitti, mutta äänekäs hieman vihainen tuhahdukseni keskeytti miehen.
- Miten oletit minun näkevän sen sitten? Kysyin. Katsoin häneen suoraan pelottomana, haastavana.
Ensin Elias hämmentyi, kunnes kohtasi katseeni. Miehessä oli ylpeyttä. Hän varmaa luuli olevansa oikeassa.
- Sinun suojelemisesi menee jo vähän yli, sanoin. Sanat loukkasivat Eliasta, enemmänkin kuin olin tarkoittanut. Hetkessä tunsin syyllisyyttä. En kestänyt sitä, enkä tätä, joten otin tamman suitset, irroitin niistä martsarin ja puin ne päälle. Dolo osasi olla kerrankin kunnolla.

Ponnistin sen selkään, ennen kuin Elias ehti edes suutaan avata. Hän katsoi minua huolestuneena, kuin Dolo steppasi allani hieman jännittyneenä. Astellin itseni hyvin, kunnes huokaisin. Tunsin ahdistuvani, joten minun oli pakko päästä kauemmas Eliaksesta ja pian. Painoin pohkeet kiinni Doloon ja kannustin sen raviin.
Elias astahti perääni, mutta Ode tarttui hänen olkapäästään.
- Anna hänen mennä, kuului oden vieno kuiskaus. Elias pysähtyi ja painoi katseensa alas. Enempää en ehtinyt nähdä, sillä minun oli keskityttävä ratsastukseeni. Dolon jännitys ei helpottanut yhtään, joten pompin sen ravin tahdissa ja pelkäsin menettäväni tasapainon, mikä olisi minulle varmaan ihan oikein, sillä ratsastin nyt väärässä mielentilassa, purin sitä Doloon, mikä ei ollut reilua sitä kohtaan. Heti kuin olin päässyt pois ML:än pihasta, minun oli pakko siirtää tamma käyntiin. Se olisi halunnut jatkaa ravaamista, jonka takia protestoi pidätettä vastaan, mutta siirtyi lopulta käyntiin. Annoin hieman pohjalla perään ja huokaisin. Ajatukset pyörivät päässäni yhtenä massani, vuorosta tunsin loukkaantumista, vuorostaan syyllisyyttä, vuorostaan en ymmärtänyt Eliasta, vuorostaan ymmärsin. Hänen epäilyksensä Doloa kohtaan, loukkasi, mutta ymmärsin myös, että veljelläni oli omat motiivinsa. Hän ei tuntenut Doloa ja huomasi myös, että se oli kuriton ja välillä arvaamaton, mutta hänen pitäisi tietää, etten vaikka kuinka rakastaisin, en koskaan ottaisi hevosta, jonka kanssa en pärjäisi. En haluaisi olla töykeä, en haluaisi sanoa asioita, joitten tiedän satuttavan, mutta välillä ne tulevat ulos suusta, kuin itsestään. Kadun sanoja, heti kuin huomaan niiden vaikutuksen. Tänään oli semmoinen kerta, mutten voinut olla sanomatta, en vain voinut olla hiljaa enää.
- Teinkö todella niin väärin? Kysyin ja rapsutin Dolon kaulaa. Se oli jo aikoja sitten pysähtynyt, mitä en huomannut, sillä olin niin ajatuksissani, josta Elias olisi jälleen torunut minua. Mieleni teki välillä ravistaa häntä ja sanoa, ettemme kaikki voi olla niin täydellisiä ja hyviä kuin hän itse, että olen vain ihminen, että teen virheitä. Liun alas selästä ja tunsi kovan hiekan jalkojeni alla. Se oli jotenkin lohduttavan tasainen, turvallinen ja tiesin, ettei mitään kävisi.
- Olen pahoillani, huokaisin tammalle, vaikka se ei ymmärtänyt, mutta sanojen sanominen toi pientä lohtua.
Käänsin tamman takaisin tallia päin.

Ympärillämme puhalsin lempeä tuuli, joka liikutti puitten oksia, niillä istuvat linnut lehahtivat lentoo, mitä Dolo säikähti hieman. Rauhoittelin ja pidin ohjia tiukasti kädessäni. Hetken päästä Dolo jatkoi matkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olimme pian pihalla, mutten nähnyt Eliasta missään. Toin Dolon kentälle. Päästin tamman vapaaksi. Se paineli lujaa luotani. Tamma laukkaili ja pukittelikin hieman. Se yritti tulla ärsyttämään minua, mutta ajoin sen pois. Katselin Dolon menoa ja pudistelin päätäni. Jossain välissä Ode oli ilmestynyt aidan viereen. Hitaasti menin hänen luokseen.
- Älä sano, huokaisin. Katsoin Odea anoen. Ensin tämä näytti luopuvan, mutta lopulta hän avasi suunsa.
- Olet tärkein asia maailmassa, eikä hän halua, että sinulle sattuu jotain, Ode sanoi.
- Tiedän, vastasin hieman surkeana. Ode laski kätensä olkapäälleni. Käänsin katseeni maahan, sillä syyllisyys velloi sisälläni. Ode tunsi minua sen verran, että osasi arvata mitä ajattelin.
- Hän ei syytä sinua, hän sanoi. Purin huultani, kuuntelin sanat hiljaisena ja kärsivänä. Pudistin päätäni, sillä tunsin kyyneleitten pyrkivän ulos, mutten voinut antaa niille periksi, joten parhaani yritin tyynnytellä itseäni.
- Missä hän on? Missä Elias? Kysyin. Ääneni vapisi hieman. Saanen sanat kuullostamaan, kuin olisin vielä pikku tyttö. Ode mietti hetken, kunnes näki anelevan ilmeeni.
- Hän meni katsomaan Danvea, hän sanoi. Olin lähellä, etten hypännyt aidalle, mutta muistin Dolon. Katseeni siirtyi siihen, kunnes katsahdin Odeen.
- Mene, kyllä minä hoidan, hän sanoi. Nyökkäsin kiitollisena ja suorastaan pinkaisin juoksuun.

Matka tuntui kestävän ikuisuuksia ja mietin mitä sanoisin Eliakselle, millä aloittaisin. Hidastin vasta kuin näin hänen leveät hartiansa ja kuluneet farkkunsa. Mies nojasi aitaan mietteliäänä. Kävelin hitaasti, kunnes olin aivan Eliaksen vierellä. Hän ei tuntunut huomaavan minua, kunnes kosketin miehen rannetta. Hitaasti laskin sormeni sen päälle ja huokaisin syvään. Se sai Eliaksen hätkähtämään. Hän kääntyi minua kohden ja tarttui kädestäni. Miehen katseessa oli katumusta, lämpöä ja huolta.
- Olit oikeassa, hän huokaisi. Sanat yllättivät minut, mkä varmasti näkyi kasvoiltani, sillä Elias silitti hiuksiani. Painoin katseeni hetkeksi alas ja käänsin päätäni hämilläni.
- Olen liian suojeleva sinusta, Elias selitti. Hetkessä katsoin jälleen häntä. Kasvoillani oli nyt lempeä ja rento hymy, joka taisi yllättää Eliaksen.
- Olet isoveljeni, sanoin.
- Mutta, Elias aloitti, mutta painoin sormeni hänen huulilleen.
- Ei muttia, sanoin. Tiesin, että asia tulisi käsitellä. Tulisi kuulla selityksiä, tulisi myös kuunnella selityksiä, mutten jaksanut käsitellä asiaa, sillä se toisi paljon tuskaa, minkä en halunnut pilaavaan niin kaunista päivää. Elias vaistosi tai arveli, mitä ajattelin, joten hän antoi olla tällä kertaa. Mistä olin syvästi kiitollinen ja osoitin sen nojaamalla miehen olkapäätä vasten.




Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Su Heinä 18, 2010 4:00 pm

18.7

Kuumuus ei helpottanut yhtään. Tunsin kuinka t-paitani liimautui selkääni vasten. Kuuma tai ei, niin hevoset piti liikuttaa. Dololle oli alunperin suunniteltu treeni ohjelma, mutta olin livennyt siitä jo aikoja sitten, joten lopulta hylkäsin sen kokokaan. Sen sijasta perustin ratsastukset fiiliksen ja sään mukaan. Se toimi hyvin, ainakin tähän asti. Mukanani minulla oli kassi, johon olin pakannut ratsastus vaatteet, sillä sietämätön kuumuus teki mahdottamaksi pitää ratsastushousuja, joten olin ne pakannut kassiin ja vetänyt puuvilla caprit jalkaani. Tallin piha kylpi auringossa. Hevoset seisoskelivat tarhoissa laiskanoloisina. Joidenkin leuat jauhoivat heinää, mutta toiset keskittyivät huitomaan paarmoja. Olin suihkuttanut paljaat kinttuni hyönteiskarkotteella, sillä jostain syystä paarmat suorastaan rakastavat minua, mutta saan niiden puremista isoja, punaisia ja kipeitä paukamia, joten oli ehdottoman tärkeää suojata itseni. Mukani oli myös hevosille tarkoitettu hyöteiskarkoite, josta olimme kiistelleet veljeni kanssa.
Hän luotti etikan voimaan ja piti hyönteiskarkoiteita humpuukkina, minkä kiistin äänekkäästi ja huomautin, ettei se haissut kuin etikka. Lopulta hän oli taipunut ja olin hymähtänyt tyytyväisenä. Kävellessäni kohti pihattoa, törmäsin Odeliehin.
- Hei, huokaisin.
- Mietinkin, että milloin näkisin sinua, Odelie vastasi hymyillen. Pujahdin pihaton puolella ja tähysin Doloa. Se oli vähän matkan päässä ja selvästi huonolla tuulella, minkä arvelin johtuvan paarmoista, jotka kiusasivat sitä herkeämättä. Kaivoin hyönteiskarkotteen kassistani.
- Doloo, kutsuin tammaa. Se käänsi päänsä minua kohden ja hörähti. Lopulta tamma lähti luokseni. Se nyökytti päätään innostuneena. Hyvä kuin sain edes otetta tamman riimusta.
- Slow down, sanoin huvittuneena ja rapsuttelin tamman kaulaa. Samalla suihkautin karkotetta. Dolo säpsähti ääntä, mutta tyynyttelin sitä.
- Ei ole vaarallista, selitin tammalle. Sen jälkeen lähdin taluttamaan Doloa kohti porttia, jonka Odelie ystävällisesti avasi.

Vein tamman tallin eteen ja sidoin sen kiinni. Dolo ei tietenkään ollut tyytyväinen, sillä se ei päässyt pakoon paarmoja sidottuna. Tamma luimi ja heitti päätään. Se potki takajaloillaan mahaansa, sillä paarmat hyökkivät taukoomatta sen kimppuun. Ryntäillä tamma oli varmaan neljä miltein samassa kohdassa, joten tapoin ne kaikki yhdelle lyönnillä. Dolo steppasi taakse päin, mutta pysähtyi lopulta. Se seisoi jännittyneenä ja häntä huiskien paikoillaan. hetken päästä näin kuinka Ode talutti innokasta oriaan. Katselin Simoa, tuota melkein kolme vuotiasta ponioria. Se oli kehittynyt hyvin ja lihaksistoa löytyi, mutta minusta Oden tulisi antaa orin varttua enemmän, ennen kuin aloittaisi täysipainoitteisen ratsastamisen. Tietenkään minulta ei kysytty, kuin Dean ja Ode suunnittelivat Simon tulevaisuutta. Eihän sillä oikeastaan minulle ollut suurta merkitystä. Odelie teki kuin haluisi, niin kuin aina.
- Odota tässä, sanoin ja kipaisin tamman harjapakin. Sen ajan Dolo sentää pysyi aloillaan, mutta minut nähdessään se kuopi kärsimättömämänä. Pistin askeleeni vauhtia, kunnes seisoin jälleen Dolon vierellä. Ode oli tuonut Simon ja laskenut siltä ohjat maahan, katselin kateellisena, sillä jos tekisin niin, niin Dolo painuisi tuhatta ja sataa karkuun, varmasti sotkeutuen ohjiinsa, joten kaikella suosiolla sidoin tamman kiinni. Ensin tutkin, oliko sillä paukamia, valitettavasti löysin niitä sään kohdalta.
- Se siitä ratsastamisesta sitten, huokaisin. Levitin puremiin jotain pahalta haisevaa rasvaa. Dolo ei pitänyt suihkepullon äänestä, joten suihkautin sitä vanhaan rättiin ja sillä pyyhin tamman karvaa.
- Kohta helpottaa, sanoin Dololle rapsutellen sen kaulaa. Hyönteiskarkote toimi, sillä paarmat jättivät ne kohdat rauhaa, johon olin sitä hieronut. Ilahduin asiasta ja hieroin tamman mahan alusen sillä. Tätä tehdessäni, en ollut huomannut lähestyvää hahmoa, kunnes kuulin Simon hirnahtavan. Kulmat rytyssä katsahdin lähestyvään henkilöön. En tunnistanut häntä, vasta kuin tuo poika seisoi Simon vierellä. Ori oli ratketa nahoistaan, toisin kuin Dean. Hän rapsutteli oria ja tervehti Odea hieman viileästi.
- Dean? Kysyin ihmeissäni. Poika kääntyi ympäri ja kohtasi katseeni. Hänen ihonsa oli päivittynyt ja hiukset lyhentyneet, mutta kyllä se oli Dean.

Katsoimme toisiamme hämmentyneenä, mikä huvitti suuresti Odelieta. näin naisen pidättelevän naurua. Lopulta Deanin kasvoille levisi hymy. Hän tuli luokseni ja rutisti minua. Ennen kuin ehdin reakoida, Dean painoi huulensa huulilleni.
- Dean, huokaisin syvää, kuin poika suostui päästämään minusta irti.
- Meg, hän vastasi lempeästi. Poika silitti kasvojani ja katsoi minua. Hän pujotti sormiaan hiuksiini. Ne olivat kiinni, mutta Deanin onnistui irroittaa muutama suortuva. Katsahdin häneen huvittuneena.
- Minkälaista oli? Kysyin uteliaana. Ode toi Simon vähän lähemmäs, sillä hän oli myös utelias kuulemaan mitä Deanilla oli kerrottavanaan. Paremmin en olisi voinut kysymystäni valita, sillä se toi innostuneen pilkkeen Deanin tummiin silmiin. Hän näytti pakahtuvan innosta, jolloin huokaisin.
- Se oli uskomaton paikka, sinun olisi pitänyt nähdä, Dean aloitti. Hän hymyili ja piti käsistäni kiinni.
- Kerros nyt jotain, Ode kysyi, mutta Dean ei näyttänyt häntä kuulevan. Poika vilkaisi naiseen nopeasti kunnes jälleen katsoi minua. Se oli minusta huvittavaa, mutta suloista. Naurahdin Deanille lempeästi. Hetkessä kiedoin käteni hänen kaulalleen.
- Kerro myöhemmin kaikki, mutta minulla on tässä vähän tekemistä, sanoin ja osoitin Doloon. Dean kietoi kätensä lantiolleni, eikä olisi halunnut päästää irti.
- Odota hetki, niin haen Devilin, niin Dean voi ottaa Simon, Ode sanoi ja lähti.
- Oliko ikävä? Dean kysyi ja katsoi minua kulmiensa alta. Vastasin katseeseen.
- Tietty, totesin. Dean päästi irti loukkaantuneena.
- Tietty, siinä kaikki mitä saan, senkin kylmä tyttö, hän tuhahti. Silloin lähestyi poikaa ja tartuin hänen kauluksestaan. Nojauduin vähän lähemmäs, kunnes nenäni melkein kosketti Deania.
- Maailmani pysähtyi kuin et ollut täällä, sanoin sanat, mahdollisimman vakavasti, vaikka hymy pyrki huulilleni. Dean näytti hölmistyneeltä.
- Ole vakavissasi, hän huokaisi avuttomana. Silloin suutelin poikaa nopeasti,
- Hupsu, kuiskasin hänelle. Dean katsoi minuun lievästi huvittuneena.
- Öhöm, Kuului Odelien ääni. Hän piteli Devilistä ja katseli meitä huvittunteena. Katsahdin häneen.
- Pääsemmekö sinne maastoon, vai onko teillä rakastavaisilla liian kiire? Oden ääni pysyi suhtkoht tavallisena, mutta hänen silmissään oli ilkikurinen pilke. Päästi Deanista ja huokaisin. Odelie olisi aina Ode, minkä sille mahtaa. Ajan kanssa hän ei enää järkyittäisi minua.

Käännyin Dolon puoleen ja harjasin sen nopeasi. Puhdistin kaviot ja tarkastin jalat. Tamma heittelehti paikallaan, sitä stressasi Odelien orit. Dean löysi tiensä Simon luo, joka steppasi innostuneena. Hänellä oli kaikki työ pidellä se kurissa, kuin taas Odelie vie Deviliä kauemmas, sillä se oli huomannut Deanin, eikä hän kuulu orin lempi-ihmisiin.
- Haen vain suitset, niin lähdetään, huikkasin ja kipitin tallin puolelle. Sielä vastaani tuli viileä ilma-aalto, mutta minulla ei ollut aikaa jäädä nauttimaan siitä, sillä Deania ja Odea ei olisi hyvä jättää kahdestaan pitkäkäsi aikaa - räjähdysaltistilanne.
Löysin tamman suitset ja otin ne mukaani. Palasi paahtavaan aurinkoon, joka onneksi aina välillä peittyy ohueen pilviharsoon. Palatessani Ode ja Dean keskustelivat antoisasti.
- Onko totta, että Eliastakin näkyy täällä? Dean kysyi ja katsoi minuun.
Pujotin Dololle ohjia kaulalle, joten en heti vastannut.
- Totta on, sain sanotuksi. Dean katsoi merkitsevästi Odeen, joka käänsi katseensa pois. Dolo kieltäytyi ottamasta kuolainta, mutta lopulta sen oli taivuttava tahtooni, silloin tamma yritti sylkeä kuolaimia suustaan.
- Sinä varmaa pidät paljon Eliaksesta, Dean sanoi vihjaavasti ja katsoi Odeen. Tämä näytti ensin punastuvan, kunnes mulkoili Deania murhaavasti.

Ode kääntyi ja nousi Devilin selkään. Ori terästyi heti. Dean teki samoin. Hän asetteli itsensä Simon selkään ja otti ohjat käteensä.
- Muistankohan, kuinka tätä enää ohjataan, hän sanoi huvittuneena. Tästäkin kommentista Ode mulkaisi poikaa. Jouduin miettimään hetken, miten pääsisin tammani selkään. Sillä en ollut kuin muutama sentti Doloa korkeammalla, mutta lopulta kiedoin käteni sen kylkeen ja tartuin harjasta. Ponnistin voimakkaasti ylöspäin, mutta Dolo yritti lähteä altani, se kuitenkin antoi minulle lisäpotkuja ja pitkän kiemurtelun jälkeen istuin tamman selässä. Tiesin näyttäväni huvittavalta, mutta se ei minua estänyt, eikä Doloa. Se steppasi edes takas ja pyöri paikoillaan. En voinut kuin pitää harjasta ja antaa Dolon rauhoittua itsekseen. Näytin mielestäni tyhmältä kahden lihaksikkaan orin vierellä, mutta kannoin itseni hyvin ja ratsastin tammaani ylpeänä. Se on rasavilli, nuori, mutta ainutlaatuinen, joten en varmasti jäisi kahden hienon orin varjoihin. Olimme kaikki selässä, joten katsoin Odeen.
- näytä tietä, sanoin hänelle. Ode ymmärsi sanani ja lähti johdattamaan meitä pois pihalta. Dolo käveli jännittyneenä, mutta yritin parhaani saada sen rentoutumaan. Kuin pääsimme maastopolulle, en voinut pidätellä tammani, joten painoin pohkeeni kiinni ja siirryin raviin. Dolo askelsi reippaasti ja ohitti Devilin epäluuloisena, mutta kuin ori jäi taakse, niin tammaa ei pidätellyt enää mikään. Se venytti kaulaansa ja lähti kiihdyttämään ravia. Kiedoin sormeni lujasti kiinni Dolon jouhiin ja annoin sen mennä. Lopulta ravi kävi sietämättömäksi, joten nostin laukan. Dolo, luojan kiitos, ei pukittanut ollenkaan. Se laukkasi innokkaasti, mutta pysyi hallinassa.

Olimme pellon reunassa, joten Ode ja Dean uskalsivat myös antaa hevostensa laukata. Siitä kehkeytyi oikea laukkakisa, jonka jokainen voittaa. Simo jäi jälkeen, jo kokonsa takia, joten Dolo ja Devil ottivat mittaa toisistaan. Devil kiihdytti, jättäen Doloa taakseen, mutta tamma pinkaisi perään, siinä minulla oli pitelemistä. Pellon reuna päättyi ojaan, joka oli suhtkoht leveä ja siitä nousi korkea penger kohti tietä. Dolo saavutti Deviliä ja oja lähestyi uhkaavasti, lopulta Devil pysähtyi sen reunalle, mutta Dolo hyppäsi. Puristin silmäni kiinni puhtaasta pelosta ja tunsin vain kuinka tamma kiipesi multaisaa reunaa ylös. Lopulta se sai etujalkansa tielle ja ponnisti ylöspäin. Olin liukua alas selästä, mutta onnekseni pitelin kiinni harjasta. Dolo kuopaisi levottomana. Suoristin itseni ja hengittelin.
- Aikamoinen loikka, Dean kommenttoi saavuttaessaan meidät. Hengittelin ja tyynyttelin itseäni. Rapsuttelin Dolon kaulaa ja painoin silmäni kiinni. Katsahdin taakseni ja näin penkereen n. metrin allani. Puhalsin ilmaa keuhkoistani ja värisin pelkästään katsomisesta.
- Tästä ei sanotta Eliakselle, sanoin. Dean rypisti kulmiaan.
- Hän pitää Doloa muutenkin jo vaarallisena. Tämän kuullessaan, päätin sanani huokaukseen.
- Mitään ei käynyt, joten mitä hän hermoilee? Dean kysyi. Tämän kuuli myös Ode, joka ratsasti pysäytti.
- Mitään ei käynyt, mutta jotain olisi voinut käydä, hän sanoi.
- Sitä minäkin. Hänen täytyy suojella minua, aina! huudahdin turhaantuneena. Odelle oli lempeä ilme ja Dean näytti surulliselta.
- Se on Elias, hän huokaisi. Nyökkäsin ja huokaisin. Tämän jälkeen jatkoimme lenkkiä, hieman rauhallisemmissa merkeissä. Dean selitti matkastaan ja kuritti Simoa, kuin me kuuntelimme ja ihastelimme. Sain tehdä töitä, että pysyin tammani selässä ja loppumatkasta tunsin jaloissani kulkevan maitohapon. Ne tärisivät ja minulle tuli hieman paha olo.
- Kaikki kunnossa? Ode kysyi. Hän ratsasti minun vierelläni, vaikka tammani oli hieman eri mieltä.
- Jep, vastasin mahdollisimman uskottavasti. Ode nosti kulmiaan epäuskoisena, muttei sanonut mitään. Tulimme alas selästä ja taluttelimme hevosia, ennen kuin veimme ne talliin. Dean seurasi onneksi Odea, jättäen minut tokenemaan rasituksesta, jonka tamma oli tarjonnut. Otin siltä suitset pois, pyyhin hiet ja vien Danven kanssa loppu päiväksi ulos. Suihkuttelin molempiin tammoihin vielä hyönteiskarkoitetta, kunnes lähdin etsimään Odelieta ja Deania.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty To Elo 19, 2010 6:40 pm

19.8

Päivä oli kaunis, aurinko paistoi, mutta silti puhalsi viilentevä tuuli. Riisuin hupparini ja työnsin sen laukkuuni, jossa kannoin ratsastuskamppeitani. Olin antanut Dolon hoidon lipsua viimeaikaisten tapahtumien varjossa, mutta tänään pääsin sitä liikuttamaan. Saavuin ML:än tallipihalle, joten ensin hain tamman harjat ja varsuteet, kannoin ne hoitopuomille. Kokeilin suitsien nahkaa. Se tuntui hieman karhealta, ratsastuksen jälkeen hinkkaisin ne puhtaaksi. Sitä ennen pitäisi Dolo liikuttaa. Se oli vähän lihakseton, kuin treeni oli jäänyt vähemmälle, mutta yritin parhaani tammaani liikuttaa, mutta se turhaantui helposti, jos en keksinyt tarpeaksi tekemistä, joten tällä kertaa aloittaisin juoksuttamisesta. Olin niin päättäväinen askelissani, etten huomannut Deania, ennen kuin hän ilmestyi aivan viereeni.
- Dean, henkäisin yllättyneenä, kuin poika suuteli minua hellästi.
- Olit niin omissa ajatuksissasi, ettet huomannut, vaikka kävelin miltein 10 minuuttia perässäsi, Dean vastasi. Hän katseli minua hetken, kunnes läväytin hänelle leveän hymyn.
- Ajattelin juoksuttaa tänään Doloa, sanoin ja katsoin ympärilleni innostuneena. Dean myhähti, mikä sai minut katsahtamaan häneen kummastuneena. Epäilin, että poika ei ollut samaa mieltä kanssani, mistä en ollut täysin väärässä.
- Sano, pyysin poikaa, jos en äänelläni niin katseellani.
- Oletko varma, että jaksat treenata Doloa tänään, Dean sanoi. Sanat huolestuttivat minut.
- Miksen jaksaisi? Kysyin. Dean katsoi maahan. Hän hieroi kiusaantuneena niskaansa. Tartuin pojan kauluksesta. Hän selvästi salasi jotain, jotain jota tietenkään en saisi tietää.
- Äitisi.. Dean aloitti, mutta tuntiessaan mulkaukseni niin hän hiljeni. Ehei, poika ei pääsi näin helpolla, enkä antaisi periksi. Elias ja Dean olivat läheisiä, joten varmasti veljeni oli häntä enemmän valaissut, mutta se oli jotain mistä en saisi kuulla, vaikka mielestäni Elias suojeli minua liikaa. Tuskin äidilläni oli mitään vakavaa. Ei hänellä voisi, vai? Tunsin sydämmeni tykyttävän, kuin pidin kiinni Deanista.
- Kerro, anelin. Ääneni oli kuin pikkutytön, heikko, kimeä ja värisevä, mutten voinut sille mitään. Pelko siitä, että jotain oli tapahtunut ja epätietoisuus...

- Kerro! Huudahdin ja ravistin poikaa. Hän avasi suunsa, muttei voinut sanoa mitään. Dean näytti mietteliäältä, kunnes lopulta hän huokaisi: - Hänen on parasta kertoa itse. Sanat olivat kuin kylmä vesisuihku, joka tunsi tukahduttavan minut. Kyse ei ollut äidistäni. Sen tiesin vuoren varmasti. Elias, kuin kehtaa. Etkö luota minuun? Päästin loukkaantuneena irti Deanista ja peräännyin. Samalla käänsin selkäni hänelle ja hiljaisena pujahdin hakemaan Doloa.
- Tule tyttö, äänessäni oli pehmeyttä, jota kirosin, sillä se paljasti ahdinkoni. En itksi, en varmana itkisi. Joten ärähdin itselleni ja läppäsin omaa poskeani. Se auttoi hetkeksi. Pääsin tamman kanssa hoitopuomille ja sain sen siihen sidottua kiinni ongelmitta. Dolo epävarmuudestani huolimatta totteli. Se antoi minun harjata, puhdistaa kaviot ja setviä jouhet ilman suurempia häslinkejä. Dean seurasi kaikkia tekemisiäni tarkasti, varmaan huokaisen helpotuksesta, etten vaatinut häntä paljastamaan sitä suurta salaisuutta, joka oli pojalle kerrottu. Pistin tammalle suitset, se nyökytti päätään vastahakoisesti, mutta otti kuolaimet kuitenkin suuhunsa. Kiristin kaikki remmit ja pudotin martsarin hihnan sen etujalkojen välistä. Käännyin ottamaan satulaa, jolloin Dolo yritti lähteä peruuttamaan.
- Dolo, ärähdin. Se tuli ehkä liiankin voimakkaasti, mutta en voinut itselleni mitään. Tunsin, myös, ettei mielentila, jossa juuri olin, ei olisi sopiva hevostenkäsittelyyn, mutta en antaisi Deanin pilata päivääni, jonka olin suunnitellut sujuvan lupsakasti tammani kanssa puuhailessa. Joten satula selkään, juoksutusliina kiinni ja kohti kenttää. Dolo, joka ei juoksutusliinaan kauhean tottunut ollut, nosti päätään ja testaili minua vikuroimalla ja pysähtelemällä. Raivo tuota tammaa kohden leimahti, joten pysähdyin, että voisin tyynnytellä itseäni. Huokaisin syvään ja puhalsin hiljalleen ilmaa keuhkoistani.
- Itsehallintaa, kuiskaisin. Sen sanan merkityksen kuin vielä saisin päähäni taottua, niin ehkä elämästäni tulisi huomattavasti helpompaa. Dolo yritti sillä välin päästä maistelemaan tien reunassa kasvavia makoisia(ainakin sen mielestä) ruohonkorsia, mutta nykäisin tamman ruotuun, jo ennen kuin se ehti päästä askelta lähemmäs. Dean vaelsi perässäni, mikä sai pinnani vain kiristymään, jos poika ei keksisi mitään fiksumpaa tekemistä, niin... keskeytin ajatukseni, siihen.

Sain Dolon kentälle, jolla onnekseni ei ollut ketään. Vein Dolon keskelle löysisin liinaa otteestani, mutta Dolo vain seisoi ghölmistyneenä paikoillaan. Maiskutin sitä vähän liikkeelle. Tamma otti pari laiskaa askelta, mikä sai minut ärähtämään jälleen sille. Kyllä tuo tuo tamma osasi sitten valita oikean ajan vikuroida. Huitasin sitä päin liinalla, mikä sai tamman ottamaan pari ravi askelta, minusta poispäin. En jahtaisi tammaani. En varmana. Se ei saisi tästä tehtyä jälleen yhtä leikkiä, nyt oli tehtävä työtä. yritin uudestaan huitaista, ei mitään reaktiota, joten turhaannuin. Varmasti näytin huvittavalta ja jos olisin ollut sarjakuvahahmo, korvani olisivat savunneet. Lopulta Dean tuli luokseni ja nappasi liinan. Hänellä oli myös juoksutusraippa, jolla poika teki selväksi, ettei tamma voisi vikuroida, joten hetken päästä Dolo ravasi kiltisti ympärää ja seurasin sitä katseellani. Sillä hetkelle tunsin oloni niin surkeaksi hevosenomistajaksi ja mielessäni sätin itseäni, kunnes se johti vastahakoisiin kyyneliin poskillani. Ne vain vierivät kuumina poskilleni ja käänsin katseeni maahan. Parhaani mukaan yritin kyyneleitä estellä ja pyyhin silmäni useampaan kertaan, kunnes käteni puristui nyrkkiin. En tiennyt oikein mitä tunsin, mutta se oli jotain raivon, surun, ahdistuksen ja itsesäälin väliltä, varmasti kaikkea niitä. Dolo vain nauroi minulle, Dean ei suostunut kertomaan, Ode oli ihmeellinen ja Elias poissa, mikä näitä ihmisiä vaivasi? He tiesivät jotain, mistä olin jäänyt ulkopuolelle, syystä tai toisesta.
- Hieno tyttö, Dean kehui tammaani. Hänen äänensä oli iloinen ja reipas, mikä oli myrkkyä minun omalle mielentilalleni. Jos olisin edes hetken jaksanut katsoa Deania, tai edes hetken olisin päässyt ulos omasta päästäni, olisin varmasti huomannut ahdistuksen, joka pojan sisällä kyti, mutta olin niin oman mielialani uhrina, etten häntä nähnyt.
- Haen kypäräni, ilmoitin ja lähdin marssimaan pois kentältä. Nopeasti kypärä löysi tiensä päähäni. Dean katseli tuohuani, mutta huolestui vasta kuin vedin saappaiden vetoketjut kiinni.
- Et kai aio? Dean aloitti, mutta päättäinen katseeni ja lähestymiseni Doloa kohden antoi vastauksen kysymykseen, jota poika oli aikonut esittää.
- Kyllä, sanoin. Ääneni pysyi normaalina, vaikka turhaantuminen pulppusi sisälläni. Dolo käänteli korviaan epäluuloisena, kuin nousin sen selkään. Kiristin vyön ja hetkessä olin jo kävelemässä, luojan kiitos Dean ehti ottaa juoksutusliinan pois, sillä en olisi sitä edes huomannut. Halusin vain selkään ja komentaa tammaani, halusin sen tottelevan minua, mutta Dolo tunsi mielentilani, joten se oli hermoheikko, epävarma ja levoton. Kaikki merkit tammassa oli nähtävillä, olin vain niin tyhmä etten niitä huomannut.

Ensimmäiset minuutit sujuivat ihan hyvin, vaikka olin valmiina läpsäisemään raipalla, jos Dolo teki yhdenkin virheen. otin ohjat käteen ja siirryin sen kanssa raviin. Tamman askel oli jännittynyt, mutta se ei vastustellut. Pyysin sitä väistämään, silloin Dolo pisti vastaan. Se puri kiinni, pysähtyi, viskoi päätään ja häntäänsä. Lämäytin tammaa raipalla. Se sai Dolo hypähtämään eteenpäin. Se kiihdytti kuin hädissään altani pois. Lyhensin ohjaa ja pidätin kovalla kädellä tammaani. Se puri kiinni ja kiihdytti painetta vastaan, mutta minä vain väkisin väänsin sen voltille, jolla Dolo ei meinannut pysyä millään. Uudelleen raippaa, silloin se pukitti ja korvat painuivat luimuun. Tamma pysähtyi ja sen paino siirtyi takajaloille. Yritin saada Doloa liikkeelle ja sisälläni leimahti. Löin Doloa raipalla, en kerran, enkä kahdesti vaan viidesti, silloin se painoi päänsä alas ja pukitti. Pysyin hädin tuskin selässä. Dolo pinkaisi sivulle ja pukitti uudestaan ja uudestaan, kunnes se teki äkkikäännöksen siirtyi laukkaan, pukitti ja eikä aikaakaan kuin luiskahdin alas. Hiekka kirveli silmissäni ja haukoin henkeäni, tunsin kyyneleet jälleen, samalla raivo laantui vähän. Se kääntyi minua itseäni vastaan, kuin aloin ajattelemaan syytä putoamiselleni. Olin ollut kova kädestä, lyönyt tammaa, ei ihme kuin se päätti sanoa sopimuksensa irti. Häpeä valtasi minut ja käärin käteni kasvoilleni. Mitä olin tehnyt? Mikä minua vaivasi? Ahdistus puhalsin ylitseni ja saaden minut tuntemaan oloni heikoksi, enkä saanut enää henkeä, kunnes vihdoin purskahdin itkuun, mutta se ei ollut enää kyyneliä, vain vaikersin tuskani alla. Pelko, että jos menettäisinkin veljeni, jos jotain oli hänelle sattunut tuli nyt täydellä voimalla tajuntaani ja salpaannutti hengitykseni. Suljin silmäni. Kiedoin käteni tiukasti ympärilleni. Halusin pois.

Hetken päästä kuin itku oli laantunut ja päässäni ei surissut niin tunsin jonkun liikkuvan lähelläni, kuulin vaimea puhe ääntä, kunnes joku kosketti minua. Havahduin, miltein kauhusta.
- Meg? Kuului Oden lempeä ääni. Ode, ei. Hänen en halunnut näkevän, tätä, tätä - murtumistani. Vedin syvään henkeä, tyynyttelin itseni ja nousin hitaasti istumaan. Ode polvistui eteeni ja siirsi lempeästi hiukseni pois silmiltä. En halunnut katsoa häneen, en voinut katsoa häneen. Naisen läheisyys ja lämpö tuntui ahdistavalta, vaikka tiesin, että olisin vain halunnut murtua hänen syliinsä. Itkeä kuin pieni lapsi, mutta siihen en halunnut, sanotaan näin, en olisi halunnut sortua.
- Meg? Sama ääni toisti saman kysymyksen, vaikka vähän selkeämmin. Nostin hitaasti katseeni ja kohtasin Oden lempeät silmät. Mielessäni rukoilin häntä, ettei nainen katsoisi minua noin. Syyttävä, saarnaava tai pettynyt ilme olisi parempi. Mitä olisin ansainnut, ei lempeä, tyyni tai rakastava. Huuleni olivat kuivat, kieleni tuntui tahmealta myökyltä suussani, joka ei suostunut tottelemaan minua.
- En tiedä mikä minuun meni, sanoin lopulta. ÄÄneni värisi, minua heikotti, mutta Oden tuella pääsin seisomaan, vaikka pelkäsin lihasteni pettävän allani. Katseeni kohtasi myös Deanin, joka piteli Dolon ohjia. Hän oli myös ahdistunut ja hiljainen. Mitä olen tehnyt? kysymys tuli jälleen mieleeni. Ravistin Oden käden ympäriltäni ja hitaasti askelsin Dolon luo. Se kuopaisi levottomasti, muttei väistänyt minua. Mistä olin hyvin kiitollinen.
- I'm so, so, so, so, sorry, sanoin ja painoin käteni tamman kaulalle. Rapsuttelin sitä voimattomasti, kunnes tartuin kiinni tamman harjasta. Dean äännähti, mutta piteli Doloa, kuin nousin selkään. Tällä kertaa tekisin kaiken oikein. Käteni värisivät, hengitykseni oli vaikeaa, mutta päätin yrittää.
- Gimme strenght, kuiskasin ja painoin pohkeeni Dolon kylkiin. Epävarmasti se lähti liikkeelle. Annoin ohjan pysyä pitkänä ja keskityin rentoutumaan ja luottamaan Doloon. Mieleeni palasi Eliaksen lukuisat ohjeet ratsastajan jännityksen vaikuttamisesta hevosen. Niiden muistelu oli hieman kivuliasta, mutta tunsin, kuulin miehen sanat mielessäni. Kyynel herahti poskelleni ja tunsin oloni voimattomaksi.
Olin jotenkin tyhjä, turtunut sisältä ja jo Dolon kääntämisen ajattelu sai sen tuntumaan raskaalta.

Monta kierrostaistuin passiivisena satulassa. Annoin Dolon valita reitin. En vastustellut, kunnes se pysähtyi.
- Meg, Dean sanoi. Käänsin katseeni häneen.
- Mitä oikeen teet? Poika kysyi. Hän katsoi minua kummastuneena. Kysmys, tai pikemminkin miten se kysytiin sai kulmani rypistymään. Mitä oikein teinkään? Hetkinen.. En thenyt yhtään mitään! Se iski tajuntaani, vasta silloin tunsin Dolon allani. Se seisoi nukuksissa, kuin transsissa itsekin. Katsoin jälleen Deania hämmentyneenä. Hän hymyili, sillä poika huomasi, että olin ymmärtänyt hänen kysymyksensä.
- C'mon girl, sanoin ja painoin pohkeeni tiukasti Dolon ympärille. Se lähti hämmentyneenä liikkeelle. Hetken päästä siiirryin raviin ja aloitin tasaisen kevennyksen. keskityin, tiukasti käsiini, etten jännittänyt niitä, ettei otteni ollut kova, että minulla oli tuntuma.
- Katse! Dean ärähti. Komento sai minut unohtamaan käteni ja vain katsomaan eteeni. Käsky toistettiin, uudestaan ja uudestaan. Aina yhtä jyrkästi ja vaativasti. Aloin kääntämään Doloa, sama käsky toistui. Luota hevoseen, luota siihen hevoseen kirosin mielessäni. Vaihdoin ympyrälle, jolla pistin Dolon ravaamaan reippaammin, sitten hitaammin, sitten pidemällä askeleella, sitten lyhyemmällä askeleella.
Tamma vikuroi, puri kiinni, mutta pidin rentouteni, tasapainoni ja kärsivällisyyteni niin hyvin, että jopa Elias olisi ylpeä minusta.
- Sitten vähän laukkaa, Dean ilmoitti. Työhön käskettyä, Ensin harjoittelin laukan nostoa. Annoin tamman laukata pari askelta kerraallaan. Jumppasin sitä myös laukka volteilla ja temponlisäyksillä. Dolo totteli kiltisti, joten lopulta myöntäsin ohjaa ja annoin sen päästellä laukassa. Tamma ei pukitellut, mutta se nautti laukkkaamisesta.


Loppu ravin aikana seurasin kuinka Dean ja Ode keskustelivat kentän laidailla. Heillä oli kiihkeä keskustelu käynnissä, joka sai Oden levottomaksi ja Deanin ärtyneeksi. Jotain piti tehdä, ennen kuin nuo kaksi ryhtyisivät tappelemaan, joten ratsastin heidän luokseen.
Lähestyessäni keskustelu hiljeni täysin. Oden katse oli maassa ja Dean näytti tutkivan jotain kaukaisuuksia, joten huokaisin syvään.
- Feeling better? Dean kysyi pehmeästi.
- Yes, much, vastasin lempeästi hymyillen. Englanti sujui yleensä helpommin kuin suomi, varsikin jos aihe oli hankala tai tunteet olivat pinnalla. Avasin suuni kysyäksi jotain, mutta hiljenin. Deanin levottomuus paljasti, ettei poika halunnut enää puhua tapahtuneesta tai siitä, mitä hän salasi. Luovutin suosiolla, ja kuumeisesti mietin mitä sanoa.
- Kaunis päivä tänään, Dean sanoi rikkoen painostavan hiljaisuuden. Ode nosti katseensa ylös.
- Tosi, hän vastasi. Naisen ahdistus oli poissa, mutta silti hän oli väkinäinen ja jännittynyt. Katselin heitä hetken huvittuneena, kunnes purskahdin nauruun, mikä aiheutti, että sain muutaman kummastuneen katseen, mitkä vain pahensivat nauruani.
- Ette tiedä, aloitin, mutta sanoihin sekoittuu liikaa naurua, enkä pystynyt jatkamaan. Ode mulkaisi minua. Pakotin itseni tyyntymään. Tulin alas selästä, löysin vyön ja nostin jalustimet. Dean ja Ode katselivat minua, kuin hullua, joka kohta purskahtaisi jälleen nauruun.
- Ootte te vain niin parhaita, sanoin ja hetken mielijohteesta suutelin Odea. Nainen hämentyi ja astui puolikkaan askeleen taakse päin. Päästin naisesta irti ja pudistin päätäni. Dean katsoi minua epäluuloisesti koko matkan kuin talutin Doloa. Se ei hirveen hikinen ollut, mutta silti päätin pyyhkäistä pahimmat kostealla.

Napsautin tamman kiinni hoitopuomiin ja riisuin siltä varusteet. Tuuppasin satulan Deanille. Hän mulkaisi minuun epäluuloisti. Virnistin pojalle ja kallistin päätäni.
- Lupaan, että vaivannäkösi korvataan, sanoin leikkisästi ja samalla lähdin hakemaan pesupaikalta ämpärillisen haaleaa vettä ja sienen. Ilmeisesti Dean oli vienyt satulan ja suitset, kuin häntä ei näkynyt. Ode sen sijaan leperteli tammalleni, kunnes katsahti minuun.
- Sinä suutelit minua? Hän sanoin järkyttyneenä. Pyyhdin Dolon selän sillä välin.
- ja? Kysyin.
- Sinä suutelit minua, Ode toisti lauseen.
- Suutelen kuule kohta uudestaan, oikein kosteasti, sanoin ja herisytin sientä kädessäni. Ode tajusi vihjeen, peruutti ja nosti kätensä ilmaan. Ennen kuin hän ehti sanomaan mitään Dean palasi. Poika oli edelleen epäluuloinen, varmasti vähän mustasukkaisuuden vikaa.
Virnistin hänelle, mikä sai pojan hämmentymään.
- Vie tämä, niin palkitsen vaivasi, sanoin ja törkkäsin Dolon riimunarun Deanille. Muristen poika lähti taluttamaan tammaa.
- Mikäs se palkka on? Ode kysyin vihjaavasti.
- Yllätys, totesin leikkisästi.




Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ma Syys 13, 2010 4:33 pm

13.09

Olin niin uupunut, etten itsekkään ymmärtänyt miksi. Yö oli vietetty rauhaisasti Deanin vieressä, poika ilmeisesti pelkäsi nukkua Eliaksen asunnossa yksin, joten olisiko kyse syömisestä? Etten ollut syönyt tarpeaksi? Hyvin mahdollista, mutten voinut pakoittaa ruokaa kurkustani alas. Sen sijasta ravistelin kasvojani ja hypin paikallani. Odotellessani bussia, joka kuten yleensäkin oli myöhässä. Vihdoin sen kaarsi eteeni ja pääsin sisään. Nopeasti leimasin kortin ja ohtin äkäisen kuskin. Matkaa ei ollut paljoa, mutta silti ihan tarpeeksi. Hetken päästä tuttu auto ohitti bussin.
- Odelie, ajattelin ja muodostin nimen äänettä huulillani. Olimme olleet ystäviä aika kauan(en muista tasan kuinka monta vuotta). Välillä mietin, että halusiko Ode vain ystäväkseni, veljeni takia, sillä siitä hetkestä lähtien kuin Ode oli Eliaksen tavannut, tyttöparka oli häntä kuolannut, tosin kuulin myös että hän piti erityten Eliaksen orista. Kuka nyt siitä tarunhohtoiseta hevosta ei pitäisi? Admiral. Lihaksikas, iso ja persoonallinen quater-ori, jolla oli musta harja ja kiiltävä pähkinänruskea karva. Sen silmissä tuikki milteen ilkikurinen pilke, mutta samalla ori rakasti rapsutuksia ja huomiota. Se oli syntynyt kisa-areenalle, siitä ei voinut erehtyä. Elias pelasti Admiralin, sillä sen emä menehtyi pian synnytyksen jälkeen, joten Elias juotti ja lelli pikkuvarsasta aikuisen ja älykkään orin, joka ei anna mitään ilmaiseksi eikä luovuta koskaan.

Isäni ei uskonut, että Elias pystyisi kouluttamaan Admiralin aivan itse, mutta jotenkin poika siinä onnistui. Nykyään he olivat erottomattomat tai no miltein. Eliaksen muuttaessa Suomeen Admiral jäi silloisen omistajansa luokse. Järjestely siksi, koska veljelläni ei ollut varaa pitää hevosta, joten se myytiin nuorena pois, mutta siitä päivästä lähtien Elias vannoin ostavansa Admiralin tai "Amin" itselleen. Siinä Elias pari vuotta myöhemmin onnistui, vaikka omistaja oli olut vastahakoinen hienosta siitosoristaan luopumaan. Admiral oli tuiki tavallinen hevonen, mutta Elias sai sen loistamaan. Parin kemiaa sai kadehtia. Tunti kausia olin veljeäni töllistellyt, yrittänyt ratkoa sitä koodia, mutta turhaan. Matka oli yllättävän lyhyt, tai sitten ollut sitä huomannut ajatuksissani, sillä ennen kuin huomasinkaan olin jo ML:än tallipihalla.
- Love me, love me, say that you love me, kuului Oden lauleskelu. Hän toi perässään Deviliä, jonka korvet kääntyilivät epäluuloisesti. Pudistin päätäni huvittuneena. Niin teki pari muutakin, jotka ohittivat Oden.
- Just me, sanoin ohittaessani Deviliä. Se tyytyi onnekseni vain luimistelemaan. Hain Dolon harjapakin, varusteet sun muut ja raahasin ne hoitopuomille. Enää hevonen, ajattelin.

Dolo nyhti onnellisena viimeisiä heinänkorsia maasta, se oli selvästi ahmaissut omansa, joten nyt tamma rohmusi myös Danven korsia. Vanhempi tamma roikotti päätään apaattisena, sen leuat jauhoivat hitaasti.
Huokaisin syvään. Ensin menin Danven luo. Tarjosin sille sokerin palan, joka oli jäänyt taskuuni ja rapsuttelin tammaa otsiksen alta. Danve piristyi vähän nähdessään minut, muttei paljoa.
- Koita kestää, kuiskasin Danvelle. Tietenkään se ei ymmärtäisi, mutta sentään saisin joitan lohdullista ajateltavaa. Tunsin kuinka hiekka takani rahisi. Odotin kärsivällisesti, sillä Dolo ei noin vain antaisi ottaa itseään kiinni. Tamma tuuppaisi minua kevyeesti olkapäähän. Naurahdin vähän. Se sai Dolon kuopaisemaan, sillä välin Danve vaelteli luotani, joten käännyin kohti Doloa. Hetkessä nappasin kiinni hölmistyneen tamman riimusta.
- Aha, sanoin, samalla napsautin riimunarun kiinni renkaanseen. Ketjullinen riimunaru voisi olla hyvä idea, sillä Dolo säntäili ympäriinsä, kuin täyskahjo. Se ei ole enää varsa, joten semmoinen käytös ei ole suotavaa, mutta minkäs minä sille voin?

Kohtuullisessa ajassa sain Dolon talutettua, sidottua kiinni, harjattua ja varustettua. Tamma oli tosin hankaloittanut kaikkea tekemisiäni. Se oli steppaillut, nostellut päätään, peruutellut, pureskellut solmua ja vaikka mitä muuta. Silti tamma oli ihana, minun pikkuiseni. Se tuuppi minua kylkeen kerjäten rapsutuksia, jotka tosin saikin(tietty, kuka nyt hömelöä pilkullista tammaa voisi vastustaa?) Kypärä päähän, hanskat käteen ja menoksi. Ensin talutin tamman kentälle, sillä se osasi pullistella tarvittaessa, enkä haluaisi mätkähtää maahan, varsinkaan kuin se oli vielä sopivan kostea eillisten sateitten jälkeen. Kentälle siis. Ensin silmääni osui musta ori, Devilistä ei voinut erehtyä. Sain rahdattua Dolon kentän keskelle ja jotenkin ihmeellisesti sain sen jopa seisomaan paikallaan. Laskin jalustimet ja kiristin vyötä. Dolon etujalat liikahtivat kärsimättömästi. Enkä yllättynytkään, kuin se yritti lähteä eteenpäin, kuin laskin painoa jalustimelle. Nykäisin ohjasta, mikä sai Dolon pysähtymään. Taivutin sen päätä vähän sivulle ja yritin uudestaan. Tamma pysyi paikallaan.
- Hieno tyttö, Kehuin sitä ja annoin tamman suoristaa kaulansa. Jalustimia ei tarvinnut säätää, joten annoin ohjan vähän venyä pidemäksi. Dolo venytti kaulaansa ja löntysteli nukuksissa allani. Sain roimasti kannustaa sitä liikkeelle, ennen kuin käynti edes näytti reippaalta. Pari kierrosta käveltiin Dolon vauhtia jalkoja raahaten, kunnes ärähdin sille ja painoin pohkeeni kiinni.
- liikkuu, ilmoitin päättäväisesti kannustaen Doloa hereille. Ohjasin tamman ympyrälle, jolla vaadin sitä asettumaan. Doloa ei oikein huvittanut vääntäytyä, mutten antanut sille mitään muuta vaihtoehtoa, kun asettua.
jatkuu



Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ti Loka 05, 2010 7:37 pm

5.10

Olimme juuri saaneet Dololle varusteet päälle kuin puhelimeni pirahti päälle. Kaivoin sen taskusta ja huokaisin syvään. Soittajana oli aina yhtä ihana Odelie. Hän oli tälläkin hetkelle jenkeissä, luoja tietää minkä tekosyyn nojalla, vaikka tiesin oikean syyn - Elias. Veljeni toipui leikkauksestaan tälläkin hetkellä, jossain sairaalassa, jonka nimeä valitettavasti muista. Hän oli mallipotilas, kuulemma, aina hyvän tuulinen, jaksoi kiusoitella hoitajia, mikä sai Odelien hampaat narskumaan.
- Huomenta, huokaisin vastaukseksi puhelimeen. Dean loi minuun pitkän katseen, mutta murahti lopulta, jotain siihen suuntaan, että veisi Dolon maneesiin juoksutettavaksi. Olin luvannut Deanille, että hän saisi(tai joutuisi) opettamaan minulle vähän kevyttä istuntaa, sillä se oli pahimman kerran ruosteessa.
- Mä tein sen, nainen hihkaisi, kuin pieni tyttö. Hänen äänensä oli kimeä, mikä särähti korvaani hieman. Mikäköhän sai naisen noin innostumaan?
- Teit mitä? Minun oli pakko kysyä. Hetken kiusaantunut hiljaisuus.
- Suutelin sun veljeäs, Ode sanoi lopulta. Erotin juuri ja juuri sanat, tuosta, miltein kuiskaukselta kuullostavasta äänestä. Ahaa. Niinkin pitkälle neiti oli jo päässyt, ajattelin.
- Ja? Kysyin, vaikka kysymys tuntui hieman tyhmältä, enkä välttämättä olisi halunnut tietää sen jatkoa.
- Ahh.. Se oli ihana, pehmeä, intohimoinen, Ode luetteli. Hän kuullosti purkautuvan kohta nahoistaan, joten yritin parhaani mukaan toppuutella naista. Ei auttanut. Sain kuulla selostuksen tapahtumasta, yksityiskohtia myöten, mikä sai ihoni nousemaan kananlihalle. Kyse oli kuitenkin isoveljestäni, enkä halunnut kuvitella, kuinka hänen kätensä liukuisivat pitkin Oden hiuksia, joten: - Odelie, sanoin topakasti. Nainen hiljeni hetkessä, hän ymmärsi yskän.
- Hienoa, että alatte vihdoin edistymään, mutta minun ei välttämättä tarvitsisi kuulla asiasta, sanoin mahdollisimman tyynesti, hieman jännittyneesti tosin.
- Miten niin vihdoin ja edistymään missä? Ode kysyi hämmästyneenä.
- Vihdoin se pölkkypää on tajunnut, että kuolaat hänen peräänsä ja kerrankin Elias myös tekee asialle jotain, selostin kovaan ääneen, niin että ohi kulkeva Reitakin nosti kulmiaan kummastuneen huvittuneena. Hän talutti julmetun isoa hevosta, jota oli pakko jäädä katsomaan. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä Reitakin pidätteli virnistystään.
- Aikamoimen näky, eikö totta? Reita huikkaisi. Nyökkäsin nopeasti ja samalla ravistelin kasvojani hieman nolostuneena. Ihailin hevosta, sen säihkyviä sinisiä silmiä, erikoista karvapeitettä ja muutenkin näyttävää olemusta.
- Meg? Oden ääni puhelimessa pakotti minut keskittymään naiseen.
- Sori, jokin vain pisti silmään, vastasin hänelle. Suoristin käteni, niin, että puhelin tuli paremmin korvalleni, että voisin kuullakin mitä Ode aikoi sanoa. Samalla kävelin ulos tallista.
- Minulla ei ole pitkää aikaa enää, Ode kommenttoi. Epäilin, että hän oli jälleen sairaalassa, missäs muuallakaan nainen edes olisi?
- Poistutko koskaan sieltä? Kysyin hieman kiusoittelevasti. Osasin arvella totuutta, vaikka Ode nyt sitä, ei edes myöntäisi.
- Poistun, vaikken haluaisi, Ode myönsi lopulta. Naurahdin. Mitä muutakaan voisin odottaa? Kypärä meni päähäni, jotenkin, samoin sain saappaiden vetoketjut kiinni, jotenkin. Hanskoja en käteeni saisi, ainakaan puhelin toisessa kädessä.
- Mitä mä teen? Ode sanoi lopulta. Hänen äänessään oli epävarmuutta ja epätoivoa.
- Eliaksen suhteen vai? Vastasin, tiesin tämän olevan edessä, vielä monta kertaa.
- More I'm here. With him. More I want him, Ode sanoi. Hän taisi sitten olla pahassa pulassa, sillä Elias käyttäisi tilaisuutensa hyväksi ja kiusoittelisi naista, niin kauan, että kumpikaan ei enää kestäisi, vaikka tietäen, että oli vielä toipilas, joten olin huolestunut heistä kahdesta, tai Odesta pikemminkin, sillä hän ei välttämättä kestäisi kauaa.
- Etkä voi lähteäkään, huokaisin. Oden huokaisu kuului myös.
- Pitelen täällä tuolin reunasta kiinni, joten apua? Ode jatkoi. Naurahdin vahingoniloisesti. Jos Elias tietäisi..
- Apua, multa? Jaa., mitä nyt mä voisin tehä? Sanoako Eliakselle, että pitää näpit kurissa, vai? Äänestäni kuului huvittuneisuus ja minulle ominainen kiusoitteleva sarkasmi. Minkä ilmeisesti myös veljeni osasi, liiankin hyvin.
- Meg, Ode tuhahti närkästyneenä. Ode ja Elias. Vaarallisen hyvä yhtälö, kuhan pysyisivät molemmat lestissään. Siinä missä Ode oli epävarma, niin Elias oli itsevarma, siinä missä Ode oli hupsu, siinä Elias järkevä, siinä missä Elias oli turhan jäykkä, Ode ei niinkään. Siinä missä Elias oli kylmä, niin Ode osasi olla tempperamenttinen, joten he saattavat kuullostaa vastakohdilta toisilleen, mutten kuitenkaan niin sanoisi. Heillä molemilla oli suurimmaksi osaksi samat ominaisuudet, mutta toisiaan täydentäen ja ymmärtäen heistä voisi tulla suloinen ja hyvin onnellinen pari.
- Hyvä on, huokaisin syvään sanojeni jälkeen. Ode osasi odottaa. Mitä voisin sanoa edes?
- Let him lead if u'r afraid, sanoin lopulta. Oliko neuvostani hyötyä tai ei, niin siitä en mene vannomaan.
- Ehkä tämä jää tähän, Ode vastasi. Pudistin päätäni, sitä ei Elias enää tekisi, minkä kerroin myös Odelle. Liian suuri vetovoima ja mikä mies voisi vastustaa naista, joka lentäisi hänen luokseen, vaikkei heillä olisikaan mitään?
- Ode, huokaisin toruvasti.
- Mitä? Hän vastasi hieman hermostuneena.
- Wait and see, vastasin vihjaavasti. Sen jälkeen lähetin terkkuja ja toivottelin hyvät päivän jatkot. Sain jopa puhelimen suljettua.

Menin maneesiin sisään. En montaa kertaa sielä ollut käynyt, jos kertaakaan. Katseeni osui Deaniin, joka hieman nyrpeän näköisena juoksutti Doloa letkeässä ravissa. Menin heidän luokseen ja vedin hanskat käteeni.
- Mikäs maailmaa mullistava asia Odella oli? Dean kysyi. Hän siis osasi arvata, kuka minulle soitti. Dean pysäytti Dolon, että pääsin sen selkään. Naurahdin vasta satulaan istuttani. Todella maailmaa mullistava asia hänellä olikin ollut. Dean ei ymmärtänyt, mitä hän oli sanonut, joten hän mulkaisi minua.
- Ode. Suuteli. Veljeäni, sanoin hitaasti ja säädin jalustimia.
- Hän teki mitä? Dean kysyi hämmentyneenä. Mitä en ymmärtänyt, sillä Deanin pitäisi osata odottaa, että jotain sellaista tulisi tapahtumaan, olihan Dean molempien paras ystävä.
- Ode suuteli Eliasta, toisin sanat sujuvammin. Samalla lyhensin jalustimia. Dolo nyökytti päätään ja kuopi etu kaviollaan. Se oli energinen, johtuen kylmyydestä, eikä paikallaan seisominen oikein tammaa miellyttänyt. Painoin toisen jalan kiinni tammaan, jotta saisin tukea säätäessäni toista jalustinta, niin se yritti jo lähteä liikkeelle. Vaikka pidin ohjat lyhellä yhdessä kädessä. Dean oli järkyttymisen jälkeen vain lievästi huvittunut.
- Ode uskalsi siis tehä sen. Aploodit hänelle, poika sanoi. Pudistelin päätäni. Osasi siis Deankin olla ilkeä..
Seuraavana siirryimme asiaan, jossa Dean milteen kädestä pitäen selosti minulle mitä kevyt istunta oli, miten siinä oltaisiin ja vihdoin itse asiaan, mutta ensin hän halusi parantaa tasapainoani, eli jalustimet pois, ohjat pois ja istuntaa.
- Rentouta reidet, suorista selkä, työnnä jalkoja taakse, Dean jakoi ohjeista. Samalla hän piti huolen, että Dolo liikkui tahdikkaassa, hieman pompottavassa ravissa, johon minun piti vain osata istua alas, eikä se olisi vaikeaa, jos osaisin rentoutua. Pistin toisinsanoen vatsalihakseni töihin ja toivoin, että ne eivät repeäisi. Horjahtelin pari kertaa jo vaarallisen paljon, jolloin minun piti laskea kädet alas, jotta voisin edes kuvitella niihin ohjat. Tämä mielikuva auttoi minua paljon. Pari kierrosta molempiin suuntiin ravissa ja laukassa, kunnes sain ottaa ohjat ja Dean vihdoin suostui irroittamaan liinan.
- Kevyt istunta, nyt, Dean komensi. Hän oli aivan toisenlainen komentaessaan, hyvin tomera, vaativa ja hieman uhkaava, joten tottelin. Ensimmäiset istunnat menivät myttyyn täysin, unohdin liikaa asioita, mikä sai Deanin närkästymään. Ei hyvä ominaisuus opettajassa, mutta minkäs teet. Olin kevyeessä istunassa pitkään, mikä sai polttelevan kivun nilkkoihini. Silti purin hammasta ja tottelin Deanin komentoja.
- Lyhennä jalustimia ainakin 2 reikää, Dean sanoi lopulta. Siitä sain ihanan tauon. Jalustimet tosin lyhenivät nopeasti, sillä tunsin Deanin murhaavan katseen itsessäni.
- Help me god, kuiskaisin Dololle. Sillä jalustimet olivat mitä epämukavimmat, tunsin oloni hyvin epävarmaksi.
Kevennyksessä tunsin kuin olisin liian ylhäällä koko ajan, mitä ilmeiswesti olinkin, sillä Dean kehotti mataloittamaan kevennystä. Hän teetti paljon yksinkertaisia perustehtäviä, kuten ympyröitä sun muita. Nilkkani olivat tulessa, kyyneleitä miltein valui silmistäni, vatsalihakset krampissa ja muut lihakset maitohapoilla, joten kävelin hyvin pitkät loppukäynnit. Dolo oli käyttäytynyt ihmeen hyvin, vaikka vähän se yritti testailla, kuin tunsi minun epävarmuuteni.
Helpottuneena istuin satulassa ja potkaisin jalustimet pois. Samalla pyörittelin nilkkojani.
- Ihan hyvinhän se meni, Dean kommettoi. Hän keräsi pari tötsää pois.
- Juu, hengissä ollaan, ehjyydestä en mene vannomaan, vastasin. Ääneni oli voimaton, joten Dean joutui kääntymään minua kohden, että hän edes kuuli jotain.
- en kai poloista ihan rääkännyt? Dean voivoitteli kiusoittelivien katseiden kera, joille mulkaisin.
- Rääkännyt? Pyh! kevyt alkulämppä, heitin vastauksen pirteästi, mutten näyttänyt enää siltä, joten taisi tuskin mennä läpi.
- Uudestaanko sitten? Poika kysyi. Tiesin hänen kiusaavan, mutta esitin hätääntynyttä. Mille Dean naureskeli. Dolo näytti ja tuntui vain hieman nuutuneelta. Se talsi laiskasti uraa pitkin, kaviot pöllyttäen pohjahiekkaa.
Vain maneesin oven avaaminen aiheutti reaktion Dolossa. Sen pää ponkaisi ylös ja korvat nousivat pystyyn.
Kukakohan sieltä tulisikaan? Nica talutti sisään sen saman julmettoman hevosen, jota jopa Dean jäi hetkeksi katselemaan.
- Ei kai teillä mene kauaa? Nica kysyi tervehdyksien jälkeen.
- Loppu käynnit, Dean totesi. Hän oli kohtelias ja jopa auttoi Nican ratsunsa selkää. Poika jaksoi heittää pari vitsiä naiselle ja kyselle ratsusta enemmänkin. Pian käänsin Dolon keskelle. Rapsuttelin sitä hetken ja vihdoin uskalsin tulla alas. Jalkani kestivät allani, vaikka pelkäsin niiden pettävän. Otin nojaa Dolosta, sillä silmissäni heitti. Dean odotti minua hetken, kunnes tuli viereeni.
- kaikki ok? Hän kysyi hieman huolestuneena. Nyökyttelin päätäni. Talutin Dolon vaivanoloisesti talliin. Vaihdoimme sille loimen ja harjasimme kohdat mistä tamma ei ollut hikoillut, sitten vein sen pihattoon.Tämän jälkeen Dean halusi, että join. Joten puolet hänen cokispullostaan meni kerralla, poika näytti hieman kärsivältä.
- Kiitti, sanoin hymyillen ja suutelin Deania cokishuulillani poskelle, mikä sai hänet kääntämään päätään ja suutelemaan ihan huulille. Kuulin yskähdyksen, mikä sai minut kääntämään katseeni. Samilla oli pirullinen virnistys kasvoillaan, mutta onnekseni hän ei sanonut mitään. Liukeni vain omiin töihinsä.
- Haluatko kuulla siitä orista? Dean kysyi. Samalla kävelimme kohti hänen autoaan.
- Kerro pois, vastasin. Dean selosti sitten minulle Nican uudesta hienosta ratsusta, mistä olin hieman kateellinen, vaikka en kyllä vaihtaisi Doloa mihinkään, hienoon tai upeaan hevoseen.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty La Loka 23, 2010 10:34 pm

23.10

- Vielä kerran, Ode ilmoitti. Katsoin häneen uupuneena. Tuo nainen ei ehkä ymmärtäisi mitää esteiden päälle, mutta se ei estänyt häntä rääkkämään meitä puolikuoliaaksi. Deanilla oli Simo allaan. Hän hyppäsi nätisti poni orin kanssa. Esteiden koko ei päätä huimannut, mutta se ei estänyt Simoa hyppäämästä niitä kuin paraskin GB-hevonen. Dean oli edelleen yhtä reippaan ja iloisen näköinen, kuin ennen estetreenin alkua. Mulkoilin poikaa. Toki hänellä oli enemmän kokemusta, toki hän sai Simon toimimaan kuin unelma, mutta silti tunsin pienen kateuden pistoksen sisälläni. Siinä missä Simo kulki kauniissa kootussa laukassa, niin Doloa sain pidätellä käteni kipeeksi, ettei se lähtenyt kiihdyttämään esteen nähdessään. Tamma oli muutenkin ollut raivostuttava. Se esitti säikkyvänsä, se pukitteli, kiihdytteli, steppasi, peruutteli, ei suostunut kääntymään tai kääntyi väärään suuntaa. Olin melkein itkun partaalla tamman kanssa. Se joka totesi, että kylmällä hevosissa oli enemmän virtaa, oli ollut täysin oikeassa. Ode oli rakentanut pitkälle sivulle jumppa sarjan, vuoroin ristikko vuoroin puomi, hyvin yksinkertainen, mutta mikään ei tuntunut yksinkertaiselta Dolon kanssa.
Se halusi mennä lujaa yli ja jos ei päässyt, niin sitten se ei mennyt ollenkaan yli. Eikä oloani helpottanut Deanin jatkuvat ohjeet. Lähestyessäni jumppasarjaa tiesin, etten haluaisi hypätä sitä. Epäröin, purin huultani, mutta sitkeästi nostin laukan. Epäröintini takia Dolo ei hypännyt ensimmäistä estettä vain kielsi. Se oli liikaa epävarmalle tasapainolleni ja lensin tamman kaulan yli. Maa puomi kolahti selkääni, tunsin viiltävää kipua toisessa kyljessäni. Hetkessä Ode oli vierelläni.
- Kunnossa? Hän kysyi huolestuneena. Nousin istumaan, mieleni teki itkeä, mutta kielsin itseni tekemästä niin.
- Hae Dolo, sanoin. Pidin ääneni rauhallisena, vaikka mieleni olisi tehnyt toivottaa tamma jonnekkin kauas. Omatuntoni pisteli. Se ilmoitti, ette oma oli vikani, kun en hypännyt Dololla tarpeaksi usein. Dean oli ratsastanut lähelleni ja katseli minua huolestuneena.
- Pärjäätkö varmasti? Hän kysyi. Jos en tuntenut oloani huonoksi, niin tuo kysymys sen sinetöi. Varsinkin kuin vertasin itseäni häneen, mikä sai minut vain hermostumaan lisää.
- Minunhan se hevonen on, ilmoitin hänelle. Poika mulkoili minua, mutta hän vain huokaisi. Minun oli pakko kääntää selkäni hänelle. Sanat: "älä itke" toistuivat päässäni. Ode talutti Dolon luokseni. Hän yritti sanoa jotain, mutta estin naista.
- On ihanaa, että palasit ja sinua kaivattiin, mutta, lopetin lauseeni ja ponnistin selkään. Dolo steppasi hermostuneena. Se tunsi minun levottumuuteni. "Ole nöyrä, ole rauhallinen, ole reilu ja ole hyvä" Sanat jotka äitini oli lausunut minulle ensimmäisen ratsastukseni alussa. 6-vuotiaana en tietenkään ollut ymmärtänyt niiden tarkoitusta, mutta olin vakaasti luvannut toimia niiden mukaisesti. Ohje oli ihan pätevä näin vanhemmitenkin. Siirsin Dolon käyntiin, vaikka mieleni olisi tehnyt hypätä selästä ja lähteä kiroten ulos maneesista, mutta sitä en tehnyt. Sen sijaan käänsin Dolon ympyrälle ja siirsin tamman raviin. Ensin reipasta kevyttäravia, jonka aikana Dolo pukitteli pariin kertaan. Naputin sitä vain reippaasti ja päättäväisesti eteenpäin. Sain tamman kuriin parin kierroksen ajaksi, jonka jälkeen nostin laukkaa. Siinä Dolo yritti ryöstää ja kun en antanut, se osoitti mieltään pukittelemalla. Pidin tamman pään ylhäällä ja läpsäytin sitä raipalla pariin kertaa. Dolo pomppasi liikeellee. Sen laukasta tuli neliä. Tammaa oli hyvin vaikea hallita, mutta tein kaikkeni, etten taas putoaisi selästä. Ode seurasi tekemisiäni tarkkaavaisena. Hän oli varmaa huolissaan.
- Uusi yritys, tokaisin. Näin epäilyn Deanin silmissä, mutta poika ei sanonut mitään. Onnekseen, sillä jos hän olisi jotain sanonut niin..
Päättäväisesti lähestyin jumppa sarjaa. Dolo hyppäsi ensimmäisen esteen hyvin, puomin kohdalta se hyppäsi uudestaan ja pukitti esteen päällä. Onnekseni olin varautanut, joten olin pystyssä kevyeessä istunassa, joten horjahdin lavalle, missä roikuin seuraavankin hypyn ajan. Dolo kaarsi nopeasti sisään, muttei päässyt minusta eroon. Kiersin käden sen kaulan toiselle puolelle ja tartuin harjaan. Vaikka tamma laukkasi, niin pääsin joten kuten takaisin satulaan. Siirsin Dolon raviin.
- Meg, sinun ei kannattaisi enää ehkä hypätä, Ode sanoi. Hänestä näki, että nainen oli kauhistunut.
- En voi antaa sille periksi, vastasin.
- Mutta, tämä on vaarallista, Ode sanoi. Dean yhtyi hänen kantaansa. Katsoin heitä pitkään. Dolo steppasi jälleen. Se ei millään pysyisi nahoissaan.
- Sitten lennän, halkaisen kalloni ja kuolen, mutten anna periksi, huomautin. Sen jälkeen siirsin Dolon uudestaan laukkaan. Se oli kuin elohopeaa allani, mutta tiesin, että nyt tuli singitellä selässä. Kuulin Oden huudahtavan perääni, mutta suljin naisen pois mielestäni. Keskityin tasan edessäni häämöttävään jumppasarjaan.
- älä tapa mua, jooko? kuiskasin Dololle. Olin kevyeessä istunassa, mikä sai aina Dolon temppuilemaan. Kädet harjaan, silmät kiinni ja menoksi. Olin varma, että alkaisin itkemään. Hetkessä jumppasarja oli takana, samoin muutamat pukit sen jälkeen. Yllätyin itsekkin, että selvisin siitä ehjin nahoin.

Dean hyppäsi pari yksittäistä estettä Simolla. Seurasin heitä kateellisena. Olin kuin aloittelija tuon parin rinnalla, miltein säälin itseäni. Dolo oli himpun rauhallisempi, mutta edelleen se kulki pää sylissäni jännittyneenä. Mitä tulisi tehdä kuin hevonen ei asetu uuvuttamalla? Mietin, miten Elias olisi minua neuvonnut. Samalla ravailin isoja ympyröitä, jolla tärkeintä oli saada hevonen kuuntelemaan.
- Ja rentoutumaan, miten saatoin sen unohtaa? Sanoin itselleni. Annoin ohjilla myöden ja keskityin hetken ajan täysin itseeni. Unohda Dean ja täydellinen yhteistyönsä Simon kanssa Unohda perään huolestuneena katsova Odelie.
- Just us against the world, kuiskaisin. Toteaminen sai minut kaipaamaan veljeäni niin kovasti. Selkääni särki, mikä sai kyyneleet pyrkimään ulos.
Yritin rentoutua parhaani mukaan, muttei se toiminut millään. Pysyin mahdollisimman kaukana Odesta ja Deanista, sillä kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ravasin samaa ympyrää kierros kierrokselta. Dolo hidasti, se tunsi jännitykseni, muttei enää juossut alta.
- Hieno tyttö, yritin sanoa, mutta ääneni oli pelkkä kuiskaus. Parin kierroksen jälkeen siirsin tamman käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Ohi mennen pyyhkäisin kyyneleet poskiltani. Dean myös ravaili jo loppuraveja. Hän pyysi Simoa rentoutumaan ja pidentämään askeliaan. Seurasin heitä surkeasti hymyillen. Ode vilkaisi minuun. Hän tunsi minut tarpeaksi hyvin, että tiesi itkeneeni. Kieltäydyin katsomasta naista.
- Kohta valmista Dean? Ode sanoi ja käänsi katseensa poikaan.
- Eiköhän tämä tästä, Dean vastasi. Pojan katse pyyhkäisi ylitseni. Näin hänen katsahtavan Odeen. Annoin Dolon kävellä. Se venytti kaulaansa ja puuskutti hieman.
- Annetaan niiden tasaantua, ennen kuin lähdetään, Ode ilmoitti. Hän keräili puomeja pois. Dean ratsasti lähelläni, muttei sanonut mitään. Lopulta käänsimme kaartoon. Löysäsin Dolon vyön ja kehuin sitä. Dean tuli nopeasti alas.
- Odelie, otatko Simon? Hän sanoi.
- Juu toki, nainen vastasi. Hän otti Simon ohjat ja leperteli sille. Dean käveli viereeni ja auttoi minut selästä.
- Ei sinun tarvitse, sanoin. Poika tuli viereeni. Yritin parhaani keskittyä vyön löysäämiseen.
- Tulen mukaasi, hänen äänensä oli pehmeämpi. Siinä oli lempeyttä, jota pojalta en olisi juuri kestänyt, joten purin hampaani yhteen.
- Jos välttämättä haluat, huokaisin sanat suustani. Dean kiersi Dolon toiselle puolelle ja lähdimme ulos maneesista.

Ode meni menojaan Simon kanssa, kuin minä taas talutin Dolon tallin eteen.
- Haen sen riimun, Dean sanoi. Hän palasi nopeasti riimun, harjapakin ja loimen kanssa. Kiitin poikaa pikaisella hymyllä. Sidoin Dolon kiinni ja avasin sen vyön. Dean nosti satulan pois selästä.
- Mitä tuolla tapahtui? Hän kysyi. Poika otti kiinni käsistäni ja haki katsettani. Pidin sen tiiviisti maassa. Nieleskelin kyyneleitä, sillä en halunnut itkeä, enkä kertoa sen syytä. sillä Deanille en voisi valehdella.
- Voinko vain hoitaa Dolon? Sanat tulivat miltein anellen. Poika huokaisi ja päästi käsistäni. Käännyin ja pujotin suitset tamman päästä. Koko ajan tietoisena Deanin katseesta kummarruin irroittamaan siltä suojia. En meinannut saada yhtä tarranauhaa auki, mikä sai kyyneleet kihoamaan silmiini.
- Miksi minun täytyy olla näin huono? Huudahdin melkeen sanat. Dean oli hetkessä vierelläni. Hänen kätensä oli olkapäälläni.
- Et sinä ole huono, poika sanoi lempeästi.
- Ai en vai, huokaisin vastaukseksi.
- Et tietenkään, Dean vakuutti. Hän irroitti suojan jalasta. Hitaasti poika käänsi minut itseään kohden. En kehdannut katsoa häneen, kunnes nostin sen Deanin silmiin.
- Dolo oli hankala tänään, taistelit urheasti, Dean sanoi. Hän hymyili hieman.
- Mutta sinuun verrattuna, kuin katselin teitä.. Sanani päättyivät huokaukseen.
- Simoa ja mua vai? Se oli Simolle hyvä päivä, mutta teihin verrattuna, Dean vastasi. Naurahdin kuivasti.
- Parhaina päivinänne äskeinen Simon ja minun ratsastus saa kalveta teidän rinnalla, poika jatkoi. Epäilin hänen sanojaan. Jokainen ratsukko oli erinlainen, samoin jokainen ratsastaja, eikä niitä saisi vertailla keskenään, mutten voinut sille mitään, että Deanin reipas, mutta hillitty hyppääminen oli kaikkea johon minun tulisi pyrkiä, vaikka välillä tuntui, etten saavuttaisi sitä koskaan. Dean osasi arvella jonkun osan ajatuksistani.
- She got the best of me today, huokaisin syvään sanojeni jälkeen. Painoin otsani vasten Deania. Poika kietoi kätensä ympärilleni, kuin haavoittunutta eläintä suojellen.
- Ei taida olla ainoa asia, joka vaivaa sinua, Dean kuiskasi. Hitaasti pudistin päätäni. Se sai aikaan syvän huokauksen. Hetkeen Dean ei tehnyt mitään, kunnes hän työnsi minua kauemmas. Poika silitti hiuksiani ja hymyili rohkaisevasti.
- Hoidetaan Dolo pois ja sitten kerrot kaiken, Dean totesi. Sen sanottuaan Dean meni harjapakin luo ja kaivoi sieltä kaviokoukun. Katselin häneen hetken, kunnes kaivoin harjan. Kävin Dolon läpi sillä, setvin jouhet ja silittelin tammaa hiljaisena. Muuhun en oikeen pystynytkään. Dean kiltisti levitti sille loimen.
- Hoida varusteet, niin käyn nostamassa puomit pois, Hän sanoi. Nyökkäsin. Ennen kuin pystyin mitään tekemään, niin minun oli pakko katsoa Deanin perään. Sen jälkeen lähdin taluttamaan Doloa takaisin pihattoon. Se oli vain tyytyväinen päästessään eroon minusta. Katselin Doloa hetken, kunnes kuulin askeleen takanani. Käännähdin.
- Odelie, huokaisin ja hymyilin hiukan.
- Oletko varma, ettet satuttanut itseäsi? Se putoaminen näytti pahalta, Naisen sanat olivat täynnä huolta.
- Vähän selkään koskee, mutta kyllä tämä tästä, vastasin. Reippaampana mitä tunsin kävelin hakemaan Dolon varusteet. Ode seurasi minua. Keräsin varusteet syliini ja lähdin kuljettamaan niitä talliin. Nainen seurasi minua.
- Ei minua tarvitse vahtia, huomautin hänelle. Samalla huljutin kuolaimet veden alla. Ode ei vastannut mitään. Hän vain järjesteli Dolon harjapakkia hetken, kunnes sulki sen.
- Tiedän, että haluat puhua Eliaksesta, muttei tänään, jooko? Jos sanani ei tehonneet, niin katseeni kyllä tehosi. Ode huokaisi syvään, kunnes hymyili.
- Mullakin oli sua ikävä, nainen sanoi. Virnitin pirullisesti. Tuskin hänellä edes oli aikaa ajatella minua, mutten tietenkään sanonut mitään Odelle. Tyydyin vain hymyilemään. Varusteet viety paikalleen, jonka jälkeen sain juoda mehua ja pukea takin päälleni. Dean ilmestyi lopulta ja kietaisi käden ympärilleni.
- Mennäänkö? hän kysyi. Vastasin nyökäten. Poika odotti, että selostaisin hänelle, mitä mielessäni oli pyörinyt valmennuksen aikana, mutta asia ei minua oikeen innostanut, mutta nautin tosin hänen läheisyydestään, mikä oli paras lääke kaikkeen, mistä tunnuin kärsivän tänään.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty To Marras 04, 2010 8:03 pm

4.11

Dean:

Minun oli pitänyt vain sulkea ovi takanani ja jättää Meg. Syytökset olivat hänen silmissään ja sanomattomissa sanoissa, joten parempi oli luovuttaa. Hän oli seurailut touhujani Odelien serkun Rosien kanssa. Ilmeisesti tyttöön oli iskenyt jokin mustasukkaisuus. Olin hänelle yrittänyt selittää, mutta kuten osata arvasin tyttö ei taaskaan kuunnellut. Hän oli joko erittäin epävarma tai sitten minuun ei luotettu. Ajatus kirpaisi hieman, mutta minkäs mahdan? En vain ymmärtänyt tuota tyttöä välillä. Tiesin jo saapuessani ML:ään, että Ode serkkuineen oli sielä, jotenkin tunsin sen. Olin oikeassa. Pinkki vauhtiraita vilahti satulahuoneeseen. Odotin hetken.
- Oh.. Dean. Seuraavaksi naamani peittyi pusuihin, kuten aina.
- Hey. Rosie rypisti kulmiaan.
- What's going on? Kohautin olkapäitäni. Rosien silmiin ilmestyi pistävä hieman inhottavakin katse. Hän piti satulaa tiukasti sylissään ja odotti vastaustani.
- Meg. sana kertoi sen mitä halusinkin tytön tietävän, mutta kuten arvata saatoin hän yritti lukea rivien välistä.
- Us? Sana oli kysyvä. Kohautin jälleen olkapäitäni.
- Tell me. Ääni muuttui komentavaksi.
- Tell her what? Odelie. Käännyin katsomaan häntä.
- Does it matter any way! Lähdin kävelemään. Rosie tietysti seurasi. Hän ei sitten tajunnut vinkkiäni, vaikka niin voisi luulla, eikö tytöt osaakin lukea rivien välistä? Askeleeni ei hidastunut, vaikka tyttö roikkui perässäni.
- If it's about me... Rosie tarttui kiinni paidastani ja pyrki saamaan katsekontaktia.
- It's not about u.
- Lie. Sana oli höystetty tuhahduksella. Hän mulkoili minua. Ei sitten voi kerralla uskoa.
- It's not about u.
- Stop lying to me! Tyttö tuuppaisi minua olkapäihin. Pahatuuleni kasvoi sisälläni.
- She won't trust in me. Sanat tulivat suustani kuin omasta tahdostaan. Käänsin pääni pois. Siitä huolimatta kuulin Rosien huokaisevan ja hänen sormensa eivät puristaneet enää paidastani läpi. En olisi halunnut puhua, sillä asia itseasiassa oli vain minun ja Megin välinen.
- Let me be. Ravistin nuo säälivät ja osaanottavat sormet paidaltani. Tällä kertaa minua ei seurattu. Laitumen portti häämötti edessäni. Vislaisin. Etäisistä hahmoista toinen lähti tulemaan luokseni. Hetkessä tamman pilkulline pää oli edessäni. Se tervehti nyökyttämällä päätään.
- Hupsu. Jokin asia sentään huvitti minua aina. Se oli tämä omituinen, arvaamaton tamma. Kuten naiset. Etäisesti kuvittelin mielessäni mitä elämä olisi jos naiset eivät olisi niin hormooneitensa vietävinä. Ajatus oli mahdoton. Hehän olivat naisia tai tyttöjä, juuri niiden pirullisten hormooneiden takia, jotka hankaloittivat aina elämääni. Napsautin Dolon riimunaruun. Hetken tamma epäröi.
- Epäiletkö sinäkin minua?

Dolo seisoi kiltisti pesupaikalla, ihmeen kiltisti, sillä yleensä neiti aina sähläsi tai kokeili hermojani. Tänään se tuntui olevan rauhallisempi. Mutaa kuoriutui, että pian Dolo seisoikin jo ruskean harmahtavassa vedessä. Kehut Dololle. Se ne oli ansainnut. Laiskan oloisesti annoin kumisua pyöriä pitkin pilkullista kylkeä. Ajatukset oli pidettävä kurissa. Mahanalus, satulan kohta ja pää oli harjattu huolellisesti muualla olin huiskinut yliolkaisesti pölyä pois. Kuulin askeleen takaani.
- Talk to me.
- There is nothing more to say
- There is a lot to say. So talk!
- Talk.
- Eh eh... Trying to be funny?
- Not at all
- Ur so...
- Yes? Tässä kohtaa tyttö murisi.
- Idiot. That's what u are atm!
- Clearly.
- I'll show what's clear enoug for u mister. Tämän jälkeen tunsin nyrkin alavatsassani ja sen tehtyään sanottuaan tyttö marssi dramaattisesti ulos tallista. Lyönti ei ollut kova, joten hetkellisesti ravistelin itseäni kunnes siirryin satuloimaan Doloa. Se asteli pois luotani. Ensin murahdin, sitten suuhtadin, kunnes hiljenin. Hienoa Dean. Onnistuit loukkaamaan tyttöystäväästi, suututtamaan parhaan ystäväsi ja kaiken päälle sait vielä hevosen pelkäämään sinua. Hienoa, oikein mahtavaa Dean. Kuvittelin Oden eteeni lausumaan sanoja pää punaisena, mutta virnistin. Se vasta huvittava näky olisikin.
Lihasten rentoutus, rauhoittuminen ja uudelleen keskittyminen -Toimii aina.
Dolo laski hitaasti päätään alas, siihen tammalla oli kulunut ties kuinka monta minuuttia. Lepertelin sille, kuin haavoittuneelle pikkulapselle, niin toimi heti. Satula selkään, suitset päähän ja kohti maaneesia.

Vislasin ennen kuin avasin oven. Astuessani sisään tumman rautias tamma vilahti ohitseni. Satulassa killui yksi tallityöntekijöistä. Nimea en blondipojalle saanut yhdistettyä, mutta siististi poika ratsasti, vaikka tamma teki sen todella hankalaksi. Vein Dolon keskelle ja ponnistin selkään. Tänään ei ollut mitään hikijumppaa luvassa, sillä Simoakin pitäisi jaksaa liikuttaa. Poni ori oli hurmaava ja näppärä ratsastaa. Se oli myös tarpeaksi yksinkertainen minulle, toisin kuin allani tällä hetkellä asteleva tammankuvatus. Askel raahusti ja sai hiekan pöllyämään. Ihme kun uutta uraa ne eivät uurtaneet. Kannustin Doloa hereille. Hetkessä se muuttui raahustajasta kipittäjäksi. Sen pää oli sylissäni, lihakset jännittyivät, eikä tamma oikeen jaksanut keskittyä asettumaan suuntaan tai toiseen. Pirulauta, aina piti vastaan vängätä. Siirryin ratsastamaan ravia. Ensimmäinen kierros meni vielä hyvin, mutta sen jälkeen Dolo löysi uuden vaihteen. Se siirryi yhdessä kulmassa laukkaan. Hölimistyneenä lyhensin ohjaa sentti kaupalla. Mitä enemmän pidättelin, sitä korkeammalle turpa nousi. Yrittikö tamma tavoitella kattoon tai jotain? Hidastamaan tammaa en saisi, mutta uuvuttaa sen voisin, joten oli aika vaihtaa tekniikkaa. Varmistin, ettei Dolo pääsisi pukittamaan ja vaadin siltä reippaampaa laukkaan. Jo parissa minuutissa siiryimme laukasta neliin. Hiekka pöllysi ympärillämme, enkä erottanut edes tamman jalkoja. Dolo testali minua. Se kääntyi äkkilisesti, pukitteli jos sai siihen mahdollisuuden, hidasti, kieltäytyi kuuntelmasta.
Pelleily sai riittää! Käänsin Dolon pään rajusti ulos. Se pyörähti itsenäs ympäri, jollain ihme konstilla en lentänyt.
Hyppy, pukki, laukka, hyppy, pukki, laukka, käännös, stop!

Hiekka tuntui kylmältä ihoani vasten. Sitä oli päässyt vaateiteni sisäänkin. Hetkessä oli jälleen seisaaltani. Mitään ei ollut murtunut, vaikka olkapäätäni vihloi helkutististi. Toistin joka ikisen kirosanan mitä viidellä kielellä sillä hetkellä muistin.
- Whow. She's a bit fierce. Blondipoika oli ratsastanut luokseni. Selvä britti.
- She's not fierce. She's an idiotic, furious moron. Who hasn't had enoug exercise. Hetken annoin pojan kauhistella, kunnes virnistin. Poika parka taisi luulla minua kahjoksi, tai sitten hän ei vain tajunnut vitsiäni, sitä en ihmettelisi britit osaavat olla kuivemman puoleista sorttia. Dolo juoksenteli ympäriinsä. Se näytti vähän tärähtäneeltä, ainoa pelko oli, että se sotkeutuisi ohjiinsa ja katkaisi jalkansa, sitä en saisi koskaan anteeksi. Vislasin kovaan ääneen.
Tamma ei kuunnellut, joten taputin käsiäni. Kova ääni sai molempien tammojen huomion osakseni. Sitten vislaisin jälleen.
Dolo seisahtui epäillen. Se ei halunnut lopettaa leikkiään vielä, joten tamma pyyhälsi ohitseni. Se varmasti näyttäisi kieltään jos osaisi. Tätä leikkiä en jaksanut, joten käännyin ympäri. Päättäväisesti tarvoi upottavassa hiekassa, kohti maneesin ovia. Kädet kipeänä, olkapää jomottaen, hiekan hankaessa housueni sisällä, jatkoin matkaani. Kuvittelin kuinka hölmistynyt tamma pysähtyisi, miettisi(tärkeä kohta, sillä mitään ei saa tehdä miettimättä)ja lopulta seuraisi perässäni. Niin ainakin toivoin. Niin siinä kävikin. Istuin vielä 20 minuuttia selässä, ennen kuin vein Dolon talliin. Katseeni kohtasi Oden. Hiukset suoristettuna(minkä ideaa en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi kärventää hiuksensa tulikuumalla raudalla?) ja kiinni. He olivat jo ilmeisesti tulleet ratsastamasta. Hiljaisena ohitin Oden. Hänellä olisi kuintenkin jotain sanottavaa, eikä mieleni tehnyt kuunnella niitä. Hän tuli lähelleni ja valmistautui puhumaan.
- En liikuta Simoa tänään. Vastaus kysymyksen, jota Ode oli esittämässä.
- Kuinka..
- Tunnen sut. Laitoin Dolon kiinni ja riisuin siltä satulan. Ode ei ollut lähdössä mihinkään. Reippaassa tahdissa huuhtaisin Dolon läpi, pyyhin sen ja loimitin ennätysvauhdilla. Edes tamma ei ehtinyt pelleilemään. Ode esti minua iroittamasta sitä pesupaikalta. Hän naksautti kieltään toruvasti.
- Et ole menossa mihinkään vielä. Huokaisten päästi käteni putoamaan sivulleni.
- Ennen kuin?
- Kerrot mikä sinua vaivaa tänään. Sanat tuottivat syvän huokauksen. Edes Oden ei tarvitsisi tietää kaikkea.
- Eiköhän Rosie ole jo kaiken selostanut.
- Itseasiassa ei. Tyttö on murjottanut hiljaa itsekseen koko ajan. Nainen oli hieman ärsyyntynyt.
- Joten ihan välttämättä haluat tietää. Keskittymiseni kohdistui DOlon rapsuttamiseen.
- Dean. Ääni vaati huomiota osakseen, joten laiskasti käänsin päätäni Odea kohden.
- En välttämättä haluaisi tietää...
- Miksi sitten kysyt, Huomautukseni oli hieman ilkeä. Ode katsoi minua hetken ja luovutti.
- Hyvä on. Sanat paljastivat, ettei luovutus ollut mieluinen. Ymmärsi paremmin kuin serkkunsa, olla puuttumatta asioihin, jotka heille eivät kuuluneet. Enää Dolo takaisin Danven luo ja pois tästä paikasta mahdollisimman nopeasti.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty La Joulu 18, 2010 12:47 am

17.12

- Jotain yksinkertaista, perusistunta juttui, muista, sanoin itselleni. Poskeni olivat kylmästä tunnottomat, samoin varpaat ja sormet. Silti hain Dololle varusteet. Hevonen tulisi liikuttaa, vaikka Dean oli ihanana poikaystävänä sitä silloin tällöin ratsastellutkin.
Molemmat tammat tulivat minua vastaan pihaton pihalla. Dololla oli päällään tyylikäs pinkki, raita/ruudullinen toppaloimi. Se näytti ilahtuvan tulostani kuitenkin, joten kaikki oli hyvin?
- Hei kultapieni, mites olisi liikkuminen tänään? Sanoin ja nappasin riimusta kiinni. Dolo nykäisi päätään, mutta seurasi minua. Höpöttelin sille matkalla, vaikka mitä hölmöyksiä, mutta kaipa saisin omalle mussukalleni löpistä? Huokaisin syvään ja sidoin tamman kiinni käytävälle. Loimi pois ja tilanteen tarkastus.
- Ei näytä likaa olevan, totesin, joten pelkkä pölyharjakäsittely riittäisi. Tarkistin jalat niitä harjatessani. Kaikki näytti olevan kunnossa, onneksi. Kavioista lumet ja muut töhnät pois. Selkääni kivisti ja kuumotti paksun talvitakkini alla. Avasin vetoketjun ja kierritin kaulaliinan kaulastani. Kääntyessäni näin Nican lähestyvän. Hymyilin naiselle.
- Päiviä, Nica sanoi pirteästi. Hänellä höyrysi kuppi kuumaa kädessä. Hajusta päätellen kahvia, sillä sen tunnistin hajuksi en tuoksuksi, vaikka tätä "väärinkäsitystä" veljeni yritti korjata pois. Hänellä oli ratsastusvarustus päällään.
- Tulossa vai menossa? Kysyin. Nican kulmat rypistyivät. Kunnes huomasi minun katselevan hänen saappaitaan ja housujaan.
- Aa. Tulin juuri Cinan kanssa maastosta, nainen vastasi. Hymähdin. Välillä olin niin kateellinen, niin kauniita hevosia. Ärsh. Dolo on kaunis. Piste.
- Oikea Michelin-mies, Nica huomautti. Katsahdin häneen kysyen ja painoin etusormeni rintaani vasten. Nainen nyökkäsi.
- Vain niin pysyy lämpimänä, julistin leikkisästi. Nica rapsutti Doloa kaulasta hieman.
- Ai miten? Samin ääni kaikui tallin ovelta. Katsoimme toisiamme hetken. Mies näytti hieman hölmistyneeltä. Ei kai polosta paleltanut.
- Kysy Michelin-mieheltä, Nica vastasi. Samin ilmeelle ei voinut kuin nauraa. Miehet, niin yksinkertaisia toisinaan. Hänen ylpeyttään loukattiin selvästi, sillä mies pudisteli päätään ja murahteli. Nica huokaisi ja tallusti Samin luo. Hän laski kätensä miehen olkapäälle.
- Älä huoli, sielä on kuumaa kahvia lohdukkeeksi ja hokki kiristettäväksi, nainen sanoi. Sami katsoi Nicaa hetken, mutta tiedusteli sitten kenen hokista oli kyse.
- Semmonen iso ja harmaa, nainen vastasi ja jatkoi menojaan. Sami parka. Näytti poloinen niin hölmistyneeltä, mutta katosi pian hakemaan sitä kahvia.

Lämmittelin käsissäni kuolaimia. Ne tuntuivat niin kylmiltä, varsinkin kuin harjaaminen oli omaa verenkiertoani myös vilkastuttanut, eikä vain Dolon. Tamma kuopaisi kärsimättömänä ja nyökytti päätään. Hokit raapivat tallin lattiaa.
- Dolo, ärähdin ja nykäisin narusta. Inhottava ääni. Tamma siirtyi hieman tieltä.
Lopulta pujotin ohjat kaulalle ja aloin sovittamaan suitsia päähän. Dolo oli eri mieltä. Se nosti päänsä ylös ja nipisti huulensa yhteen. Sain ne auki, mutta hetki vain niin tamma nykäisi päänsä pois ja sylkäisi samalla kuolaimet. Raivostuttavaa, joten nykäisin terävästi narusta ja hieman liialla voimalla laitoin suitset päähän. Dolo narskutti kuolainta tyytymättömänä.
- Sori, huahdin. Samalla nostin satulan selkään. Jos tamma aloittaisi pullistelun...
Se ei onneksi sitä tehnyt. Olin helpottunut ja rapsutin Doloa lempeästi. Loimitus.
Mulkaisin kuin inhoten huopaa, jota loimena käytin, mutta silti nappasin sen syliini.
Tovin jouduin miettimään miten päin se tulisi olla, kunnes keksin. Dolo heitti päätään ja astui puoli askelta. Levitin huovan huolella.
- Herkkis, sanoin ja miltein mulkaisin tammaa. Toki kylmällä on ihan kiva, että hevonen saa lisälämmitystä itselleen. En tietäisi, mitä tekisin ilman Micheliani, sillä ei voinut ratsastaa, valitettavasti. Liian istumaton, iso ja tönkkö. Kypärän päähän, korvat tietty suojattuna, ja kohti maneesia.

Maneesissa oli hiljaista. Joku sielä oli ollut, sillä pohja oli kavionjälkien peitossa. Raahasin Dolon keskelle ja kiristin sen vyön. Pääsin ponnistamaan selkään, vaikka Dolo asteli kärsimättömästi. Jätin takkini ja Dolon huovan laidalla ja annoin tamman kävellä. Se tuntui liikkuvan sulavasti, vaikka hieman kiireisesti. Dolo sai määrätä tahdin. Se kiihtyi miltein raviin asti, mutten tehnyt mitään. Verryttelin pysähdyksien, siirtymisien ja suunnan vaihtojen avulla.
Asetin Doloa vuoroin sisään ja vuoroin ulos, että sen lihakset vertyisivät. Ensin se puri kiinni jäykkänä, mutta parin kierroksen jälkeen helpotti. Tätä tehtiin kaikissa askellajeissa. Laukassa Dolo meinasi vaihtaa laukkaa, mutten päästänyt sitä vaihtamaan. Verkan jälkeen sidoin ohjat yhteen ja annoin tamman kävellä ihan hetken.
Sen aikana venyttelin omia käsiäni, lonkkiani ja jalkojani. Tämän jälkeen vuorossa oli kunnon työskentely.

Harjoitin tamman ohjaamista ilman ohjia. Alussa se oli hankalaa, varsinkin hidastaminen, joten ohjasin Dolon suoraan seinää kohden. Se toimi. Harjoitukset aloitin ympärällä, jolla pyrin siisteihin ja hyviin siirtymisiin, ilman ohjia. Kädet selän takana tai laukassa sivulla, tasapainottaakseni itseäni. Tätä jatkoin toisessakin kierroksessa. Dololla alkoi loppua kärsivällisyys, joten taputin sitä kaulalle ja otin ohjat käteen. Ympärällä oli helppo hakea tasapainoista taivutusta, joka tuntui tammalleni olevan hieman hankalaa. Asetuksen kautta taivutukseen. Kuolaimella leikkiessäni, estin Dolon kiinni puremisen. Tamma oli tehnyt hyvin, joten pidensin ohjaa ja annoin sen laukata rentona ja juuri sitä tahtia kuin Dolo halusi. Tämän jälkeen kävelimme pitkät loppu käynnit, jonka aikana harjoitin huovan pukemistaitoa, kuin itse on satulassa. Olin pariin kertaan pudottaakin sen maahan. Mille kirosin.
- Hienoa akrobatiaa, Ode kommenttoi. Hän oli jossain vaiheessa tullut maneesiin Devilin kanssa. Häntä seurasi Rosie Renen kanssa. Serkukset eivät paljoa näyttäneet puhuvan toisilleen. Tervehdin molempia ja taiteilin takin päälleni. Ihana lämpö ympäröi minut. Rakas Michelini.
- Hyvä venytys, vastasin hänelle ja hymähdin. Dolo onnekseni ei pyrkinyt Devilin luo, vaikka en pitänyt ohjia. Käänsin sen keskelle ja tulin alas selästä. Rosie talutti Renen parin metrin päähän.
- Had gd lesson? Tyttö kysyi. Kohteliaisuudesta, sillä hän vaikutti erittäin huonotuuliselta.
- Yes, vastasin samalla kohteliaisuudelle.
- Planing to see Dean later? Rosie kysyi.
- Perhaps, donno yet, vastasin. Jos jaksan tai pojalla ei ole enää töitä, mutta Benin tuntien... Siinä yksi tiukka tallimestari.
- Ben makes him work like dog, Rosie sanoi ja huokaisi. Hetkessä hän oli levottoman orin selässä. Kohautin olkiani, samalla raahasin Doloa perässäni.

Tallissa riisuin tamman. Se vaikutti tyytyväiseltä ja hieroi päätään minua vasten. - Hupsu tyttö, sanoin ja tarjosin tammalle pari porkkanan palasta ja vähän kuivaa leipää. Se mutusti ne innokkaana ja jäi odottamaan lisää. Tamma tuuppi käsiäni ja haisteli taskujani.
- Siinä kaikki tällä kertaa, sori, tokaisin sille. Nopeasti Dolo oli harjattu. Vein sen pihattoon takaisin, jossa hetken vietin aikaa Danven kanssa. Tämän jälkeen oli vuorossa varusteet. Suitsista pyyhin otsa- ja turpahihnan. Unohtamatta kuolaimia.
Satulasta otin huovan ja puhdistin karvat satulahuovasta.
- Tarvitsen uuden huovan, huokaisin. Pujotin sen takaisin satulan alle. Sen jälkeen vuorossa oli harjapakin järjestäminen, mikä oli jäänyt liian pitkään aikaan tekemättä.
Harjoissa tuntui olevan loputtomasti pölyä. Valitettavasti. Olin jo luovuttaa, kuin pehmeä harja ei millään puhdistunut. Nojasin seinään ja rapsutin harjaa kärsivällisesti puhtaaksi. Liian pitkän ajan päästä kärsivällisyys palkittiin.
- Tänään olin hyvä omistaja, ilmaisin itselleni ja lähdin hipsimään tietä päin.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty La Tammi 08, 2011 11:17 pm

Estetunti vai estevalmennus?


- Lähetkö hyppää? Dean kysyi. Hän ilmestyi hymyillen takaani. Pojalla oli jälleen hyvä päivä. Miten onnekas hän olikaan. Muista, tyhjennä negatiiviset ajatukset mielestäsi, ennen kuin käsittelet hevostasi. Voi kuin se olisikin niin helppoa. Viime päivät olivat olleet hankalia, sillä äitini oli ilmestynyt Suomeen. Se oli saanut Eliaksen stressaamaan ja minut suorastaan raivon partaalle. Halusin vain pois naisen läheltä. Todella väärin, mutta en vain pystynyt olemaan hyvän tuulinen ja äitini seurassa. Hän osasi joko ilahduttaa tai raivostuttaa, mutta mitään siitä väliltä ei ollut. Olin kasvanut sen naisen kanssa, mutta se oli pieni lohtu enää viime aikoina.
- Mikäs siinä, totesin.
- Rosie on saanut Tylerin taivuteltua mukaan, Dean totesi pirteästi. Hymyilin. Mitähän tästä tulisi? Este tunti vai valmennus.
- Hän on hyvä taivuttelemaan, totesin. Mikä sai Deanin virnistämään ja mulkaisemaan.
- Nähdään maneesilla, poika huikkasi. Katosin jo satulahuoneeseen hakemaan tavaroita. Varusteita ja muita. Mietteliäänä lähdin pihatolle. Dolo oli ruosteessa esteillä, samoin minä, joten ihan kelpo idea. Dolo oli tällä kertaa ulkona.
Vislasin sille. Tamma nyökytti päätään ja tuli ravaten portille. Rapsuttelin sitä hetken, ennen kuin nappasin kiinni.
- Nyt ihan kuule tyynesti tyttö, sanoin. Dolo suorastaan tanssi koko matkan talliin, että pitelemistä tammassa oli. Lopulta sain sen käytävälle ja kiinni. Dolo kuopaisi lattiaa tyytymättömänä.
- Dolo, ärähdin ja nykäisin narusta. Se nosti päätään, mutta lopetti. Harjaamisesta ei meinannut tulla mitään. Tamma vaan hötkyili ja steppasi.
- Does she have ants under her skin or something? Rosie ilmestyi ovelle. Hän oli myös varustettu aurinkoisella hymyllä. Toinen, jolla oli hyvä päivä.
- Who knows, totesin tai pikemminkin murahdin turhaantuneena. Rosie nappasi kiinni Dolon riimusta ja piteli siitä. Hän puheli tammalle, saaden sen kuuntelemaan itseään ja lopulta rauhoittumaan. Huokaisin kiitollisena syvään.
- Hasn't been the best day? Rosie kysyi. Miten hän arvasi, oliko se niin ilmiselvää?
- To be honest, u'r right, vastasin. Dololta oli kaviot puhdistettu. Enää pää ja varustaminen.
- I heard about ur mom. Ode mentioned something about it, Rosien äänessä oli myötätuntoa. Mille hymähdin. Hetken mietin mitä sanoa.
- She does this now and then. Driwing people aroud nuts. Then she'll leave, but this time.. päätin lauseen huokaukseen. Rosie rapsutteli Dolon päätä ja se hamusi tytön sormia. Hupsu näky, mutta sai minut hieman piristymään.
- Oh I see, tyttö jatkoi myötätuntoisesti, sillä välin tappelin suojan kanssa, joka ei millään suostunut asettumaan oikein päin.
- Don't u have any horse to ride? Kysyin ihmeissäni, kuin olisin vasta ymmärtänyt asian. Rosie pudisti päätään. Hän näytti jopa pettyneeltä.
- Not today. Dean got Simo and Ode wants boys, so I'm free, Rosie totesi. Olin kysyä, mitä tyttö teki tallilla, mutta siihen oli ilmeinen vastaus. Virnistin.

Rosie katosi menojaan. Olin niin kiitollinen sille, joka oli tutustuttanut Rosien Tyleriin. Tällä tapaamisella oli erittäin hyvät seuraukset. Enää Rosie ei murjottanut, kuin vankilaan tuomittu nuori. Hän oli harvemmin kotona, mikä vähensi tappeluja, mutta samalla lisäsi niitä, kuin tyttö kotiin ilmestyi. Nousin ylös. Suojat oli kuin ihmeen kaupalla oikein päin ja oikeissa jaloissa. Otin suitset käteeni ja lämmittelin kuolaimia, kunnes tarjosin niitä Dololle. Se olisikin ollut ihme, jos tamma olisi ne ottanut vapaaehtoisesti. Se nyki päätään, mutta sain kuin sainkin kuolaimet suuhun. Hetkessä nostin satulan tamman selkään ja kiristin vyötä.
- Turha yrittää, murahdin. Tunsin pientä voitoniloa. Dolo pureskeli kuolainta tyytämättömänä. Se liikahti kärsimättömänä. Laitoin kypäräni kiinni ja vedin hanskat käteen.
- Juu, juu mennään, totesin ja irrotin tamman. Se kiihdytti askeltaan ja jännitti niskaansa ylös. Tallista tuli myös Tyler. Hänellä oli Reeve. Tunnistin mustan orin ja hymähdin. Tuollainen upea eläin, myös hyvä hyppääjä. Häntä seurasi Rosie. tytöllä oli Vertin ohjat käsissään. Hämmennyin, mitä? Seurasin heitä maneesin asti, jossa Dean oli jo Simon kanssa. Sielä oli myös Nica, joka otti Vertin Rosielta. Ahaa. Tämä selvensi asiaa paljon. Meidän lisäksi maneesiin tuli Petra. Hän talutti mukanaan Cinaa. Ihan mukava kokoontuminen siis. Kaikki esteille vai? Niitä oli pystytetty, kuin radaksi.
Pujottelin esteiden välistä suhtkoht keskelle. Dolon korvat heiluivat. Se oli innoissaan toisista hevosista ja esteistä. Ei hyvä yhdistelmä, sillä tamma tuppasi unohtamaan minut nähdessään esteet. Katsotaan mitä tästäkin seuraa..

Hetkessä ponnistin satulaan. Dolo yritti läahteä jo matkojaan, mutta kevyt nykäisy ohjista pysäytti sen. Nica talutti Vertin viereemme. Hän ei näyttänyt tyytyväisimmältä.
- En olisi tässä, ellei yksi idiootti serkkuni olisi lentänyt suoraan esteen sekaan, kuulin Nican murisevan. Sellaista tämä hevosten kanssa eläminen oli, joskus saat vain hampaista takalistoon, joskus kavion varpaillesi ja joskus valitettavasti pääset esteen sekaan. Verttikin näytti hämmentyneeltä. Se ei sisäistänyt yhtään, naisratsastajaa selässään. Pian oli muutkin ratsastajat nouseet satulaan. Päästin Dolon kävelemään, ennen kuin se kuopisi turhautuneena kuopan maneesin pohjaan. Rosie katosi katsomon puolelle. Hän keskittyi seuramaan, tietenkin, pientä brittipoikaansa.
- Eli, Nica sanoi kovaan äaäaneen. Huomasi, että nainen oli tottunut puhumaan isommallekin joukolle. Ktsoimme kaikki häneen.
- Yhteiset säännöt, Nica aloitti. Hän odotti hetken, ennen kuin jatkoi selostamistaan. Tämän jälkeen saimme ohitus- ja hyppäämisohjeet, kuten tunnilla konsanaan. Dolo oli jännittynyt allani. Eli paljon töitä edessä. Aloitimme verkkaamisen, jonka pituudeksi oli sovittu 25 min. Nica toivoi vain, että välttelimisimme kolarointia. Aloitin kävelemällä ympyräuralla päädyssä, jossa en varmasti olisi kenenkään tiellä.
Samalla asettelin Doloa pitkällä ohjalla ulos ja sisään. Se oli toivottoman jäykkä ja toivoin vain, että tamma lämpenisi edes jonkin näköiseen kuntoon. Pystyin seuramaan muiden verryyttämistä, useimmilla ongelmana oli sama kuin minulla, mutta he kävelivät vain kaikessa rauhassa. Vertti ja Simo näyttivät pirteältä, joten niiden ratsastajien ongelma oli saada ratsunsa kuulolle. Hetken päästä kuin sanattomasta sopimuksesta siirryimme kaikki raviin. Dolo tuntui jo paremmalta, rennommalta ja uteliaammalta. Nostin myös pariin kertaan laukkaa, jotta Dolo vertysi paremmin. Se innostui pukittamaan, samalla vastustaen pidätteitä. Tästä tulisi mieleenkiintoista.

Verkka oli ohi, joten pääsimme hyppäämään. Odelie ilmestyi myös maneesiin. Verttiä ristikot näyttivät vain ärsyttävän. Se ei edes vaivaantunut hyppäämään niitä. Sama oli Reeven kanssa, mutta Tyler piti orin töissä. Simo näytti hullunkuriselta hypätessään pientä ristikkosarjaa. Se ponnisti turhankin paljon ja turhankin innokkaasti, joten Deanin piti olla tarkkana. Seuraavana olin minä. Tulin ravissa sisään ja mielestäni Dolo hyppäsi ihan kohtuu hyvin. Ristikkoja oli neljä ja ne olivat aseteltu vähän uran sisäapuolelle pitkälle sivulle. Cinaa ja Petran hyppyjä en ehtinyt näkemään. Toistimme tämän tehtävän pariin kertaan, kunnes jokainen oli tyytyväinen. Ristikkoja nostettiin. Tai Odelie ja Rosie nosti. Korkeemmat ristikot eivät tuottaneet ongelmia, paitsi Simolle. Sen korvat heiliuvat ja poni halusi vain mennä lujaa. Dean sai pidätellä ihan hartiavoimin pientä oria. katselin heidän touhujaan, vaikka Dolokin alkoi kuumumaan allani. Sekin halusi mennä. Samoja ongelmia tuntui olevan kaikilla ratskoilla, joten annoimme niiden hetken laukata, ennen kuin edes yrittäisimme hypätä tosissamme, kuten Nica sanoi. Se harmosttutti minua hieman. Tosissaan? En halunut rasittaa Doloa liikaa, varsinkaan, kuin se ei ollut liikkunut paljoa talvella, joten parin este tehtävän jälkeen Dololle riitti. Ravailin sen kanssa ja pysyin pois tieltä.
Samalla seurasin muiden hyppäämistä. Dean oli saanut Simon asettumaan. Reeve ja Verttikin näyttivät kulkevan hyvin, vaikka hieman innokkaasti. Tosin omalla tietämyksellä en osannut sanoa, muuta kuin sen, että pudottiko hevonen ja laukkasiko se oikein esteelle, muuta pientä nippeliä Dean oli minulle joskus selittänyt, asetuksista, laukanvaihdoista ja askelpituuksista. Lopulta pidensin ohjaa. Dean meni Simon kanssa ohi. Hän näytti tyytyväiseltä ja ori hikiseltä.
- Taasko tulossa? Heitin pojalle. Hän vilkaisi Odeen ja nyökkäsi.
- Jos haluan nukkua ensi yönä, poika murahti sanat. Naurahdin ja katsoin toruvasti Odea. Hän virnisti kuin viaton pikkutyttö, jonka silmissä kiilui. Niin Oden tapaista. Välillä mietin miten Elias saisi pidettyä tuon naisen kurissa, mutta siihen oli ilmiselvä vastaus. Veljeni ihanista ihanimmat smaragdin vihreät silmät, muuta ei tarvittu. Tietty. Ode oli onnekas saadessaan kaupan päälle veljeni muut hyvät ominaisuudet.. Hyvä pari. Minkä nyt tiesin jo entuudestaan. Käavelin aikani Dolon kanssa, kunnes tulin alas. Se oli tehnyt hyvni töitä, joten tamma ansaitsi päästä heiniensä luokse ja minä saisin kuulla Deanin saarnan kevyen istuntani tilasta, eli huonoudestani ja epävarmuudestani sun muusta. Sitä odetellessa...
- Nähään myöhemmin, huikkasin Deanille ennen kuin lähdin maneesista.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ma Tammi 24, 2011 1:55 pm

24.1

Meillä oli Dolon kanssa vähän vapaampi päivä. Keskityin sen kanssa kaikkeen mukavaan, toisin sanoen harjoittelin tamman kanssa maassa työskentelyä. Ensin se toki halusi riehua, eikä korvaansakaan minua kohden lorvauttanut. Riehuessaan tamma hajotti riimunsa. Olin turhautua tammaan, kun se juoksi ympärilläni ja näykki minua takamuksesta.
Jostain kumman syystä Elias ilmestyi tyhjään maneesiin. Kuulimn hänen naureskelevan meidän riehumisellemme, kunnes lopulta mies viitsi antaai yksinkertaisia ohjeita hevosen hallitsemiseen, ilman apuvälineitä. Tamman pelkkä pysäyttäminen tuotti tuskaa, se ei ainakaan Eliaksen mukaan kunniottanut minua pätkääkään. Mikä oli aivan totta, valitettavasti. Elias ojensi minulle juoksutusraipan ja pillin.
Sen kova ääni sai Dolon huomion minuun ja raipan avulla pystyin paimentamaan tammaani. Harjoituksia tuntui olevan paljon, mutta lopulta kuin lopulta sain Dolon kuuntelemaan.

Lopulta pystyin jättämään raipan pois ja Dolo silti jatkoi ravaamista ympärilläni. Suuri edistysaskel(ainakin Eliaksen mukaan) niin suuri, että se piti taltioida, joten: edistysaskel


Ps. Kuva on piirretty ns. läpi, mutta luulen, ettei se ole suuri rikos, sillä kukin kohdallaan voi tietää miten jäykkä ja hankala hiiri on piirrettäessä.

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty Ke Helmi 09, 2011 9:50 pm

09.02





- Alota kisaaminen, Dean ehdotti. Katsoin häntä lievästi kauhistuneena.
- Ooksä hullu?! Kisaaminen ja minä, en voinut peittää ivaa sanoistani. Dean mulkaisi kuin pettyen, ettei hänen hyvä ideansa kelvannut. Dean nojaili yhteen karsinan ovista ja virnuili. Hänellä oli vapaata töistä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että jonnekin olisi ehtinyt, joten poika lähti mukaani. Hän välttämättä halusi, että hyppäisin tamman kanssa. Ajatus ei ollut mikään kutkuttava, varsinkaan Dolon kanssa, joka oli lievästi sanottuna ailahteleva hypättävä. Se oli kuitenkin nuori ja innokkas hyppääjä, vaikka toisinaan sitä ei saisi esteen kuin esteenkään yli. Toivoin hartaasti, ettei tänään ollut semmonen päivä. Katselin sivusilmällä Deania. Hän nojaisi rennosti takki auki karsinan oveen. Pojan hiukset roikkuivat silmillä ja hänen silmissään kiilui ilkikurisesti.
- Halusit muistaakseni Dolon kanssa kisata kenttää, poika huomautti. Laskin katseeni alas ja keskityin harjamaan Dolon jalkoja. Ymmärsin hänen selkeän vihjeensä, mutten kokenut olevani mikään kisaajatyyppi. Toisin oli Dean. Hän rakasti kisaamista, vauhtia, jännitystä, voittamista - sitä kaikkea mitä kisaamiseen kuului. Katsoin hetken poikaa vakavana, kunnes minulla välähti.
- Olet oikeassa Dean. Dololla voisi alkaa kisamaan jot. helppoja kenttä-, koulu- ja esteluokkia. Hmm.. Dean katsoi minua uteliaana.
- Kisaa sä esteet ja kentät, niin mä otan koulun? Samalla hymyilin hyvälle idealleni.
- Kaikkea kolmea? Dean katsoi minua epäilevä. No tottakai. Dolo tarvitsisi kokemusta kisaamisesta. Sen piti kehittyä kaikissa lajeissa, ennen kuin voitaisiin siirtyä kokonaan kentä puolelle. Hymyilin suloisinta hymyäni. Dean hieroi käsiään. Hän epäröi.
- Suostuisit ny... Saisit ne päivät vapaaksi töistä, maanittelin lempeästi. Samalla rapsutin Doloa, joka hamusi hiuksiani. Lopulta poika murahti.
- Tamma tarvitsee treeniä.. hän murahti. Jes! Miltein hihkaisin ääneen. Ilo kupli sisälläni. Kaipa Dean voisi kieltäytyä vielä, mutta en uskonut siihen. Halusin tosin kuulla sanat pojan omasta suusta.
- Tarkoittaako tämä ettää.. jäin jännittyneenä odottamaan.
- Että suostun, miksei.. Deanin kasvoille ilmestyi hymy. Minun oli vain pakko suudella poikaa ja kietoa käteni hänen ympärilleen. Mieleni teki nauraa ja suukottaa poika pilalle, mutten voinut. Deankin lopulta antoi periksi epäilyilleen ja poika suli hymyyn.
- Dolo, et tiedäkkään mikä sinua odottaa, Dean sanoi leikillisen uhkaavasti. Nauroin ja miltein unohdin harjata tammaa. Se hamusi harjaa kädessäni, kuin muistuttaen omistajaansa kesken jääneestä prosessista. Rapsutin sitä leukakuopasta ja siirryin harjamaan. Yhtäkkiä Deanin pitämä estetunti ei houkutellutkaan..
Tahaltani hidastelin tamman kuntoonlaitossa, kunnes Dean hermostui. Hän murahti ja mulkoili minua. Oli siis ryhdistäydyttävä. Nappasin tamman suojat käteeni.
- Menen laittamaan pari estettä valmiiksi, Dean totesi. Hän halusi jo ryhtyä töihin. Sellainen poika olikin. Jos jotain piti tehdä tai saada tehdyksi, Dean halusi heti ryhtyä töihin, eikä jäädä miettimään. Se oli hänen huonoja puoliaan. Poika ei aina miettinyt asioita loppuun asti. Hän oli toteuttaja, tekijä, jonkun pitäsi suunnitella valmiiksi niin Dean saan suunnitelmat toteutumaan.
- Ny sust tulloo hieno kisaratsu, lepertelin sille ja avasin tarrat.
- Vai että oikeen hieno kisaratsu, Joku sanoi ovelta. Tunnistin Jessen. Sen tallin fruittarin, vai mikä ikinä oikea termi pojalle olikaan.
- Ymm, vastasin hieman häveten lapsellista lepertelyäni.
- Sainpa jätkäni suostuteltua kisamaan sillä, totesin rennosti ja nappasin kuolaimet käsieni väliin.
- Bissellä vai? Jesse vastasi ja naurahti. Mulkaisin häntä.
- Hänen oma ideansa, muokkasin sitä vain vähän, vastasin ja virnistin. Jesse pudisti päätään.
- Pitäisikö puhutella tätä jätkääsi, kuin on ihan likan vietävissä, äänessä oli kiusoittelua.
- Voi ku naurattaa. Tee mitä lystäät, totesin ja pujotin suitset tamman päähän. Se yritti sylkäistä kuolaimen suustaan. Vanha temppu. Ikivanha, jos tarkkoja ollaan.
- Niin teenkin, Jesse totesi. Hän antoi Dolon haistella itseään.
- Kato, ettei pipo mee pilalle, vitsailin. Sääli vaan, että Jessestä se ei ollut niin hauska. Hän murahti jotain ja katosi matkoihinsa. Mitä minä muka sanoin? Herkkä hipiä vai huno huumori? Kohautin olkiani ja laitoin remmit kiinni. Sen jälkeen nakkasin satulan selkään. Dolo valmistautui steppaamaan ja pullistelemaan. Nopeasti kiristin vyön. Sain siitä hyvästä luimintaa ja melkeen potkun sääreeni.
- Kuulehan neiti, murahdin ja väistin kavion tieltä. Kypärä päähän ja kohti maneesia.

Dean oli ollut ahkera. Hän oli pystyttänyt yhden kolmen esteen innarin. Pystyn, ristikon ja juuri rakensi tullessani sisään okseria. Dolon korvat kääntyilivät uteliaisuudesta. Se terästäytyi. Pää nousi ylös ja askel reipastui. Kappas vaan. Esteitä. Rapsutin tamman kaulaa ja talutin sen keskelle. Hetkessä kiipesin satulaan.
- Haluan yleikatsauksen osaamisestanne, Dean totesi. Nyökkäsin. Kiristin varuulta vyötä ja henkäisin syvään.
- Jalustimet pois ja ohjat solmuun kaulalle, Dean ohjeisti. Samalla hän tuli luoksemme liinan kanssa. Poika pujotti sen kuolaimista. Edessä oli siis tasapainotehtäviä. Aloitimme käynnissä erilaisilla venytyksillä ja liikkuvuutta parantavilla harjoituksilla. Minun piti nojata mahd. taakse, koskettaa kengän kärkeä sormillani, kietoa kädet kaulan ympäri.. ja vaikka mitä uuvuttavia harjotuksia. Dean halusi minun nousevan kevyeeseen istuntaan ilman jalustimia. Poika varmasti halusi minun lentävän satulasta, mutta tein kuin hän pyysi.
Satulasta ylös pääseminen oli hankalin vaihe, mutta sen jälkeen helpotti. harjoitusta toistettiin pariin kertaan. Tämän jälkeen Dolo sai siirtyä raviin. Iki ihanaista keventämistä, ilman jalustimia vuorossa. Minun piti pitää kädet sivuilla ja keventään vain joka toisella askeleella. Täytynenee sanoa, että hitto se oli ärsyttävä tehtävä. Dolo kulki puoli unessa kaula pitkänä. Reipaan ravailun jälkeen laukkasin Dololla. Se herätti tammaa hieman. Laukkasimme parin minuutin pätkissä, jonka jälkeen Dolo sai kävellä kuin laitoin jalustimia.
- 4 reikää normaalia lyhyemmäksi, Dean ohjesti. Tein kuten hän pyysi. Lyhyet jalustimet tuntuivat oudoilta jalassani. Inhosin niitä ja sitä epätasapainon tunnetta, jonka ne toivat.
Seuraavana vuorossa oli verryyttely hevoselle. Dolo tuntui hieman tahmealta, mutta Dean ohjeisti minua pitämään ohjat normaalia pidempänä ja vaatimaan käyntiä eteen päin.
- Kunnon askel, ei nopeammin vaan tehokkaammin, poika totesi. Sen saavuttaisin vain ihmeellisellä yhdistelmällä pidätteitä ja pohkeita. Ensin Dolo yritti paeta altani. Se kiihdytti ravia, muttei liikkunut tehokkaammin. Tätä korjattiin ympyrällä. Pidin tamman asettuneena ja vaadin sitä eteen. Ensin Dolo puri kiinni, mutta lopulta se antoi periksi ja myötäsi.
- Nyt aseta sitä ulos, kaarta vasten, Dean pyysi. Niin tehtiin. Harjoitus oli Dololle uusi, joten alussa se hieman ihmetteli, mutta rauhoittui sitten. Tätä toistettiin muissakin askellajeissa, kunnes Dolo tuntui pehmeältä. Taputin sitä kaulalle. Oli aika aloittaa hyppääminen.
- Siirryhän käyntiin, Dean sanoi. Hän tuli lähemmäs. Olin valmiina, korjaan. Olimme valmiina haasteisiin.
- Aloitetaan tuolla matalalla ristikolla, Dean sanoi ja osoitti valkosinistä ristikkoa. Se oli suunilleen pitkän sivun keskellä uran vieressä. Lyhensin hieman ohjaa.
- Ensin ravissa sisään, Dean ilmoitti. Se siis. Siirryin raviin ja ravasin kulmaan voltin, kunnes lähdin kohti ristikkoa.
- Pysy täysin rentona. Ei ole edes este, Dean sanoi. En päästänyt itseäni jännittämään. Dolo huomasi lähestyvän ristikon ja kiihdytti.
- Ohjat lyhyemmälle ja hidasta, Dean ohjeisti. Niin tein. Dolo nosti päänsä ylös, mutta hidasti. Ristikko oli aivan kohdalla. Kevyt istunta ja yli. Ensin Dolo näytti kieltävän, mutta puristin sen pohkeitteni väliin.
- Uudestaan, Dean totesi.
- Jees söör, ilmoitin. Toinen kerta meni paremmin. Dolo näytti ottavan vain pidennetyn ravi askeleen ristikon yli. Seuraavana oli naurettavan matala innari, sekin ravissa yli. Molemmista suunnista. Toiseen suuntaan Dolo melkein kompastui omiin jalkoihinsa.
- Hienoa, Dean sanoi. Seuraavana piti antaa laukkapohkeet ristikon päällä. Se onnistui. Eivät esteet olleetkaan niin kamalia...
- Seuraava laukassa, kävi komento. Dolo nosti laukan ja lähti lähestymään ristikkoa. Se tultiin loikalla.
- Lyhennä sitä, Dean huomautti. Seuraava hyppy oli jo hyppy. Ristikkoa nostettiin hieman. Arvion sen n. 70 cm korkuiseksi. Taas yli ja pukkeja perään. Pdin ohjat kädessä ja jalat kiinni. Seuraavana oli vuorossa pysty. Lähdin innostuneena sitä kohden. Dolo päästi kiihdyttämään liikaa ja tuli liian lähelle. Melkeen pysähdyksestä suoraan hyppy ylöspäin.
Pysyin juuri ja juuri mukana valtaisassa loikassa, että kapasiteettiä löytyi..
- Uudestaa, sain ohjeet. Lähestyminen onnistui paremmin ja hyppy oli matalampi. Huomattavasti.
- Valmis kokeilemaan okseria? Dean kysyi. Hänen äänensä värisi innosta.
- Totta kai! Ilmoitin. Ja sain luvan lähestyä. Okseri oli sijoitettu ristikon kaltaisesti, mutta vastakkaiselle sivulle. Dolo lähti innostuneena, mutta pitkän lähestymisen aikana tunsin oman jännittyneisyyteni kasvavan. Tamma kiemurteli, tulimme liian lähelle, Dolo katsoi okseria, kunnes päättikin hypätä. En ollut varaantunut ja horjahdin lavalle. Dolo säpähti minua ja kiihdytti laukkaa. Jalustin irtosi ja menitin otteeni harjasta... Seuraavana näinkin mustaa ja tunsin kylmän ja karhean hiekan poskeani vasten. Dolo askeleet kirivät kauemmmas..

Jatkuu


Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Meg lähetetty La Maalis 12, 2011 11:28 pm

12.3

Dean:

Avasin silmäni ja näin Megin painautuneen kiinni kylkeeni. Hän oli vaikuttanut hyvin levottomalta illalla, mutta nukkumaan menon jälkeen olin huomannut hiljaisten kyynelten valuvan pitkin pehmeitä poskia. Hän vaikersi aikansa, kunnes painoin Megin lähelleni.
- Her beeing here is too hard, tyttö supatti. Tiesin hänen puhuvan äidistään. Kukaan, edes Elias, ei oikein tiennyt mitä äidin ja tyttären välillä oli tapahtunut.
- Why? kuiskasin. Koska se kaikki oli purettava. Joskus. Meg veti henkeä, joka oli täynnä ahdistusta ja jotain muuta. Mitä?
- Trust in me Meg, jatkoin kuiskaamista ja silitin tytön hiuksia. Hän painautui lähemmäs. Kyyneleet kostuttivat paitani. Meg oli kuin hevonen. Häntä ei voinut pakottaa luottamaan. Se oli opittu jo kauan sitten.
- I do, erotin juuri ja juuri sanat. Nyt piti vain odottaa. Hetken päästä itku hiljeni ja Meg nosti katseensa. Vedin syvään henkeä, kuin osa tuosta tuskasta olisi ollut minun.
- When my dad died, Meg alotti. Pyyhkäisin hiussuortuvia pois tytön kasvoilta.
- Meillä oli vaikeaa. Todella vaikeaa, varsinkin Eliaksella, sillä äitini sekosi. mutta niin kauan kuin Elias oli kotona.. Meidän piti muuttaa, totta kai. Silloin Elias lähti. Ja muutimme sukulaisten luo, tuttavien, hotelleihin ja luoja ties minnekkä muihin murjuihin. Mut unohdettiin ja sain opetella ruuanlaittoa, pyykinpesua, laskujen maksuja, varastamaan rahaa äidin lompast ja katsella kuinka hän turrutti tuskan viinaan, Meg jatkoi. Hän vetäisi henkeä. Tiesin hänen kokoavan itseänsä. Siltin tytön hiuksia ja aloin vasta ymmärtämään miten vahva hän olikaan. Tarina jatkui:
- Kun hän oli päissään.. suru muuttui tuskaksi ja tuska vihaksi. Sellaista paloa en ollut äitini silmissä nähnyt. Kaikki tuo viha kohdistui minuun. Hän heitteli tavaroita, huusi, kirosi, syyllisti ja lopulta kävi kiinni, Meg ähkäisi. Hän näytti pahoinvoivalta. Tyttö tärisi sylissäni, vaikka olimme molemmat paksun peitteen alla. Pidin hänet lähelläni. En voinut ymmärtää Marielia, vaikka puolison menettäminen on vaikeaa, mutta kuinka hän saattoi satuttaa tätä olentoa sylissäni? Viha kiehahti sisälläni.
- Kävi kiinni? pakotin sanat suustani. Kuulin äänen, jota en osannut tulkita, mutta Meg vavahti. Tuskan seuraaminen ei ollut helppoa.
- Sain pullosta selkääni. Hän retuutti minua seinää vasten, en oikeen muista, tytön ääni värisi.
- Hush, kuiskaisin. Enempää kärsimystä Meg ei tarvinnut. Odelie olisi varmasti ymmärtänyt, taustan huomioiden. Mutta mikään ei saisi Megiä puhumaan uudestaan. Keskityin täysin tytön tyynnyttämiseen ja syrjäytin vihani tapahtumia kohden.
- Se on kaikki takana, kuiskasin.
- I love you, Meg kuiskasi ja hiljeni. Silitin hänen hiuksiaan, kunnes nukahdin.

Jätin Megin nukkumaan ja hipsin alas. Mariel ja Ben olivat jo hereillä. Yritin näyttää normaallilta, vaikka megin kertoma pyöri päässäni. Se sai minut tuiskimaan naiselle aamulla. Ben jakoi liikuttettavia hevosia.
- Otan Megin hevoset ajettavaksi, totesin kovaan ääneen. Ben rypisti kulmiaan.
- Hän tarvitsee unensa, totesin. Harvoin uskalsin vastustaa tätä Oden setää. Tämä oli sellainen päivä.
- Onko jokin vikana? Mariel kysyi. Vain Benin uhkaava läheisyys esti minua tiuskahtamasta naiselle.
- Hän on vain väsynyt, olin töykeämpi kuin halusinkaan. Nopeasti painuin talliin.
Aamu oli vietetty tallissa ja juoksijoiden kanssa. En koskaan ajatellut joutuvani minkään näköisiin tekemiseen ravureiden kanssa. Varsinkaan suomenhevosravureiden tai juoksijoiksi niitä sanottiin, termit olivat vieläkin tuntemattomia. Estehevoset olivat minun juttuni.
Eikä tarjolla ollut kuin Oden rehuja syötäväksi. Ne eivät ruuaksi alkuunkaan riittäneet, mutta oli tyydyttävä siihen mitä saa. Välttelin Marielia koko päivän. Samoin Beniä.

Olimme juuri lähössä ML:ään Megin kanssa, kuin Ben nappasi hihastani. hän näytti tyytymättömältä. Mies suorastaan veti minut keittiöön.
- Mikä sinua vaivaa? Mies murahti. Luulin, että olin jättänyt valjaat huonosti tai jotain.
- Miten niin? Pidin ääneni rauhallisena.
- Olet ollut erittäin töykeä Marielia kohtaan, Ben totesi. Enkä väittänyt vastaan.
- Minulla on siihen syyni. totesin kylmästi ja käännyin kohti ovea.
- Paree olla hyvä syy, Ben sanoi uhkaavasti. En edes hidastanut askeliani. Nappasin takkini oven pielestä ja postuin. Meg odotti autolla. Hän näytti hieman tavallista väsyneemmältä. Silmissä ei ollut yhtä iloista katsetta kuin yleensä, muuten tyttö näytti aika tavalliselta. Hiukset kiinni ja jalassaan farkut.
- Mitä tuo oli? Meg kysyi kuin istuimme autoon. Käynnisti auton vältelleen suoraa vastaamista.
- Tavismurinaa, totesin. Meg kurtisti kulmiaan, mutta hyväksyi vastauksen. Matkan aikana sovimme, että menisimme maastoon. Hakisin Simon ja Meg Dolon.
ML:n rakennukset ilmestyivät eteemme. Parkkeerasin auton.
- Puolen tunnin päästä maneesilla? Ehdotin ja Meg nyökkäsi. Hän lähti pihatolle, ja suuntasin vuorostani maneesitalliin. Avatessani ovea Rosie tuli vastaan.
- Allready here? Kysyin. Sillä tyttöä ei ollut aamulla näkynyt.
- I came straight here, hän totesi. Tytöllä oli samat vaatteet kuin eilen, eikä hän vaikuttanut mitenkään iloiselta.
- Straight from? Esitin kysymyksen uteliaisuudesta, sillä en enää tiennyt missä Rosie liikkui. Hän oli ennenkin ollut tälläinen, eikä se johtanut silloin mihinkään hyvään,
- Not ur business, Rosie murahti ja yritti pujahtaa ohitseni.
- I'll make it mine now, sanoin ja samalla estin tyttöä. Kuulin syvän murinan tämän hampaitten välistä.
- From a friend, happy? En todellakaan ollut.
- What kinda friend?
- Dean! U'r worse than Ben. Let me go, tyttö kivahti. Nappasin hänen takistaan ja pyöräytin Rosien ympäri. Tyttö mulkoili minua.
- U'r a lil spoiled brat. Did u know that? Lil unhappy Rosanne, vastasin. Rosie yritti lyödä minua kasvoihin.
- Sometimes.. I so hate u Dean! Hän kiljahti saaden tallin hevoset steppaamaan karsinoissaan.
- I know that u do. Totesin rauhallisesti. En alkaisi riehua, vaikka Rosie oli niin ilmeisesti päättänyt.
- Why U have become so.. tyttö murisi.
- So? Odotin vastausta.
- So dull, rational, like real adult now, huh? Tyttö totesi.
- Better than.. murahdin.
- Me?
- Yes. You.
- How dare u Dean. U remember well as do, what we used to be and how fun it was, Rosie sanoi. Hän kuullosti melkeen syyttävältä.
- Yeh, but it's over now, pidin ääneni rauhallisena, vaikka olisin vain voinut läpsäistä Rosieta. Eikö hän tajunnut? Rosien silmät paloivat. Päästin irti.
- Fine. Go. But dont come crying to me. En jaksanut pelleillä tytön kanssa enää.
- Don' worry, I wont. Rosie murahti ja lähti. Katsoin hänen ylpeää askeltaan.
Piru. Kapinallinen. Ja sinne hän meni.

Simo oli puhdas. Ihme kyllä. Rosie oli tainnut harjata sen tai jotain. Joten, heitin vain kamat sen niskaan ja raahasin steppaavan poni-orin perässäni maneesiin. En saanut Rosieta mielestäni. Myönsin huolestuneeni hänestä, kuten parhaan ystävän kuuluukin.
Olin juuri päässyt selkään kuin Meg ilmestyi Dolon kanssa. Hän näytti yllättyneeltä nähdessään minut.
- Jo tääl? Ja mäkö luulin olleeni nopee, tyttö sanoi. Virnistin ja annoin Simon kävellä.
Dolon korvat pyörivät päässä. Se nyökytti päätään ja kuopi jalallaan. Meg sai painon toiseen jalustimeen, kun Dolo painui alta. Urhoollisesti Meg ponnisti kyytiin ja pysäytti tamman.
- Seiso! Meg ärähti. Valkea tamma pysähtyi. Sen harmaat jouhet olivat pörrössä. Silmissä ilkikurinen katse. Tunsin tuon katseen - liian hyvin. Eikä tarvinnut kuin painaa jalat kiinni niin sinkoitui kuin ohjus kohti maneesin taka seinää. Meg pysyi kyydissä kuin ihmeen kaupalla. Tamma pukitteli. Hyppi pystyyn ja riehui. Mikähän sitä vaivasi?
Lopulta Meg turvaantui tuttuun temppuun länkkärinpuolelta. Hän nappasi sisäohjasta ja taivutti Dolon päätä kohti lautasia, kunnes tamma pyöri itsensä ympäri. Joskus, huonotasapainoiset hevoset, kaatuivat. Henkäisi levottomasti Dolon pyöriessä ympäri. Se ei pitkään pysyisi pystyssä, ellei Meg taitavasti painottanut sitä oikein.
Lopulta tamma pysähtyi. Se puuskutti, ja Megin posket punottivat. Tytön silmissä kiilui. Hän näytti niin vastuttamattomalta...
Kannustin Simon ravaamaan. Se kulki reippaasti, mutta kiltisti. Meg käveli keskellä. Hän keskusteli tamman kanssa siitä, kuinka kävellään rauhallisesti. Se ei meinnut kovinkaan hyvin. Tyttö oli valmis luovuttamaan. Pidin Simon kurissa. Se olisi halunnut lisätä vauhtia. Ori pukitti, ja puri kiinni kuolaimeen. Protesteja pidätteitä vastaan.
- En usko, että tämä kaveri pysyy nahoissaan ulkon, Meg totesi huokaisten.
- Mennään vaa, sit annat sen vaa juosta, ehdotin. Tyttö puri huultaan epäröinnin merkiksi.
- C'mon.. Loin häneen anovia katseita. Jotain mitä tyttö ei voinut vastustaa.
- Pysytkö perässä? Hän kysyi. Tuhahdin muka loukkaantuneesti. Pääsimme juuri ja juuri ML:n pihasta kuin Dolon pinkaisi laukkaan. Seurasin Simon kanssa, ja Meg näytti uskomattomalta takaanpäin, kuin jockey..

Meg
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 86
Join date : 19.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Megin ja Dolon kirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa