Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Su Toukokuu 09, 2010 6:49 pm

Tämä teki siirtymän foorumille
****
****

1 - Reita vastaan Indi
***

"No en varmasti!"
"Do it!"
"Ei se voi jaksaa!"
"Jerk. Of course she'd do it for you!"
"Ei tää hitto vie osaa lentää!"
"Whaa?"
"She can't fly you moron!"

Tappelu kuului kentältä varmaan kauas. Istuin Ancen selässä väittämässä, ettei se millään voi hypätä 120cm korkeaa estettä - olin jumpannut vain pitkälti alle metriä sillä tänään. Tyler roikkui aidalla minun hattuni päässään ja yllytti kokeilemaan. Väittely oli kestänyt jo ainakin vartin.

"Are you sure you're not a girl?" Tyler kysyi silmät sirrillään. Tuhahdin hänelle ennen kuin käänsin Ancen ja ravasin sillä kerran kentän ympäri. Tamma nosti laukan ennen Tylerin liian korkeaksi korottamaa estettä ja painoi korvansa eteenpäin... Este lähestyi... Ja lähestyi... Ja sitten minä pukkasin tammaa kylkeen niin, että se kääntyi yhdeksänkymmentä astetta kesken laukka-askeleen ja lönkötti kohti kentän laitaa koko ajan hidastuvalla vauhdilla.

"I can't do it!" huusin puoliksi hysteerisenä, puoliksi nolona.
"Yea, I see. But I can!" Tyler huusi takaisin ja hyppäsi aidalta, "go and take care of ponies... If they aren't too much for you."

Luovutin Tylerille Ancen ohjat ja kypäräni, ja sain tilalle hattuni sekä sinisen riimunarun, joka oli roikkunut Tylerin kaulalla. Pujahdin aitalankkujen välistä ulos kentältä ja lähdin hartiat kumarassa kohti tallia. Siellä ryhdyin siivoamaan karsinoita itsekseni koko ajan marmattaen.

Vain Tuittu-vauva oli sisällä ja pitkän ajan kuluttua puolet karsinoista siivottuani jämähdinkin sen ovelle nurisemaan, kuinka kamala Tyler taas tänään oli. Tuittu ei perustanut jutuistani, vaan katseli vain ovelle. Olin varma, että se odotti emäänsä takaisin treenistä, vaikka olikin jo iso tyttö.

Kun nälkä jo kalvoi ikävästi mahaa, olin varsin kiitollinen, kun Sami huusi, että minun pitäisi viedä Tuittu ulos, hakea Merlin sisään ja painua sitten sisälle syömään. Aprikoin itsekseni, että hevosten vieminen oli ollut alun perin aivan varmasti Samille nakitettu homma, mutta hän katsoi voivansa siirtää sen minulle. Luikkisi sitten syömään, sama se - itsepä lihoisi!

Tuittu oli monien varsojen tapaan menossa vähän joka suuntaan samaan aikaan, kun talutin sitä hakaanpäin. En stressannut hevosta turhaan pitämällä sitä lyhyellä narulla, koska sitten se kuvittelisi minun jännittävän, ja että se voisi vapaasti vetää itsensä irti. Sen sijaan käytin kävelemiseen vähän enemmän aikaa ja vaivaa, koska pysäytin nuoren hevosen joka ikinen kerta, kun se yritti kävellä ohitseni. Jouduttuaan peruuttamaan joka ryntäyksen jälkeen muutaman metrin, hevonen muisti taas kuinka tulee käyttäytyä. Ei se vieläkään pysynyt sievästi pää olkapääni kohdalla niin kuin aikuiset hevoset, mutta jatkuvista sivuaskelistaan huolimatta käveli kuitenkin puolittain takanani, puolittain vierelläni eikä painanut edelle.

Merlin se oli aivan erilainen, kuin nuori ja vilkas Tuittu. Vaikka se olikin vielä Tuittuakin nuorempi, se oli aina ollut jotenkin tasaisempi. Toki Merlinkin vähän yritti kaikenlaista uhmaikäisten varsojen tapaan, mutta toisin kuin Tuittu, se uskoi toruja. Siinä missä tammavarsa ravasi edelle, tämä nuori ori jäi ennemminkin lorvimaan hieman jäljessä. Merlin todellakin ansaitsi taputtelut lautaselle kävellessään sievästi ohjauksessani karsinaansa.

"Mitä ruokaa?" kysyin jo potkiessani pois kenkiäni huolellisesti rapaa Tylerin ratsastussaappaille pirottaen. Kukaan ei vaivautunut vastaamaan, joten jouduin ihan omatoimisesti kävelemään sisään ja nuuhkimaan selville, että tänään pomo oli saanut aikaan perunamuusia ja lihamureketta.

"Reita", Sami sanoi, kun istuin pöytään. Tyler näytti kieltä kuin pikkukakara, ja minä vastasin yhtä lapsellisesti.
"No?" ilmoitin Samille kuuntelevani.
"Sä voit varmaan vääntää Indin kanssa jotain tänään?"
"Miksei Tyler voi?" kysyin saman tien. Indi sai tunnetusti tuskanhienkin pintaan itsepäisyydellään.
"Se opettaa Merliniä tavoille kentällä", Sami sanoi.
"Miks mut laitetaan aina hanttihommiin?" kysyin nicalta marttyyriäänelläni.
"Siks että kaikki vihaa sua. Ei kun siks että Tyler putos eilen maastossa Indin selästä kahdesti ja se on sun vuoro tänään", pomo sanoi kuin pikkulapselle ja kaatoi sitten Tylerin onneksi jo tyhjän maitolasin kurottaessaan kohti suolasirotinta.
"Putos? Putositsä?" kysyin vahingoniloisena Tyleriltä. Nica löi minua saman tien suolasirottimella takaraivoon ja tulkitsin sen käskyksi olla irvailematta koko tallin suosikkipojalle enää.

Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua olin harjannut luimivan, jalkaa polkevan ja luimivan Indin, ja yritin sille kuolaimia suuhun. Tunnin kuluttua olin edelleen samassa puuhassa. Olin yrittänyt aikaisemmin jo nätisti kuolaimia tarjoamalla, sitten hammaslomasta kutittamalla, sitten kitalakea kutittamalla ja lopulta olin upottanut kynteni ratsun kitalakeen. Ei mitään reaktiota. Kiroilin jo reippaasti ja mietin, auttaisiko jos ottaisin hevosen kielen hammaslomasta ulos ja kiskoisin siitä, mutta tulin siihen tulokseen, että siinä kieli saattaisi joutua kuolainten päälle. Olin jo hevostouhuihin ihan liian vihainen, kun lopulta vedin ne suitset Indin päähän ja kuolaimet sen suuhun väkivalloin. Peitin toisella kädellä tamman sieraimet ja odotin, että se yrittää peruuttaa saadakseen henkeä, ja vedin sitten kylmästi suitset niskaremmistä paikalleen hampaiden raosta niin että kolahti. Indi protestoi inahtamalla ja nostamalla päätään, mutta jo valmiiksi hermoni menettäneenä otin sitä kuolainrenkaasta kiinni ja vedin niin, että Indi-raukan oli pakko selvittää päänsä alas.

"Mä vihaan sua. Mä oon vihannu sua jo ensimmäisenä päivänäni täällä, senki kierosilmä, ja mä vihaan sua vielä sillonkin, kun joskus pakkaan täältä tavarani ja lähden. Jos mä saisin päättää, susta tulis koiranruokaa. Sunkaan ei tarvi tykätä musta yhtään sen enempää, kun mä tykkään susta, mutta tässä laumassa mä olen korkeampiarvoinen kun sinä, ja siksi sä oot tänään hyvin kiltti hevonen."

Indi ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä sanoistani, mutta tottakai se huomasi äänensävyni. Hölmistyneenä se seurasi minua kentälle ja edelleen silkan hämmennyksen voimasta pysyi paikallaan niin kauan, että istuin jo hyvin satulassa. Loppujen lopuksi Indikin oli vain hevonen, ja muidenkin tervejärkisten tapausten mukaan halusi olla mieliksi laumansa pomoille. Sen mielestä minä vain en ollut koskaan kuulunut laumaan, ja toisin kuin esimerkiksi Samille, minulle tamma uskalsi olla ilkeä. Eihän se tietenkään Indin vika ollut, että se toimi kuten normaalit hevoset ja halusi minut pois, etten minäkin vain kapuaisi arvoasteikolla sen yläpuolelle ja saisi syödä ennen sitä.

Ratsastin lämmittelyraveja siksakkia heittelehtivällä ratsulla. Olin kyllä nähnyt nican harjoittelemassa Indillä ja tiesin, että se oli lahjakas. Ongelma oli vain se, että minä en ollut yhtä taitava ja yhtä ovela. Pärjäsin loistavasti Mayan kaltaisten hevosten kanssa, joiden perimmäinen luonto oli kiltti ja ujo, mutta Indinlaista itsepäistä, rohkeaa, voimakasta hevosta en osannut laittaa edes lopettamaan siksak-ravia.

"Enemmän pohjetta!"
Olin kiitollinen, kun nica istahti aidalle kävellessään ohitse.
"Älä anna sen karata noin! Ei auta että sä vedät niistä ohjista, anna sille pohjetta niin se pysyy suorassa! Poika, lyö sitä nyt vaikka sitte nillä ohjanperillä, ei tolla lailla voi antaa sen mennä! Hyvä hyvä! Nyt istu suoremmassa ja rentoudu. Ei ei, älä päästä sitä taas heittelehtimään noin! Ota ohja paremmin tuntumalle ja sitten ratsasta niillä pohkeilla!"

Lopulta Indi lähti ravista kuin ohjus. Jos se olisi ollut sarjakuvahevonen, se olisi juossut pitkin kentän aitoja, nytkin se oli aikamoisessa kulmassa maahan nähden aina, kun se kääntyi ollakseen juoksematta päin aitaa. Yritin ensin ohjata sen aitaa vasten jotta se ymmärtäisi itse pysähtyä, mutta se vain juoksi ja äkkikäännöksessään rysäytti sitten jalkani oman kylkensä ja aidan väliin. Käänsin koko tamman niin äkäiselle silmukalle, että sen turpa melkein kosketti sen häntää, ja sitten vauhdin oli pakko hidastua. Kohensin ryhtiäni, vedin ohjista muistuttaakseni että istuin edelleen satulassa ja annoin sitten korostetun voimakkaat ja ryhdikkään pohjeavut.

Indi otti pari raviaskelta, mutta hidasti käyntiin, kun kokeilin ratsastaa sillä niin kuin teininä ajoin vanhaa moponrämääni. Kaasua piti vääntää kunnolla, että tamma ei sammunut, mutta silti kytkintä piti käyttää paljon rauhallisemmin, kuin normaalissa mopossa. Jarruja ei oikein ollut, mutta ne sai toimimaan, jos ymmärsi vähän antaa kytkintä ensin, tai siis puolipidätettä. Vaihteiden vaihto tuotti vielä ratsastuksen lopullakin ongelmia, koska muutama vaihde oli kokonaan hävinnyt ja tamma saattoi lähteä kiitoravia hölkän sijasta. Paremmin se silti meni, kuin yleensä.

Kun harjasin hikistä Indiä, en enää ollenkaan ihmetellyt, että Tyler oli onnistunut putoamaan. Tammahan oli pahemmalla tuulella kuin yleensä, ja minun selässäpysymiseni päättömän juoksemisen aikana johtui vain siitä, että olimme kentällä ja aitojen vuoksi tiesin, milloin Indi tekisi äkkikäännöksensä ja mihin suuntaan se seuraavaksi lähtisi. Kysymys kuuluikin, miten ihmeessä Tyler oli pudonnut vain vaivaiset kaksi kertaa.

Kun iltatalli oli tehty, voivottelin Indistä kipeytynyttä selkääni ja käsivarsiani Suvin vieressä sisällä nican kangassohvalla. Se on kyllä sitten kaikkien muiden vuoro ratsastaa Indillä seuraavat kaksisataa vuotta


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm Ke Helmi 18, 2015 9:48 am, muokattu 16 kertaa
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Su Toukokuu 09, 2010 11:45 pm

Welcome back! Miusta tänne on ainakin mielekkäämpää kirjottaa, kun freebokkiin. Saapi koko tarinan kerralla lähetettyä ja saa helpommin korjattua virheet yms. Mut joo, näin on ehdottomasti parempi. Mietinkin tuossa, että lakkautan pikkuhiljaa noita kirjasia tuolta, kunhan nyt porukka rupeaa löytämään tiensä foorumille. Sais tänneki hieman enemmän eloa. Ei sillä että täällä ei olis, mutta ainahan sitä sais olla enemmän :))

Yritä kestää Tyleriä, parempi nimittäin olla tappelematta tällä tallilla! Mikäs muu syy sillä olis olla nokkava, kuin mustasukkaisuus?
Tylerpä lähtee reissuun seuraaviks pariks viikoks, mutta tallille saapuupi Jesse Vertin kanssa. Vertillä pieniä jalkaongelmia, niin kisakausi menee varmaan ohi kesän puolesta. Saapi tulla kotiin toipumaan ja Jesse pääsee töihin. Nyt kun on enemmän tallipaikkoja niin extra käsipari ei tee pahaa. Jesseä kannattaa sitten komennella kunnossa, raukka on ihan ulkona siitä kuka on milläkin arvoasteikolla täällä! Rakas serkkupoika kun on.

Indi on kieltämättä ollu vähän kärttyinen, mikä lie neitiä risoo. Lomakin vois tehdä hyvää, mutta toisaalta kunto pitäis pitää yllä kisakautta ajatellen. Pitää miettiä asiaa, mutta voin ottaa tamman hoitaakseni (tai lykkään sen Jesselle), jotta teidän ei nyt tarvitse sen kanssa pelleillä. Jokatapauksessa seuraavia projekteja ovat Tuittu, Merlin, Kirppu ja Cina.

Kieliopista miun on paha lähteä sanomaan, kun oma on suht. hataralla pohjalla. Asiat kuitenkin okei, kannattaa muuten nyt käytellä maneesia, kun se on tuplasti lähempänä kuin kentät. Toki kentätkin edelleen käytössä.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Ma Toukokuu 10, 2010 2:00 pm

2 - Tylerin loma alkaa
***

"KATSO!" huusin eteisessä heti, kun olin saanut minulle osoitetun littanan kirjekuoren auki. Juoksin suoraa päätä keittiöön, vaikka siellä olikin vain Tyler. Aarrettani oli pakko näyttää edes jollekulle.
"Hmm?"

Tylerin silmät välähtivät etäistä kiinnostusta, mutta kun leväytin upouuden bändipaitani hänen aamiaisleipänsä päälle, sekin kiinnostus sammui.
"Shocker X? Do you really listen to Argentinan metal? I thought it was Sex Pistols..."
En vastannut sen kummempaa, kunhan taputin Tyleriä päälaelle ja vaihdoin vanhan mustan itse painattamani Kauniit Poliisit -paidan Shocker X'aan ja Ban Lesagen kauniisiin kasvoihin.

"By the way", kuului keittiöstä, kun olin jo kiskomassa puoliksi hajonneita tallikenkiäni jalkoihini, "is the singer a chick or a boy?"
"She's female, 30-plus years old, pretty", sanoin loukkaantuneena ja taputin paitani kuvaa takkini läpi.

Paitahuuruissani jaksoin käydä lannanluontiin kolme kertaa tavallista innokkaammin. Vähän tuli lennätettyä kaikenmaailman kikkareita vähän ylikin niistä kottikärryistäkin, mutta saihan ne sitten jälkikäteen kivasti talikolla nostettua ennen kuin lähti seuraavalle karsinalle. Sami tuli puolessavälissä vastaan toisesta suunnasta, ja osoitti minulle kaviokoukkua ja hevosten ruokakuppeja sanomatta yhtään mitään. Siirryin sitten kaviokoukun kanssa kaivamaan irti iltarehujen ja aamurehujen jo kuivahtaneita jämiä irti, ja Sami oli ilmeisen mielissään päästessään siitä hommasta. Seuraavaksi käänsin ympäri hevosten kummallisen vinot ja karsinan puolelta kuluneet suolakivet.

"Sen Tylerin lähtö on huomenna", tallimestari mietti ääneen.
"Oi kun kiva, loma tekee hyvää - me meinattiin just tulla vaarallisen hyvin juttuun."
"Älä Reita aina parjaa Tyleriä, hyvä poika se on vaikka teillä onkin jotain Satukärhämää. Iske itelles nainen keskustasta ja tyydy osaas."
"Entä jos meillä onki Suvin kanssa Tylerkiistaa? No hei, ei me olla ikinä tapeltu"
"Ette niin koska Tyler on niin fiksu", Sami huomautti.

Irvistin Samille. Oliko Tyler muka tässä se hyvä poika ja minä gangsteri? No ihan sama, kuitenkaan meillä ei pitäisi enää olla naamansoittoa, koska Suvi olikin tutustumisen jälkeen vähän erilainen prinsessa, kuin se, jota minä itselleni etsin... Jääköön Tylerille. Oliko kyse sittenkin hevosesta? Mayasta?

"Pointti nyt kuitenki on se, että Jesse tulee kun Tyler lähtee", Sami sanoi silmiään siristellen, "ja sä oot hyvin ystävällinen sille ihan varmasti."
"...joo joo..."
"Ja varmasti myös siivoot satulahuoneeseen tilaa sen kamoille ja -"
"Aina minä!"
"Meetsä mielummin sitten Tylerin kanssa maastoon?" Sami kysyi muka ovelasti
"No tottakai!"
"Tylerin! Ilman että kiusaat sitä. Yhtään."
"No joo joo, varmaan joku huvikseen jynssää satulahuoneessa jotain jos on vaihtoehtoja!"

Niin siinä sitten kävi, että harjasin kohta Mayaa käytävällä, ja Tyler ilmestyi toiseen päähän Topin kanssa. Samin ääni kaikui päässäni toistona siitä, että Tyler on niin fiksu, joten hymyilin Tylerille ihan kokeeksi. Se oli melkein irvistys, mutta joka tapauksessa toinen poika näytti peukkuaan ja poimi harjasangosta kumisuan.

Koko ajan kun harjasin Mayaa, mietin malttaisinko ehdottaa, että Tyler ratsastaisi sillä. Kavioita puhdistaessani ja pari kertaa Mayaa temppuilusta toruessani päätin, että ei missään nimessä. Sitten tulin ajatelleeksi sitä, että minähän tässä ihan oikeasti olen tullut väkisin Tylerin reviirille ja varastanut Mayan ja ottanut kysymättä Anssinkin heti, kun se tuli, ja sitten vielä tullessani koettanut viedä Suviakin. Vilkaisin jalkaa polkevalle Topille kuolaimia tarjoavaa Tyleriä ja läpsäytin pullistelevaa Mayaa vielä kerran avokämmenellä satulavyön kohdalle.

"Meetsä mielummin Mayalla kun sillä?" kysyin luovuttaneena.
"Excuse me?"
"Maya or Topi, I can take him for a walk if you want this girl..."
Tyleriä nauratti. "Are you going to miss me when I'm gone? You are too kind today. Maya, of course, if it's okay..."

Minua ärsytti suunnattomasti katsoa, kuinka huolettomasti Tyler nousi tallipihassa Mayan selkään. Minun ratsuni oli toki vanhempi, viisaampi, arvokkaampi ja omalla tavallaan komeampi, mutta Maya oli aina Maya. Vasta kun suostuin päästämään irti pään täyttävästä ärsyynnyksestäni ja ohjasin Topin lempein pohjeavuin turvavälin päässä Mayan perään, aloin ihmetellä, miksi Tyler halusi vaihtaa hevosia.

Okei, Maya oli edelleen Maya - mutta tämä ratsu ei ottanut ollenkaan askelia, vaan totteli ajatusta eikä apuja, lentäen koko ajan pehmeästi pari senttiä maanpinnan yläpuolella. Pomo ei ollut vielä koskaan päästänyt edes lämmittelemään Topia, mutta nyt se irtosi onneksi vanhana ja alkuaikojani rauhallisempana lainaan, kun nuoremmat projektit veivät aikaa.

Topi oli juuri sellainen hevonen, jolla kuka tahansa hyvä ratsastaja olisi halunnut edes kerran elämässään päästä menemään. Ongelma olikin se, että minä en vieläkään ollut hyvä ratsastaja - loistava selässäpysyjä ehkä, ja melkein kelvollinen hyppääjäkin, mutta Topin selässä pelkäsin vain, että koko hevonen menee rikki. Melkein sorruin suostuttelemaan sitä juttelemalla sille käskyn siirtyä lämmittelyraviin, mutta sain kuitenkin säästettyä itseni siltä karhunpalvelukselta. Lyön vaikka vetoa, että Topi olisi saman tien älynnyt, että vähän pelkäsinkin ratsastaa sillä, ja lähtenyt tuhatta ja sataa mihin tahansa suuntaan, jonne vain pääsi. Juttelun sijaan nojauduinkin vain kevyesti eteenpäin ja annoin huomaamattomat pohjeavut.

Maya puolestaan oli tuttuun tapaansa normaali hevonen, eikä Topin kaltainen prinssi ollenkaan. Se näytti protestoivan vähän ravaamisen kanssa, koska halusi alkumatkasta mieluiten laiskotella. Tylerin maiskutus ja takaa lähestyvä kilpailukaveri Team Topi&Reita veivät kuitenkin voiton laiskan elämän ihanuuksilta, ja Maya loikkasi reippaaseen raviin.

Siinä vaiheessa, kun katselin Topin satulasta kuinka Tyler pyöritti Mayaa huolettomissa tanssiaskelissa pellonreunalla, ärtymys nosti taas päätään.
"Are you training ballet or what?"
Tyler nauroi ja elehti oikealla kädellään balleriinojen tapaan, ja piteli ohjia vasemmassa nyrkissään. "Didn't you know I was a ballet dancer?"
"And a stripper, yeah, I remember."

Kun lyhyt lenkki oli ohitse ja ratsastimme takaisin tallipihaan, Sami seisoi katselemassa. Olin ihan varma, että hän oli siinä tarkistamassa, ettei Tylerin nenästä vuotanut verta, tai jotain, mutta olin väärässä. Tallimestari lorvi talon seinustalla sen vuoksi, että sai ottaa meiltä molemmilta hevoset ja passittaa meidät Suvin kanssa nostelemaan uusia heinäpaaleja ylisille.

Siellä me, kiroileva kolmikko, roikuimme tikkailla. Suvi nosti paaleja minulle, minä puskin ne ylöspäin ja Tyler kiskoi ne ylös epäsiistiin kasaan. Koko hommassa meni pari tuntia, vaikka jätimmekin sekä ilta- että aamuheinät lattialle lojumaan. Sen jälkeen jouduimme vielä kiipeämään ylös jokaikinen ja tönimään ja tuuppimaan heinät mahdollisimman kauas kulkureitiltä.

"Ei tullu syötyä", Suvi sanoi, kun istuimme paaliröykkiön takana huilaamassa.
"Ei tullu ei. Tekee hyvää mun läskeilleni", nyökyttelin taputtaen vatsaani.
Tyler ei ihan pysynyt mukana ja tunki kostoksi heinää sekä minun että Suvin paidan alle.

"Let's go riding whit the ponies!" Tyler keksi yhtäkkiä. En jaksanut vastata mitään, mutta Suvin mielestä meille riitti huvitteluksi yksi maastolenkki, ja saisimme painua molemmat siivoamaan satulahuonetta. Satulahuone-sanan kohdalla virkistyin kauhuissani ja intin, että juurihan tässä nosteltiin ainakin miljoona, eli ehkä juuri ja juuri neljäkymmentäviisi, heinäpaalia kilometrin korkeuteen. Suvinkin oli pakko myöntää, että niinhän se oli.

"Mennään vaan nostamaan hei Topin koulusatula ja toiset suitset jonnekki varastoon. Siihen sen tyypin hevosen tavarat kuitenki mahtuu, ja Topi nyt pärjää kuitenki jonkin aikaa pelkällä yleissatulalla. Ja sit me ollaan tehty edes jotain ja voidaan lähteä", ehdotin.

Sillä me sitten luistimme koko satulahuoneen jynssäämisestä hammasharjalla lattiasta kattoon. Kyllä me kuitenkin myös lakaisimme lattian, Suvi heitti roskiin muutaman liian reikäisen pintelin, Tyler kääri kaikki suitset hienosti paketeiksi ja minä siivosin yhden hyllyn tyhjäksi.

Loppujen lopuksi emme kuitenkaan ratsastaneet poneilla, vaan huusimme Samille lainaavamme autoa ja katosimme sillä kaupungillepäin. Suvin tarkoitus oli kuulemma juottaa Tyler siihen kuntoon, että huomenna krapulaisena lähdöstä ei tulisi yhtään mitään. Minun tarkoituksenani taas ei ainakaan ollut palauttaa autoa tankki täynnä.


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm To Kesä 10, 2010 9:49 pm, muokattu 1 kertaa
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty To Kesä 10, 2010 7:17 pm

Tuhannet pahoittelut myöhästyneistä kommenteista, jotenkin (miten on mahdollista?) vain unohtui. Liekkö liikaa tällejä päähän x) Mutta siis nyt kyllä syynään tarinan läpi niin tarkkaan, että huh.

Reitan vuoropuhelut mad Sami on kyllä aina yhtä hyvää luettavaa. Ota nyt selvää siitä, että kumpi piilovittuilee kummalle vai vittuillaanko sitä ollenkaan Hyvä, että talliporukka tulee keskenään juttuun. Ainakin osittain, ja se on ainakin hyvä merrki, että Reitakin lähtee mieluummin maastoon Tylerin kanssa, kuin jää siivoamaan satulahuonetta..?

Hyvä että kerkesit ees kerran kokeilla Topia, sillä nyt herra jätti kasvattajamamman ja muutti vanhuusvuosikseen toiseen talliin. Kyllä teki hemmetin pahaa antaa se pois, kun oli ihan ehdoton silmäterä (ehkä eniten upean (ja ei niin upean) luonteensa ansioista).
Se on kyllä totta, että herra on vähän rauhoittunut nuoruusvuosista ja ilmeisesti se on ollut hemmetin hyvällä tuulella, kun pääsit sillä ratsastamaan. Huh mitä kyytiä se on Suvillekin antanut, kun tyttö on sillä maastoon joskus lähtenyt. Ehkä Topi oli vain niin silmittömän rakastunut Mayaan, että ei kehdannut jättää tammaa yksin Onpas Maya suosittu.

Nyt, kun on pikkuhiljaa totuteltu hevosia vihreään, niin niitä voi päästää ihan pidemmäksikin aikaa laitumelle. Yöksi tosin kuitenkin osa sisään (koskee nyt treenihevosia), jos nyt sattuu sinun iltavuoroosi nämä hommat jäämään. Jesse tietää kyllä, senkus vetäiset hihasta (jos sillä on paita päällä). Ihme höntti, Suomessa on ilmeisesti lämpimämpi kuin Englannissa. Minkäs teet.

Poneja ei vihreään. Laitellaan ne vaikka johonkin koluttuun tarhaan syömään jäämäkorsia ja vältellään kaviokuumetta. Niillä voisi rueta nyt hiittailemaan, jos vaikka saisin aikaiseksi ilmoittaa niitä raveihin. Samoin Kirpunkin voisi viedä hiitille ja katsella vähän mitä aikoja se päästelee. Blue Jay Trotterssista varmaan löytyisi kirittäjiä. Katsellaan nyt mitä Kirppuherrasta tulee, ravuri vai siirrytäänkö ihan kokonaan työ- ja ratsuhommiin.

Kirjoitusvirhe (jonka minun silmäni bongasivat) "Let's go riding whit the ponies!". En sakota kyllä tästä Muuten niin hemmetin hyvää tekstiä ja vedet silmissä täällä hekotan Tylerin strippiuralle. Voi minkälainen työntekijäkaarti minulle onkaan siunautunut!
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty To Kesä 10, 2010 10:50 pm

3 - Tallin vallankumous?

Laahustin kuumissani keittiöön heti päästyäni karsinansiivoushommista ja kulautin sitten kylmää vettä. Nica vilkaisi likaisia tennareitani, muttei viitsinyt sanoa mitään. Näki kai, että olin kuolla kuumuuteen ja nestehukkaan.
Kohta jo pamautin tyhjän vesilasini lavuaariin ja kerroin mahtavan ideani.
"Me mennään maastoon!"
"Ai ketkä me?" nica kysyi kävellen eteiseen laittamaan kenkiä jalkaansa, "tai anna mä arvaan, ei kai vaan sinä ja Jesse taas?"
Nyökytin niin pontevasti, että pääni oli pudota.
"Ette kyllä muuten mene."
Ilmeeni muuttui saman tien. "Miksei?"
"Te olitte maastossa eilen. Ja toissapäivänä. Ja sitä edellisenä. Millon sä otat sen Tuitun kentälle oppimaan tavoille? Millon sä teet enää yhtään mitään töitä? Millon ajat poneilla hiitin seuraavan kerran? Entä sillä Kirpun jytkyllä?"

Ai niin se Tuittu! Olin vältellyt aihetta niin pitkään, kuin olin pystynyt, mutta nyt se muistutus sitten tuli. En tiennyt mitään kamalampaa, kuin olla kaikin puolin pösilön hevosvarsan kanssa kuuman auringon alla leikkimässä kapteeni käskee. En masennukseltani saanut vastattua, vaan painuin vain takaisin ulos ja talliin hikinen paita selkääni liimautuneena...

"Menkää sitte maastoon kun oot tehny jotain hyödyllistä", nica lohdutti nähtyään marttyyri-ilmeeni.
"Ei sitte enää jaksa..."
"No tee tänään töitä ja huomenna menkää heti aamuruokien jälkeen. Ja jos ratsastat vaikka Kirpulla niin sulla on hommaa sen liikuttamisen verran vähemmän sit illalla! Paitsi että hiitin ajat, ratsastit tai et."

En jaksanut avata suutani sanoakseni, että Kirppuhan se tarvitsee kunnon ruuvausta eikä mitään kivaa maastolenkkiä. Päätin mennä sen kanssa tänä iltana selästäkäsin radalle ja mennä maastoon vasta huomenna illan viilettyä tarpeeksi.

Tuittu odotti minua karsinassaan, ja viimeisenpäälle hienosti ripustetusta riimunarusta päättelin, että Suvi oli sen tuonut. Jesse olisi heittänyt narun lattialle karsinan oven eteen ja Sami ei olisi niin lyhyellä matkalla vaivautunut edes ottamaan koko narua mukaan. Moikkasin ihan ääneen tammavarsaa, joka puhisi karsinassaan. Käytin ääntä vain opettaakseni sitä lukemaan, koska joku oli tulossa, ja sen myötä sitten kurottamaan nätisti narunkiinnitysetäisyydelle.

Hyvinhän se vauva sitten tuli ulos, vaikka ensin yrittikin tuttuun tapaansa painaa minut päällään pois edestä ja lähteä omin päin. Siinä vaiheessa peitin vapaalla kädelläni hevosen sieraimet ja rimpuilu loppui heti. Kentälle kävely todisti, että harjoittelu ei ollut mennyt hukkaan - kaksi viikkoa sitten tamma yritti vielä kiilata ja puskea, mutta nyt jouduin pysäyttämään ja peruuttamaan sitä vain yhden ainoan kerran.

"Sä unohdit liinan", nica huusi tallin ovelta. Hän näytti kuskaavan Kirppua sisään. Huiskautin kättäni merkiksi siitä, että se oli tarkoituksenakin.

Irti päästyään tuittu hölkkäsi kevyesti kentän kauimpaiseen laitaan. Vedin riimunarun kaulalleni roikkumaan ja kävelin hevosen luokse kokeilemaan, josko se haluaisi itse antaa kiinni saman tien. Eipä tietenkään - Tuittu luuli olevansa ihan tavallisessa haassa ja ajatteli ihmisen lähestymisen tarkoittavan kiinni ottamista ja takaisin talliin joutumista. Tamma hölkötti kauemmas.

Seuraavalla kerralla yritin lähemmäs sen näköisenä, että haluaisin taputtaa. Tuittu oli varuillaan, mutta rentoutui, kun näki ettei todellakaan joutunut vielä kiinni. Sitten se pettyi, kun otin riimun poskihihnasta kiinni ja talutin hevosta keskemmälle. Kävelimme kaikessa rauhassa melkein pyöreää rinkiä, ja Tuitun mielestä se oli naurettavaa harjoittelua.

"Unohditsä liinan?" Suvi huusi ohi mennessään. Hän ojensi narun päässä protestoivaa Missyä nostamalla kättään ylöspäin sekä uhkaavasti että varoittavasti.
"En!" huusin takaisin.

Tuittu sai lomailla kentällä niin kauan, että ehdin kiskoa neljä estepuomia kentälle ja lykätä ne aitalankkujen väliin muuttamaan kentän nelikulmiosta soikeaksi. Sen jälkeen naksutin tammavarsalle kileltäni ja huitaisin kevyesti riimunarulla sen suuntaan. Tämä oli jo tuttua ja Tuittu lähti kävelemään eteenpäin huomioimatta sen kummemmin liinan puuttumista. Kävelin kentän sisäpuolella muutaman metrin päässä siitä ja muistutin maiskauttamalla aina, kun ratsunalun reipas kävelyvauhti alkoi hyytyä.

Kaksi suunnanvaihdosta ja yhteensä kuusi riimunarun maahanhuitaisua myöhemmin Tuittu ravasi keveää ja innokasta varsanravia ympärilläni. Se osasi pysyä käynnissä hienosti ympyrällä, mutta ravissa ohjautui aina pikkuhiljaa keskemmälle. Aina, kun se tuli, löin taas maata narulla. Ensimmäisen onnistuneen, puoltamattoman kierroksen jälkeen annoin Tuitun hidastaa hitaasta ravistaan käyntiin ja pysähdyksiin. Eihän tarkoituksena ollut treeni, vaan vain opetus, jonka ei oikeastaan pidä rasittaa hevosta ollenkaan.

"Hei, sä oot unohtanu liinan ja piiskan", Jesse huusi. Hän oli ilmeisesti istunut kentän laidalla katselemassa jo jonkin aikaa.
"Jotku käyttää liinaa ja piiskaa, jotku käyttää taitojaan", vastasin saman tien ja käännyin virnistämään samalla, kun kävelin Tuituin viereen taputtelemaan sitä. Se sai opetella lisää kärsivällisyyttä pysymällä paikallaan, vaikken rohkaissutkaan sitä seisomaan hiljaa ottamalla sitä kiinni.

Tiesin, että alaikäiseltä hevoselta olisi turha odottaa paikallaanoloa silloin, kun sen jalkoja koskee, joten lopulta sidoin tyytyväisen Tuitun aitaan kiinni. Jesse istui aidalla katsomassa, kun hiki valui otsaltani, kun nostelin, taivuttelin ja venyttelin tamman laihoja jalkoja.

"Eiks me mennä maastoon?" hän kysyi hetken kuluttua.
"Ei, kun pomo nakitti tämän mulle. Huomenna illalla ehditään. En kuulemma saa palkkaa lorvimisesta. Ja mä kun luulin että se on adoptoinu mut pojakseen!" höpötin vastauksen naureskellen.
"Etsä sitte tykkää siitä hevosesta?"

Nyt kun Jesse kysyi... Pidinkö minä Tuitusta? Olihan se ihan kiva, mutta aika tavanomainen tammavarsa. Toisaalta, eivätkö ne tavalliset hevoset aina olekin kaikkein terveimpiä päästään ja kaikkein mukavimpia ratsuja ja koulutettavia?

"En mä tiiä", vastasin totuudenmukaisesti ja siirryin venyttämään vähän Tuitun kaulaa antamalla sen kurottua omenanpalan perässä vähän matkaa ennen herkun saamista hampaisiinsa.

"Miks sulla ei oo omaa hevosta?" Jesse avasi taas suunsa.
"Siitä syystä kun mä oon täälä. Siks että mulla ei oo rahaa semmosiin. Mutta onhan mulla aina edes se Anssi oman hevosen korvikkeena, jota voi sitte tulla paijaamaan! Ja oikeestaan ottaisinkin mielummin koiran... Mulla on koira, mutta sisko sitä hoitaa, kun ei sitä tänne voi tuoda. Kuka sen perään täälä kattois?"

Huomasin, että Tuittu kuunteli höpinöitäni ja keskittyi tänään enemmän niihin kuin temppuiluun. Siksi jatkoin höpinääni Herttuatar Birgitta -nimisestä bullterrieristä ja Kuisma-nimisestä rottweileristä. Oli kyllä Tuitulle kehujen paikka, kun se antoi minun taputella itseään joka puolelta, vaikka oli vielä jokin aika sitten saanut sätkyn jo kun vain lähestyinkin sen korvia.

Jesse lompsi mukaan päästämään Tuittua hakaan.
"Sä näytät jotenki kömpelöltä sen kans", hän huomautti. Äänensävystä kuuli, että se ei ollut ilkeästi sanottu kommentti.
"Mä uskon sen. Ainoat varsahevoset joiden koulutuksessa oon ennen mitenkään auttanu, on ollu kaikki suomenhevosia. Ja ne on sellasia lihaskimppuja että niitähän saa vääntää ihan kunnolla. Mutta kyllä se siitä, kun toi on niin vanha että sitä voi opettaa ratsastukseen... Sillon se kestää jo uhkailua ja kiristystä lahjonnan lisäksi."

Kolme varttia myöhemmin olin päästänyt harjatun Tuitun ulos leikkimään ja putsannut Kirppua sen verran, että sillä kehtaisi lähteä radalle. Rapsuttelin oria korvan takaa ja mietin, minkä ihmeen satulan minä sille ottaisin. Yleissatula on jotenkin jäykkä, ja kevyt koulusatula puolestaan on ihan liian heppoinen, ja sitä paitsi siihen pitäisi vaihtaa satulavyö, jotta sen ylipäätään saisi tämän pojan ympärille. Mieli teki lännensatulaa, koska siinä on mukavin istua, mutta sellaiseen ei tietenkään löytyisi minkäänlaista satulavyötä Herra Isomahaa varten. Lopulta jätin Kirpun kiinni käytävälle ja kiipesin ylös ylisille hakemaan kaikkein epätodennäköisintä, pölykerroksesta päätellen melkein unohdettua apuvälinettä itselleni selässäpysymistä varten.

Kirppu ei tuumannut oikein mitään, kun nostin pölyisen, ennen Kristusta viimeksi käytetyn terapiavyön sen selkään. Se tuntui orista siloilta, mikä oikeastaan oli vain hyvä asia. Hivutin pojalle suitset päähän ja hetken mietittyäni vaihdoin niihin montéohjat. Ei sitä niin vain ratsastettu satulaa heppoisemmalla tuella päätä pahkaa kohti kuolemaa - ainakin kalliit varusteet sellaisella kamikazelennolla oli oltava.

"Yo!" joku huusi, kun istuin Kirpun selässä terapiavyön takana ja annoin sen käellä löysillä ohjilla tien suuntaan. Tarkoitus oli lähteä sinne radalle, mutta käännyin katsomaan. Jessehän se siinä.

"Yosh!" tervehdin ja nostin nyrkkini ylös suurieleiseksi voitonmerkiksi.
"Meekkö nääs minne?" Jessellä oli Grim sidottuna kiinni aitaan ja hän pyöritti juuri rintaremmiä ponikärryjen aisaan.
"Radalle. Rintaremmistä päätellen te lähette maastopoluille."
"Ei kun radalle. En mä löytäny niitä parempia kärryjä. Se sanoi että ne olis tuolla varastossa mutta siellä oli vaan nää ja jotkut ihme lilat."

Arvasin, että "se" tarkoitti Samia, koska Suvi ei kyllä itsekään tiennyt missä kärryt ovat, ja nicasta Jesse puhuisi nimellä.
"Pölvästi. Ne lilat oli just ne kärryt missä on se lukko", sanoin ja katsoin häntä voi hulluraukkaa -ilmeelläni.
"No ihan sama. Ei tääkää remmi nyt just tällä reissulla aukee tai katkee."

Loppujen lopuksi lähdimme samaa matkaa. Suunnittelin jo lyhyiden matkojen treenaamista niin, että minä ja Kirppu nopeampina lähtisimme ensin ja Tyler ja Grim saisivat ajaa aivan rauhassa perässä. Uudella ystävälläni oli kuitenkin vallan muuta mielessä.

"Ajetaan kilpaa", hän sanoi silmät kiiluen, kun pääsimme radalle.
"Eikä ajeta. Tämä on niin paljo nopeempi."
"Ei muuten ole tossa kunnossa. Ja tällä on kärryt ja sillä on tommonen satakilonen Reita-möhkäle!"
"Onko kaikki siellä Enklantimaassa noin sekasin?"
"Mä asun Irlannissa."
"Sama asia. Mä voin kyllä juosta sun kanssa kilpaa. Voitan ton poninkin", heitin.
"Sen mä uskon. Tuollasta takapuolta ei saada vaan ratsastamalla", Jesse nauroi.
"Ootsä edelleen varma siitä että olit ihastunu siihen johonkin tyttöön?"

Lähdin väärään suuntaan Kirpulla lämmittelyravia. Kuten orin tapoihin kuului, se oli taas aluksi laiska ja vetelä, ja jouduin nappaamaan sitä ohjanperillä muutaman kerran saadakseni sen menemään edes hieman reippaammin. Nojasin käsiäni kevyesti terapiavyön kahvoihin, mutta Kirpun leveässä selässä ilman jalustinten tukea istuminen oli sittenkin helppoa. Kaiken lisäksi ori ravasi aivan viivasuoraan ja kääntyi saman tien käskystä. Tottakai se nyt tunsi, että istuin huomattavasti rennommin, vaikka itse satulan kanssa en ollut koskaan edes huomannut horjuneeni. Painoin mieleeni, että nicalle voisi kertoa, että viimeiset kaksi viikkoa ruikuttamani Kirpun kipeä takajalka olikin väärä hälytys ja koko ratsu oli klempannut tasan minun taitamattomuuteni vuoksi.

Kun lämmittelyt oli hoidettu, Kirppukin oli piristynyt ja halusi oma-aloitteisesti eteenpäin. Jesse ja Grim ravailivat kiihdytellen ja hidastellen sisäradalla, joten me lähdimme ulkorataa. Tarkoitus oli vain avata Kirpun röörit nopealla pysähdyksellä ja harjoitella sitten kuntoa, mutta muutin mieleni. Hevonen melkein lensi, ja otti muuten niin pitkiä askelia, etten ollut ennen nähnyt. Unohdin kokonaan typerän kuntoharjoittelun ja annoin orin juosta.

Vaikka Grim oli vain poni ja me ohitimme sen aivan äärimmäisellä ulkoreunalla ravaten, Kirppu painoi korvansa luimuun ihan kuin olisi ollut tosissaan. Heti kun poni oli noin seitsemisenkymmentä metriä takanapäin, koko hevonen rentoutui, mutta ei hidastanut sitten tippaakaan. Toisella kierroksella oli sama homma, mutta en antanut hevosen painaa enempää kuin kaksi ja puoli kilometriä.

Tuumasin, että jo tuo aika olisi 35 pilkku jotain kp. Ei olisi suuri homma ottaa siitä viittä sekuntia pois - mutta miten pystyisin samaan kärryillä? Silloin tuli laukkaa ja pari askelta jotain ihme vänkyräpeitsiäkin, mutta miksi? Olinhan minä toki yrittänyt lisätä painoa orin etujakoihin ja juoksuttanut sitä kerran keskellä kesää jopa hokkikengät jalassa! Kuitenkin kaikki sujui tasan tarkkaan loistavasti ne hetket, kun ratsastaja istui selässä. Ehkä painoa pitäisi olla vielä enemmän?

Hölkkäsimme pitkään. Menimme ulkoradalla niin hitaasti, että jopa Grim pääsi helposti ohitsemme hiittivauhdissaan. Se mennä puksutti kermanvärinen, hieman likainen harja hulmuten, ja Jessen paita lepatti ilmavirrassa.

Hetkinen.

Jessen paita. Mikä Jessen paita? Tuo oli tasan tarkkaan minun upouusi Shocker X -bändipaitani! Kirosin ääneen hiljaa ja lähdin päinvastaiseen suuntaan, valjakkoa vastaan, kun ponikuski jo lopetteli.

"Kiva paita", sanoin.
"Ai kiit- ei kun, kun mun paidat on pyykissä ja kun Samin paidat on mulle isoja, ja kun Tyler oli vieny kaikki vaatteensa, ja niin mä ajattelin..."
"Ottaa mun uusimman paidan, mun ehdottoman lempivaatteeni ja hikoilla sen ja karvata sen poninkarvalla?"
"No en mä tienny!"
"Nyt siinä on sun myrkyllistä hikeä! Mä saan aivokalvontulehduksen", ulvahdin muka hysteerisenä.
"Mä siivoon huomenna kaks karsinaa sun puolesta", Jesse tarjoutui.
"Neljä."
"Kolme!" poika tinki
"Neljä on sopiva kipukorvaus", väitin
"Kolme karsinaa ja aamupala!"
"Kolme karsinaa, paidanpesu ja vielä neljäs karsina."
"Kolme karsinaa ja suudelma!"
"No kolme karsinaa sitten. Hom... Hom... Homonyymi", irvistin.

"Pelkkä suudelma!" Jesse sanoi eläytyen näytelmäänsä niin, että Grim pääsi kiihdyttämään käynnistä raviin. Hän pidätti ponin saman tien ja Kirppu pidempine jalkoineen käveli valjakon kiinni parilla askeleella. Olimme jo melkein pihassa.
"Ei, armoa! Ei sitä!" sanoin ja olin olevinani järkyttynyt.
"Siivoa mun puolesta kolme karsinaa tai suudelma tulee", Jesse kiristi ovelan näköisenä.
"Enkä siivoa. Sulla on mun paita."
"Eli ollaan tasoissa."
"Eikä olla!"
"No joo joo. Siivoon sun puolesta kolme karsinaa huomenna."

"Mitäs täällä kuherrellaan?" Sami kysyi viisi minuuttia tapauksen jälkeen, kun harjasimme hevosia ulkosalla. Ei siinä voinut kuin purskahtaa nauruun. Mies mutisi jotain nykyajan nuorisosta ja lähti silmiään pyöritellen laittamaan oikeita hevosia laitumille iloisesti jutteleva Suvi mukanaan.

Saatuani Kirpun valmiiksi kipitin kantelemaan pomolle hevosen olevan sittenkin tervejalkainen ja menevän vallan mainiosti paino selässään. Löysin pomon Reeven karsinasta masentuneen näköisenä. Ehdin jo höpöttää koko asiani ennen kuin älysin, että tämä huoli ei ollutkaan sitä tavanomaista stressiä.

"Mikäs sua riepoo?" kysäisin ja istuin iltaruokintaa odottavan heinäpaalipinon päälle.
"Topi."
"Mitä sä horiset? Ei se edes oo täällä enää."
"Niin just!", nica ulvahti, "mä en ymmärrä miks möin sen!"
"Okei okei, älä nyt pillitä, mä en oo Suvi."
"En mä itke."
"Reeve on täällä", sanoin kuin vähä-älyinen.
"Joo..."
"Ja Topi tarvi kyllä eläkepäivät rauhallisemmassa paikassa."
"Nii..."
"Ja Jessessä on kouluttamista sulle."
"Nii.. Eiku mitä? Jessessä? Meinaatsä Tuittua?"
"En kun Jesseä. Muistatsä, sitä poikaa. Sitä jolla on mun paita päällä."

Jaoin hevosille heiniä ja juttelin samalla Jessen huonoista pusuvitseistä. Puolessavälissä Sami ja Suvikin saapuivat paikalle, ja jälkimmäisenä mainittu ryhtyi auttamaan minua vanhemman istuessa käytävälle jalkojaan lepuuttamaan. Juuri, kun olin saanut tarinani päätökseen, Jesse käveli sisään - ja oli onneksi vaihtanut paitansa. Nyt tunnistin hänen yltään oman puoliksi rikkinäisen mustan hihattomani.

"Sieltä se meidän neiti tulee", Sami sanoi vakavana.
"Ehkä sut pitäis pitää paperihommissa loppuaika", nica huokaisi päätään mukamas pettyneenä pudistellen.
"Mitä?" Jesse ihmetteli silmät pyöreänä.
"Mä kerroin siitä sun äskeisestä seksuaalisesta ahdistelusta", sanoin traumasta kärsivän äänellä ja katsoin poispäin, jotten nauraisi.
"Joo. Ei tommosta voi päästää Reitan lähelle", Suvi sanoi hiljaa.
"Se oli vitsi! Kai sä se tajusit!" Jesse hätääntyi. Siinä vaiheessa koko porukka purskahti nauruun ja tämä seksuaalista häirintää harjoittava nuorimies tuuletti tunteitaan potkaisemalla irtonaista heinätupsua.

Lähdimme kaikki kerralla sisälle huilaamaan hetkeksi.
"Hyvä että tuutta toimeen", Sami sanoi. Olin huomaavinani että hän katsoi erityisesti minua.
"Joo, mehän voitas vaihtaa Jesse Ty-"
"Reita!" Suvi torui.
"Eikun joo, mä jään tänne ja oikeestaan Tylerkin voi tulla, ja lähetetään nuo akat tuosta mun työpaikalle", Jesse nyökytteli läimien Samia selkään ja osoittaen nicaa ja suvia.
"Ei me voida. Jätetään ne tänne tekemään työt ja vedetään ite lonkkaa", ehdotin.
Sami pyöritteli silmiään. "Juupa juu", hän vain totesi ja avasi päärakennuksen oven.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Pe Kesä 11, 2010 1:45 pm

Näitä juttuja on kyllä oikeasti ilo lukea. Hahmot (etenkin nämä meidän tallilaiset) on saatu suht. oikeahkosti kuvailtua. Sami on nyt kaikkien tarinoissa sama Sami (vanha kitupiikki, heh), minä tämmöinen joskus pikkutarkka nipo ja joskus vähän mitä sattuu. Jesse tosin.. kyl mä vähän epäilen, että se on enemmän tyttöjen perään. Odota vaan kun se pääsee muutaman kerran kaupunkiin likkoja bongailemaan niin sitten niitä roikkuu tallilla kokoajan tai se höynäyttää pahaa-aavistamattoman Reitankin mukaansa ja Suvi saa vain katsella sivusta kateellisena.

Hyvä, että nyt tuli kerralla hoidettua sekä Tuittu, että Kirppu, että Grimmuskainenkin. Kirpun laukoille pitää kyllä tehdä jotain, että saadaan se puhtaasti läpi koelähdöstä. Sami voisi koettaa muuttaa kengitystä tai ottaa kengät kokonaan pois? Tai oikeasti lisää painoa etujalkoihin. Hmm. katsellaan ja mietitään tätä. Sami voisi ottaa asiaan jotain kantaa, pitää komentaa Sami tekemään asialle jotain.
Poneilla ei ilmeisesti ole ongelmia? Muuta kuin lihavuuden kanssa, mutta se nyt on korjattavissa. Pikkuvikoja siis. EDIT// Tahvolla parani ennätys usealla sekunnilla yhdessä lähdössä!

Lähitulevaisuudessa (määritelläänpä tarkemmin: parin tulevan viikon aikana) minua tuskin näkyy tallilla. Vertti lähtee klinikalle tarkastukseen kauemmas ja viikonloppuina on muutamat suuremmat kisat ulkomailla, joissa menee matkoineen siis ainakin 4 päivää per kisat. Kisoihin mukaan lähteepi Reeve, Maya ja Cina. Haetaan Mayan ja Cinan kanssa kokemusta isommilta radoilta ja kansainvälisiltä areenoilta.
Talli ja talo jäävät vähän niinkuin henkilökunnan hoitoon. Tyler varmaan kerkeää takaisin ennen kuin lähden kisoihin.
Jos ette halua Jessen kanssa hoitaa kaikkia aamutalleja kahdestaan, niin kutsukaa Suvi ja/tai Tyler yöksi vaikka Serenin aittaan tai taloon ihan miten tykkäätte, niin on vähemmän hommaa jos tekee sen isommalla porukalla. Samia yritin houkutella teitä vahtimaan, jotta talo on pystyssä vielä kun tulen takaisin, mutta ilmeisesti hanke ei onnistunut. Toki tallimestari pitää teitä riiviöitä silmällä, kun sattuu olemaan tallilla.
Suvi lupautui tekemään teille ruokaa, koska ainakin Jessen ruuanlaittotaidot ovat minimaalisen mitättömät. Ruokarahaa jätän jonnekin ja tietenkin 'ylitöistä' tulee enemmän palkkaa.
Joten, yrittäkääpä pärjäillä ja hmm.. ei mitään homoilua, jooko..? Tai ainakin fiksu Reita voi torjua Jessen yritykset
Serkkupoika on kyllä ollut hieman hiljaisempi ja nolompi nyt viimepäivinä, ehkä jututkin vähän rauhoittuu.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Ti Syys 28, 2010 4:12 pm

4. - Vapaapäivä
***

"Se on Meg", Suvi sanoi.
"Tiedän", vastasin vaisusti.
"Se omistaa Dolon", tyttö jatkoi.
"Tiedän!" sanoin hieman vihaisemmin.

Vietimme syyspäivää kentän aidalla. Minulla oli kuuma ja kamala olo, koska en ollut ymmärtänyt juoda tarpeeksi aamulla ja olin onnistunut kuivattamaan itseni hikoilemalla juoksulenkillä. Yritin pysyä paikallani ja ryyppiä vettä pullosta, ja Suvi oli saapunut pitämään seuraa. Tallipihalla käveli vain muutama yksityishevosen omistaja, ja katselin heitä muun tekemisen puutteessa.

"Se on ihan kaunis", Suvi jatkoi höpinäänsä.
"Mm... Joo."
"Tollanen jotenki normaali ja ryhdikäs."
"Nii..."
"Saispa ratsastaa sillä joskus!"
"Mitä, puhutsä Dolosta?" älähdin. Putosin aidalta, mutta onneksi jaloilleni.
"No ei kun sen emännästä varmaan!"

Suvi oli hetken hiljaa ja katsoi minua sitten ovelan näköisenä. "Älä edes yritä sitä", hän sanoi. Purskahdin nauruun. Mitä se Suvinreppana kuvitteli? Hänhän oli niin ylitunteellinen ja superromanttinen, että näki minun katselevan joka ikistä tallipihassa kävelevää sillä silmällä! Lähdin kävelemään tallin suuntaan vesipulloa roikottaen, ja Suvi juoksi minut pian kiinni.

"Kumman kaa olisit mielummin, Megin vai Solinan?" Suvi kuiskasi.
"Sä oot ihan sekasin..."
"Mutta kumman kaa?"
"En kummankaan, ne nyt ei ihan oo mun tyyppiä ehkä!"
"Mutta jos olis pakko valita", Suvi jatkoi vinkumistaan.
"En tiiä. Oon jutellu Solinan kanssa vaan kerran, ja Megin mielestä mä oon idiootti, joten nyt ei kyllä oo pakko valita."

Sami mölysi tallissa minun nimeäni, joten pääsin liukenemaan Suvin ahdistavasta kuulustelusta. Talliin päästyäni toivoin kuitenkin, etten olisi mennyt sinne ollenkaan, menetin nimittäin iltapäivävapaani. Sami oli määrätty lähtemään koko porukan puolesta ruokakauppaan. Minut hän sai uunotettua mukaansa sillä livulla, että tarvitsi muka apua kantamisessa, vaikka kaiken järjen mukaan riski nuorimies jaksaakin kantaa pari kauppakassia.

Autossa ruuvasimme saman tien ikkunat auki, ja jo ensimetreillä totesin, ettei Samilla turhan naisellinen ja hienovarainen kaasujalka ollut alkuunkaan. Hiekka vain pöllähti, ja tielle mentiin sellaista vauhtia, että rauhallinen Anssi-ponikin nosti kummastuneena päänsä ja tutki autoa ja mahdollista vaaraa tarkasti. Radiosta tuli jotain ikivanhaa iskelmää.

"Mitä nääs teet illalla?" Sami kysyi.
"Sä teet töitä ja mä katon telkkaria", ehdotin erittäin tyytyväisenä siihen, että minua odotti vapaailta.
"Eikä. Sä lähdet kylille! Sä et ikinä käy missään!"
"Mitä tekemään?"
"Juhlimaan!"
"Ai täällä korvessa?"
Samu katsoi minua kuin hullua. "Täällä on kule kovia partyja."
"Joo niin varmaan, sä niistä niin tiiätki", mutisin ja tarkistin kampaustani peilistä.
"Alkoholia."
"No jes."
"Ihan kivoja tyttöjä", Sami mainosti.
"Älkää aina Suvin ja varsinkin Jessen kans yrittäkö parit-"
"Älä aina oo tommonen nysverö. Nyt ostat juomat!"
"Ai sitä varte mun piti tänne tulla."
"Nimenomaan!"

Loppujen lopuksi kaupasta ei ostettu juomia, vaan tulimme ulos muovikasseissa ihan vain kauppalistan mukaiset tavarat. Muutamat ekstraporkkanat kuitenkin ostettiin, koska minä tulin ajatelleeksi Mayaa ja Anssia, ja Sami ajatteli kenties onkia porkkanoilla tallin takaa ojasta hauen. Kaupassa totesin, että Sami on ihan oikeasti niin onneton, uusavuton ja naisista riippuvainen, ettei erota salaattia ja kaalia toisistaan... Hirnuin hänelle sen vuoksi vielä autossakin.

Paluumatkalla popitimme edelleen iskelmää. Väänsin kaiuttimet täysille ja Samia hävetti, kun ihmiset katsoivat kummastuneena. Yleensähän teinit ajelevat ikkunat auki rullattuina kuunnellen jotain amispoppia, mutta tässä autossa Kirka hoilasi sitä junabiisiä, jonka nimeä en koskaan muista. Minua olisi hävettänyt, jos joku olisi tuntenut minut, mutta kuten Sami oli sanonut, en vieläkään ollut viitsinyt raahautua kylille tapaamaan uusia ihmisiä. Enkä viitsisi illallakaan.

Tallipihassa huomasin Suvin lähestyvän autoa uhkaavasti, kun me vielä istuimme jalat kojelaudalla, ovet auki ja kuuntelimme radiota. Parkkipaikka oli Samin viisaiden neuvojen mukaan mainio töistäluistamiskohta, tarpeeksi suojainen ja näkymätön, ja tottahan minä seuraksi jäin, kun ei muutakaan tekemistä vapaapäivänä ollut. Suvin ilmestyessä näköpiiriini katosin kuitenkin niin nopeasti, että pölypilvi vain jäi istuimelle. Kuulin, kuinka sekä Suvi että Sami nauroivat, mutta ei sillä väliä - vältinpähän jankutuksen siitä, että tyttöystävä tekisi minulle hyvää.

Anssi oli vastalla portilla, kun kipitin piiloon ponien keskelle. Grim ei erityisesti ilahtunut tulostani, eikä Tahvoa jaksanut kiinnostaa, mutta olipahan minulla edes tämä kellertävä ukko kaverinani. Ehdin lymyämään Anssin takana kokonaiset viisi minuuttia ennen kuin minut käräytettiin.

"Mitä ihmettä sä teet?" nica ihmetteli silmät pyöreinä.
"Hys! Suvi!" kuiskasin etusormi pystyssä ja kävelin lähemmäs aitaa kyyryssä, koko ajan Anssia mukanani taluttaen. Olin mielettömän ovela.
"No se on jo lähdössä, voit tulla pois. Sami sanoi ettet lähteny sen kanssa kylille, mikset?"

Nousin kurkkimaan varovasti Anssin selän ylitse ja suoristauduin sitten.
"Ai Suvinko kans mun piti lähtee?"
"No nyt se tajuaa! Ei kun varmaan me oltais sut yksin päästetty, ethän sä oo edes kahtakymmentä!"
"En olis lähteny kuitenkaa. Mulla on bileet sun olkkarissa tietokoneella", haukottelin. Anssia kyllästytti.
"Eikä muuten ole. Eilen oli viimenen ilta kun sä kuuntelet yhtään mitään musaa kello yheksän jälkeen mun olkkarissa."
"Mitä hittoa, omanko koneen mä joudun ostaa?" marmatin.
"Ei konetta ollenkaa, vaan sen sijaan ajat Kirpulla", nica ehdotti.
"Saanksmä edes kissan?"
"Et."
"Joululahjaksi?"
"Et."
"Saanksmä tuoda jos etin ja ostan itte?"
"Et."

Enhän minä vapaailtaani kuitenkaan viettänyt koneella, enkä edes kissaostoksilla. Tein nimittäin Suvin kanssa diilin: jos minä opetan hänelle kunnolla kitaransoittoa, saan jokaisesta siihen käyttämästäni tunnista vastineeksi yhden tunnin vähemmän aamutallilla. Kahdesta illastahan tulee jo kokonainen aamutalli... Täytyy vain sanoa, ettei Suvi kovin häävi oppilas ollut, koska pohkeenväistö näyttää sujuvan huomattavasti paremmin, kuin c-duuri.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Ke Syys 29, 2010 1:53 pm

Taas Reita vauhdissa, huippua! :))
Tuossa tulikin välillä jo epätoivoa ja ihmettelyä, että minne ihmeeseen se tallipoika nyt on hävinnyt. Nyt kuitenkin taas superhyvää tekstiä (ensimmäinen kappale: nauran täällä jo vedet silmissä). Näihin tarinoihin ei oikeasti voi kyllästyä. Huippua tekstiä, ripaus huumoria ja hevosia. Mitä sitä tässä enää voisi lisäillä? Olen lähinnä sanaton.

No mutta siis nyt oli aika paljon dialogia, mikä varmaan olikin osa tarkoitustakin. Ei siinä mitään, dialogikin vie tarinaa mukavasti eteenpäin. Lisäksi tykkään siitä, että jokainen tarina ei ala sillä samalla. Olin tallilla, heräsin ectectjnejne mitä yleisesti tarinat (mm. hoitajien tarinat on). Tuopi vähän vaihtelua. Lisäksi on oikeestaan just hyvä, että siun tarinoissa saan lukea jotain muuta kuin sitä miten harjasin hevosen kaikilla viidellä harjalla ja puhdistin jokaisen kavion ja tunninmittaisen kertomuksen ratsastuksen sujumisesta ja missä kulmassa tein voltin milläkin minuutilla.

Sami on kyllä ihan oikeasssa ja joku saisi kyllä todellakin raahata Reitan nyt välillä jonnekin muualle aikaa viettämään, kun olohuoneen sohvalla vain löhöämään ja telkkaria tuijottamaan. Vanha rakkine kun saattaa sanoa itsensä irti ihan milloin tahansa, ja mitäs sitä sitten on enää tekemistä?
Ehkä olisi aika säästää vähän noista hevosten ostoista ja varusteostoksista, ja säästää vaikka uutta televisiota varten. No tämä on lähinnä toiveajattelua. Vähän tuppaan olemaan kuin pentu karkkikaupassa, kun pääsen hevosia katselemaan.
Nytkin tässä olisi kiva ratsuponineiti tulossa taloon (karsinoita ei vaan yksinkertaisesti saa jättää tyhjäksi! :DD) ja sen myötä puomiomistaja flicka tallinporukkaan lisää. Yleensähän sitä talleilla juoksentelee hervoton lauma pikkutyttöjä ja ML:ssä on vain suvi (lasketaan se pikkutyttöihin). Asia kaipaa siis pikaista korjausta.
Yksäreitäkin on vähän vähentynyt nyt, Solina ja Mari veivät hepat omiin talleihin.

Btw, jos mä joskus meinaan antaa Samille auton lainaan niin kumauttakaa mua jollain. Mä haluan että se pysyy ehjänä ^^
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Su Loka 03, 2010 6:31 pm

5 - Prinsessaleikki

Se siitä. Käsky oli käynyt. Reita pihalle nyt-ja-heti, hae äkkiä Kirppu ja laita aisojen väliin. En oikein uskonut sitä, että kaikki autot olivat rikki, mutta pomon ja Samin kahvintuskan otin kyllä tosissani. Pinisin takkia pukiessani vielä jotain siitä, että pääsisin nopeammin ratsastamalla Mayalla, mutta vastaukseksi sain Suvin kimakan huudon, että sitä hevosta pitää treenata illalla, senkin idiootti, eikä väsyttää nyt jollain typerällä lenkillä. Ihan kuin olisi ollut minun vikani, että kahvi loppui, ja että Samin auto oli rikki ja nican mobiili paraikaa korjaamolla jonkun ihmeellisen kytkentäsysteemin vuoksi.

Kirpulla ei ollut kylmä haassa, vaikka vähän kauempana Ance näytti aivan siniseltä, olkoonkin että sillä oli paksu loimi päällä. Sataa vihmoi kyllä ikävästi ja tuuli niin että korvat olivat jäätyä, mutta niinhän yleensäkin tähän aikaan. Plussa-asteita sentään oli. Minunkin oli kylmä, vaikka olin pukeutunut nahkatakkiin ja Suvilta lainattuihin, vähän liian pieniin, vaaleanpunaisiin lapasiin. Pian olisi aika ajaa kaupunkiinpäin ja ostaa talvivaatteita taas... Ja joululahjoja... Ja salaa kissanpennun...

Hevosta ei olisi pätkääkään kiinnostanut lähteä töihin, vaikka sää ei enää ollutkaan kesäisen kuuma, vaan pikemminkin helpottava paksunahkaiselle Kirpulle. Harjasin orin puolivillaisesti, lähinnä vain siitä mihin silat tulisivat, ja puhdistin sen kaviot. Sivusilmällä näin naapurin likan taputtelemassa tammoja kauempana tallissa, mutta kiinnitin huomiota vain sen verran, että ehtisin estää katastrofit, jos neiti päättäisi vaikka mennä karsinaan. Olin muutaman kerran jutellut tuon Mian kanssa, mutta seitsemänvuotiaan sielunelämä ei vain ollut kiinnostavinta mahdollista kuultavaa pitkän työpäivän jälkeen. Kyllä me muutaman kerran olimme käyneet katsomassa heppoja, mutta Mia oli lähinnä Suvin peräkulkemi.

Jätin rintaremmin Kirpun kaulalle roikkumaan ja tarkistin siloista lähtevät remmit vielä kertaalleen ennen kuin edes harkitsin hevosen taluttamista ulos kylmään kärryjen kiinnittämistä varten. Kun olin irrottelemassa oria, käännyinkin ympäri.

"Kuule, kun sä et voi jäädä tänne päikses", sanoin pää kallellani. Mian räpsytteli ripsiään. Aina puhuessani hänelle minusta tuntui, että pian koko tyttö alkaisi itkeä. Ehkä hän pelkäsi minua? No, edes hän puhui minulle joskus, kun taas Samille ei sanonut koskaan sanaakaan.
"Hae vaikka Suvi tänne, se on sisällä", ehdotin.
"Enkä."
"No sitten lähdet kotia odottamaan niin kauaksi että mä käyn kaupassa", sanoin siihen sävyyn, että nyt ei ollut vaihtoehtoja.
"Enkä", kuului topakka vastaus.
"No onkos sulla lämpöset vaatteet?" kysyin luovuttaneena.
"On, mulla on villapaitaki!"
"Selvä, haepa mun ratsastuskypärä kaapista päähäs. Mä meen ulos oottamaan."

Olin juuri saanut koppakärryn kiinni Kirpun siloihin ja pyörittelin rintaremmiä aisan ympärille, kun Mia-neiti käveli Disneyn prinsessakumisaappaillaan vaahteranlehtien ylitse minun kulunut ratsastuskypäräni päässään. Se oli jättikokoinen pienen tytön päähän, mutta ainakin tuhat kertaa turvallisempi kuin Suvin valkoinen ajokypärä, joka muuten hölskyi minunkin päässäni. Viitoin tyttöä ottamaan riimunarun mukaansa.

Hevonen oli valmis, pikkulikka istui huteran näköisesti kärryillä ja oikeanpuolimmaiseen aisaan oli sidottu riimunaru.
"Pidät sit tosta kii koko matkan. Mä jätän sut ihan varmana ojanpenkalle jos sä päästät irti siitä", uhkailin osoittaen vuoron perään riimunarua ja Mian käsiä. Vastaukseksi ei tullut "enkä", vaan ponteva nyökytys ja hymy, josta puuttui hammas.
"Ja sanot heti jos sun on kylmä. Kuulitsä? Saat mun takin sitte. Ja tietäähän äiti missä sä oot?"

Kävelimme asvaltin yli. Tyttö puristi riimunarusta tehtyä kauhukahvaa käsissään tunnollisesti, vaikka katselikin kiinnostuneena ohjia piteleviä käsiäni. En tehnyt ainoatakaan ohjausliikettä: Kirppuhan käveli suoraan ja laiskasti käyntiä. Silti ajaminen oli ilmeisesti äärimmäisen kiinnostava asia. En sanonut mitään, koska tähyilin autoja.

"Saanksmä ajaa?" Mia kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"No et kyllä saa", hymähdin.
"Miksen?"
"Siks että mä en halua kuolla. Ja siks että tää ei oo mun hevonen, joten emmä voi päättää tapatetaanko tätäkään", sanoin kuulostaen ihan Suvilta.
"Miks sulla on likkojen hanskat?" Mia jatkoi.
"Miks sulla on prinsessojen kengät?" kysyin vastaan.
"Koska mä oon prinsessa!"
"Ai niin, niinhän sä olitki. Vaan prinsessat saa tulla mun ja Kirpun kyytiin."
"Mä oon prinsessa Adalmiina", Mia sanoi tietävällä äänellä. "Sä oot mun prinssi."

Käännyin kioskille vievälle hiekkatielle ja varoitin Miaa vauhdin kiihtymisestä ennen kuin maiskautin säyseän Kirpun laiskaan raviin. Prinsessa Adalmiinaa nauratti, kun heppa aivasti oikein kunnolla. Kioskin pihassa hänen korkeutensa olisi tahtonut jäädä pitämään oria kiinni, mutta minä vain pyörittelin silmiäni, avasin oven ja kumarsin prinsessan sisään pikkuruiseen kioskiin.Kirppu jäi narun päähän ulos, niin kuin aina ennenkin, koska sisältä näki sen niin hyvin huuruisesta ikkunasta. Miaa vähän kiukustutti pettymyksestä, joten ostin Samin rahoilla hänelle tikkarin ja tunsin itseni varsinaiseksi namusedäksi. Onneksi prinsessa ei kuitenkaan valittanut, vaan kiipesi vain vaivalloisesti kärryyn ja otti itse kiinni riimunarusta.

Paluumatkalla sain kuulla perusteellisen selvityksen siitä, millaista oli olla prinsessa. Mia oli niin armeliaalla tuulella, että lupasi jopa Suvin kanssa opettaa minut kävelemään äitinsä korkokengillä, mutta kieltäydyin, koska eiväthän prinsessan hevoskuskit sen paremmin kuin prinssitkään käytä korkokenkiä. Onneksi tyttö ymmärsi minua siinä asiassa ja lupasi sen sijaan piirtää minulle kuvan prinsessoista.

Kun kurvasin tallipihaan Kirpun ja Mian kanssa, prinsessajuttuja pursusi jo vaarallisesti ulos korvistani ja vähän nenästäkin. Onneksi Suvi oli juuri huupakoimassa talliinpäin, ja pääsin pikkutytöstä eroon heti pysäytettyäni Kirpun, koska hän juoksi tuhatta ja sataa tuon toisen prinsessan luokse. Olin ihan varma, että pian tallissa käytäisiin tiukkaa keskustelua siitä, että minulla oli likkojen hanskat päällä ja että en suostunut korkokenkäopetukseen.

Onneksi Kirppu on aina ollut todellinen mies, ja nytkin se vain lötkötteli velttona paikallaan, kun harjasin sen karvaa melkein sekopäisellä vimmalla kitisevän kirkkaaksi. Oli kiire saada ori takaisin ulos, kärryt suojaan ja kahvipaketti sisälle. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että kenelläkään ei ollut minkäänlaista aikomusta lähteä hakemaan sitä kärryistä sadan metrin päästä päärakennuksen ovelta. Minun onneni, että Kirppua oli nopea harjata ja talutella sen kärsivällisyyden ja hyväntahtoisuuden vuoksi.

Anssi se jänkläsi kellastuneita ruohonkorsia, kun hölkkäsin ohi kahvipakettilähettinä. Poni oli ujuttanut päänsä ahtaasta aidanraosta nurmikon puolelle niin usein, että ylsi heinänkorsiin enää juuri ja juuri huulillaan. Lähemmät mättäät se oli jo putsannut kaikesta syötävästä.

"No TULIHAN se sieltä!" Sami sanoi kahvia ryyppien.
Hetkinen. Kahvia ryyppien?
"Mitä, voi kuule MITÄ sulla on siinä?" älähdin silmät suurina.
"Kaffia. Kävin tuolta tallikämpästä hakemassa", mies sanoi viattoman kuuloisesti.
"Mä jouduin kuuntelemaan prinsessajuttuja sun ja nican kahvin takia, ja ihan turhaan! Mä haluan-"
"Palkankorotuksen", nica täydensi jo todella tutun valitusvirteni keittiöstä.
"Ja jeesus että mulla on kylmäki", valitin vielä ja potkin kengät pois.
"Sulla on nyt hyvää aikaa lämmitellä tossa tietsikalla ja päivittää Mêl Serenin nettisivut", nica sanoi ihan mielettömän iloisella äänensävyllä. Jotenkin vaistosin, että pomo oli lähdössä paijaamaan Mayaa. Mikään muu kuin kantava tamma ei saa häntä tuolle tuulelle.

Niinhän siinä kävi, että vartissa istuin tietokoneella musiikki päällä, join kahvia ja söin ruisleipää. Minulle valitettiin aina muutaman kerran päivässä siitä, että murustelin näppäimille ja hajottaisin ne pian, mutta katsoin että minulla oli nyt oikeus tähän rikokseen. Sitä paitsi otti ihan mielettömästi päähän esimerkiksi päivittää etusivulle ilmoitus mm siitä, että Manu on myyty mutta asuu edelleen tallissa, ja että Maya kasvatti mahaansa ja meni nyt viimeisiä treenejään. Olen muuten tavannut sekä isäorin että sen omistajan, ja täytyy sanoa, että kyllä on skitsoa porukkaa. Hevonen on miljoonan arvoinen laukkurivoittaja, ja emäntä käyttää merkkikorkkareita tallissakin. Uumoilin etukäteen varsasta nirppanokkaista kimoa, jolla olisi vaaleanpunainen harja ja glitteriä hopeaisissa kavioissa.

Löysin esittelysivulta vielä Topinkin, mutta sen sijaan Anssista oli vain kuva ilman tekstiä, ja Merlin-raukasta ei mitään vielä. Poistin Topin ja suunnittelin Anssista mitä mahtavimman parin lauseen esittelyn, jonka naputtelin sivuille:
"Anssi on koko tallin ihmisistä ja eläimistä se älykkäin hemmo, ja harrastaa muunmuassa filosofista pohdintaa. Filosofointi näkyy mm heinämahana, mutta koska kaikki ponissa on täydellistä, maha tekee siitä vain entistä suloisemman. Sitä paitsi onpahan ainakin enemmän ihailtavaa."
Merlin sai sivun loppuun vain pari lausetta koulutuksestaan. Ensin suunnittelin lataavani sivuille kuvan, jossa juopuneennäköinen nica ratsastaa Merlinillä vasta-aurinkoon silmät melkein nurin päin, mutta päätin olla kunnolla ja valita sen sijaan soman laidunkuvan.

Imin sisääni varmaan litran kahvia. Ihme homma, että sähköposteihin kyllä vastailtiin päivittäin ja samaten puhelinta piti kantaa mukana sekä Samin että nican, mutta nettisivut homehtuivat pystyyn joka kesä. Kyllähän ne muina vuodenaikoina toimivat... Johtuisikohan se liiallisesta aurinkoenergiasta?

Kävin portailla polttamassa savukkeen ennen kuin puin taas tallivaatteet ja Suvin lapaset päälleni ja lähdin metsästämään Mayaa sen emännän kynsistä. Kuvittelin, että minä itse ratsastaisin sillä kentällä vielä viimeisen kerran kunnolla, mutta tottahan erehdykseni korjattiin heti kättelyssä. Maya oli kiltti ja kunnollinen hevonen taas harjauksen aikana, ja kun kiristin satulavyötä, hypähteli Suvi käytävälle kypärä päässään ja raippa kädessään.

"Lyhennä hei valmiiks niitä jalustimia sitte", hän sanoi minulle korjaten vielä kiristävää tarraa mokkaisten minichapsiensa yläreunasta.
"Mitä hittoa?"
"Niin niin! Sulla on niin paljo pitemmät jalat ja ne on nyt sun kohdas!"
"Säkö sillä ratsastat? Mä luulin että mä!" piipitin melko pettyneenä.
"Tottakai! Se jää äitiyslomalle, joten sitä on ihan turha mitenkää treenata. Sä taas teet jotain hyödyllistä. Ensi peset ponien valjaat, sit liotat Tuitun harjat ja sit painut viemään ulos Anaa. Nica pyörittää sitä kentällä ja tulee kohta."
"Enkä pese, ja mitä ihmeen Anaa?"
"Nica käski!"
"Mutta mitä Anaa?"
"No sitä jumalatonta puoliveristä, pösilö", Suvi sanoi kuin idiootille.
"Ai Niinaa?"
"Just sitä, mutta sen nimi ei todellakaan oo Niina. Se on Ana, ja se on ori", oikaisi Suvi
"Se on Niina niin kauan kun joku sanoo sitä Niinaksi", väitin ja lyhensin jalustinhihnoja.
"Sä oot Reima niin kauan kun joku sanoo sua Reimaksi", Suvi vastasi.

Valjaiden puhdistamiseen meni puoli tuntia, koska rutisin ääneen satulasaippualle, miten epäreilu maailma oli. Saippua ei vastannut, mutta haisi sitruunalle senkin edestä, ja kutitti nokkaani ikävästi. Tallissa oli minun lisäkseni vain yksityishevoset Ville ja Unto. Ensimmäisenä mainitulla oli satula selässä, koska se odotteli karsinassa, että emäntä hakisi vielä kypärän päähänsä ennen lenkkiä.

Nica tuli Anan kanssa, ja minä kipitin silmät säihkyen ja harja ojossa sitä kohti. Nica vilkaisi minua suu jotenkin äkäisessä asennossa, ja pysähdyin kesken askeleen puolentoista metrin päähän Anan turvasta. Pomo katsoi minua hetken arvioivasti ja uhkasi, että jos rikon hevosen, minut uhrataan välittömästi jumalille. Hymyilin maireasti. Olkoonkin koko tallin komein ori, silti tämäkin sir on vain ja ainoastaan hevonen. Pyöritin silmiäni, vedin Anan pään alemmas ohjista ja vaihdoin upouudet, koristeelliset suitset ihan tavalliseen riimuun. Nica oli jo edennyt kulman taakse asti, mutta pystyin vieläkin tuntemaan pistävän katseen selässäni.

Anan sään pitäisi olla kaksi senttiä korkeammalla, kuin minun päälakeni... Oli ihan pakko mennä viereen seisomaan ja mitata... Varvistin vähän, ja kuulin hihitystä. Jesse. Kun vilkaisin hänen suuntaansa, hän ei enää kyennyt pidättelemään nauruaan, vaan räkätti niin kovasti, että joutui ottamaan tukea karsinan ovesta. Yskäisin arvokkaasti ja käännyin harjaamaan Anaa.

"Saanen kysyä, mitä herra puuhaa?" Jesse sai pihistyä heikosti kymmenen minuutin kuluttua. En vastannut mitään, vaan näytin harjaa erittäin ylhäisesti. Ana katseli levollisesti jonnekin kaukaisuuteen. Jesse istahti heinäpaalin päälle.
"Okei, älä sitte vastaa. Mä oon löytäny sulle auton!" poika paljasti suuren uutisensa, jonka kuullessani minä puhdistin Anan etujalkaa vähän jäykemmin, kuin ennen.
"Se ei oo kovin kallis, mutta vähä enemmän ku ajattelit..."
Siirryin seuraavan jalan kohdalle. Sen ja kolmannen aikana yritin päättää, maksoiko auto miljoonan ja söi bensaa kuin ikivanha amerikanrauta, vai oliko se todella halpa riisikuppi ja hajoaisi kun ensimmäisen kerran polkaisisin kaasua varomattomasti.

"Chrysler", Jesse maanitteli, ja se riitti.
"Chrysleriä ei tule!" sanoin saman tien ja nostin Anan viimeisen likaisen kavion vasemmalla kädelläni. Ori vaihtoi painoaan säyseästi toiselle puolelle ja suvaitsi pitää itse jalkaansa sopivasti ylhäällä. Kun olin valmis, taputin hevosta vielä kaulalle, irrotin sen naruista ja lähdin lönkötyttämään haan suuntaan.

"Miksei? Mikä sellasissa on vikana?" Jesse vonkui sulkiessaan haan porttia puolestani.
"Se, että jos niis menee joku rikki, niihin on pakko laittaa alkuperäsiä osia. Ja arvaapas, poikaseni, paljonko sellaset maksaa. Sitä paitsi ne joutuu tilata aina ulkomailta, ja vaan harva täällä metikössä osaa edes vaihtaa niitä", luennoin nopeasti chryslerin suurimmat viat ja nostin narun roikkumaan tolpasta. Lähdimme kohti tupaa. Ruokaa.
"Kumma ku et jumankauta lamborghinia mulle ehdottanu! Sen ostaminen maksaa saman verran kun chryslerin korjaaminen. Ai muute, ootko nähny sen uuden lambon kuvia!"
"Mitä, en!"
"Se on ku joku batmobiili! Vitsi kun sellasen sais, kyllä kuule kelpais!"
"Mun mielestä lambot on vähän jäykkiä", Jesse kehtasi arvostella.
"Mi-TÄH? Mä en puhu sulle enää! Sä häpäisit mun ainoan jumalan! Lambo ei ole jäykkä, lambo on hyvä, lambossa ei vikaa ole! Ootsä edes ajanu sellasta et voisit sanoo jäykäks!"
"En tietenkää! Onks Suomes edes niitä? Ookko muka itte ajanu?"
"No en oo! Suomessa on yks lambo. Musta, vanha ku taivas. Ai että ku sen sais..."

Jatkoimme haaveilemistamme suu vaahdossa. Nica ei tykännyt siitä, että mussutin jotain Jaguarista suu täynnä kanakeittoa, ja Suvin kasvoilla näkyi häivähdys inhoa, kun Jesse melkein nauroi maidot nenän kautta ulos, kun sanoin kaikenlaisia porscheja peräpuikkojen näköisiksi venytetyiksi lusmuiksi. Kun olimme lopettelemassa keittoamme ja lähdössä, marssi pöytään Sami ja heitti jonkun kommentin uusista bemareista. Tottahan meidän oli pakko jäädä keittiötasoille istumaan ja kehumaan kalliinnäköisiä, mutta helppoja ja rentoja bemmuja. Lopulta nica kyllästyi ja kiisimme melkoista tahtia ulos, koska tilanne alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että lentäisimme kohta niskaperseotteella, ellemme itse pääsisi nopeammin.

Kun Toyotan ominaisuudet oli haukuttu läpi tupakanmittaisessa ajassa portailla istuen, ymmärsimme lähteä takaisin töihin. Mieluiten olisin lähtenyt Anssin kanssa taas kerran maastoon, mutta epäilin vahvasti, että saisin huudot sellaisesta omasta lomasta. Lähdin sen sijaan satulahuoneeseen siivoamaan, ja Jesse lonti nihkeän näköisesti hakemaan Tuittua sisälle ja satuloimaan sitä. Uskokaa pois, valitsin tuhat kertaa mielummin pölypallojen kuin sen kaistapään jahtaamisen.

Raahasin keskelle satulahuonetta kaksi järkyttävän kokoista vesisaavia, ja melkein katkaisin selkäni niiden kanssa. Lähdin käymään läpi kaikkien tallin hevosten harjoja, ja nakkasin pienempään saaviin likaisimman harjan sieltä, toisen täältä. Muta-Anssin koko harjapakin sisällön kippasin armotta uimaan...

Puolentoista tunnin päästä satulahuone oli tiptopkunnossa, lukuunottamatta sitä, että keskellä lattiaa oli jättikokoinen tallipyyhe, jonka päällä kolmisenkymmentä harjaa kuivatteli itseään. Minä taas en ollut lähelläkään satulahuonetta, vaan olin ehtinyt jo luikahtamaan salaa Anssin kanssa kentälle. Oli niin järkyttävän kylmä ja sateinen ilma, että olin pukenut ponille kevyen loimen päälle, mutta maneesiin siirtymisestä en edes haaveillut. Sisätilaratsastus on naisille. Ja Tylerille. Eli siis naisille.

Hiittipiiska riitti, jotta sain ponin kävelemään rinkiä ilman narua. Juoksutuspiiska oli niin pitkä ja hankala, että olin suosiolla jättänyt sen talliin. Anssi köpötti päätään heilautellen jäykästi kuin puuhevonen, ja yritti välillä karata nurkkia kohti. Olisin päässyt helpommalla, jos olisin käynyt lykkäämässä puomit aidanrakoihin ja niin estänyt pääsyn kulmiin, mutta Anssistahan minä tekisin virtaviivaisen, ajatusta tottelevan inkkarihevosen ennen ensivuotta, ja sillä sipuli. Koko kesän harjoittelun jälkeen keltainen, lähinnä mahasta koostuva tolloponi osasi jo palata takaisin nurkasta, kun naputin kuuluvasti piiskalla omaa kenkääni. Ravissa se ei pysyisi ollenkaan yhtä hienosti pois nurkista nysväämästä ja lusmuilemasta...

Ja aivan oikein. Heti ensimmäiseksi sain kahdesti peräkkäin kävellä Anssin luokse nurkkaan ja ajaa sen hiittipiiskalla pois. Päätin, että varmasti en taluttaisi kertaakaan. Ponihan menisi vielä tallipihassa rinkiä ilman minkäänlaisia aitoja, ja vaikka tanssisi balettia korvillaan väliaikanumerona. Tyler oli sitä paitsi kehdannut sanoa Anssia lihavaksi turhakkeeksi. Olin siinä mielessä samoilla linjoilla, että vuonohevoset saisi tappaa vaikka sukupuuttoon turhuutensa vuoksi, mutta tässä oli oiva poikkeus sääntöön. Tyler se tässä oli lihava turhake.

Kyllästyin nopeasti. Olisin tahtonut hinautua ponin selkään, mutta en viitsinyt edes hakea kypärää. Sen sijaan nappasin maha-Anssin riimunarulla kiinni. Pysäytin sen keskelle kenttää tasajaloin, ja laskin narunpään maahan heti, kun se seisoi paikallaan. Poni kuvitteli pääsevänsä vapaaksi ja teki lähtöä, mutta nykäisin sitä riimusta ja tein sen ärsyttävän, kieltävän "m-m" -äänen, jota äiti minulle hymisi, kun ruinasin kesyrottaa lapsena. Tätähän harjoiteltiin ponin kanssa vähintään joka toinen päivä, kyllä se tiesi, että nyt seistiin paikallaan!

Kävelin takaperin poispäin, vasemmalle etuviistoon Anssin päästä katsoen, kämmen hevosta kohti stopmerkkinä. En kuullut, kuinka poni huokaisi, mutta näin kyllä. Käänsin selkäni vähän ennen kuin aita tuli vastaan ja kiipesin ylimmälle lankulle istumaan. Anssi käänsi päätään minuun päin, mutta ei liikkunut. Näytti kuin sillä olisi ollut alapurenta...

Melkein minuutin pysyi poni paikallaan, ja sen palkkio oli sellainen, että kävin nostamassa narun maasta ja lähdin taluttamaan herraa takaisin ulkoilemaan. Jos minä olisin ollut Anssi, olisin osoittanut mieltäni tylsästä harjoituksesta kävelemällä vinkeästi pois, kun suljin haan portin, mutta eipä tämä mies murjottamisesta ymmärtänyt. Samalla tavalla se jäi portin eteen kuijottelemaan kuin yleensäkin, ja mölysi vielä siihen malliin, että tahtoi omenaa.

Minun olisi varmaan kuulunut mennä sekoittelemaan hevosille ruokia, mutta kun katsoin ovesta sisään, Tyler se siellä oli jo kauhan varressa niin topakkana, että päätin jättää väliin. Jos minä sain sekoitettua kauraa ja lesepuuroa yksin, saisi kyllä tuokin ihan varmasti. Kävin vain nostelemassa puolikuivat harjat satulahuoneen lattialta hyllylle jatkamaan kuivumisprojektiaan ennen kuin suoriuduin sisään käsiäni pesemään.

"Nyt sitä jo tullaan sieltä", nica marmatti mukamas tosissaan eteisessä. Minä olin menossa sisään, hän taas kiskoi mitä ilmeisimmin kahta numeroa liian pieniä ratsastussaappaita jalkaansa lähteäkseen ulos.
"Mikset sä käytä vaan kenkiä?" kysyin tosi älykkäästi.
"Siksi että mä sain nää halvalla. Ja siksi että Anaa ei ratsasteta kengät jalassa", tuli epäselvä vastaus.

Kävelin peremmälle seinää nojaamaan. Tahdoin vain olla näkemässä, kuinka pomo menettäisi hermonsa saappaan kanssa, ja yrittäisi potkia pois senkin, jonka oli jo saanut jalkaansa. Se ei lähtisi, koska olisi jo siihen mennessä hikoiltu todella tukevasti kiinni paikallaan, ja nica joutuisi leikaamaan koko saappaanvarren auki alas asti. Osuin melkein oikeaan.

"AAAARGH!"
"Lainaa Jessen-"
"SILLÄ on nelikutosen monot, MULLA on naisellinen jalka!"
"No Suvi-"
"ENKÄ!"
"Ehkä-"
"EI! Tuo sakset! Mee mee mee mee jo!"

En ilmeisesti ollut kuitenkaan tarpeeksi nopea, koska pian ilmestyi muuan kuumuudesta punainen naama eteeni keittiöön ja sakset nypättiin kädestäni. Katsoin paremmaksi olla kommentoimatta mitään näsäviisasta, ja pyörähdin sittenkin kaivelemaan pakastimesta jotain ruokaa.

Minuutin päästä heitin pomoa pakastimesta otetulla, mikrossa lämmitetyllä pullalla.
"MITÄ teit?"
"Mä vaan ihan vilpittömästi halusin tehdä sulle ruokaa! Se on sitä paitsi viimenen pulla, enkä pistäny sitä itte omaan naamaan!"

Siinä vaiheessa oli pakko kärttyisen kengäntappajankin nauraa ja onkia pulla pöydän alta. Kerran siitä puhallettiin roskat pois, ja sitten se oli syötävä taas.

Niin saatiin päätökseen taas yksi päivä. Minä makasin sohvalla vetelänä kuin märkä rätti, Jesse istui jalkopäässäni risti-istunnassa, nica ja Sami olivat toisella sohvalla ja Tyler istui sen sohvan selkänojan päällä. Viimeisenä television edessä lihomaan saapui Suvi, ja sinnissä siitä, ettei ihmismäisiä istumapaikkoja enää ollut, hyppäsi hän koko painollaan vatsani päälle luiselle takapuolelleen.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Su Loka 03, 2010 8:50 pm

Se on ANI! Anianianianianianianiani. Mun oli pakko saada yks hitonmoinen jyty talliin ja tottakai sen pitää olla nimetty Star Warsin mukaan, nam<3 Tietää mitä meikäläinen fanittaa aina, kun kaikki hevosetkin nimetään fanitus kohteiden mukaan :DD
Mut nyt Anin varsan nimeks voi antaa Luke ^^

Kauhee nimiongelma ton Mayan varsan kanssa. Yrittää tässä nyt vääntää jotain eleganttia, mutta ei laimeaa. Kyllä se nimi aina paljon ratkasee siitä miten paljon siitä konista tulee myöhemmin tykkäämään. Jostain syystä mä en ole koskaan syttynyt Falille, Ancelle tai Rozalle siinä missä Vertille, Tuitulle, Churchille, Merlinille tai Anille.

Hahhah, mä en tiennytkään, että meidän naapurissa asustelee itse pikku prinsessa. Itse asiassa mä en edes tiedä keitä meidän naapurissa asuu. Ehkä sitä voisi jossain vaiheessa saada aikaan sen kauan sunnitellun kartan, josta vähän näkisi mitä on missäkin. Tai oikeastaan se on jo vaiheessa, haluan vain värittää sen uudelleen, koska nykyinen väri ei nappaa. Turhan laimea, siihen kaivataan jotain eksoottisempaa. Ehkä mä vielä keksin mikä siitä puuttuu.
Mä sain myös hirveen inspin piirtää tota kämppää sisältä. Olkkarista tulee oikein kunnon countrytyylinen oleskelutila koristekattoparruineen. Tässäkin mättää lähinnä toteutus.

Ei hemmetti repesin kunnolla viimeistään tuolla maitokohdassa. Saapahan itkeä ja nauraa samaan aikaan, kun erehtyy kattomaan nyyhkyleffaa ja lukemaan Reitan jorinoita. Mitä jorinoita? Ei ole mitään jorinoita, tämä on lähinnä pakinaa (ilman lehteä tai mielipidekirjoitusta, okei ehkä tuli valittua huono sana :D) tarinamuodossa. Teksteissä on selvä omaleima ja täällä ainakin ehdottomasti yksi joka rakastaa tätä tyyliä Keep it up!
Tekstiä riittää, se on hyvä. Inhottava lukea jotain mikä loppuu heti kun se alkaa. (Olipa viisasta). Toisinsanoen, ehkä ne on jotain minitarinoita sellaset.

Mitäs muuta.. Varmaan tylsä kuunnella vaan kehuja joka hemmetin kerta, kun saat palautetta Sori, en voi sille mitään että on pakko ylistää.
Joo nica ja Samin kahvihetket on laittanu merkille myös Jesse. Hrr. What the hell is happening!!
Kisareissua pukkaa, matkaan lähtee jossain vaiheessa tällä kertaa Cina, Missy, Merlin ja Reeve menemään ulkomaille vaativaa kenttää! nica raahaa Tylerin mukaan myös. Mayakin olisi matkaan päässyt jos ei kohta pyöräyttäisi varmaa maailmaan.
Täksi aikaa sallimme Anssin, Kirpun ja ponien päästä sisälle karsinoihin.
Sitä ennen ollaan ehkä saatu Petra ja Fiakin kotiutettua talliin.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty La Loka 23, 2010 4:24 pm

6 - Siivouspäivä

*

Raps... Raps-raps... Narinnarin... Raps... Kipikipi...

Hiiriäkö siellä oli? Avasin vastentahtoisesti silmäni, ja säikähdin saman tien ihan mielettömästi. Joku seisoi valoa vasten oviaukossa, oli ilmeisesti hiippaillut äsken sisään, kun yritin nukahtaa. Vaistomaisesti härkähdin istumaan - ja kirosin, kun tajusin, kuka ovella oli.

"Voi juma!"
"Shh!"

Jesse virnisti niin, että hampaat melkein hohtivat pimeässä. Hän napsautti kattolampun päälle, ja valo särki silmiäni. Ovi suljettiin ja koko poika näytti suorastaan loistavan onnesta. Katsoin häntä juuri niin, kuin nyt vähä-älyisiä tavataan katsoa. Säälivästi. Pää vähän kallellaan. Oliko se hullu mennyt naimisiin, vai mitä ihmettä?

"Lähetään juhlimaan!" Jesse kuiskasi silmät suurina. Hän oli kolmessa sekunnissa kiskonut peittoni pois ja potkinut minut lämpöisestä sängystä kylmään maailmaan. Ja tirskunut tatuoinnille taas kerran.
"Miks? Miksei Suvin kaa?" valitin farkkuja pukien.
"Siks että sä oot epätoivonen. Kello on puol kaheksan ja sä oot nukkumassa."
"No ku nica varas telkkarin..."

***

Bileet, alkoholia ja muutamia tunteja unta. Kun heräsin Samin ääneen, ihmettelin, mitä hän tekee huoneessani näin varhain vapaapäivänä. Siinä vaiheessa, kun silmäni vihdoin suostuivat aukeamaan, tajusin, etten ollut lähelläkään omaa sänkyäni. Onneksi en ollut harhaillut ties minne, vaan olin edes olohuoneen sohvalla. Jesse roikkui velttona, mutta ilmeisen elossa ja hereillä saman huonekalun toinen käsinoja päänalusenaan, ja piipitti päänkipuaan. Televisio oli päällä. Minun oloni oli melko hyvä: väsytti, päätä särki ja silmät tuntuivat putoavan kuopistaan, mutta oksettanut ei, ja nälkäkin oli.

"...JA TYÖPÄIVÄNÄ, ON SE KUMMA!" Sami lopetteli saarnaansa.
"Samii, Samii heei, osta mopoo, nyt on vapaapäivä", hölisin teennäisellä Oulun murteella vastauksen, ja koko mies näytti kutistuvan kuin ilmapallo, josta päästettiin ilmat pois.
"Onko?"
"Joo. Onks kahvii?"
"EI OLE, KEITÄ ITTE KAHVIS, ON SE IHMEELLISTÄ KU AIKUNEN MIES EI-" sama show oli jatkua taas, ja Jesse työnsi sormet korviinsa sohvan toisessa päässä.

Minä sain Samin hiljaiseksi nousemalla silmiäni ollenkaan siristelemättä pystyyn ja kävelemällä keittiöön tuskatta. Hölmistyneenä tallimestari kipitti perässäni, ja pystyin kuulemaan hänen aivoistaan hämmentynyttä raksutusta. Ja pakkohan Samin oli ihmetellä, koska muutenhan hän olisi jäänyt paimentamaan Jesseä ulos viinan vaaroista kuin mikäkin juuri uskoonsa tullut kiihkomormoni. Ei millään pahalla mormoneita kohtaan, mutta sellaisethan eivät saa ottaa niinsanottuja nautintoaineita... Napsautin kahvinkeittimen päälle ja istuin keittiötasolle pöytää vastapäätä.

"Mitäs Reita?" kysyi nica lehtensä yli kuin ei olisi kuullut ollenkaan Samin kohtausta.
"Ihan hyvää, ihan hyvää, paljo kello on?"
"Vasta puol yheksän."
"MITÄÄ VASTA!" Sami sai puhekykynsä takaisin, "TÄLLÄ JUOPOLLA ON IHAN LIIKAA VAPAAPÄIVIÄ!"
"Kuule pappa, mä oon ollu täällä sata vuotta, ja kävin nyt ensimmäisen kerran missään", ilmoitin teeskennellyllä marttyyriäänellä.
"Kuules poika, mä oon ollu täällä sua kauemmin."
"Hei, mä osaan vähän eesti keelt!" vastasin hymyillen, "et nii, Sam-poeg!"
"Toi oli krapulakieltä eikä mitää muuta."
"Ottaakos setä aamukaffia?"
"Älä sinä kuule siinä mulle kahvia tarjoile, mä join aamukahvit tunteja sitte."

Sami nupisi jotain vielä ovea kohti viipottaessaankin. Ihmettelin ääneen, että mikäs sitä setää nyt vaivasi, ja nica kertoi kaiken johtuvan ainoastaan poneista. Sami oli kuulemma viettänyt iät ja ajat saadakseen shetlanninponipojat kiinni ja aisojen eteen, hiki oli tullut ja niin edelleen, ja sitten Suvi oli vain kävellyt paikalle ja yksinkertaisesti ottanut Tahvon kiinni. Grim oli seurannut perässä. Kyllä minuakin ottaisi päähän viettää koko aamu kylmässä poneja jahdaten, se on pakko myöntää.

"Älä kaada sohvalle", pomo huomautti, kun lähdin kiikuttamaan kahvikuppiani olohuonetta kohti. Vein Jesselle jotain mukamas-hyvää hedelmämehua, joka minusta kyllä maistui ihan pilvessäolevalta savulohelta, mutta joka tapauksessa. Kaikki muut tykkäsivät siitäkin limamehusta... ...tai teeskentelivät tykkäävänsä...

Kävin suihkussa ja pyörittellin televisiokanavia edestakaisin kokonaiset kaksi tuntia ennen kuin Jessessä huomasi minkäänlaisia elonmerkkejä. Sitä touhua oli jännittävä seurata. Ihan kuin olisi pingviini kuoriutunut munastaan. Ensin kuului yskäisy, hetken päästä heikko perkele, ja pian jo liikahteli vasen käsi voimattomasti. Tasan neljä minuuttia ja kaksitoista sekuntia sen jälkeen kuului uusi yskäisy ja Jesse naksautti varpaansa. Katselin mielenkiinnolla kuinka hän hinasi itsensä selkänojaa vasten pystyyn, otti varovasti puoliksi tyhjennetyn mehulasinsa ja katsoi minua sen näköisenä kuin olisi ihan pihalla vieläkin. "Onks mulla tallihommaa tänään?" oli ensimmäinen käheä lause, jonka hän hönkäisi ulos krapulanhajuisesta suustaan.

Ruuaksi siunaantui tänään aavistuksen kärvähtänyttä hirvenlihakeittoa. Minulla oli jo järjetön nälkä, mutta Jesse-raukka oli ehtinyt vasta ylös sohvalta ja suihkuun eikä olisi halunnut edes haistaa mitään ruokaa. Pöydässä Suvi sai omasta mielestään todella mahtavan idean. Jesseä pitäisi ehdottomasti kokeilla syöttää niin kuin pikkuvauvaa. En suostunut siihen hommaan mukaan, vaikka Suvi pyysikin ensin nätisti, yritti lahjoa minua sitten tekemällä kaksi aamutallia puolestani, ja uhkaili vielä viimeiseksi että kadottaisi vahingossa kaikki cd-levyni ja ostaisi korvaukseksi Mattia ja Teppoa. Sami kyllä näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut syöttää minulle ja Jesselle molemmille vaikka myrkkyä sinapilla marinoituna, mutta eipä vain lähtenyt Jessensyöttöpuuhiin. Tyler taas ei tajunnut yhtään mitään mistään, koska keskustelu käytiin suomeksi ja hän yritti samaan aikaan tavata mehupurkin tekstiä viroksi kuvitellen sitä suomeksi.

Suvi todella lähti hirvikeiton kanssa kohti Jessen kämppää, ja hänen juonitteleva naurunsa kuului keittiöön asti.
"Tästä tulee ruumiita", nica vain totesi.
"Mä jätin sulle sit Reita ajankuluks neljä karsinaa sinne siivottavaks", Sami sanoi kuin ei olisi kuullutkaan.

Kun puin vaatteita päälleni, kuului Jessen kämpän suunnasta Suvin järkyttävän kimeää sättimistä ja Jessen huutamia vastauksia. Sanoja en erottanut, mutta epäilin vahvasti hirvien lentäneen kaaressa seinään. Ihan varmasti Jesse siellä yritti saada Suvia siivoamaan sotkujaan, mutta vielä varmempaa oli se, että Suvihan laittaisi Jessen vaikka nuolemaan lattian puhtaaksi. Hiippailin virnuillen tien suuntaan tupakalle.

Kahdeksan karsinaa siellä tallissa muuten oli siivoamatta, ei suinkaan neljää. "Oho, mä unohdin" kuului Samin omahyväinen selitys. No, sama kai se nyt oli tehdä puoli tuntia jotain pientä vapaa-aikanaankin. Minunhan olisi pitänyt kaiken järjen mukaan myös imuroida talo, pestä ikkunat, lenkittää Jesse ja Tyler, kolata piha ja niin edelleen. Asuinhan minä sentään täällä ympäri vuoden vain nimellistä vuokraa vastaan, jonka senkin sai näppärästi otettua suoraan palkasta... Kohta minut varmaan adoptoidaan ja saan miljoonaperinnön... Tai sitten perin vain laskuja... Oli miten oli, lappasin likaisia puruja kottikärryyn tuplavauhtia, jotta ehtisin vielä imuroimaan.

Seuraavaksi oli tarkoitus käydä vaihtamassa tallivaatteet puhtaisiin, mutta aijai, mikä ihana ylläri minua huoneessani odottikaan. Jesse makasi sängyssäni peittoni alla, ja vaalealla matolla oli jotain, joka näytti hyvin pahasti hirvikeitolta. Menetin hermoni nopeammin kuin ampiaisen päälle istuva Sami.

"YLÖS!" huusin melkein Jessen korvaan ja paukutin yöpöydältäni nappaamallani kirjalla ensin seinää ja sitten sängynlaitaa. "YLÖS! YLÖS! YLÖS-YLÖS-YLÖS-YLÖS!"
"Mitä ih..."
"Rätti!" huusin astetta hiljempaa ja osoitin Jesseä. Seuraavaksi juoksin hakemaan moppia ja raahasin sen ovesta ulos, pihan poikki, talliin sisään ja käytävää lakaisevan Suvin kouraan. Ei tarvinnut sanoa mitään, Suvi meni jo, mutta ramppasin varmuuden vuoksi perässä päästäkseni vahtimaan hirvenmetsästystä.

Tuskallinen näky se olikin. Jesse siristeli silmiään ja nyppi perunoita ja porkkanoita ja lihoja lattialta haljenneen lautasen toiselle puolikkaalle. Suvi lähti raahaamaan onneksi hyvin kevyttä mattoa varastoon odottamaan kevättä ja matonpesulaituria. Lueskelin Aku Ankkaa sängyllä, kun orjani hinkkasivat lattiaa, ja huomautin silloin tällöin lehden yli, että tuohon ja tuohon jäi vielä jotain. Siinä vaiheessa, kun osoitin kirjahyllyä ja sanoin siinä kirjojen edessä olevan jotain harmaata mönjää, suuttui Suvi ihan mielettömästi.

"Se on PÖLYÄ, urpo!"
"Eikä ole", väitin.
"Se on niin pölyä, sä oot itse sen keränny ja sä myös sen siivoat!"
"Hirvikeittoa se on, eikö ookki Jesse?"

Se ei todellakaan ollut hirvikeittoa, kyllähän minä sen tiesin, mutta kun uhkasin kertoa nicalle maton pilaamisesta, uskoivat Jesse ja Suvi erittäin vahvasti pölyni todella olevan hirvikeittoa. Myös kitarani oli ehdottomasti viritettävä ja kirjani aakkostettava, koska keitto oli valitettavasti laittanut soittopelini epävireeseen ja sekoittanut kirjojeni hyvän järjestyksen lattialle levitessään.

Loppuillan siivoamassa olinkin sitten minä. Roikuin sitkeästi imurinvarressa silloinkin, kun Sami astui tahallaan letkun päälle ja sai koko aparaatin kakomaan. Kostoksi moppasin lattian ohella - vahingossa tietenkin - hieman myös kahvittelevan Samin kumisaappaiden sisäpuolta, eli siis lorautin hieman vettä sisään. Petyin kuitenkin pahasti, kun Sami ennen lähtöään valitteli kumisaappaidensa vuotaneen päivällä ja lainasi minun maihareitani kotimatkalleen. Eipä ollut hyötyä kenkäsiivouksestanikaan.

"Reita on tosi ahkerasti siivonnu", Suvi tuumasi illalla television edessä minun, Jessen ja nican kanssa, "pyysi muaki auttaan. Toi mopin ihan talliin asti."
Nica katsoi Suvia hämmästyneenä.
"Joo no, eipä tuo vielä mitää. Onneks keväällä on toi mattojenpesuhomma. Suvi ja Jesse nimittäin ihan tappelee siitä, kuka saa pestä mun kämpän maton", selitin vakavana.
"Mm-m, Reitan huone ainaki on talon siistein", Jesse haukotteli.
"Mitähän ihmettä täälä on taas tänään tapahtunu?" kysyi nica epäluuloisen näköisenä ja vaihtoi kanavan neloselta Subille. Niin loppui juttelu, koska minun kauhukseni televisiosta alkoi tulla Big Brother, aka Big Bother.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Ti Loka 26, 2010 5:33 pm

Tää kirjottaa oikeen ilosesti hemmetin pitkää tekstiä ja sitten veli tulee ja laittaa jonkus helskutin sotapelin päälle ja se sotkee netin ja netti kaatuu ja teksti katoaa ja vituttaa niin helvetisti. Eikun uusiks lyhennettynä versiona. -_-' #&%*¤&#!!

Joo.
On se kiva, kun meidän tallipoika jaksaa tarinoida vapaapäivänäänkin. Miten hemmetissä sie saat näin pitkää tekstiä kirjotettua pelkästä vapaapäivästä?! Meikäläisen tarinat ei oo ees puoliks näin pitkiä mitä siun tekstit ja niissä kerrotaan jo kaikista tallipäivän askareista. Tai no joo, ehkä mä vähän hypin tapahtumissa..
Henkilöt taas ihanasti (tai ihanasti ja ihanasti, oisko hyvin parempi) herätetty noi henkiin.

Pitääkö sitä todellakin rueta miettimään palkankorotuksiakin, kun tässä Samikin jo moista kehtaa suunnitella pyytävänsä ja jättää vielä puolet tallistakin siivoamatta vapaapäiväänsä viettäävälle siivottavaksi. Hyi hyi. Pitää hiljentää Reita moisista pyynnöistä niin ei koko henkilökunta ala pyytelemään kohtuuttomia. Henkilökunta.. johon kuuluu 3 minun lisäkseni. Jesseä ei voi tietenkään laskea palkattavaan henkilökuntaan, kun se on sukua ja työskentelee nälkäpalkalla. Mitäs ei koulunkäynti maistu eikä muita työpaikkoja tunnu löytyvän. Nyt pitää pojan vain ratsastaa niin hyvin, että saadaan jotain voittorahoja.

Huhhuh. Vai että sitä halutaan mattopyykille. Pidetään siitä huoli, että koko poppoo pääsee keväällä tekemään oikein kunnon suursiivousta! Ja tämä suursiivoushan ei rajoitu pelkkään asuinrakennukseen..
Tosin kyllä kelpaisi siivottu kämppä aikaisemminkin, kun koko tallin sponsori on tulossa kyläilemään. Arvaa vain kuka?

No pääpomon vanhemmat tietenkin. Kai isukin on nyt pakko tulla pikku Ania ja miljoonavarsaa katsomaan. Ainakin kun niistä on keretty useammin kuin kerran hehkuttaa. Ja halutaanhan sitä näyttää vähän mihin ne isän rahat on oikein tuhlattu.
Sitten pitää kyllä käyttäytyä koko poppoon tai saatte vihat niskaanne. Sitä ollaan kurissa ja nuhteessa työskennelty, koulutettu hevosia ja kisattu ja niin hyvällä asiantuntemuksella, ettei isukilla saa olla sanaakaan sanottavana siinä asiassa. Siis valittamista.
Saat Jessen huoneeseesi tai sitten karkotetaan se huithapeli aittaan asumaan. Jostain syystä saattaa kyllä olla, että Jesse pakenee paljon mieluummin aittaan, kuin olisi samassa rakennuksessa serkun äidin kanssa. Sama voi kyllä käydä Reita parallekin, kun näkee minkälainen hörhö sieltä tulee.
Tekisi välillä minunkin mieli kadota koko tiluksilta, ottaa äkkilähtö havajille kun saan tietää, että porukat on tulossa lomailemaan Mêl Sereniin. Sitä saa sitten olla seurana, siivoilla ja tehdä vielä tallitöitäkin siinä välissä.
Voi tsiisus.
Auta armias jos tallin lattialle sattuu jäämään heinänkorsi ja rouva Saarela sitten sattuu astelemaan talliin. Silloin menee kyllä käytävän lakaisu aivan uusiksi. Mikäs siinä saapastella ympäri tallipihaa minkkiturkin kanssa, kuten tämä pankinjohtajan vaimo aina tekee. nica pyytää ja pappa betalar. Olisipa näin oikeassakin elämässä.

Harhauduinpa taas vähän sivuraiteille. Mutta siis sujuvaa tekstiä kaikkine hirvikeittoineen. Näitä tarinoita tuossa vähän lueskeltua huomasin, että onpa meillä ollut keittopainotteinen ateriavalikoima Hmm.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Ma Joulu 06, 2010 7:49 pm

7 - Ensirakkaus

"Ja lopetapa taas", sanoin Anssille siihen sävyyn, kun yläasteella kerrottiin kipeänä olleelle kaverille läksyjä. Tylsällä äänellä. Ihan kuin ei pätkääkään kiinnostaisi. Ihan niin kuin ei kiinnostanutkaan. Ei Anssia ainakaan. Se piti kyllä kaviotaan ylhäällä, mutta vain kymmenen sekuntia kerrallaan. Löin naulaa takaisin kiinni melkein jo kaviossa hölskyvään kenkään. Niinkin yksinkertainen operaatio oli todella ärsyttävä juuri Anssin kanssa, koska ponia ei olisi huvittanut seisoskella tyhjässä tallissa.

Jos maa olisi ollut sula, olisin kylmästi kiskonut irti kummatkin takakengät. Nyt en voinut, koska haassakin Anssin alusta oli kivikova ja järkyttävän liukas. Olin sitä paitsi muistuttanut Anssinkin kengityksestä varmaan seitsämänsataakaksitoista kertaa, mutta eipähän vain tapahtunut mitään. Pomon mielestä kilpahevoset olivat etusijalla, ja vastaukseksi tuli aina, että osaathan sinäkin hyvä ihminen ponin kengittää, ei siihen aina seppää tarvita, kun kengätkin ovat naulassa satulahuoneen seinässä.

No tottahan minä nyt ponin osaisin kengittää, ei ollut siitä kyse. Huonosta selästänihän koko jupakka oli alun perin lähtenyt. Olisi vienyt vain hetken takoa uudet kengät Anssin koipiin kiinni, mutta kun selkä ei kestänyt niin pitkää kyykkimistä niin pienen hevosen matalien jalkojen tasolla. Kesti juuri ja juuri sen kymmenen minuuttia, jonka vanhojen kenkien kiinni paukuttaminen kesti joka jeesuksen välissä. Päätin lujasti kannella Samille heti illalla.

Viimeinen kenkä oli hyvin kiinni, joten sain vain harjata ponin ja lähteä lenkille. Tarkoitus oli ollut lähteä kärryillä radalle purkamaan Anssin energiaa, se kun oli vapaapäiviensä jälkeen ollut oikea kiukkupussi koko ajan, mutta ei vain voinut. Oli niin järkyttävän kylmä ilma taas, että olisin jäätynyt kärryyn kiinni. Kiva olisi ollut sitten Suvin ja Jessen minua siitä sulattaa irti. Saunanko ne muka olisivat päälle laittaneet ja minut kiukaan viereen raahanneet niin kauaksi, että irtoaisin penkistä? Ei Suvi ainakaan - eihän se osaa edes tulitikkua sytyttää, puusaunan tulista puhumattakaan.

Ei ei, olin kehitellyt yön aikana paljon mielenkiintoisempaa puuhaa tämän päivän varalle. Välineet suunnittelemaani ajanvietettä varten olin käynyt ylisiltä noutamassa jo aamuvarhaisella. Oli siinäkin puuhaa. Itse tavaroiden alas tuominen oli helppoa, mutta löytäminen ei. Nica ei ollut kuulemma käyttänyt niitä neljään vuoteen...

Kun tein lähtöä Anssin kanssa, nuo tavarat olivat mukanani. Minulla oli liian lyhyet eriparisukset, yksi ikivanha sauva ja omat, kuluneet hiihtomonot. Anssilla puolestaan oli riimunaru kaulassa roikkumassa hätätapauksien varalta, silat selässä, pitkä rintaremmi maata laahaamassa ja järkyttävät, valkoisiksi kuluneet ajo-ohjat. Sami ei ollut antanut minulle rikottavaksi kunnon ohjia, joten oli tyytyminen taas siihen, mitä vain sai.

Yhden miehen hiihtoratsastus on jännää puuhaa, se on tullut todistettua joka talvi. Onneksi olin kokeillut tätä ennenkin. Ei siinä auttanut kuin kiinittää suksisauva vyönlenkkiin, ottaa vasemmalla kädellä kiinni retajavasta rintaremmistä ja kerätä kumpikin ohja oikeaan nyrkkiin. Sitten lähdettiin melko sutjakkaasti pihasta metsän suuntaan, vaikka Anssi kyttäsikin epäluuloisena minua. Miksi tuo saakelin tollo ajaa ilman kärryjä?

Tiellä jouduin kävelyttämään epäluuloista ponia, koska lumi oli aurattu niin huolellisesti pois, että melkein oli hiekka nuoltu esiin. Poni olisi juossut mielummin, tottakai, hölkkääminenhän teki rennoksi. Onneksi Anssi ei muuten tavannut potkia, vaikka eipä se minuun asti olisi nytkään yltänyt, remmi kun oli hevosten, ja superpitkä.

Jyrkemmässä alamäessä minun oli pakko jo päästää Anssi ravaamaan, jotta en laskettelisi liian lähelle vahingossa. Siitä se paksumpi hanki kuitenkin jo alkoi, ja hetken vielä järkyttyneenä kytättyään rentoutui uljas sotaponi Anssikin. Se jolkotti niin kuin ponikärryjenkin kanssa, mutta jotenkin hilpeämmin. Näköjään mikä tahansa uusi juttu oli tämän pojan mielestä tosi mielenkiintoinen - vaikka minun vetämiseni ei merkittävästi edes eronnut kärryn vetämisestä.

Menomatka mentiin kokonaan peltojen suuntaan vievää tietä pitkin. Paluumatkan puolivälissä sen sijaan ohjasinkin Anssin ojan yli pellolle, suoraan koskemattomaan hankeen. Pakkasta oli sen verran, että minä psyin lumen päällä suksien ansiosta, mutta kuten olin tahtonutkin, Anssi upposi saman tien polviaan myöten lumeen. Annoin sen puskea muutaman kymmenen metrin ylimääräisen silmukan hankea vasten mielettömän hitaassa käynnissä ennen kuin päästin sen kiipeämään vaivalloisesti takaisin tielle. Hyvinpä se vain meni, vaikka tiellä taas seistessään puuskuttikin. Keltaisen ponin paksun karvankin läpi näki hien koko matkan pitkin selkää, että ainakin kaloreita paloi.

Loppumatkan sai poni vain kävellä edessäni, kun matelin luisteluhiihtoa sen takana. Hyvä oli muuten hiihtää itse sellaisilla suksilla, jotka eivät edes luistaneet.

Tallipihassahan minua odotteli erittäin hilpeä Jesse.
"Etsä vois tehdä mitää hyödyllistä?" hän ärähti ensimmäisen kysymyksensä.
"Mä teen koko ajan", osoitin hikistä Anssia.
"Sä vaan leikit, ihme touhua oikeesti! Mulla on liikaa hommaa ja sä saat vittu hiihtää!"
"Mikä sulla nyt taas on? Joudut yhtenä päivänä töihin ja oot saman tien ku perseeseen ammuttu karhu!" huusin vastaan niin että Anssikin yritti kääntyä katsomaan. Nykäisin sen liian kovaa pysähdyksiin, vaikka oikeastaan olisin tahtonut Jesselle kiukutella.

"Mitä säkin töistä tiedät!" Jesse urputti niin vihaisena, että melkein jalkaa polki.
Heitin sillä sekunnilla ohjat maahan ja potkin likaiset sukset irti. "Ei sitte. Saamarin kultapoika."
"Minä mikään kultapoika! Sähän tässä pyörit nican ja Suvin helmoissa niinku mikäki kakara! Mä puunasin karsinoita koko jeesuksen aamun, ja mitä sä teit? NUKUIT, ja sen jälkeen lähdit HIIHTÄMÄÄN!"

Katsoin Jesseä niin kuin idioottia nyt katsotaan.
"MISTÄHÄN johtuu? Siitä, että SULLA OLI AAMUVUORO, neropatti!"
Irrotin suksisauvan vyöstäni ja heitin sen vähän Jessen suuntaan. Tarkoitus oli osua sääreen, mutta heitto jäi lyhyeksi. Potkaisin vielä suksiakin, ja lähdin kiikuttamaan Anssia sisälle, kun mikään ei osunut. Suvistahan koko kiukuttelu johtui, mutta väliäkö sillä, kyllä minullakin on oikeus olla olemassa.
"Ja mitä säkin tuijotat? Sun syytäs kaikki on", kiukuttelin tallin ovella Suville, joka kuijotti vahtaamassa Jesseä monttu auki.

Anssia harjaillessa ja loimittaessa lähtivät viimeisetkin turhautumisen rippeet minusta, ja jopa viheltelin kiikuttaessani paksusti loimitettua ponia ulos. Mutta mikäs ihme siellä koppakärryjen takana piilotteli? Pujottelin ponin portista haan puolelle ja lähdin katsomaan kiiluvia silmiä...

Kissanpenikka. Siellä oli melkein jäätynyt kissanpenikka, aivan liian pieni kuljeskelemaan ilman emoaan, ja kun nostin sen takkini sisään lämmittelemään, naukaisi se heiveröisellä äänellään. En ole koskaan pitänyt mistään susikoiraa pienemmästä, mutta pienelle kissalle en voinut mitään.

"Mikäs sä olet miehiäs? Alaikänen oot kuule kulkemaan yksinäs. Mäpä teen semmosen jutun, että vien sut tonne sisälle lämmittelemään nyt ensteksi, ja kysyn sitte siltä pomolta, mitä mä sun kanssas teen. Toivottavasti sulla on siru tai jotain, kun mä en tiedä, mitä kulkukissoille tehdään... Noin pehmonenki vielä oot, voi mun vauvaa!"

Hölkkäsin tallin takaa sisälle pärakennukseen. Jessenkin ohitin, mutta eipähän viitsinyt katsoa päälleni. Ihan sama, kyllä se taas illaksi leppyisi, ja kyllähän nyt välillä jokainen tappeli tai haastoi riitaa.

Nica vietti ansaittua lomatuntiaan istuen olohuoneen sohvalla, jalat sohvapöydällä ja kaukosäädin kädessä. Kiskoin kengät jaloistani ja otin tiikeriloikan sohvalle.

"Mitä mun pitää tehdä?" kysyin ensimmäisenä.
"Mm... Jos oot jo tehny hevosten iltaruuat, voisit vaikka lähteä siivoomaan maneesia..."
"Ei kun tälle!"

Nostin nahkatakkini alta vilusta tärisevän kissanpennun. Se maukui taas vinkumisäänellään, ja yritti päästä takaisin lämpöön. Nica katsoi sitä kuin olisin tuonut olohuoneeseen avaruusolion enkä tavallista, harmaata maatiaiskissaa.

"Mistä sä sen sait?" pomo kysyi silmät selällään ja yritti silittää pientä harmaata, valkopäistä häntää, joka vielä näkyi takkini kauluksesta.
"Se oli pihassa. Kenen se on?"
"Mistä mä tiedän? Ei noin pienillä oo edes siruja tai pantoja."

Ei kisun kanssa voinut oikein mitään tehdä omistajan löytymisen hyväksi. Otin siitä kyllä muutaman heilahtaneen valokuvan, jotka päätin seuraavana aamuna kiikuttaa löytymisilmoituksen kanssa kylän kauppojen ja kioskejen seinille. Nicakin oli sitä mieltä, että pelokasta pentua oli ihan turha viedä eläinlääkäriin sirun etsimistä varten, koska niin pienellä mirrillä ei sellaista oljenkortta voinut vielä turvanaan olla.

Jätin suojattini sisälle pomon hoiviin, ja vaadin, että sen väliaikainen nimi olisi Sherman. Kun olohuoneesta poistuessani vielä vilkaisin taakseni, teroitti pieni Sherman kulmahampaitaan sohvatyynyyn. Nicakaan ei torunut, leperteli vain, vaikka mielellään tukisti aina minua, Samia ja Jesseä, jos erehdyimme istumaan tallivaatteilla kangassohvalle.

Loppupäivän hommissa kieltämättä hätiköin. Rehut minä sekoitin ihan kunnolla, mutta maneesi oli siivoamisenkin jälkeen vielä melko huonolla tolalla. Minulla oli järjetön kiire saada kaikki tehtyä, niin että ehtisin katsomaan kissaa taas. Suvi minua katsoi erityisen pahasti siinä vaiheessa, kun siivosin viimeisiä karsinoita: juoksin käytävällä kottikärryjen kanssa sillä tavalla mutkat suoriksi, että käytävä vaati kyllä kaksinkertaisen lakaisemisen.

Kun iltatalli oli tehty (ja Jessen kanssa samalla päivän kränät sovittu), pääsin vihdoin livistämään takaisin sisälle. Siellä Sherman oli jo saanut itselleen hovineitoarmeijan. Nica oli ensimmäisenä kiitänyt kauppaan hakemaan kissanruokaa, Suvi kyykki lattialla ja yritti parhaillaan tuputtaa itsensä täyteen ahmineelle pennulle vielä kermaakin, Tyler konttasi mirrin perässä kulmasta järsityn sohvatyynyn kanssa ja yritti saada pentua nukkumaan sen päälle, Jesse oli ehtinyt jo aloittaa kissailmoitukset, joita minä vasta olin suunnitellut, ja Sami värkkäsi pöydällä huovanpaloista ja paperipalloista kissanleluja.

Iltamyöhällä televisiota katsellessani olin onnistunut nukuttamaan pikkukissan syliini. Sami rosvosi vielä jääkaappia tyhjäksi, mutta Suvi ja Tyler olivat häipyneet jo.
"Mitä jos sillä ei oo kotia?" kysyin yleisesti kaikilta - Jesseltä, nicalta ja Samilta.
"Sitte sille pitää hommata", Sami mussutti.
"Enks mä sais pitää sitä?" vinguin kyyneleet silmissä.
"No et todellakaan. Kuka sitä hoitais?" nica naurahti.
"Mä hoidan Anssiaki", piipitin.
"Anssi on hevonen... Sä oot päivät tallilla."
"Shermanista tulee tallikissa", väitin.
"Eikä tule. Mä tunnen sut. Shermanista tulis vaan läski, hemmoteltu, vihanen sisäkissa."

Suljin suuni hetkeksi, mutta hiljaa itsekseni päätin, että tämä ei jäisi tähän. Jesse ryhtyi seuraamaan jotain idioottimaista poliisisarjaa, ja Sami puki eteisessä takkia.
"Mä teen puoli vuotta hommaa puolella palkalla", rutisin.
"Sen ku näkis. Tekisit edes kunnolla töitä koko palkalla ny aluksi."
"Mä soitan sun äidin takas tänne, jos Sherman lähtee", uhkasin seuraavaksi.
"Hyvä, saat muuttaa sitte taas Jessen kämppään siksi aikaa."
"Mä muutan pois."

Hetken oli ihan hiljaista taas, lukuunottamatta televisiosta kuuluvaa höpinää ja puoliksi heränneen kissan kehräystä.

"Älä nyt kuitenkaa muuta."
"Mä haluan kissan!"
"Et sä ennen mitään halunnu. Paitsi koiraa. Ja siitäkin puhuttiin jo."
"Nyt haluan. Mä meen kaupan kassalle töihin ja muutan johki bordelliin tekemään iltatyötä rattopoikana", kuvittelin ääneen.
"Joo no, otapa takapakkia, poikaseni. Me ei edes vielä tiedetä, onko sillä kissalla koti jossain. Sun on ihan turha kiukutella, jos sen omistaja tulee hakemaan sitä."

Nousin sohvalta haukottelevan kissan kanssa. Seuraavaksi kaappasin sohvatyynyn ja tömistelin mitään sanomatta pennun kanssa talon toiseen päähän, kämppään, omalle sängylle. Ajattelin laittaa kissan tyynyn päälle nukkumaan, mutta se näytti niin pieneltä, että tulin toisiin aatoksiin. Kissa pääsi minun tyynylleni, paljon sohvatyynyä pehmoisemmalle. Sen nukkumista katsellessani uni tuli minunkin silmiini, ja nukahdin siihen kissatyynyn viereen. Viimeiseksi ajattelin hämärästi jotain siitä, kuinka huomenna olisi parasta olla lämmin päivä, koska ponit pitäisi ihan oikeasti lenkittää kärryistä välillä...
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Pe Joulu 10, 2010 8:59 pm

Kissa -_-' No ei nyt kyllä tämä täti heltyi ja piirsi pienen Shermanin Mitä se tekee sohvalle!!? Jos se jää ML:llään niin siitä tulee kyllä tasan tarkkaan tallikissa, siitä saa pitää Reita huolta.

Näin siis meillä, kun Reita jätti pennun vahdittavakseni. Eikös tuo jo innostunut ja hyppinyt ympäri olohuonetta ja kiipeili sohvan selkänojaan.
Ja tämähän on ensimmäinen kissa jonka mä olen paperille (näytölle) piirtänyt, joten ihan siltä se näyttääkin. Turhan iso ehkä, ainakin siihen miten sä olet sitä kuvaillut.


Love the story, vähän tuollaista joulumeininkiä jo näkyvissä (pikkueläimiä vaikka kotia), vähän klisee, mutta menköön
Eriparisukset :D, voi kun joku olisi tajunnut ottaa kuvan tästä hevoshiihto tempauksesta. Hiihtoratsastukseksihan tuota ei voi kutsua, kun ei ponilla ole kukaan satulassa. Kyllä tästäkin saadaan vielä piirrosta kehiin, kunhan opettelen piirtämään ihmisen!

Tätä mä en jotenkin nyt osannut millään sisäistää: "Jessenkin ohitin, mutta eipähän viitsinyt katsoa päälleni."
Eikö se siis kattonu ollenkaan kohti, vaivaivai? Hmm.

Nyt vähän vähemmän tekstiä, kun piirsin kuvasen.
Kun osais kuvittaa niin piirtelisin kyllä sarjiksia sun tarinoiden pohjalta Näitä odotellessa :DD
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Ti Joulu 28, 2010 5:08 pm

8 - Jouluaatto

Silmäni tuntuivat kuplivan ja sulavan päässä. Kello oli vasta yksitoista. Kaksi aamua vapaata putkeen sotki aina unirytmin kokonaan... Nyt oli ollut pakko herätä: Joulupukin kuumalinjaa pitää ehdottomasti katsoa.

"Hyvää joulua!" nica liihotti erinomaisella tuulella sohvan ohitse kantaen niin suurta pinoa joulutorttuja, että sillä voisi ruokkia koko henkilökunnan ja suuren osan hevosistakin vielä.
"Mm..."
"Mikset sä halunnu lähtee kotiin?"

Osoitin kaukosäätimellä televisiota, ja uskomatonta mutta totta, sen ääni hiljeni jonkin verran. Nostin omistajiaan edelleen odottavan Sherman-kissan maasta pullaa kerjäämästä syliin ja paijasin sitä.
"En viittiny", haukottelin.
Tosiasiathan olin selittänyt miljoonaan kertaan: ei huvita. Mêl Serenin jouluun kuului kuulemma arkiaskaretta aattopäivänäkin, koska hevoset oli hoidettava. Se tarkoitti, että Suvi, Sami ja Tyler olivat tulossa. Jessekään ei lähtenyt kotiin, vaikka ei pomon ydinperheeseen kuulunutkaan. Ehkä minäkään en olisi kovasti jaloissa, jos pysyisin illan naama kiinni ja nätisti, kun nica kutsui vanhempansa kyläilemään.

"Joo, kyllähän sä tääläki saat olla.."
Yritin kurottaa itselleni ja kissalle yhtä pullaa, mutta nica löi käteni pois.
"Hae omia, pelle!"
"Et sä voi jaksaa syödä noita!"
"Mulla on uskomattomia voimia! Mä oon äitini lapsi!"
"Anna nyt yks!"
"Mä leivoin ne! Sä voit edes hakea!"
"Suvi ne leipoi!"
"Niin leipoi..."

Sain vihdoin joulutortun ja yritin tuputtaa siitä hilloa kissalle. Sekään ei huolinut, ja totesin tyytyväisenä sen tulleen minuun. Rakastan suuresti joulutorttuja, mutta hillo on kamalinta koskaan. Kaikki hillot ovat hirveitä. Ravistin koko klöntin etusormestani tyhjään kahvikuppiini.

"Huvaa joulua", Tylerkin huusi hienosti kopistellessaan ovesta sisään.

Singahdin sekunnissa ylös täysin hereillä ja kiisin miljoonaa kämppääni. Palasin ennen kuin Tyler oli istua ehtinyt, ja raahasin jättikokoista muovipussia mukanani. Ojensin nicalle joululahjan suloisesti hymyillen, ja sen jälkeen heitin Tyleriäkin paketilla. Pomolle muutama elokuva ja joku hevosenmallinen alkomahoolipullo. Jotain hienoa sen sisällä muka oli, mutta en enää muista mitä. Tyler joutui tyytymään johonkin ihmeelliseen CD-levyyn, josta oli horissut jo pari kuukautta iltaisin.

"Kiitos!" nica kimitti ääni falsetissa.
Minä annoin jo kissalle lahjaa, ja sekä pomo että Tyler jäivät tuijottamaan. Syynä taisi olla joko se, että Sherman ei ollut minun tai meidän kissamme, ja että paketti oli isompi, kuin Tylerin ja nican paketit yhteensä - noin neljä kertaa itse kissan kokoinen.

Sherman ei kiinnostunut edes rapisevasta paperista, koska se järsi sohvan alla Tylerin takia unohtamaani joulutorttua. Yritin ensin houkutella sitä, mutta lopulta kyllästyin ja revin paperin pois.

Ihana vaaleanpunainen kissanpeti! Kissanruokaa. Vaaleanpunainen kaulapanta!
"Hmm... Reita? Sherman on poikakissa..."
"Sherman on pieni homokissa", ilmoitin.

Poikakissa Sherman ei edes piitannut pedistään, mutta pullaa maistettuaan yritti se kovasti haistella ja purra kissanruokapurkkia. Sellaisesta nyt ei haistanut sisältöä, mutta ilmeisesti Sherman oli jo oppinut, että sellaisesta aina kaikki ruoka sille annettiin. Kaulapantaakin kissa puri aggressiivisesti, kun puoliväkisin sen mirrin kaulaan väänsin.

Jätin Samille ja Suville joululahjat keittiön pöydälle, koska töihinkin piti lähteä. Jessen pettyneen ilmeen ja ei-minua-harmita -fraasit tahdoin kuulla, joten hänen pakettinsa vein piiloon hänen oman peittonsa alle. Löytäköön sieltä, kun menisi töiden jälkeen vaihtamaan vaatteitaan.

Siellähän se Jesse tallissa oli ja aloitteli bileitä. Työt olivat kuulemma loppu joulun osalta, ja Jesse päätti vähän ottaa. Yritin mennä ohi ja mutista jotain kohtalokkaalla äänellä esimerkiksi siitä, kuinka oli Jessen onni, että tänään tallilla ei käynyt vierailijoita. Hän kuitenkin otti minut kiinni ja halasi.
"Sä oot mun paras pikkuveli ikinä!"
Jesse ei ollut vielä edes yhtä ehtinyt juomaan, joten hulluutteli muuten vain. Mainitsin sivumennen olevani Jesselle sukua korkeintaan Aatamin kautta, ja vieläpä häntä vanhempi, mutta että kiitos vain. Jesse tukki tallitakkini kumpaankin taskuun jonkun pullon, jossa luki jouluolut, ja huppuun vielä ahtoi punaiseen paperiin kömpelösti käärityn joululahjan.

Vaikka Maya ei ollutkaan enää aikoihin tarvinnut minua, vaan oli viettänyt enemmän aikaa Suvin kanssa, vein sille ulos porkkanaa ja omenaa. Tarhakaveri pääsi siivellä. Anssikin sai osansa vähän myöhemmin.

Sen päivän ohjelmassa oli Moonan kanssa leikkimistä. Oikein neidin viikko-ohjelmassa luki, että sille pitäisi laittaa satula selkään ja kävelyttää, mutta minusta se oli supertylsää maneesissa, ja ulkona oli liian kylmä kävellä. Minulle jatkuvasti koko harjauksen ajan kiukutellut tamma saikin sitten selkäänsä vain fleeceloimen, ja lähdin hölkkäämään sen kanssa maastolenkkien suuntaan. Riimun alle olin pujottanut suitset, ihan vain varmuuden vuoksi.
Se ei ollut ollenkkaan kuin koiran lenkittämistä, koska minä olin aina opettanut koirani kulkemaan vapaana ja pysymään viiden metrin säteellä, ellen muuta luvannut. Moona taas yritti vääntäytyä ohitseni, innostui jatkuvasti jopa postilaatikoista, yritti kerran kiilata päälleni ja yritti alinomaa kaartaa muka huomaamattomasti metsän siimekseen. Läjäytin sitä riimunarulla ryntäille varmaan viidesti kunnolla, mutta uskon, että jos se olisi osannut ajatella pidemmälle, olisi se muistutuksiani arvostanut. Parempi se oli vain hölkätä tylsästi kuin karata miljoonaa moottoritielle ja jäädä auton alle. Hevosen kanssa hölkkääminen ei muutenkaan ole maailman turvallisin asia, ei ainakaan jos polle ei ollut sitä jo pienenä oppinut. No, Moona oppisi nyt kaikenlaista epänormaalia, ja myöhemmin olisi maailman rohkein hevonen...

Moonan jälkeen oli vuorossa Kirppu, joka oli erehtynyt syntymään kylmäveriseksi. Sellainen ei todellakaan joululomaa tuntenut, päin vastoin. Se oli tuomittu. Kuten myös kumpikin shetlanninponi...

Kun tukin Kirpulle länkiä, juoksi Sami ohitse nopean kiitoksen kanssa, ja vielä käytävän päästä huikkasi jättäneensä minulle pienen lahjan huoneeseeni. Näytin peukkua ja käskin pitämään kiirettä: jouluajelulle lähdettäisiin vähän niin kuin nyt, ei vasta kohta.

Rekeä kun sidoin kiinni, ilmestyi Suvi Grimmin kanssa ja ilmoitti Sethin olevan vähän huonossa kunnossa. Paranisi kuulemma ihan parissa päivässä, mutta oli sen verran väsynyt, että ei tulisi ollenkaan mukaan. Grim sai vetää ponikärryjä eikä pikkurekeä, koska lunta oli kuitenkin niin vähän, että kärry oli jonkin verran kevyempi.

"Sä meet varmaan sillä, koska oot niin kevyt, ja Tyler kans", mietin ääneen Suville.
"Ei. Tyler tulee teidän kanssa."
"Kuka tulee sun kanssa?"
"Kimi."
"Mitä vitt..."

Ärsyttävä Kimi. Lacoste-Kimi. Kimi, joka hyytyisi alle kolmen sekunnin, kiljuisi poninkin kyydissä ja alkaisi itkeä huomatessaan, että Suvi tykkäsikin oikeasti Jessestä. Hevosistakin Suvi ihan varmasti piti enemmän, kuin Kimistä. Minustakin piti!

En sanonut mitään, vaan kiristin viimeisen remmin ja otin Grimmin poskihihnasta kiinni, jotta Suvi pääsisi kutsumaan porukan nopeasti kasaan. Ja tietysti Kimin. Missä sekin oli piileskellyt, kun en nähnyt?

"Me ei mahduta kaikki, niin Petra ratsastaa Fialla", nica ilmoitti. Olin jo unohtanut koko tytön olemassaolon.
"Mä haluan ajaa", kitisin.
"No sä voit ajaa."
"Mä haluan kissan", vinguin lisää, koska edellinen oli onnistunut niin hyvin.
"Et todellakaan saa."

Se oli kiva jouluajelu. Jesse murjotti aluksi minun vierelläni kuskin paikalla ja mulkoili Suvia ja Kimia murhaavasti. Kyllästyin siihen ja huusin Kirpun yli ponia ajavalle Suville, että tulisin Kirpulla ohitse, koska reki oli niin raskas, että hevosen piti saada hölkätä eikä kiskoa askel kerrallaan jonkun etanaponin takana. Jessen mieliala parani sitä mukaa, kun loittonimme kyyhkyläisistä.

Kirppu ei todellakaan ollut väsynyt, vaan kiskoi ylikuormattua rekeään tarmokkaasti ylämäetkin. Ponivaljakko jäi kauas jälkeen. Jotenkin Jesse oli taas vihainen kuin ampiainen, kun palasimme tallilla: Sami-ääliö oli mennyt sanomaan jotain siitä, että oli hyvä jättää Suvi ja Kimi kaksin kuhertelemaan, se kun heidän perässään ajaa.

Säälin Jesseä sen verran, että pakotinkin hänet marssimaan suoraan kämppäänsä lahjaansa löytämään, eikä keittiön pöydän ääreen pettymään paketittomuutensa takia.

Kaikenkaikkiaan se oli hyvä aattopäivä. Ellei lasketa sitä, että Tyler jäi yöksi ja majoittui minun huoneeseeni, koska Jesse ei ollut jaksanut imuroida kahteen viikkoon lattiaansa.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Pe Joulu 31, 2010 7:55 pm

Vähän kesti vastaaminen, vähän sekaisin oma laiffi, jotenkin vetämätön olo. Nyt niskasta kiinni itteään ja kommenttia kirjottamaan, vaikka se nyt valitettavasti jääpi vähän laimeaksi.

Jouluajelu on aika perinteinen, hyvä kuitenkin noudattaa perinteitä Lacostelta varmaan vaan varpaat jäässä.. tai villi veikkaus vain. Olihan sitä pakkastakin ihan kiitettävästi.

On se kultainen työntekijä, kun jaksaa joulunakin hommia tehdä. Erityiskiitokset siitä. Huippua vilkaista aina foorumia ja huomata, että pääsee lueskelemaan tarinoita. Se inspaa aina tätäkin laiskimusta raapustamaan tarinoita. Ehkäpä sitä nyt omistajan taholta tulee uusivuosi-tarina Reitan inspaamana

Tallille tullu uutta porukkaa ihan kiitettävästi, 2 hevosta pihattoon asustelemaan ja Cinalle hoitaja.
Lisäksi tämä omistajantapainen höyrähti taas hevosia ostelemaan. En kuitenkaan raahaa niitä vielä ML:llään, kun karsinapaikat on vähän tiukassa. Siispä asustelkoot ulkoavaruudessa jonkin aikaa, eihän toinen ole vielä edes syntynyt. Katotaan sitten mitä tapahtuu, kun Indistä ja Ancesta rupeaa aika jättämään.. (mä olen päättänyt viskata ne ulos tallista hinnalla millä hyvänsä) Paitsi että siitä ei välttis oo ees mitään apua, kun molemmat taitaa asua pihatossa Hitto.

Uudet kujeet vuodelle 2011 Ainakin miulta löytyy jotain toteuttamiskelpoisia ideoita (JOS mä osaan ne oikein toteuttaa.. njaa, tiedä siitä sitten..), mutta pidetään ne jymy-yllätyksenä ^^
Ja kohta on tallin 5v synttäritkin, ML:hän on ihan vanhus jo.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty La Helmi 05, 2011 1:10 pm

9: Lyhyt juttu

***

8:32 Reita tekstaa:
Mihnä sä jo oot?

8:32 Jesse tekstaa:
Tuun kohta oon pankissa

8:45 Reita tekstaa:
Ei voi kestää laita vauhtia hituri

8:46 Jesse tekstaa:
Oon pihar oota tuun käyn sisällä

*

10:02 Reita tekstaa:
Illalla ryypätään

10:05 Suvi tekstaa:
Ketä tulee

10:05 Reita tekstaa:
Sä ja mä ja jesse

10:06 Suvi tekstaa:
En jaksa tulla

10:06 Reita tekstaa:
Voi vittu sitte

*

13:00 isi tekstaa:
Mittees se poeka jaksaa?

13:20 Reita tekstaa:
Iha hyvin

*

14:12 nica soittaa:
"Tuo sit samalla maitoo! On ihan loppu!
Reita vastaa:
"Mä ajan autoa! Tuon tuon, terve!"

14:14 nica tekstaa:
Tuo sit maitoo

14:20 nica tekstaa:
Tuoksä sitä hä? Ja tuo kissanruokaa kans

14:20 Reita kääntyy ympäri autolla ja palaa kauppaan hakemaan maidon lisäksi kissanruokaa.

*

15:22 Jesse tekstaa:
Koska loppuu työt ja koskas alotellaan

15:22 Reita tekstaa:
Kaheksalta vasta

15:22 Jesse tekstaa:
Ok

*

17:45 Suvi tekstaa:
Tuun kuitenki. Ja kimi tulee kans

17:45 Reita putoaa Tuitun selästä, koska se keksii säikähtää tekstiviestin merkkiääntä.

18:09 Reita tekstaa:
Suoraan sanoen sun ei tarvi tulla. Kukaan ei halua kimiä t2nne.

*

18:50 Jesse tekstaa:
Lopeta vähä aikasemmin en jaksa enää kattoo yhtään leffaa

18:52 Reita tekstaa:
En mä voi satuloin ania

18:52 Jesse tekstaa:
No ei oo niin nuukaa aina

18:55 Reita tekstaa:
Turpa kiinni ja ruoki kissa

18:55 Jesse tekstaa:
Ok honey sun vika et tvst2 tulee vaan salkkariuusintoja. Oot laiska

*

20:00 Reita tekstaa:
Jeeeeeeeee oon vapaa

20:00 Jesse tekstaa:
Hopi hopi ylös ja bisset auki

*

20:10 nica huutaa:
"Teeksä töitä ikinä? Sun kännykkä piipitti taas koko päivän! Aina kuuloo missä menee Reita!"
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Su Helmi 13, 2011 12:01 pm

Mahtava idea tämä tekstiviesti/puhelintarina. Näppärästi 'kaikki' tapahtumat aamu kasista ilta kasiin. Cool. Ei olis kyllä itelle tullu mieleen aivan heti.
Piti ihan tarkistaa että mistä numeroista ne kaikki kirjaimet on kotoisin, kun kattelin noita 'virheitä'. Ilmeisesti ihan loppuun asti suunniteltu asia Liian fiksuja yksityiskohtia.

Jesse pankissa puol yheksältä? o_O Mitä se siellä? Eihän sillä oo rahaakaan. :DD
Seuraavan kerran, kun pojat päättää lähteä tutustumaan lähikaupungin yöelämään ja tulee takaisin 4 jälkeen, niin sisälle ei ole mitään asiaa, vaan aitta kutsuu. Shermankin saa sydärin, kun talossa on elämää yöllä.

Embryn rakennekuva on on on paperilla, mutta se näyttää lähinnä Saddlebrediltä. Joten meni uusiksi. Mut hei se hyvä puoli siinä on, että tällä kertaa se jopa näyttää hevoselta (edelliset yritykset ei).
Kyllä te sen rakennekuvan joskus vielä saatte, I promise. Mä kaipaan vaan vähän harjotusta.



avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Pe Heinä 22, 2011 1:40 pm

Onnea. Ehdit laittaa Indille piikin persauksiin juuri niiden päivien välissä, kun aloitin ja lopetin tarinani. No, tämä tapahtui ennen kuin ajanlasku muuttui Ajaksi Indin Jälkeen

***


10: Kun Maya meni myyntiin


Oli sunnuntai, ja sen pystyi aistimaan kaikin tavoin. Sunnuntai haisi hevosenlannalta, jota Jesse ei ollut pyyhkinyt pois kengänpohjistaan, kun oli lyhyen työpäivänsä jälkeen juossut miljoonaa sisälle ja suihkuun ehtiäkseen vielä pötköttämään television edessä ennen kuin lähtisi huvikseen ratsastamaan. Sunnuntai maistui kahville, koska sunnuntaisin minä olin iltavuorossa tallilla ja lipitin kahvia aamupäivän. Sunnuntai tuntui siltä, kuin makaisi sohvalla kuluneen angoraviltin alla kissansa kanssa heppalehteä selaillen vielä viimeisiä hetkiä ennen kuin pitäisi nousta, pukea ja lähteä ulos.

Sunnuntaisin join aina kahvia ja selasin sitä samaa lehtä. Jesse tuli aina suihkunsa jälkeen sohvan selkänojalle istumaan ja vilkuili, mitä lehdestä katselin. Luin aina samoja sivuja. Niitä, joilla on ilmoituksia myytävistä hevosista.

Tällä kertaa Jesse ei katsonut lehtäni, vaan kumartui silittämään vatsani päällä nukkuvaa Sherman-kissaa ja kopautti sitten minua rystysillä takaraivoon.
"Osta hevonen, hyvä ihminen", hän sanoi ja suoristi selkänsä.
"Ei mulla oo rahaa pitää", tuumasin.
"Keskustele nican kanssa. Kyllä se järjestyy. Sillä on paljo tuttuja tässä lähitalleilla, vaikkei tänne mahtuskaa enää uutta heppaa."
"En mä halua hevosta."
"Miks sä sitte vahtaat sitä saamarin lehtä joka viikko?" Jesse kysyi ja kiskoi lehden käsistäni niin, että pari irtosivua leijaili maahan.

Hetken hän tutki sitä ja käänsi sitten ympäri, hevosilmoitukset minuun päin.
"Miksi sä oot ympyröiny nää kaks kun et eti mitää?"
"Öö, en oo, joku muu", yritin puolustautua, mutta Jesse hymähti arvostelevasti.
"Saat sä ton ikäsiä suokkeja halvemmallaki, ja parempia", hän vain sanoi ja pudotti lehden nukkuvan kissan päälle.
"Saat sä halvemmallaki", matkin hiljaa urputusäänelläni, jätin kissan nukkumaan ja ramppasin kättäni takin hihaan sihdaten ulos ovesta. En minä oikeasti olisi hevosta ostanut, hyvänen aika. Pääsyyni sivujen tutkimiseen oli tarkistaa, että Mayasta oli edelleen ilmoitus. Ei sitä minulta salaa myytäisi, mutta jos en kuulisi, kun kerrottaisiin...

Ulkona satoi loputtomiin, ja minä pysähdyin moneksi sekunniksi rapsuttamaan Anssia, joka vietti vapaapäiväänsä haassa. Poni ei käyttänyt sadelointa, koska sen karva oli niin paksu, ettei yrittämälläkään kastunut koskaan juureen asti. Se oli ottanut tavakseen kytätä tylsyyksissään päärakennuksen suuntaan ja nostaa järkyttävän metelin joka kerta, kun minä tai Tyler tulimme ulos tai menimme sisään. Väitin itselleni, että se odotti minua ja luuli Tyleriä minuksi, mutta tottakai tiesin, ettei se niin ollut. Minä tai Tyler vain tapasimme yleensä ruokkia Possu-Anssin päivällä ja illalla, ja siksi ahne poni piti erityisesti meistä.

Evelynn taas tuli mukaani seuraavasta haasta. Vaikka sillä oli sadeloimi, se näytti tosi reppanalta, kun vesi valui sen turpaa pitkin ja pisarat tipahtelivat sen leuasta. Normaalisti tamma olisi yrittänyt ohitella minua ja kurvata jostain eteeni, mutta sen niskaan taivaalta vesiputouksena noruva vesi hyydytti neidin luonteenlaatua niin paljon, että hevonen vain löntysti perässäni pää matalalla ja korvat sivuille sojottaen.

Tallissa kiskoin tamman selästä sadeloimen pois, ja koko hevonen oli niin märkä, että näytti kuin lointa ei olisi koskaan selässä ollutkaan. Sain joka tapauksessa käyttää hikiviilaa koko hytisevään hevoseen ja sen jälkeen hieroa edes kaulaa vähän vielä kuivemmaksi tavallisella pyyhkeellä. Evelynn ei oikein tahtonut liikkua, ja seurasi minunkin puuhiani vain katsettaan siirtämällä.

Kun sain tammalle nostettua fleeceloimen selkään ja levitettyä sen, aukesi tallin ovi ja nica ilmestyi sisään uitetunnäköisen Moonan kanssa ja yritti ohitse. Sanoin, että otin Evelynin sisään, koska se meinasi jäätyä kiinni tarhan sateen takia mutaiseen pohjaan, ja että voisin kyllä hoitaa sen Moonankin kuntoon, jos sen jättäisi siihen taakse odottamaan hetkeksi. Niin jäi Moona ja lähti pomo. Kiinnitin vielä loimen vyöt ja päästin Evelynin lämmittelemään hetkeksi karsinaansa ennen kuin joku lähtisi ratsastamaan sillä. Toivoin, että se joku olisi tällä kertaa Tyler eikä takaisin talliin vapaaillastaan huolimatta huvittelemaan tuleva Jesse: Jessellä oli jotain henkilökohtaista maneesissa ratsastamista vastaan, eikä hän sinne mennyt, ellei ollut oikeasti ihan pakko. Paitsi jos oli hyvä ratsastusilma, silloin oli pakko mennä maneesiin. Mutta ei tällaisella koiranilmalla, ei toki.

Siirsin Moonaa vähän eteenpäin käytävällä ennen kuin kuivasin sen niin kuin edellisenkin ratsun. Moonan ei ollut kylmä, eikä se ollut yhtä märkäkään kuin Evelynn, joten satuloinkin sen enkä vaaleaa ruunikkoa, vaikka etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan Evelynn olisikin ollut vuorossa ennen Moonaa.

Kun kiristin satulavyötä, nica onnistui jotenkin mystisesti ujuttamaan käytävälle vielä Indinkin ja suostuttelemaan minut ratsastamaan sillä siinä sen illan hitonmoisessa kaatosateessa. Hevosmuori tarvitsi kuulemma jotain kevyttä ja mukavaa lenkkiä, joka ei muuten varmana olisi minulle kevyt eikä mukava, kun jäätyisin puolimatkassa satulaan.

Kun Indi kiukutteli minulle sillä aikaa, kun kuivasin ja harjasin sitä, suihkunraikas Jesse tuli ovesta ja haki käytävällä odottavan Moonan. Ihmettelin, viirasiko hänellä kenties mahdollisesti päästä, kun hän tahtoi suihkun jälkeen ja vieläpä vapaailtana mennä kastumaan ulos hevosenhajuun, mutta Jesse oli sitä mieltä, että hän lihoisi muuten, koska oli lipittänyt omenalimsaa sohvalla tunnin. Sanoin, että menisi nyt sitten ja lujaa, jottei jäätyisi, ja käskisi Tylerin tulla hakemaan ja laittamaan Evelynin.

Koska pelkäsin ihan oikeasti jäätyväni hevosen selässä, jätin satulan suosiolla koukkuunsa ja laitoinkin Indille suitsien kaveriksi pölyisen terapiavyön, jota taisi viimeksi käyttää joku, eli siis todennäköisesti minä, suunnilleen yli vuosi sitten Mayalla. Telineestä otin raipan, ja kun olin pihalla painanut kypäränkin päähäni, hyppäsin maasta käsivoimieni avustuksella Indin selkään. Jes, vuosi bodausta ja nyt se vihdoin onnistui ensimmäisen kerran! Eikä näkemässä ollut kuin Anssi-poni, joka katsoi minua myrkyllisesti aidanraosta.

Ja sitten mentiin. Indi kiihdytti, ja vaikka sen villit varsavuodet olivatkin kaukana takana, edelleen tuntui kuin olisi ratsastanut kolmivuotiaalla idiootilla, joka ei tiedä, mitä tarkoittaa seis. Kyllästyin pidättämään nätisti, kun tamma ei kerran käyntiin siirtynyt, joten otin terapiavyöstä kiinni äkkiliikkeiden varalta ja napautin tammaa ryntäille raipalla. Niin ei olisi tietenkään saanut tehdä, näyttää ratsulle raippaa saatiko käyttää sitä väärin, mutta typerät luovat ratkaisunihan tunnetaan. Joka tapauksessa Indi nytkähti kummallisesti ja otti muutaman käyntiaskeleen ennen kuin kiihdytti taas. Pökkäsin sitä kaulaan raipalla, ihan vain vähän koskin, ja jo oli koni paitsi hidastanut, myös pysähtynyt kokonaan ja ottanut kolme askelta taaksepäin. Sen jälkeen menimme käyntiä. Ja komeasti.

Kun hiekkatie päättyi ja alkoi niin pieni polku, ettei siellä kulkenut kuin pyöräilijöitä ja kävelijöitä, me saimme hölkätä. Indi otti sivuaskeleita joka ikisen vesilätäkön kohdalla ja yritti kiihdyttää välillä omin päin, mutta meni itse asiassa yllättävän hyvin nyt, kun mitään vaikeaa ei siltä vaadittu. Tahdoin äkkiä takaisin sisätiloihin ja vaihtamaan edes kuivan paidan päälleni, joten annoin Indin ravata pitkään. Se oli hyvässä kunnossa hyvän hoidon ansiosta, eikä sitä ikäkään vielä aivan liikaa painanut, joten matka taittui rennosti.

Voitte arvata, kuinka kirosin, kun viimeiset sadepisarat tipahtelivat niskaani kääntyessäni tallille vievälle pihatielle. Nyt sitten piti sateen loppua. Indi älykkäänä tammana huomasi, että olin hermostunut ja pysähtyi kuopimaan etujalallaan. Yritin vääntää ratsua niin lähelle postilaatikkoa, että saisin kirjeet ja laskut noukittua kumartumalla toisen jalustimen varaan, mutta eipä tällä pollella oltukaan treenattu alkeellisimpiakaan trail- tai kärsivällisyysharjoituksia. Suunnittelin, että sellaiset harjoitukset ottaisinkin puheeksi heti seuraavana päivänä ruokapöydässä, kun kerran nuorisoa oli kuulemma taas tulossa talliin.

Ja sitten minä taas ajattelin sitä asiaa, jota en saanut ajatella. En edes huomannut, kuinka nätisti Indi pysähtyi lopulta postilaatikon viereen, kun mietin, kuinka kauas pois elämäni nainen, Maya-heppa muuttaisi. En edes yrittänyt ottaa postia laatikosta, vaan ratsastin eteenpäin muistellen, kuinka monta kertaa tuotakin temppua olin harjoitellut Mayalla vuosien varrella. Se oli ihan pikkutyttö, kun vei minua pitkin estekenttää vihaisena kuin ampiainen, kun ei saanutkaan mennä siihen suuntaan, johon halusi...

Indillä oli vieläkin sen verran energiaa, että päästin sen tarhaan harjattuani sen. Tämä energiahan ilmeni niin, että neidillä oli kovin paljon vaikeuksia seisoa paikoillaan ja antaa minun puhdistaa kavioitaan.

Tartuin seuraavaan hommaani, vaikka mielummin olisin vaikka syönyt mutaa Indin haasta. Talutin Mayan käytävälle, jotta voisin esitellä sen taas uusille ostajakandidaateille, jotka olisivat paikan päällä puolen tunnin sisällä. Maya oli iloisella tuulella ja hieroi paarmojensyömää päätään käsivarteeni, kun tavalliseen tapaan juttelin sille ja kutsuin sitä Maayataniksi. Oikein vihloi katsella, kuinka nätisti tamma antoi suitsia ja satuloida itsensä, kun ajattelin, millainen pässi se oli ensimmäisenä päivänä, kun sen näin. Olin aivan varma, että nyt sille löytyisi uusi koti, kun se käyttäytyikin niin hienosti tänään. Ajattelin, että ostaisin sen sitten itselleni vanhoilla päivilläni takapihalle seurahevoseksi, kun se olisi jo eläkkeellä ja minä rahakas tyyppi...

Ja niin saapui paikalle uusi iskä, jonka käsipuolessa roikkui tottumaani tapaan jännittynyt 15-kesäinen tyttökulta, joka etsiskeli ensimmäistä omaa heppaansa. Vaikka tiesin, että juuri tytöntylleröt kohtelivat aina hevosiaan parhaiten, olisin mieluiten kääntynyt kannoillani ja vienyt Mayan takaisin talliin. Sääkin alkoi olla niin ihana, että oikein raivostutti.

"Sehän on paljo ihanampi oikeesti kun kuvissa!" tyttö ihasteli. Hymyilin jähmeästi ja ihan tahtomattani. Edellinen neiti, joka kävi isänsä kanssa katsomassa Mayaa, oli sitä mieltä, että hevonen näyttää vähän rimpulalta ja huonokuntoiselta.
"Se on koko alueen hienoin tamma", väitin, ja tarkoitin sitä. Esittelin itseni ja Mayan, mutta koska näin nican harppovan lähemmäs, jätin myyntipuheet ja koeratsastushömpötykset hänelle. En voinut pysäyttää itseäni, vaan minun oli pakko mulkaista rumasti pomoani pois lähtiessäni, vaikka tiesin kyllä, että Mayan laittaminen myyntiin ei ollut mikään juoni minua vastaan.

Suutuspäissäni ryhdyin harjaamaan Amoria, mutta kuten arvata saattaa, herkkänä hevosena se vain hermostui, koska minäkin olin vihainen. Suvin kävi ilmeisesti sääli joko hevosta tai minua, koska hän patisti minut tekemään äkkiä jotain, jossa en olisi yhdenkään elävän olennon lähellä.

Päädyin haahuilemaan ratsastuskentän ympärille ja katselemaan tuikean näköisenä, kun iskän tyttö ratsasti minun Mayallani varovaisesti rinkiä jokaisessa askellajissa. Työvuoroa oli jäljellä ainakin tunti, mutta kukaan ei tullut käskemään minua talikon varteen tai satulaan. Nostin siis toisen jalkani aidan alimmalle lankulle ja nojasin kyynärpäilläni ylimpään.

Ehti kulua puolituntinen, kun tyttö liukui alas satulasta Mayan kylkeä pitkin. Hän vaihtoi nican kanssa muutaman sanan ennen kuin pomo viittoi minut ottamaan hevosen ja lähti itse saattelemaan ihmisiä parkkipaikan suuntaan - tai toimistoon tekemään heti paperihommia valmiiksi, mistäs minä tiesin.

Otin ohjat, nostin ne Mayan pään ylitse ja pudotin maahan roikkumaan. Tamma seisoi paikallaan, ja vaikka se ei mikään idiootti ollutkaan, oli sillä kestänyt kokonaisen kuukauden ymmärtää, mitä maahansidonta tarkoitti. Avasin satulavyön ja kannoin satulan aidalle odottamaan. Sitten talutin hevosen vielä vähän lähemmäs aitaa ja kiipesin sen selkään.

Ja niin kaikki oli normaalia, ihan niin kuin minä tahansa sunnuntai-iltana. Minä leikkisin Mayan kanssa kentällä, ja leikkimällä se oppisi uutta niin kuin pikkuvarsakin oppii. Se, toisin kuin Indi, osasi odottaa, kun kaivoin postia laatikosta, pystyi peruuttamaan tasaisen pyöreän voltin, osasi trailista tutun porttitempun, ja seuraavaksi olisin opettanut sen vaikka kumartamaan, ellen olisi mitään mukamas-hyödyllistä enää keksinyt.

Me vain kävelimme hetken ennen kuin ohjasin Mayan portille. Otin toisella kädelläni tukevan otteen sen harjasta ja keplottelin portin auki. Ylinkin lankku oli niin matalalla, etten saanut työnnettyä sitä kädellä ilman satulan tuomaa tukea, joten jouduin kääntämään hevosta ja työntämään porttia varpaillani samalla kun Maya käveli avautuvasta portista varovasti ulospäin. Sitten käännös ja portin työntäminen takaisin... Ei se olisi ollut vaikea temppu yhdellekään hevoselle tai ratsastajalle, mutta harvalla riitti kärsivällisyyttä opettaa ratsua kuuntelemaan apuja niin pikkutarkasti ja liikkumaan juuri oikein. Varsinkaan kun sellaisia taitoja ei tarvittu oikeassa elämässä, ei kouluratsastuksessa, ei maastopoluilla eikä missään muuallakaan. Maya vain tuntui tasaantuneen kovasti, kun ymmärsin antaa sille älyllisiä haasteita enemmän. Ainakin silloin, kun sillä oli hyvä päivä.

Ratsastin jalkaisin liikkuvaa nicaa vastaan ja pysäytin Mayan.
"No?" kysyin heti.
"Mitä no?"
"Miten kävi?"
"Ei ne sitä ota. Hyvinhän se nyt meni, mutta Maya sais kuukauden päästä raivarin, jos sitä käsiteltäis niin ku se olis lasia. Että lepo vaan, sotilas. Mä en käsitä, mitä mä sen kanssa teen..."
"Myy Tylerille, sehän aina haluais Mayan", ehdotin, vaikka en pitänytkään ajatuksesta.
"Se haluaa jonkun nuoren..."
"Myy mulle."
"Millä rahalla sä sitä ylläpitäisit ja missä?"

En sanonut mitään, koska tottahan se oli, että upotin niin paljon rahaa aina itseeni ja varsinkin Shermaniin, että hevosen omistaminen onnistuisi minulta suunnilleen kuudensadan vuoden kuluttua... Ratsastin vain vielä vähän matkaa kohti tallia ja laskeuduin hevosen selästä.

Maya jäi karsinaan iltarehujaan odottamaan, ja ennen kuin minä ryhdyin sekoittamaan niitä, hain kentän laidalta tamman satulan.

Kun olin tallilla töissä ensimmäisiä kuukausia, teippasin rehukämpän seinään lapun, jossa oli jonkinlainen ruokintataulukko. Tuntui, etten koskaan oppisi ulkoa, mitä kukin tarvitsi, mutta pikkuhiljaa ei enää tarvinnut luntata. Hevosia tuli ja meni, ja aikaa myöten likaantuneessa, edelleen seinässä joten kuten roikkuvassa lapussa ei ollut läheskään kaikkien nykyisten hevosten nimiä. Siinä ei ollut edes Anssia. Kiinnitin siihen lappuun huomiota taas, ensimmäistä kertaa suunnilleen vuoteen, ja otin sen vihdoin alas ja rypistin taskuuni sekoitettuani iltaruuat jokaiselle hevoselle sankoihin, joista jokaisessa luki yhden hepan nimi. Kun lähdin raahaamaan oikeaa määrää heinää ja ulkona ykköspihatossa asuvien hevosten nimellä varustettuja sankoja ruosteisilla maitokärryillä pihatolle päin, minua ärsytti suunnattomasti ajatella jotain typerää nuorta luutakapuolista ratsunkuvatusta, jonka nimen vaihtaisin Mayan nimen tilalle sankoon ihan lähiaikoina.

Anssi sentään jää. Ruokin hevoset samalla kun bongasin Tylerin kulkevan ruokkimaan hevosia muille pihatoille. Teki mieli luikkia tiehensä ja jättää loput hommat muille, mutta palasin kuitenkin talliin tekemään sen ajan työvuorostani, joka oli mennyt ohitse roikkuessani kentän aidassa kiinni vähän aikaisemmin. Ajattelin, että ottaisin heti huomenna asiakseni viedä jonkun nuorista ratsuista ulos ja opettaa sille jotain alkeellista ja elämää suuresti helpottavaa. Esimerkiksi seisomaan paikallaan, kun käsketään. Harva hevonen muuten osaa sellaisen tempun. Turhaa minä sitä muille toitottaisin kaffipöydässä, kun kerran siitä olisi kaikille pelkkää etua.

Onneksi oli sunnuntai. Sunnuntai tarkoitti sitä, että saisin mennä varhain nukkumaan hevoslehteni kanssa ja leikata siitä viikon ympäriinsä pyörineestä lehdestä taas yhden muiden kanssa identtisen Mayan myynti-ilmoituksen talteen. Sunnuntai oli leppoisa päivä.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty To Elo 04, 2011 2:10 pm

3 viikon lomailut takana, tai no lomailut ja lomailut.. lähinnä 15 kesäisiä vahtiessa meni 2 ensimmäistä viikkoa ja toinen tallilla hevosia liikutellessa. Josko sitä nyt saisi vähän hengähtää..

Eli siis vastaaminen tähän tarinaan on jäänyt vähän vaiheeseen, kun en ole kerennyt koneella olla. Kännykällä en edes ajatellut raapustavani mitään sen pidempää tekstiä, kuin topan upitteluja ht.nettiin

Lueskelin tämän kyllä jo melkein silloin heti kun se tänne ilmesty ja tämä oli ehdottomasti taas päivän piristys silloin. Kiva oli yläkerran sohvilla istuskella nenä kiinni puhelimen näytössä ja tihrustaa sitä pikkutekstiä, kun ei jaksa aina kelata näyttöä sivusuunnassa ^^ Muut 20 sitten ympärillä yrittää jutella jotain ja ihmettelee, että mitä se nyt tekee kun tuijottaa vaan kännykkää ja ynähtää väliin jotain vastaukseksi.

Pahoittelut muuten siitä, että Indin kerkesin just kuoppaan laittaa, sovitaan että tämä oli ajalta ennen Indin kuoppaamista.

Mutta Maya juttu siis, ehkäpä Reita pääsee vielä nican kanssa jonkin sortin sopimukseen alennetusta hinnasta, jotta tallipojalla on varaa ostaa se.. ja ylläpitää sitä. Mutta jos Reita antais sen vaikka omistuksessaan yhden varsan ajaksi vuokralle ML:lle, niin se voisi olla osa sopimusta..
Tai ehkä nica heltyy, kun Reita haahuilee ympäri tallia vailla mitään järkevää tekemistä suremassa Mayatsun perään tai murjottaen omassa huoneessaan ja leikkemässä lehtien Maya-ilmoituksia sydänrasiaan, joka pursuu yli paperinpalasten määrästä. Hmm..

Kaksi uutta konimusta yritän sujauttaa joihinkin karsinoihin. Ovat vähän rasavillejä, ainakin näin alkuun, mutta oikein mainioita hyppääjiä. Sepistä etenkin odotan jotain suurta.

Edelleen, rakastan sun tarinoitas :)) Saa hyvälle mielelle (vaikka nyt tämä olikin vähän haikea), ja ne on kertakaikkiaan niin hyviä, että kaikkien pitäis lukea näitä. Ne ei tiedä mitä ne missaa.
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Ma Elo 08, 2011 3:30 pm

11: tarina kissatytöistä ja tappajalesboista

"Hei, älä nyt suutu!"

Käveli pois noin vain, ei katsonut taakseen, pyörähti keittiön ovesta takaisin olohuoneeseen ja istui sohvalle mököttämään minulle. Naiset. Tosi tyypillistä. Tutkin Shermanin eläinlääkärilaskua enkä edes vilkaissut olohuoneen suuntaan. Murjottakoon siellä, kerran oli itse niin erinomainen aina kaikessa, ettei sietänyt muiden tekemiä virheitä.

nica lipui ovesta sisään ratsastuskypärä vielä päässään ja otti laskun kädestäni.
"Jaaha, jaaha", hän tuumasi, ja vilkaisi ensin minua ennen kuin katsoi olohuoneen suuntaan. "Mitä toi murjottaa?"
Kohautin olkiani.
"Mitä sä teit sille?"
Katsoin ikkunasta ulos ja hymähdin jotain ennen kuin jumituin katsomaan vähän jo kellertäviä koivunhehtiä nojaten leukaani toiseen kämmeneeni.

"Sherman, mitä kävi, joo, oliko Reita ilkeä sulle, joo tuu tänne", nica leperteli murjottavalle kissalle.
"Eläinlääkäri sit kysyi miks sen nimi on Sherman", sanoin raukeasti.
"No? Miten niin?"
"Se on tyttökissa."

Seurasi hetken järkyttynyt hiljaisuus. Pomo nosti muutenkin jo loukkaantunutta kissaa niskasta ja tarkasteli sitä käsivarrenmitan päästä silmät selällään. Sitten hän pudotti kissan sohvalle ja juoksi kännykkäänsä kohti ilmoittaen, että nyt on loistava aika viedä Sherman leikattavaksi, eikö niin, eikö niin.

"Ihan turha unelma. Sillä on vauvoja vattassa", valaisin.
"MITÄ!"
"Joo joo, lääkäri sano et noin kuus kappaletta."
"MI-TÄ!!"
"Ei vaiskaa. Sillä on jo aika leikkaukseen."

nica näytti vähän sinertävältä. Ei varmaan toipuisi ikinä järkytyksen tuomasta hapenpuutteesta. Hän osoitti tärisevällä sormellaan ovea ja kertoi, että tuo kissa ei saisi mennä siitä enää yhtäkään kertaa ilman valjaita ennen kuin se olisi leikattu. Olin vahvasti sitä mieltä, että kissojen ulkoiluttaminen valjaissa on akkojen ja homppeleiden puuhaa, ja nica ilmoitti, että Shermanin ulkoilut olisivat sitten ulkoiltu leikkausta edeltävän elämän osalta. Hän ei kuulemma kissanpentuja vaivoikseen ottaisi, eikä malttaisi niitä tappaakaan, ja jos hän ottaisi, hän ei malttaisi enää luopua niistä, eikä hänellä ollut aikomustakaan ottaa kuutta kissaa lisää, ja niin edespäin.

"Mitä sä muuten teit sille että se murjottaa?" nica vielä kysyi.
"Mä en jaksanu odottaa sen temppuilun loppumista kuljetuskorin kans vaan nostin koko korin pystyyn ja upotin sen sinne."
"Aijjaha. Ihme että se siitä suuttuu. Kun sehän on jo tapa. Mitä jos sä menisit johonkin aggressiotutkimuksiin?"
"Mitä jos sä välillä pakkaisit Shermanin?"
"Se on sun. Mä sanoin etten mä osallistu millään muotoa sen hoitoon. Se riittää että mä joudun joka toinen kuukausi ostamaan sille uudet verhot liaanina käytettäväksi."
"Voinks mä ottaa koiran?"
"Voit jos muutat pois täältä eka."

Kun minuutin kuluttua olin tallissa ja suunnistin Miisaa kohti rehukämpän oven editse kävellen, näin Jessen ja Petran kuhertelemassa. Hetkinen. Pysähdyin kesken askeleen, horjahdin ja pakitin ovelle. Jesse näytti harmistuneelta ja nojaili selällään seinää, kun Petra mumisi hiljaisella äänellä ja roikotti jotain epäilyttävästi hevosen haljenneelta kumibootsilta näyttävää hänen edessään. Hiipparoin iloisena tieheni. Tulkintani mukaan Jesse oli tuhonnut joko yleistä omaisuutta tai Petran omaisuutta, mikä taas tarkoitti, että saisin rentoutuneena katsella, kuinka Jesse pian luikkisi korvat luimussa kantelemaan minulle tai Samille, että häntä oli kiusattu. Vaikka enhän minä mitään asian eteen tekisi. Tietenkään.

Ehdin ottaa Miisan aitauksesta ja taluttaa sen talliin hitaasti ja vauvamaisen temppuilun takia useasti matkalla pysähtyen ennen kuin Jesse tuli. Hän pysähtyi käytävälle kiinni sidotun hevosen eteen, rapsutti sitä poskesta ja huokaisi syvään.

Harjasin tammaa toiselta puolelta, ja Jesse otti käteensä toisen harjan ja ryhtyi myös töihin. Ensin kaula, sitten lavat, selkä, vatsa. Takapuolen kohdassa satuin vilkaisemaan Jesseä ja hän päätti, että nyt on loistava aika avata suunsa.

"Missä sä olit viikonloppuna?" hän kysyi. Yllätyin lievästi.
"Bileissä", tokaisin ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun.
"Kenen kanssa?"
"Yksien vaan. Näithän sä mut siellä, mä näin kun sä kuljit siellä kaula pitkällä", huomautin ensimmäistä kaviota puhdistaen.

Hiljaisuus. Toinen kavio. Hiljaisuus. Kolmas kavio. Miisan pärskähdys. Hiljaisuus. Viimeinen kavio.

"No Maija pyysi mua, mitä sä sitä kitajat, etkös sä hylänny sen Maijan noin kolme kuukautta sitte jo ihan ilman syytä, arvaa vaan huolisko se sua kuitenkaan, enkä mä sitä muutenkaa vaimokseni pyydä", latelin, kun Miisan jokainen kavio oli puhdistettu.
"En mä sitä tarkottanu."
"Mitäs sitte?"
"Se on ihan lesbo oikeasti, kohta se etsii naisen eikä se sua tarvi", Jesse ilmoitti enkelimäisen näköisenä.
"Mitä sä ny taas kuvittelet?"

Seurasi luento siitä, miten lesbon tunnistaa. Kuulemma kaikilla sellaisilla on lyhyt ruskea tukka, melkein niin kuin irokeesi mutta ei ihan, vaan nimen omaan lyhyt tukka, joka on päältä ja edestä vähän pidempi. Ja vaatteina on aina huppari, ja sitten on aina farkut tai plösöt housut tai jotkut urheiluvaatteet. Kyllä, näin on. Ja sitten lesbot harrastavat kitaransoittoa, särkevät meidän miesten sydämiä, niillä on isompi nenä kuin heterotytöillä, ne eivät meikkaa, ne ovat vähintään 174cm pitkiä ja urheilullisia, aina laihoja ja petollisen kauniita. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Ai niin, ja kaikkein tärkeintä on varoa lesboja, varsinkin niitä, jotka eivät ole vielä kertoneet kansalle olevansa sellaisia.

Kun se pitkä selitys loppui, näytin ihan sarjakuvaukkelilta, koska suuni oli loksahtanut melkein lattianrajaan asti auki ja silmät pulpahtaneet melkein irti päästä puhetulvan seurauksena ja hiuksia varisi lattialle silkasta stressistä. Jesse taas näytti tietäväiseltä ja oli olevinaan jotenkin pollea, kun oli juuri pelastanut minut tappajalesbon kynsistä, vai miten se nyt menikään.

"Tä?" Se oli ensimmäinen asia, jonka sain suustani.
"Niin niin, että kun Maijalla on semmonen tukka ja sitten ne vaat-"
"Mitä helvettiä sä taas selität?"

Seuraavaksi puhuin minä ihan yhtä pitkään kuin Jesse. Otin Miisankin irti ja kävelimme sen ja Jessen kentän suuntaan kun puhuin. Stoori alkoi siitä, että numero yksi, en todellakaan seurustellut Maijan kanssa, numero kaksi, minua ei kiinnostanut, oliko sillä nainen vai ei, oliko nyt vai joskus, numero kolme, vaikka se Maija olisikin hetero, mikä on siis ihan sama, ei se minuun tyytyisi, koska minä olen ihan vain tällainen tavallinen, ja numero neljä, Jessen olisi hyvä pitää nokkansa kiinni ja etsiä itse itselleen naisen ennen kuin Maija veisi kaikki. Koska, numero viisi, kyllähän kaikki Maijan mielummin ottaisivat kuin Jessen, kysyisi vaikka Suvilta.

Jesse tuli mukaan aitaukseen, kun juoksutin Miisaa kevyesti kaikissa askellajeissa irti ja liinassa, molempiin suuntiin. Kaikki sujui niin helposti, että työ vaati täyttä sataprosenttista, jakamatonta huomiota vain hetkittäin, joten jutustelu Jessen kanssa onnistui mainiosti.

"Kaks viikkoa niin sä itket täällä kun se jätti sut", Jesse löi vetoa.
"Me ei seurustella."
"Luuleksä tosissas että se menee sun kans naimisiin joskus?"
"Me ei vieläkään seurustella."
"Vitsi tulis kauniita lapsia kyllä. Kunhan ne olis sen näkösiä."
"Me ei hankita lapsia."
"Mut mieti jos jollain oliski vaikka sun nenä. Se pitäs hukuttaa tai jotain..."
"Mites sun naisjutut voi?"
"Kutsu se joskus tänne niin mä voin todistaa että se hakee vähä toisenlaista seuraa..."
"Ei ainakaa sun seuraas..."
"Jos mä en olis jättäny sitä, ties mitä olis voinu -"
"Jesse kun se rääkyi yli kuukauden, ei se olis tehny niin jos sulla ei olis ollu mitään väliä sille, mutta sähän oot niiiiiin paha ihminen että sä voit vaan tehdä sellasta aina ja kaikille, mikä sua vaivaa hä?"

Jesse sulki suunsa ja pällisteli minua hetken, ja otti sitten liinan ja piiskan käsistäni.
"Anteeksi vaan, se oli seuraavana iltana bileissä eron jälkeen ja se rääkyi silmät päästänsä tasan siks että sä tulisit ja poimisit sen ja se sais kostaa sulle sen mitä mä tein ja niin edelleen", Jesse oikaisi ja käski Miisan käynnistä nopeatempoiseen raviin.
"Anteeksi vaan, seuraavana päivänä oli sen synttärit eikä se niistä bileistä voinu luistaa", sanoin. Nyppäsin liinan takaisin ja annoin Miisan hiljentää käyntiin ja vaihtaa suuntaa.

Jesse kohautti olkiaan.
"Mä luin Facebookista että se seurustelee", hän kertoi totisen näköisenä.
"Kiva kun kerrot ja varottelet", mumisin rauhalliseen sävyyn, "mutta mä tiedän jo."
"Ai Facebookista?"
"Ei sieltä vaan ihan livenä juttelin sen kanssa katsos bileissä."

Jesse lähti. Sanoi menevänsä ratsastamaan, mutta tiesin kyllä, että hän etsisi käsiinsä Suvin. Ja Suvi tekstailisi ympäri kylää linja kuumana niin kauan että saisi Maijan kiinni, koska Jesse kertoisi niin mainion juorun minusta ja Maijasta. Mutta siinäpä lapsille puuhaa. Olin loistotuulella, ja oikeastaan oli aika siistiä, että Jesse vaivautui varoittamaan, että Maija on hyvin vaarallinen. Itsehän Jesse siinä luulossa eli.

Seuraavat puolitoista tuntia Miisan jälkeen vietin Sepin kanssa samanlaisissa juoksuttaen tehdyissä perusharjoituksissa. Ori oli vähän pahalla päällä, mutta suostui kuitenkin menemään kiltisti niin kauan, kun en stressannut sitä liikaa.

Päiväruokinnan Samin kanssa hoidettuani näin Tylerin hiipparoimassa pihassa, joten uskalsin lähteä sisälle. Tylerin työvuoro alkoi, joten minun loppui. Jesse oli kuitenkin keittiössä minua odottamassa jotenkin kohtalokkaan näköisenä.

"Mihinkä matka?" hän kysyi ja nojasi kyynärpäillään pöytää.
"Suihkuun?" vastasin kysyvästi.
"Ei kun illalla."
"Kyllä, menen Maijan luokse, mistä sait selville?"
"Suvi soitti jollekin Riikalle, joka soitti jollekin Sonjalle, joka soitti jollekin Alinalle, joka soitti ensin sille Siljalle joka asuu kiskan vieres ja sit Hanna-kaisalle, joka -"
"Ookoo. Lupaan olla varovainen, en harrasta seksiä vieraiden kanssa, äiti", nauroin.
"Keitäs muita tulee?"
"Ei ketään, mä vaan."
"SE ON SIT SELVÄ PELI", Jesse innostui, "älä suostu seurustelemaan sen kanssa!"
"...me siis ajateltiin kattoa elokuvaa vaan."
"Tyhmä! Kun tytöt sanoo että katotaan elokuvaa, ne tarkottaa, että aletaan seu-"
"Että katotaan elokuvaa. Piirrettyjä!"

En läpäissyt turvatarkastusta. Huomasin asian vasta tunnin kuluttua, kun olin jo käynyt suihkussa ja lähdössä sinne Maijan luokse. Jesse, joka mulkoili minua edelleen epäluuloisen näköisenä vihaisen Shermanin kanssa, oli pakannut hupparini taskuun kondomeita. Olin kuin en olisi huomannut, irvistin vain ovenraosta ja lähdin menemään. Tiesin, että huomenna koko porukka katsoisi minua tallissa viistoon.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty Pe Elo 19, 2011 3:17 pm

Meni taas vastaamisessa.. vuosisadan projekti tuli julkistuskuntoon ja valtava taakka putos harteilta. Uskallan tehdä jotain muutakin nyt

Mielenkiintoisin otsikko ikinä Heti kyllä tuli mieleen vaikka mitä (ihan vain otsikon takia), mutta oikeasti en kyllä todellaakaan voinut olla varma mihinkään arvauksiini. Ikinä ei nimittäin tiedä, että mistä se Reita nyt tarinoi tällä kertaa. Aina osaat yllättää. Tällä kertaa vielä todella hyvin.
Oikeestaan ihan mahtavaa, kun joku osaa otsikoida (ja uskaltaa otsikoida), meikän otsikot tulee lähinnä jostain tarinan sanonnasta tai jostain kappaleesta.. tai jonkun kirjan luvun nimestä.. vaihtelee paljonkin. Ei vaan aina oma pää raksuta, kun pitäis vielä kilometritarinan jälkeen keksiä sille otsikko. Ekakshan niitä otsikoita on hemmetin vaikea keksiä. Tai no, jokainen tyylillään

Lähinnä meinasin tässä tukehtua leipään, kun Sherman paljasti sukupuolensa. Mie ihan oikeasti oon kokoajan ajatellu sen poikakissaks! Ihan kokoajan :DD Ja nyt heität tälläsen yllärin. Voivoi, mihinkä tässä vielä joudutaan. Vanhan ihmisen sydän ei kestä.
Vaihtuuks sillä ees nimi, vai joutuu neitikisu kulkemaan pojan nimellä koko loppuikänsä? Shermania, Shermiaana..

Reitan ja Jessen nahistelut on mielenkiintosta luettavaa. Tätä ei olla nyt pitkään aikaan nähty, joten se on ihan tervetullutta piristystä Pojat on poikii..
Jesse paraskin seurusteluneuvoja.. sen suhteet kestää lähinnä muutaman päivän. Ainut asia mihin se jätkä pystyy kiintymään on hevoset.

Mites sen Mayan kanssa? Veikö nyt Maija Reitan sydämen vai onko siellä vielä tilaa Mayalle?
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty To Syys 08, 2011 2:29 pm

Jos sinä sen Mayan asiaa olet oikeasti pohtinut loppuun asti, tottahan minä sille teen sivut ja annan kodin vaikka heti viikonloppuna. Ei vain malta uskoa, että päästät aarteen käsistäsi.

***

12: Bean syntytarina

Sen nimi oli Bea, tai ainakin Jesse väitti niin. Toki olihan se Jesse väittänyt paljon muutakin, muunmuassa esitellyt aikanaan Sepin ja sanonut, että sen lempinimi on Pedo... Mutta Bea saattoi aivan hyvin olla Bea. Kun luin, että Bean oikea nimi oli Winterberry Solo, päätin, että kutsuisin sitä Terryksi, sanoivat muut mitä tahansa.

Siitä se sitten lähti. Nuori tamma, pian parivuotias vasta, seurasi minua narun päässä ottaen lyhyitä, järkyttävää määrää virtaa pursuilevia askelia. Vielä vauva oli melko pieni, mutta arvelin, että eiköhän siitä ihan hevosen korkuinen kasvaisi, vaikka minä toki näkisin ihan varmasti sen sään ylitse silloinkin, kun se olisi täysikasvuinen. Bea, tai siis Terryhän oli kuitenkin puoliverinen eikä mikään shirenjötikkä.

Ensimmäisenä päivänä, jonka tammavarsa tallilla vietti, sen ympärillä oli hirveä karuselli aamusta iltaan. Tottakai nica, Jesse, Sami ja kaikki muut taitavina hevosmiehinä huomasivat, että varsa tahtoi suojaa ja rauhaa, mutta ei sellaisessa tilanteessa aina hevosrakkainkaan ihminen ajattele eläimen parasta. Tämä pieni hevonenhan oli niin ihmeellinen, että sitä piti pällistellä joka ainoana hetkenä joka kulmasta. Sillä oli melkein tassunjäljen muotoinen kuvio leuassa, ja sen turpa oli sen näköinen kuin heppa olisi työntänyt sen jauhosäkkiin. Häntä vispasi kuin koiralla aina kun Terry vähänkään innostui, ja haaleanväriset silmät näyttivät koko ajan hämmästyneiltä ja hieman kosteilta. Pieni Terryksi ristimäni Bea oli juuri sitä tyyppiä, johon pikkutytöt rakastuivat. Näköjään viehätysvoima puri myös isompiin tyttöihin, nicaan ja Suviin, eikä kukaan meistä miehenpuolistakaan voinut vastustaa uutta varsaa.

Pikku hiljaa tamma sai kuitenkin kaipaamansa rauhan. Muutamien päivien kuluttua se oli jo niin arkipäiväinen osa tallin hevospoppoota ja pihamaisemaa, että ei siitä jaksettu kiinnostua. Nica tottakai näytti unelmoivan, millaista tällä hevosella olisi ratsastaa sitten joskus, ja kuinka upeasti niin älykäs hevonen menestyisi, ja kuinka komealta se näyttäisi sinivalkoisine ruusukkeineen. Samilla oli muita huolia, esimerkiksi se, että Tahvo kehitti itselleen sitkeän nuhan eikä olisi millään tahtonut että nimen omaan Sami toimii ponin hoivaajana. Jesse taas vei Tyleriä naisiin, koska minä olin kuulemma tyhmä ja laiska, ja Suvi oli ryhtynyt istumaan iltojaan hyvin usein Petran seurassa. Hevosenhoitajatkaan eivät kauaa jaksaneet ihastella yhtä ja samaa hevosta - olihan talli koko ajan täynnä järkyttävän hienoja ja kalliita ratsuja, jollaisia suurin osa heistä ei enää koskaan näkisi jos joskus jättäisivät tämän paikan.

Mutta minua se hevonen veti puoleensa ja vietin sen kanssa niin paljon aikaa, etten vapaina hetkinäni ratsastanut Anssillakaan kuin ehkä kahdesti viikossa. Tapasin istua Terryn haassa, ihan keskellä, vaikka maa olikin jo aika kylmä. Varsa näytti ensin tuimalta, kun tunkeuduin sen omalle alueelle, mutta kun päivät kuluivat, se ensin unohti minut kokonaan ja täysin rentouduttuaan kiinnostui minusta uudelleen. Siinä vaiheessa aloin tuoda harjoja mukanani hakaan ja harjasin jo valmiiksi puhdasta varsaa aina niinä hetkinä, kun se itse tahtoi pysyä paikallaan ja olla kunnolla. Välillä venyttelin sen selän, kylkien ja kaulan lihaksia porkkanaa apuna käyttäen, ja joutessani taivuttelin ja venyttelin sen vielä melko lihaksettomia jalkojakin.

Tapasin siivota hevosten hakoja noin kerran viikossa ja aina silloin, kun hevoset olivat jo sisällä ja poissa tieltä. Terryn hakaan minä kuitenkin työnsin kottikärryt keskellä päivää. Hevonen kulki mietteliäänä perässäni, koko ajan turpa kymmenen sentin päässä olkapäästäni, ja piti minua tiiviisti silmällä. Aloin nostaa ihan tavallisia asioita, kuten silat tai satulan varsan selkään siksi aikaa, kun siivosin, vaikka hevonen ei koskaan ajokoulutukseen menisi, ja vaikka ratsukoulutukseen oli aikaa vielä vaikka kuinka.

Eräänä iltapäivänä Terry oli onnistunut pääsemään aidoista ulos. Yksikään kohta aitauksesta ei ollut rikki, ja haan portti oli tukevasti kiinni. Jos tamma olisi ollut vanhempi, olisin ajatellut sen hypänneen korkean aidan ylitse - ainakin muutama tallin oreista olisi pystynyt sellaiseen loikkaan. Pieni ja vielä heikko varsa ei sellaiseen suoritukseen kuitenkaan ikinä ryhtyisi, joten otaksuin hevosen jotenkin ryömineen aidan alta niin kuin erään shetlanninponin sillä tallilla, jolla pikkulapsena kävin. Irti löntystelevän hevosen huomatessani kävelin kaikessa rauhassa sulkemaan portilla väylät autotielle ja maastopoluille, niin että tamma ei pääsisi muualle kuin tallipihaan ja talon pihaan. Pakoteiden tukkiminen osoittautui kuitenkin turhaksi, koska ilmeisesti tammalla oli vain ollut tylsää ja se halusikin tulla otetuksi kiinni. Jälkeenpäin sain tietenkin haukut nicalta, joka luuli minun päästäneen hevosen irti voidakseni harjoitella sen kanssa jotain järjenvastaista.

Niin se aika kului. Aitauksen alimman lankun alle lisättiin vielä yksi eikä tamma karannut enää. Ruinasin naapurista sille leluksi plösön koripallon ja raahasin hakaan vielä pari autonrengastakin. Niillä tamma jaksoi riehua noin viikon ennen kuin kyllästyi ja yritti taas pakoon, tällä kertaa aidan läpi. Keksin sille koko ajan uutta puuhaa, kauaa se ei jaksanut yhteen keskittyä. Välillä haassa oli muunmuassa matalia esteitä, Samin kumisaappaat, Sherman, kokonainen kaadettu pieni kuusi, neljä eri jalkapalloa, sorakasa, aidan ylimpään lankkuun teipattuja rahisevia muovipusseja ja Maija, jonka huijasin kylään sanomalla, että pelattaisiin jalkapalloa maneesissa, pihalla kun oli liian surkea sää. Kyllähän me pelasimmekin, mutta vasta illalla, ja käskimme lähitienoon pojat paitsi Tylerin mukaan. Sami oli maalivahti.

Terry alkoi kuitenkin tylsistyä myös sisällä. Se hakkasi seiniä, mölysi ja uhkaili, ellei jotain tapahtunut koko ajan sen ympärillä. Sami oli sitä mieltä, että tamma on idiootti. Minä kerroin, että tamma on itse asiassa poikkeuksellisen älykäs, ja koska se on jo ratkonut sellaiset arkipulmat, mitä muut hevoset pohtivat vielä eläkkeelläkin, se tarvitsi muuta virikettä. Nica käski ostaa Bealle rubikinkuution. Minä ostin Terrylle leijonanharjaskanin karsinaan ja vaihdoin pahvisen Bea-nimilaatan tilalle palkkarahoillani kaiverruttamani metallisen Terry-laatan. Suvi risti kanin Simbaksi ja Terry lopetti riehumisen kokonaan niin karsinassa kuin ulkonakin.

Niin kului muutama kuukausi elämää siltä ajalta ennen kuin Terry, tai Bea, miten vain, täytti kaksi vuotta.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  nica lähetetty To Syys 08, 2011 3:23 pm

Ihana tarina Tietyllä tavalla herkkä, ainakin minä vähän herkistelin sitä lukiessani. Johtuneeko sitten siitä, että tuli mieleen IRL varsat joita viime kesänä taluteltiin, harjailtiin ja hoideltiin muutenkin.
Todella kivasti kerrottu tarina hieman pidemmältä aikaväliltä. Taas uutta Reitaa.

Vähän jäi vaan epäilyttämään, että millä keinolla se Sami on raahattu jalkapalloa pelaamaan. I can't believe that. Uskomaton saavutus. Hallelujah.

Terry on loistava nimi! Et arvaa miten nimipää lyö tyhjää kun yrittää keksiä kutsumanimiä. Ehkäpä Bean nimeksi vaihtuisikin Terry. Tykkään siitä Sopivan erikoinen.. kun noita B:llä alkaviahan on jo Bali. T:llä ei kovin moni nimi ala. Hmm. sivujen osoitetta en kyllä vaihtele, mutta lisään kutsumanimiin Terryn. ^^
Oiskohan tässä nyt Reitan uusi projektihevonen? Ratsuksi opettamisessa on varmasti pientä haastetta, sillä tamma on tempperamenttinen, omapäinen ja menee yleensä sieltä missä aita on matalin tai missä on eniten yleisöä.
Alku on kuitenkin lupaava, jos se oppii kantamaan mm. satulaa selässään jo pienemmästä asti. Sitten olisi vielä lastaukset ja pesujen opettelut.. irtohypytystäkin voi raahata jossain vaiheessa kuvioihin. Varsojen kanssa on niiin paljon hommaa, mutta eihän meillä tällaista söpöliiniä ole tallissa pitkään aikaan ollutkaan.

No siis Maya on ollut mamman pikku enkeli, mutta kaikista muista trakehnereista olen jo luopunut..
Lisäksi Mayalla on pitkä suku ja kun tykkään käyttää hevosilla vain omia oreja niin muitten hevosista on todella vaikea löytää sopivaa oria joka miellyttäisi minua täysin.. ja tallissa on jo kasvamassa Mayasta ja Joonasta aivan UPEA varsa (ja tajusin muuten äsken, että Moonan kutsumanimi mätsää vanhempien kutsumanimeen), niin 1 pitkäsukuinen hevonen on mulle jo tarpeeks haasteellinen, koska suosin tällä hetkellä lyhytsukuisia hevosia. En tiedä mistä johtuu
Mutta siis kuvaa mä Mayalle etsiskelin ja jos se jäis talliin niin vaihtaisin sen kuvan piirretyks. Mutta toisaalta sit se ei olis enään Maya.. ainakaan miun mielestä.
Lisäksi Maya olis niiku melkein tekstejä vaille valmis laatiksiin. YLA:ssahan se on jo vieraillut.. Sijoituksiakin huimat 112 ja osaa ei ole laitettu edes sivuille. Tamma kaipaisi päästä nyt kisaamattomaan kotiin Ainakin esteiden osalta.
Ja tamma on ajalta 2008.. hui. On se miulla ollu tallissa jo 3 vuotta.
Mutta siis muille en sitä möisi, mutta tiedän että jos se siun mukaan lähtee, niin se saa hyvän kodin
avatar
nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Reita lähetetty Su Kesä 17, 2012 1:32 am

13: Päivä jona Jesselle diagnosoitiin syöpä

Nostimme laukan ja annoimme mennä. Satoi niin paljon, että vesi lensi vaakasuorassa silmiimme ja sieraimiimme. Kavioista paiskautui suuria rapamääriä kylkiimme asti. Jännitys tuntui keuhkoissamme asti. Lihaksemme jännittyivät ja rentoutuivat tiheästi.

Viisisataa metriä meni niin nopeasti, että kun suoristin selkäni ja jalkani, nousin ylemmäs jalustimilla, tuntui jo kuin sitä ei olisi ollutkaan. Amor ravisteli vettä korvistaan ja ravasi rennosti loput raviradan ympärysmitasta, yli kaksi kolmasosaa. Taputin sitä kaulalle, istuin takaisin satulaan ja päästin jalkani roikkumaan orin kyljille ilman jalustimia.

Amor hidasti heti käyntiin kun sitä pyysin, ja käveli korvat pystyssä emäntänsä luokse.
"Joko leikkiminen riittää?" nica kysyi tallin molemmat raviponit taustavartijoinaan, Tyler ja Suvi pitämässä niitä ohjista kiinni.
"Tää oli vaan tällänen kertakokeilu", lupasin suunnilleen kuudennen kerran sinä päivänä.
"Joo ei täs muuta. Kun että se on jo aika vanha. Onhan sillekki hyvä juosta välillä keuhkot puhtaiksi mutta jos noilla nuoremmilla sitte jatkossa kiihdyttelisit. Vaikka kisatauoilla sitte. Tai ostat vihdoinki sen oman hevosen... Aikunen äijä..."

Mukamas marmatin itsekseni raviponipoppoon ohittaessani, mutta en oikeastaan ollut tosissani. Kun Amor käveli pitkin ohjin raviradalta tallin suuntaan, mietin miten hyvin asiat oikeastaan olivat. Tottahan oli täydellistä ratsastaa kaatosateessa t-paita selkään liimautuneena ja pieneen laukkaspurttiin varastettu Balin yleissatula minun ja Amorin välissä kotoisasti naristen, mutta en tarkoittanut sitä. Vaan koko elämääni. Ensinnäkin, olin ahnehtinut vastuulleni Terry-hevosen, puhunut itselleni osan Anan ratsastuksesta ja saanut pitää Anssia melkein kuin se olisi oma ponini. Ja toisekseen, vielä hevoselämän päälle, minua odottaa kämpässä terve ja iloinen, luojan kiitos nyt jo leikattu kissa, jossa ei ole muuta vikaa kuin se, ettei se koskaan kasvanut paljoakaan pentua suuremmaksi. Sokerina pohjalla tietenkin Maija... ...jonka kanssa elämä oli niin ruusuista, ettei mitään rajaa.

Tallin pihassa liu'uin alas Amorin selästä tahallani väärin päin. Eli nostamalla oikean jalkani sen kaulan ylitse eikä takapään ylitse. Oria se ei kiinnostunut. Olihan sekin ollut minun kanssani mitä oudoimmilla lenkeillä kahdesti viikossa siitä lähtien, kun siitä tuli Oikea Siitosori. Sitä poika kyllä hätkähti, kun kypärän riisuttuani pudistelin päätäni saadakseni sadeveden ulos nenästäni ja korvistani vuorostani minäkin. Ja minä nauroin.

Ennen kun kävin vaihtamassa kuivat vaatteet päälleni hoidin tietenkin hevosen kuntoon. Ja Amor kunnollisena, kilttinä hevosena oli nopea hoidettava. Sen kun hikiviilalla otti enimmät vedet pois, kuivasi pyyhkeellä kaulaa jottei ori vilustuisi, heitti loimen selkään ja puhdisti jalat ja kaviot.
"Mä muuten näin sun Embry-pojan kisoissa sillon viikonloppuna. Kävin taputtamassaki. Se on melkeen yhtä kova nimi kun sä olit siinä iässä", mumisin hevoselle. Se ei paljoa pojastaan piitannut, vaan meni karsinaansa elehtien huomiotaherättävän uhrautuvasti. Se olisi tahtonut ulos, mutta minä en tahtonut huutoja siitä että sairastutin huippuhevosen kastelemalla sitä liikaa.

Kun olin vaihtanut kuivat vaatteet ja kastellut nekin suunnilleen kolmessa sekunnissa taluttaessani Zanea maneesiin, saatoin aloittaa päivän ensimmäisen varsinaisen operaation. Minun olisi pitänyt harjoitella Zanen kanssa juoksutusta ja suitsimista ja sen sellaista, nyt kun se kaksivuotias jo oli, mutta iloinen Jesse saapui viivästyttämään työtäni. Hän istahti itsetyytyväisen näköisenä maahan maneesin reunaan, eikä katsomon puolelle niin kuin olisi pitänyt. Oli tunkenut leikkauksestaan ulos kasvaneet hiuksensa minun piponi sisään, ja taisi itse asiassa käyttää minun kenkiänikin.

"Suaki näkee", tervehdin jäyhästi.
"Tää on tää kilparatsastajan elämä kato. Mä näin mitä sä teit Amorille. Sitä on turha kastella. Ei se siitä enää kasva."
"Vitsin kilparatsastaja. Oot sitte vähä edustanu."
"Näitsä mut teeveestä?" Jesse kysyi silmät kiiluen.
"En tainnu. Ai niin, en mä kattonu edes."

Se oli oikea emävale. Jesse oli kerrankin päässyt suurempiin kilpailuihin, nican hevosilla tietysti, ja onnitunut olemaan loukkaantumatta ennen reissua tällä kertaa. Minä olin liimautunut television eteen koko päiväksi, etten olisi nukkunut Jessen luokan ohitse. Ja tietenkin olin iloinen, kun paras kaveri oli päässyt televisiossa näytettävän kokoiseen kilpailuun. Mutta vähän olin silti kateellinen. Minäkin olisin halunnut. Vaikka tiesin, että hevostaitoni olivatkin aivan erilaiset kuin Jessellä. Minä olin parhaimmillani kotona. Nuorten hevosten kanssa. Vanhojen hevosten kanssa. Valmennettavien kanssa. Kuntoa kohottavien kanssa. Koulutettavien, opetettavien hevosten kanssa. Rauhattomien, ongelman alkua kehittäneiden hevosten kanssa. Jesse se taas oli tyylikäs hevosmies, täydellinen valmiiden hevosten selkään ja Mêl Serenin kansikuvapojaksi. Ja minä se vain olisin halunnut meidän molempien kyvyt itselleni.

"Nica kertoi että sä istuit sohvalla ku olisit juurtunu siihen. Koko päivän. Vedit sipsiä hermostuksissas niin paljo että Atte ei jaksanu kantaa sua viikkoon", Jesse sanoi kuin itsekseen.
"Niin teinki. Arvaa ahdistuinko mä kun ne jotkut alko huhuilemaan että Miisan selässä oli joku juttu että ette olis voinukkaa hypätä", hymyilin.
"Joo siis, se oli vaan se lihassysteemijuttu. Meni ohi kun me venyteltiin sitä ja sit sillä kävi hieroja. Ne luuli että se oli revähtäny oikeen kunnolla."

Käännyin takaisin Zaneen päin ennen kuin se hermostui kunnolla. Kävelytin sitä kaikessa rauhassa yhden ringin kaviouralla ja roikutin suitsia ensin olkapäälläni ja sitten orin kaulalla. Kilistelin ja natisuttelin niitä oikein tarkoituksella, niin paljon kuin vauvaheppojen nahkapäällysteisiä harjoituskuolaimia nyt vain suitsissa saa kilisemään. Sitten pysähdyimme kentän keskelle. Irrotin riimunarun, sitten riimun ja yksinkertaisesti suitsin orin reippaasti ennen kuin väistin sivulle siltä varalta, että se ryhtyisi kiukuttelemaan oikein kunnolla. Eikä se kiukutellut. Käänteli korviaan vain vinhaan tahtiin ja räpläsi kuolaimia kielellään kuin viimeistä päivää. Kun se taas keskittyi vähän minuunkin eikä vain omaan suuhunsa, livautin riimun suitsien päälle, narun kiinni ja talutin hevosen Jessen luo.

"Mä en olis tehny sitä niin nopeesti! Se olis voinu tehdä mitä vaan jos olis menny paniikkiin!" Jesse kommentoi maasta takapuolensa päältä.
"Mutta mä tein. Tää on mun työ siksi, ettei mulla mee tässä kahta kuukautta. Sä ratsastat tällä sitten, kun kaikki tää kulissien takana tehtävä juttu on valmis."
"Ootsä katkera?"
"Vähä", myönsin ja jatkoin taluttelua.

Hevonen on siinä mielessä samanlainen kuin vaikkapa koira tai ihminen, että se järjestelee ajatuksiaan kävellessään. Ahdistunutta, umpikujassa olevaa ihmistä yleensä auttaa kävelylenkki. Ja lenkittämällä koirakin ratkaisee ongelmansa, olipa ongelma sitten taluttimeen totuttelu tai uuteen ihmis-laumanjohtajaan totuttelu. Zanekin räpelsi kuolaimiaan uskomattomalla vimmalla, kun seurasi minua, mutta vähitellen se sai ongelmansa ratkottua. Noin vain. Rinkiä kävelemällä. Kahden kierroksen jälkeen se enää imeskeli kuolaimiaan, ja minä pysähdyin riisumaan siltä suitset pois. Seuraavalla kerralla se tietäisi, mitä on odotettavissa ja jatkaisi aivan tyytyväisenä siitä mihin juuri äsken jäi.

"Jos teikäläisiä ei olis kulisseissa, meikäläiset ei vois kilpailla", tuumi Jesse. Pyörittelin silmiäni merkitsevästi Zanelle. Jessen äänensävystä pystyin helposti lukemaan, että hän kuvitteli minun olevan aivan murtunut, ja kyllästynyt kun en päässyt enemmän esille hevosten kanssa. Outo tyyppi. Olin vain hetken kateellinen.
"Jos teikäläisiä ei olis kisakentillä, meikäläisten työn hedelmät ei näkyis koskaan missään", vastasin.
"Jos teikäläiset lopettais, mei-" hän aloitti taas.
"Jos teikäläiset menis nyt töihinsä niin meikäläisetkin pääsis joskus vaihtamaan vapaalle", ehdotin. Ja niin Jesse luikki tiehensä ja minä talutin hieman poukkoilevan Zanen talliin.

Ja tallissa minua odotti Terry. Se puhalteli ilmaa sieraimistaan karsinassaan asuvan kanin päälle. Sitä selvästi tympäisi olla sisällä koko päivän, ja siksi se oli ryhtynyt kiusaamaan nukkuvaa pupuraukkaa.
"Hei hei hei hei", minä kielsin heti kun aivoni rekisteröivät pupunrääkkäyksen. Terry nosti päänsä ja vilkaisi minua arvostelevasti. Ohjasin sen riimusta ulos karsinasta ja käytävälle harjausta varten. Ja tammahan osoitti mieltään tömistelemällä oikein kunnolla, puskemalla minua selästä kovalla voimalla eteenpäin ja irvistämällä minulle päin naamaa. Latelin sille kolme kirosanaa ja kävelin itse sen ylitse. Eli marssin vain päin niin vakuuttavasti, että se väisti minua nöyränä käytävän reunaan.

Olinhan minä sen kanssa aikaa viettänyt niin kauan että se täytti viisi ja alkoi olla teräkunnossa. Mutta ei paljoa naamaria naurattanut nyt kun tamma alkoi seitsenvuotias olla, ja kun ennen kilpakausia sen treeni siirtyi aina nicalle, Jesselle tai Tylerille. Mutta luojan kiitos oli kesäpäivä, vaikkakin sateinen sellainen, mikä tarkoitti hevoselle lomaa kilpailuista ja minulle leppoisaa ratsastusta ennen kuin Terry alkaisi viettää päivänsä laitumella.

Niin minä hevosen vain harjasin ja satuloin, vaikka se yritti uhkailla minua oikein kunnolla. Niin kuin muitakin hevosia tänään, Terryä harmitti ihan mielettömästi, kun se ei ollut päässyt ulos. Satoi liian kovaa. Mutta koska maneesit ovat nössöille, varsoille ja homppeleille, me päätimme Terryn kanssa uhmata luonnonvoimia ja painua ulos.

Annoin tamman kävellä pitkällä ohjalla postilaatikoille asti, mutta sitten oli jo pakko ottaa se paremmin kontrolliin, koska se väisteli ihmeellisesti poukkoillen vesilätäköitä. Kävelimme märällä asvaltilla sen bussipysäkin ohitse, jolle minä linja-autosta laskeuduin ensimmäistä kertaa tallille silloin sata vuotta sitten tullessani. Käännyimme hiekkatielle siitä kohdasta, jossa oli kioski, josta minä ja Maya aikoinamme ostimme ratsastusretkellä jäätelöä. Ja minä ja Atte myös. Ravaamaan ryhdyimme kun asvalttinen autotie oli tarpeeksi kaukana. Ensin rennosti, lätäköiden väleistä typerästi pujotellen, ja sen jälkeen kunnolla ja reippaasti, luotisuoraan. Hölkkäsimme metsäpoluilla, ja oikaisimme muutamasta kohdasta pellon reunaa pitkin. Tamma rentoutui, eikä sitä näyttänyt häiritsevän kaulaa pitkin noruva sadevesi. Olihan päivä lämmin, hiostava melkein, vaikka satoikin.

Tallilla meitä oli vastassa järkyttynyt Jesse.
"KATSO!!" hän ulvoi ja näytti minulle yhteen puristettuja peukaloaan ja keskisormeaan. En käsittänyt, mitä minun olisi pitänyt nähdä, mutta onneksi Jesse valaisi saman tien: "MULTA LÄHTEE RIPSET PÄÄSTÄ!!!"
Jessen tuskanhuuto oli niin vertahyytävä, että Terry pukitti ja ryhtyi peruuttamaan. En päästänyt sitä karkaamaan kauemmas tästä pelon kohteesta, Jessestä, niin kuin en koskaan ollut päästänyt sitä karkaamaan kauemmas muistakaan kauhukuvista.
"Siis ihmisiltähän lähtee joskus ripsiä ja uusia tulee tilalle", sanoin hölmistyneenä.
"Joo. Mutta. NÄITÄ ON KOLME! KOLME!! Kolme kerrallaan, tää ei oo normaalia..."
"Miten sä ylipäätään huomasit ne? Oliks ne sun poskella jotenki klimpis vai?" kysyin etäisesti kiinnostuneena.
"Ei ku mä nyppäsin kato."

Seurasi hetken hiljaisuus jonka aikana laskeuduin satulasta ja talutin nyt jo rauhallisen ja rentoutuneen Terryn talliin suojaan sateelta.

"Kolme ripsikarvaa..." Jesse aloitti taas ulinansa ja tarjosi ripsiään uudelleen nähtäväkseni.
"Voi vitsit! Tottakai sulta lähtee ripset jos sä nyppäät!"
"Ei oo ennen lähteny. Ehkä yks kerrallaan on joskus lähteny..."
"Siis hetkinen. NYPITSÄ ripsiä. Siis RIPSIÄ?"
"Joo, sormilla. Aina välillä nyppään joskus."

"Mitä täälä tapahtuu?" kysyi Suvi, joka pelmahti ovesta sisään likomärkänä.
"Jesse nyppii ripsiä, siis RIPSIÄ", kantelin saman tien.
"Jjjjaa.. Ehkä teidän pitää selvittää tää keskenänne... Tän kokonen parisuhderiita kato... Mä voin ottaa Bean kyllä nii että..." Suvi sanoi epämääräisen näkösenä ja hapuili Terryn ohjat käsistäni.
"Vai parisuhde!" Jesse kimitti kahta oktaavia korkeammalta kuin yleensä, "mulla on varmaan syöpä ku mun ripset lähtee!"
"Normaalisti ihmiset nyppii hei kulmakarvoja", sanoin värittömästi silmät vieläkin pyöreinä.

Jesse otti jo muutaman askeleen kohti satulahuonetta, mutta pysähtyi sitten ripset ojossa.
"Nypitkö SÄ kulmakarvoja?" hän kysyi.
"Mulla olis muuten yykoot! Lopeta nauraminen! Sullekki tekis hyvää!"
"Hipsuvarvas", Jesse kommentoi.
"Ripsenrepijä-mielipuoli", vastasin saman tien.
"Mitkä on YK't?"
"Yhdistyneet Kulmakarvat"

Jostain syystä seurasin Jesseä satulahuoneeseen, vaikka oikeastaan olisin halunnut suihkuun kun kerran työvuoroni alkoi olla ohitse. Ja Jessellä oli vielä ainakin kaksi tuntia töitä, tuumin tyytyväisenä. Mutta Jesse suunnitteli vapauttavansa itsensä loppuillaksi, ja heti satulahuoneeseen päästyään hän heristi ripsikourallistaan pinteleitä käärivää nicaa kohti.

"Mitä nyt tällä kertaa?" pomo kysyi kyllästyneenä.
"Mulla on syöpä, mä haluan loppupäivän vapaata", Jesse ilmoitti.
"Mistähän sä syövän sait ja kuka totes?"
"SILTÄ LÄHTEE RIPSIÄ", kuiskasin painokkaasti silmät suurina.
"Syövän takia lähtee karvat pois päästä! Niinku ripset ja kulmakarvat ja tukka. Reita nyppii kulmakarvojaan. Mä haluan vapaapäivän", Jesse lateli.
"Ne lähtee sädehoidon takia lapsi rakas", nica sanoi, "mutta kyllähän sun nyt pitää karvanlähdön takia vapaapäivä saada hyvänen aika. Ties vaikka katkeis kynsi seuraavaksi."
"Ai oikeesti?" Jesse innostui.
"Ei todellakaan. Töihin heti! Etsi Sami! Reita tekee ruokaa!"

Olin jo ehtinyt asettaa vahingoniloisen virneen naamalleni, mutta ruuanlaittotuomio pyyhki sen nopeasti pois. Naama norsulla kipitin siis viettämään vapaailtaani kattiloiden ääreen. Eikä minua lohduttanut edes Jessen uudelleen orastava ripsipaniikki, tai hänen kaksi tekemätöntä työtuntiaan, kun ajattelin ruokapöydän ääressä sinä iltana käytävää ripsi- syöpä- ja kulmakarvakeskustelua.
avatar
Reita
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 64
Join date : 23.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://www.veritiara.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Reitan jorinoita (23: Jänishousu)

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa