Neljän nallen nalkutukset

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Kesä 11, 2010 10:28 pm

Nimi: Little Devil "Devil"
Rotu, skp: Quarter Horse, ori
Ikä: 18.10.2009, 5v
Omistaja: Odelie

Villi, arvaamaton, rohkea

Nimi: Brilliant Simon "Simo"
Rotu, skp: New Forest, ori
Ikä: 30.01.2009, 3,7v
Omistaja: Odelie

Jääräpäinen, energinen, vilkas.

Nimi: Renegade "Rene"
Rotu, skp: Paint Horse, ori
Ikä: 17.04.2008, 7v
Omistaja: Odelie

Itseppäinen, pikakiituri, viksu.

Nimi: Good Enough Is Good Enough xx "Alex"
Rotu, skp: Englannin täysiverinen, ruuna
Ikä: 20.08.2008, 10v
Omistaja: Rosie

Hupsu, hassu, maantiekiitäjä.


Viimeinen muokkaaja, Odelie pvm Pe Kesä 17, 2011 4:37 pm, muokattu 6 kertaa

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty La Kesä 12, 2010 1:10 pm

Muutto 12.06.10

Istuin autossa silmät ristissä ja kahvimuki kädessä. Autoa ajava serkkuni näytti taas vallan virkeältä, kun olisi nukkunut oikein mainiot unet. Olin kuitenkin stressannut koko yön Devilin kuljetusta, sillä oli ihme, jos sen sai traileriin, varsinkaan toisen hevosen kanssa. Kuitenkin nuorempi ja utelias Simo oli mennyt traileriin näkemättä mörköjä. Kuitenkin herrat tulivat severan toimeen, että sietivät toisiansa trailerissa. Devil oli jo kertaalleen paukuttanut seiniä ja protestoinut vankeuttaan. Pudistin päätäni väsyneenä ja silmäni meinasivat lupsua kiinni. Läpsäisin kuitenkin itseäni poskelle, nyt ei olisi aikaa nukkua. Serkkuni vilkuili minua huvittuneena. Olin saanut suostutella häntäkin vaikka kuinka kauan, ennenkuin hän suostui ottamaan Devilin kyytiinsä. En ymmärtänyt mitä maailmalla oli vastaan sitä suloista, öh.. murhaavaa ponia. ML alkoi olla jo lähellä, joten ajattelin Megiä, hän oli minulle maailman tärkein ihminen maailmassa, mutta en ollut kertonut tuovani hevosiani Mel Sereniin. Tiesin että tyttö yllättyisi pahan kerran. Käännyimme
ML:ään johtavalle tielle ja valmistauduin hyppäämään autosta. Kun vauhti hirjeni, Devil potkaisi kuuluvasti kaviolla seinään.
- Joo, saat ottaa sen hullun kaakkis pois trailerista ensin, serkkuni sanoi hieman äkäisenä.
- Ei mitään paniikkia, rauhoittelin miestä. Hyppäsin ulos autosta ja Nica oli meitä vastassa. Hän tervehti minua iloisesti.
- Taitaa olla tempperamenttinen kaveri? Nica kysäisi pirteänä.
- Jep, vastasin iloisesti hymyillen, vaikka todellisuudessa minua kauhistutti mitä tämä tulisi olemaan. Kun trailerin ovi avattiin, purin huultani. Devil yritti nousta pystyyn ja liikehti levottomana trailerissa. Se peruutti hurjalla vauhdilla ulos ja minä pidin henkeni edestä siitä kiinni. Kun ori pääsi vapauteen ja hirnahti lujaa. Sen sieraimet laajenivat, se haistoi uutta ilmaa. Kohotin kulmiani orille, mutta se ei huomannut minua, sillä ei ollut nyt aikaa. Käänsin katseeni ja huomasin Megin tuijottavan minua.
- Meg, hihkaisin ilosta. Tytöllä oli ällistynyt katse. Halasin häntä, suukotin poskelle, toiselle, nenälle, otsalle ja lopuksi huulille. Meg vetäytyi kauemmas.
- Yks huulikiiltoa, hän sanoi ja irvisti.
- Hyvä kun olet siinä, pidäppä Daviliä hetki niin saan ton lapsen tuolta, ennenkun parka saa sydänkohtauksen, sanoin iloisesti ja ojensin Devilin riimunnarun Megille. Meg katsoi järkyttyneenä mustaa oria joka luimisti uhkaavasti. Simo peruutti rauhallisesti ulos trailerista. Sekin haisteli uteliaana uutta ilmaa ja hörähteli varsamaisesti. Se hamusi Nican kättä ja maisteli naisen hiuksia. Nica naurahti lempeästi.
- Tää taitaakin olla vähän rauhallisempi persoona, hän sanoi. Hymyilin lempeästi ja taputin nuorukaista.
- Ööh.. Ode, mitä jos ottaisit tän sun komean mustan orin ennenkun joudun sen suuhun, Meg keskeytti herkän hetken. Voi luoja mikä hevonen..

- Tässä ois sitten Simolle paikka, Nica sanoi. Meg päästi nuoren orin karsinaan. Innokkaana Simo tutki karsinaa, se ei ollut yhtään niin hermostunut, kun minun käsissäni pyörivä Devil. Se katsoi karsinan ovea kun hirviötä. Sain orin kuitenkin talutettua karsinaan. Suljin karsinan oven nopeasti ja huokaisin. Tuo poni teettäisi minulle enemmän työtä kun osaisin kuvitellakkaan. Devil käveli karsinaasa ympäri. Se hirnahteli kimeästi ja potkaisi ovea. Meg katsoi Deviliä tutkiskelevasti.
- Aiotko tosiaan pärjätä sen kanssa? tyttö kysyi.
- Onhan mulla aina sut, hymyilin piinaavasti.
- Juu, en halua tulla syödyksi, Meg peruutti askeleen.
- Ei se sua syö, se on oikein naisten mies, naurahdin iloisesti. Samalla Sami ilmestyi talliin vihellellen. Mies kohotti kulmiaan, kun näki kolmen naisen seisovan keskellä tallin käytävää. Purin huultani kauhuissani, heti kun Devil huomaisi että talliin ilmestyi mies.. myöhäistä. Devil paiskautui raivokkaasti karsinan ovea vasten ja hörähti uhkaavasti. Sami ei hätkähtänykkään vaan tuijotti sekopäistä oria ihmeissään.
- Mä en sitten ainakaan lähde viemään tota ulos, hän ilmoitti. Naurahdin iloisesti, ehkä niin oli turvallisinta. Devil oli luonnonlahjakkuus ihmisten syömisessä.
- Kai se nyt täällä pysyy, vai tuleeko se oven läpi? Nica kysyi mietteliäänä.
- Ei se tuolta läpi tule, mutta jos sen antaa nyt jonkunaikaa asettua, niin kyllä se tosta rauhottuu, tuskin maltan odottaa kun se alottaa mykkäkoulunsa, huokaisin. Mistä olinkaan löytänyt tullaisen hirmun? Muistan kun lähitilalta soitettiin, että nyt lähtee tämä lupaava quarter ori lihoiksi. Olin mennyt paniikkiin, en ollut koskaan tavannut hevosta, mutta tiesin sen olevan hieno. Olin kiiruhtanut yöpuvussa tallille. He olivat vieneet minut oitis tapaamaan tuota, mahdotonta murhaaja ponia, ennenkuin teurastaja olisi tullut sen hakemaan. Olin rakastunut ensisilmäyksellä. Hevonen oli pikimusta, lihaksikas ja sen jääkylmän sininen herasilmä tuijotti minua tutkiskelevasti. Se oli kuopaissut maata ja pinkaissut sitten hurjaan pukkilaukkaan, mahdollisimman kauas ihmisistä. Se oli jo yli ratsastusiän, mutta kukaan ei ollut onnistunut sen selkään. Kuulemma joka riimun laittaminen päähän oli maailmanennätys. Se oli hetkessä päätetty, minä ostin hevosen mitään ajattelematta. Siitä lähti parin kuukauden tappelu. Minulla oli kavionjälki alaselässä ja puremia eripuolilla kehoa. Kuitenkin lopulta olin voittanut sen luottamuksen, se ei enään hyökännyt oikopäätä kiinni, vaan suojeli minua oravaltakin. Höpsö hevonen.
- Kahvia? Nica kysyi.
- Toki, hihkaisin kiitollisena.

Katselin kahvimuki kädessä nuorempaa hevostani. Se ei ollut raivoisa, saatika vaarallinen. Se oli peruskiltti, ehkä hieman epävarma nuorukainen. Tyttöjen päälle mies ei kuitenkaan ymmärtänyt mitään, joten olin kiitollinen. Varsa oli syntynyt ystävättäreni emälle ja oli oikopäätä päättänyt pitää suloisen orivarsan. Kuitenkin loppujen lopuksi lapsi päätyi minulle. Koulutus kaikki, oli ollut yhtä tuskaa, mutta tämän ponin koulutuksessa minulla oli ollut apuna, ystäväni, Megin rakas, Dean. Vaikka poika, tai no mies, oli vastustanut western painotusta, niin olin tehnyt päätökseni. Ori pystyi siihen niin sitä
se oli myös saanut tehdä.
- Ode, käydäänkö hakemassa vaikka hepojen kamoja autosta tai jotain, Meg ehdotti. Tyttö ei ollut koskenut juomaansa.
- Missä vaiheessa Danve tänne muutti? kysyin ihmeissäni.
- Eilen, Meg hymyili salaperäisesti.
- No, tämä tallihan alkaa täyttyä vanhoilla tutuilla, naurahdin iloisesti.
- Mmmm, Meg vastasi.Katsahdin autossa oleviin tarvikkeisiin. En ollut ennen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki Devilin tavarat olivat mustia, harjapakki, harja, suitset, satula, ainoastaan satulahuopa oli orin silmän värinen. Simon tavarat olivat kaikki vihreitä, mutta ratsastusvarusteet olivat ruskeat ja mustat. Pudistin päätäni omalle hölmöydelleni. Minulle tarkkaan osuvat värit näyttivät olevan pakkomielle. Myös Meg oli huomannut sen ja katsoi minua toruvasti. Nostin käteni ylös. Veimme tavarat paikalleen ja katselin niitä hetken. Nyt oltiin sitten virallisesti muutettu. Nyt saisin vihdoin mahdollisuuden jatkaa orien koulutusta tai ratsastusta. Saisin tilaa, olisi vihdoin aikaa, eikä apuakaan puuttunut. Minulla oli Meg, Deanin pakottaisin taas avuksi, ku hän löytäisi tiensä takaisin tänne Euroopasta.
- Onko sulla kyyti, vai haluatko, että mä vien sut himaan? kysyin Megiltä.
- Noh, mä oon jo hoidellu kyllä tytöt ja Elias pääsis hakemaan vasta parisen tunnin kuluttua, niin, juu kai, Meg vastasi.
- Käydään sitten samaten syömässä jossain, mulla on ollut sua niin ikävä, hymyilin iloisesti. Meg pudisti huvittuneena päätään. Voi tuota Odelieta, tyttö ajatteli.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty To Heinä 01, 2010 8:59 pm

Kisa aatteita 01.07.2010

- Onneksi olkoon poika, näin vielä kerran, halasin oriani. Kolmas sijoitus oli uskomatonta, ajatellen kilpailupäivää. Devil oli taistellut viimeiseen, ettei sitä oltaisi lastattu, joten oli joutunut käyttämään epämukavia kikkoja. Kisapaikalla ori oli hyökkinyt muiden orien niskaan ja ei ollut kuunnellut minua laisinkaan. Vasta kisakentällä Devil oli tajunnut tilanteen ja näyttänyt parastaan. Löin käteni otsaan. Heti kisakentältä tultua sama rumba oli alkanut ja jouduin lähettämään pirulaisen pois paikalta ennenkuin se olisi syönyt ihmisetkin elävältä. Kiitin vain luojaa, ettei kukaan tuttu ollut pienenomaisissa ensimmäissä kisoissamme. Meg olisi kuristanut hevosen, Eliakselta olisin saanut moitteet, sukulaisiltani kirouksen että mitäs hankin tuollaisen hevosen ja Deanilta nyrkistä nenääni. Joten säästyimpä moitteilta. Seurasin, kuinka musta ori ravasi laitumella edestakaisin ja pudisteli päätään. Kohotin kulmaani kun yhtäkkiä Devil luimisti korvansa. Se katsoi suoraan minuun ja sen silmissä paloi äkkiseltään puhdas raivo. Se pinkaisi suoraan laukkaan minua kohti, kunnes tajusin vilkaista taakseni. Elias?!
- Ei Devil, sanoin sille ja astuin hevosen ja miehen väliin. Devil kohotti päänsä ylös ja painoi jyrkän äkkipysähdyksen. Havahdin vähän taakseppäin ja orin turpa melkein kosketti nenääni.
- Painu häpeämään kohtaloasi, osoitin sormella pois päin. Devil nyökytti päätään kun sanoen, mutta äiti, mutta lähti sitten hitaasti kävelemään pois. Se mulkaisi varoittavasti Eliasta joka hieroi niskaansa.
- Kolmas sija tolta raivokkaalta mieheltä, ei yhtään hassumpaa, Elias vilkaisi Deviliä.
- Ekat kisat, siltä kannalta kyllä, nyökkäsin ja seurasin orin liikkeitä tarkkaavaisena. Kiedoin kädet ympärilleni.
- Käytöstapoja pitää vaan hioa, Elias vastasi nopeasti.
- Kuulit siis? kysyin ja tunsin hiukan punastuvani.
- Kukaan ei voi olla kuulematta, myönnetään, se on rasavilli tapaus, mutta et kyllä yksinkään selviä siitä, Elias sanoi mietiskelevän oloisena, ehkä hiukan poissaolevalta. Siristin silmiäni ja tarkkailin miestä, vihreissä silmissä ei ollut sitä samanlaista eloa kuin yleensä.
- Elias. Onko kaikki kunnossa? kysyin lopulta huolestuneena.
- On vain rankkaa aina näin aluksi, Elias totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän katsoi minua lempeästi, silmiin. Kirosin mielessäni, kun minua alkoi heikottamaan, mutta nyökkäsin sitten vakavasti. Minun oli päästävä moikkaamaan nuorukaistani, jonka olin kuullut hirnahtelevan jo muutaman kerran.

Rapsutin nyffin turpaa mietteliäänä. En ollut treenannut niin tarkalla aikataululla, minkä Dean oli lapselle suunnitellut. Dean ja Simo olivat luodut toisilleen. Simo rakastaa Deania yli kaiken ja aina nuoren miehen tavatessaan ja vaikka valmis myymään karvansa, kunhan saa huomiota. En ymmärtänyt Simon intoilua Deania kohtaan. Ehkä, olin tuntenut hänet ihan tarha iästä asti, mutta koskaan emme erityisemmin olleet sietäneet toisiamme. Kuitenkin monet nimittivät meitä parhaiksi ystävyksiksi tai vanhaksi aviopariksi.
- Pidänkö muka Deanista niin paljon, että vaikutamme vanhalta avioparilta? kysyin Simolta, joka nyökytti päätään.
-Mutta Dean.. Dean.. Dean on sellainen.. Dean, vastasin kauhistuneena ponille, joka olisi varmasti kohottanut kulmaansa jos olisi ymmärtänyt mitä puhuin. Niinpä niin, olihan se totta että Dean on minulle tärkeä ja rakas, mutta metriä lähemmäs en tilaa hänelle suo. Pujotin suitset Simolle ja tiputin ohjat maahan. ne tipahtivat kevyesti maahan ja Simo pärskähti malttamattomana.
- Kyllä kyllä poika, huokaisin. kaivoin esille pari harjaa ja aloin pyörittelemään pölyharjaa. Pian molemmat seisoimme mahtavan pölyvallin sisällä, eikä siellä meinannut nähdä minnekkään. Simo aivasti ja pudisti päätään kun toruen itseään. Taputin ori kaulaa ja astuin pölypilvestä pois. Yskäisin ja hetken seurasin, kuinka Meg naputti tarmokkaasti pohkeita kiinni Doloon, joka ei meinannut millään, ei niin millään jaksaa lähteä kävelemään. Naurahdin tamman käytökselle. Itseppäisiä ne kaikki. Käännyin takaisin Simon puoleen, joka liikehti jo levottomana, se maiskutti kuolaintaan ja katseli minua anovasti.
- Joojoo rakkaani, huokaisin ja nostin orin kavion. Simo havahti vähän eteenpäin, mutta sitten nuuhki takamustani kiinnostuneena.
- Miehet, murahdin hiljaa.
Nousin ylös ja suoristin selkäni. irvistin kun tunsin pientä vihelöintiä selässäni. Olin kai tulossa vanhaksi. Taputin melko kärsivällistä poniani kaulalle ja keräsin ohjat maasta. Jo silloin Simo liikahti innokkaasti eteenpäin. Nousin ketterästi sen paljaalle selälle. Siristin vielä silmiäni ja ohjasin nuorukaiseni kentän reunalle. Seurailin hetken Megin ja Dolon puuhia, mutta kouluväkerrykset eivät näyttäneet olevan kummallekkaan mieleen. Ainostaan Elias kentän reunalla seurasi mielenkiinnolla tytön ja hevosen harjoituksia.
- Liittyisitkö seurakseni metsäreissulle, oi keijukaiseni? kysyin Megiltä. Tyttö vilkaisi minua murhaavasti, mutta leppyi pian.
- Toki, hän vastasi nopeastija kannusti Dolon ulos kentältä. Elias katsoi meitä hölmistyneenä kun köpöttelimme metsälle päin. Ehkä Meg saisi hetken helpotusta veljensä alituisesta kyttäämisestä, mutta samalla ymmärsin Eliasta, Meg oli myös minulle kaikki kaikessa, enkä kestäisi jos tytölle sattuisi jotain. Tuijotin Simon niskaa ja rapsuttelin sitä. Ori nyökytti malttamattomana päätään ja tunsin kuinka allani kulki puhdas aikapommi.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty To Heinä 08, 2010 1:42 pm

Hölmöläisiä

- Onneksi olkoon kaunis lapseni, hihkaisin ja halasin nuorempaa oriani, jolta heinänkorret tipahtelivat suusta. Simo katsoi minua hölmistyneenä ja nyökytti päätään kuin ymmärtäen.
- Toinen sija ekoista kisoista, pistit paremmaksi kuin Devil, hiieeno poika, kikatin iloisesti.
- Kun Dean kuulee.., hiljenin ja huokaisin. Kun Dean kuulee hän olisi varmasti ylpeä Simosta. Poika oli edelleen Euroopassa ja aika senkun vain pitkittyi. Kouluratsastus puoli oli jäänyt vähemälle ja liikuntakin oli ollut hirmu epätasapainoista, joten tarhassa mässäily oli tuonut muutaman lisäkilon.
- Voi Simo, tulisipä Dean jo, tiedän että kaipaat häntä, naurahdin ja pörrötin orin harjaa. Lopulta ori kyllästyi seuraani ja lähti heinäkasalle syömään. Hetken katselin nuorukaista haltioitueena, kunnes taas valpastuin. Tänään oli Devilin vuoro päästä oikein kunnolla treenailemaan, kun se oli saanut viettää muutaman vapaapäivän. Devil mulkoili minua tarhassaan, se oli ilmiselvästi loukkaantunut koska olin unohtanut sen.
- Anna anteeksi poju, tiedän että vihaat elää ilman aktiviteetteja, huokaisin ja rapsutin orin turpaa. Devil pärskähti taakseppäin ja painoi korvansa luimuun. Häpesin orini edessä, kun se ilmiselvästi läksytti minua. En ollut ehtinyt kiireideni takia käydä muutamaan kertaan tallilla, joten Devilillä oli oikeus läksyttämiseen.
- Tänään vedetään sitten oikein kunnon treenit, että saadaan korvatuksi noita lomapäiviä, ehdotin hevoselle. Devil katseli minua edelleen epäluuloisesti, mutta lopulta taas tuli kosketusetäisyydelle.
- Hieno poika, hymähdin ja suukotin sen turpaa. Devil maiskautti suutaan, joten nyökkäsin ja heitin sille ohjat kaulalle. Ori valpastui heti ja epäluuloiset korvat pongahtivat pystyyn.
- Hölmö poika, pudistin huvittuneena päätäni. Pujotin suitset Devilin päähän ja tiputin sitten ohjat maahan. Ne tömähtivät kevyesti maahan ja kaivoin harjan esille. Devil mulkaisi harjaa varoittavasti ja otti muutaman askelleen pois päin minusta.
- Deviiil, inahdin anelevasti. Ori katsoi minua mutta otti aina sivuaskeleita kun liikahdinkin. Murahdin ja astuin reipaasti eteenpäin. Harja kosketti mustaa hevosta ja se sai sen jähmettymään.

- Okei, saat porkkanan, jos et lähe heti liikkeelle kun pääsen satulaan, yritin lahjoa oriani, mutta se seisoi edelleen jännittyneenä paikallaan ja odotti. Huokaisten nousin selkäänja heti istuttuani satulaan Devil lähti liikkeelle. Rentouduin ja istuin syvälle satulaan, nojasin taakse ja tasasin hengitykseni. Eiköhän tämä tästä. Hetken kuljin kentällä, mutta yhtäkkiä kiinnostukseni lopahti. Näin oli käynyt jo monet kerrat, liian monet. Minua ei kiinnostanut treenata länkkäriä tänäänkään, vaan avasin portion ja suuntasin maastoon. Hetken oli ymälläni, johtuiko se siitä, että epäonnistuin orin kanssa usein ja vihasin sitä, vai siitä että ori oli tuominnut minut taas. Uskoin että syyllinen olin kuitenkin tasan minä. Ohjasin Devilin maastotielle ja hevonen steppasi kärsimättömästi. En ajatellut, vaan annoin sen siirtyä hölkkään.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Ma Elo 09, 2010 2:34 pm

9.8.-10 // Askelia


Simo harppoi kuuliaisena eteenpäin kaula kaarella. Tänään Dean oli taas päässyt treenailemaan orini kanssa ja he huomattavasti sopivat erinomaisesti yhteen. Hikikoulutreeni näytti osuvan molempiin. Simo oli märkä ja tummunut, sen suu vaahtosi, mutta korvat pysyivät edeleen höröllä, kuuliaisena. Se rakasti Deania, se rakasti työskentelyä, tiesin että Dean rakasti myös ponia, se näkyi hänen silmistään. Upea pari. Simo kääntyi voltille kuin ajatuksen voimasta, se haki enemmän alas ja näytti niin upealta. Dean oli taas touhunnut sen kanssa vaikka kuinka paljon. Sen edistys alkoi näkyä jo hevosessa. Kisakalenteri oli saanut täytettä jo jonkunverran. Olihan hän saanut myös erinomaisia tuloksia. Joskus tuntui, se oli polte ja tuska kurkussani, että Simo kuuluisi Deanille, eikä minulle.
- No. Miltä näyttää? Dean kysyi kun ratsasti ohi.
- Upealta, se jaksaa aina miellyttää, hymyilin haikeasti. Dean pysäytti hevsen.
- Teidän mitä ajattelet Ode, älä edes kuvittele semmoista, poika sanoi varoittavasti ja katsoi minua syyllistävästi. Ei, tuo ilme.
- Ehkä siinä ei olisikaan mitään väärää, huokaisin ja katselin poniani.
- Sinä ja Simo kuulutte yhteen, se rakastaa sinua, sinä rakastat sitä, minä tiedän sen. Jostain syystä taas.., Dean henkäisi. - Se pitää minusta myös, paljon.
Simo pärskähti ja astui muutaman askeleen sivulle. Silläkin oli oma mielipiteensä asiasta. Se nautti kun me molemmat olimme läsnä, kuin vanhemmat. Pudistin ajatuksen pois päästäni. Se oli jopa minulle aivan liikaa. Pystyin hyvksymään, että hän piti Deania parhaana kaverinaan, mutta vanhemmuus, mikään mikä yhdistäisi minut parhaaseen ystävääni noin, ei. Poika virnisti ja napautti sitten pohkeet kiinni Simoon. Se siirtyi suoraan raviin ja työnsi taas innokkaasti jalkojaan eteenpäin. Se venytti askeliaa, ravisti päätään ja jatkoi sitten huolettomia, mutta niin keveitä askeliaan eteenpäin. He tekivät vielä muutamia harjoituksia, ne eivät näyttäneet olevan orille enään mikään ongelma. Simo saataisiin pian ilmeisesti luokitella taas korkeammalle koulutustasolle. Olihan sillä kokeiltu myös hyppäämistä, mutta poni ei todellakaan nauttinut siitä yhtä paljon kuin länkkäristä tai koulusta. Nuoreen ikäänsä katsottuna, eihän tältä ponilta voitu enempää odottaakaan, se ansaitsi kuitenkin suuret kehut. Tiedän, että sen koulutuksen olisi voinut jättää myöhemmällekkin, mutta olin liian vanhoihin kaavoihini kangistunut. Lopulta Dean antoi ohjat venyä pitkäksi ja Simo siirtyi käyntiin. Se pärskähti tyytyväisenä ja selvästi nautti kehuista mitä se sai.
- Mene sinä vain kattomaan Deviliä, voin hoitaa Simon, Dean sanoi haltioissaan. Nyökkäsin ja peräännyin pois kentän laidalta.

Kuten aina, Devil seisoi tarhansa korkeimmalla kohdalla, melkein keskellä. Sen pää oli pystyssä, sen viisas katse tuijotti kaukaisuuteen, se ylväs olemus toi minulle mieleen. Hänet. Ori havahtui unelmistaan. Se huomasi minut ja veitikkamaisesti pärskähti tervehdykseksi. Hymyilin vaisusti ja annoin ori ravata luokseni. Rapsutin sen turpaa. Se nautti kun olin läsnä, se luotti minuun, rakasti minua, silti tuntui, että olisin pettänyt sen luottamuksen, kuin olisin antanut itseni jollekkin toiselle. Kyyneleet kurnuttelivat kurkussani, mutten antanut itselleni lupaa itkeä. Liian monta asiaa, liian paljon aikaa, liian paljon mietteitä.
- Onneksi minulla on sinut, sanoin ja upotin pääni orin pehmeään ja silkkiseen karvaan.
Huono olo kirvelsi kasvojani. Tuska kiri taas piilostaan, tunsin kun se puski eteenpäin, se nautti siitä että minua sattui. Puristin orini harjaa ja ähkäisin kivusta. Se oli kuin bensa, joka syttyi hetkessä palamaan. Tunsin kuinka sisäkseni paloivat, tukehtuivat, lopulta turtuivat. Kuitenkin edelleen tasitelin kuuneleitäni vastaan. En halunnut antaa niille valtaa, en voisi romahtaa, se olisi väärin. Devil tökkäisi minua lohduttavasti, muttei liikkunut. Ryhdistäydyin henkisesti ja astuin askeleen kauemmas mustasta hevosestani. Sen katse oli huolestunut, se halusi auttaa omistajaansa, äitiänsä. Lempeä katse kertoi haikeudestani. Laskin käteni orin kaulalle, mutta Devil ei väitänyt. Se katsoi edelleen minua, kuin tutkivasti. Se epäröi hetken, kunnes leputti toista takajalkaansa. Pujotin suitset orin päähän ja talutin sen ulos tarhasta. Annoin ohjien tipahtaa maahan. Ne kumahtivat kevyesti, ääntäkään jättämättä. Vain pieni suhahdus ja hevoseni seisoi paikallaan. Hetken tutkiskelin hevostani, mutta kaivoin sitten harjan käteeni. Devil ei näyttänyt, että väistäisi kosketusta. Se antoi minun laskea harjan sen pölyiselle karvapeitteelle.
- Hyvä poika, kuiskasin.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Syys 03, 2010 12:01 pm

Ja niin tässä taas kävi


Nyökkäsin vielä hymyillen Nicalle, asia oli siis melkein sovittu. Vielä paikka, johon poikani tungettaisiin oli epäselvää. Näpyttelin numeron kännykkääni ja soitin nopean puhelun. Kaikki oli muuttumassa todeksi. Rakastamani ori, pieni suloinen poika oli muuttamassa tänne, minulle, ihan omaksi. Hymy ei kadonnut huuliltani, onni pyrki sisääni, mutta pysähtyi kun seinään. En saanut olla onnellinen, kun Elias oli edelleen sairaalassa. Olin varannut liput Amerikkaan, mutta en vielä. Ensin pieni painttini saisi muuttaa ja asettua tänne. En voisi luottaa sitä todellakaan Deanin käsiin, mutta Meg varmasti pärjäisi sen kanssa, vanha tuttu kun oli heppa hänellekkin. Mielessäni pyöri jo, mitä kaikkea pääsisin pikku pojan kanssa puuhailemaan. Hän oli kolmesta pojastani kokenein, mutta häneltä löytyi ihan yhtä paljon outoja tapoja kuin Devililtä ja Simoltakin. Pian se muuttaisitänne. Lihaksikas, melko suurikokoinen ja raskas paint orini muuttaisi tänne. Rene oli jopa Eliakselle tuttu, mutta siitä on monta vuotta, sehän lähti ollessaan vasta muutaman vuoden ikäinen. Olihan se vietänyt aikaansa paljon lähi tuttavien talleilla, mutta varsinaista kosketusta siihen ei ollut saanut sitten millään. Vilkaisin kelloa. Nyt olisi aika mennä ratsuttamaan nuori poikani Simo.

Simo, se pieni ja pikkuinen poni. Rakasti, valitettavasti, Deania yli kaiken, mutta minkäs sille voi. Kyllähän hän oman omistajansakkin tunnisti, mutta Deanin kanssa, Simo hyppisi vaikka päällään kunhan saisi pojalta huomiota. Simo seisoi tarhassaan tympääntyneen näköisenä. Se vihasi sadetta yli kaiken, kun sen hieno karva meni märäksi ja pilalle. Se tuli luokseni korvat puoliksi luimussa ja vaati päästä äkkiä sisälle.
- Pissis, julistin pikkuiselle ponille. Ori pärskähti ja ravisti päätään.
- Oletpas, hymyilinreippaasti ja pujotin riimun sen päähän. Simo harppoi nopein askelein sisälle. Vasta talliin päästyään se ravisti itseään helpottuneena ja katseli sisällä olevia hevosia korvat hörössä. Vaikka se ei välittänyt kauheasti muista hevosista, sade sai sen kiinnostumaan pienistäkin asioista. Hupsu poni.
Vein Simon karsinaan ennenkuin muuta tein, pujotin sille suitset päähän. Vein ponin takaisin tallin käytävälle ja tipautin ohjat maahan. Yhden malttamattoman askeleen Simo teki, ennenkuin asettui aloilleen ja silmät alkoi lupsua kiinni. Ori ei edes ollut likainen, se oli ainoastaan märkä, joten saisin kuivatella sitä ennenkuin pääsisimme maneesiin. Ajatukseni alkoivat taas harhailla. Ponin värityksestä tuli mieleen lapsuus, kisat, kamera. Huokaisin. Sulkiessani silmät, pystyin näkemään ne vihreät, onnelliset silmät, kun ruunikko ori pyyhälsi eteenpäin. Kuinka se painoi takaset alleen ja hiekka vain pyyhälsi, kun hiekkapilvestä ilmestyi taas se lihaksikas ori, joka laukkasi varmoin askelin korvat hörössä, tarkkaavaisesti, kuunnellen ratsastajan apuja. Kuinka ratsastaja antoi lähes eleettömiä käskyjä mitä hevosen tuli tehdä. Kuinka ratskonkemiat vain pelasivat yhteen, se oli ollut taianomaista ja upeaa katsottavaa. Kuin veljekset ilman riitoja. Kuinka kaikki oli näyttäyt kuin pumpulipilvellä olisi ratsastanut, kuinka ratsastaja ratsasti varmoin ottein, hymy suin, ne kirkkaan vihreät silmät.

Pelästyin omaa ääntäni. Hevoset liikahtivat levottomasti karsinoissaan ja Simokin näytti jo kärsimättömältä. Kuinka kehtasinkaan ajatella sitä sitä kaikkea, löin itseäni päähän. Nyt keskittyisin vain Simoon ja unohtaisin kaiken muun, ainakin vähäksi aikaa. Lättäsin orille satulan selkään ja kiristin vyön huolellisesti. Simo pullisti minkä kerkesi, mutta päästi ilmat ulos kun rapsuttelin sitä mahasta. Se tuntui orista niin mahdottoman ihanalta. Sen silmät lupsuivat ja pää nyökytti tyytyväisenä. Virnistin orille ja sitten maiskautin sen liikkeelle. Nyt oli kevyen treenin aika.

Sade paiskautui niskaamme, mutta se ei minua haitannut. Kuitenkin Simo tanssahteli paikallaan ja halusi äkkiä pois kylmästä ja märästä. Se ravisti taas tyytyväisenä itseään kun pääsin sen kanssa maneesiin. Vein sen keskelle kaartoon ja nousin selkään. Jalustimet olivat minulle aivan liian pitkät, Dean oli siis ilmeisesti ratsuttanut sen, vaikka uhkasi jättää kokonaan väliin. Tiesin ettei hän voisi kieltäytyä Simon seurasta vaikka mitä muuta olisi tehtävänä. Kiristin vielä satulavyötä ja lähdin sitten kulkemaan uralle pitkin ohjin. En todellakaan halunnut tehdä sen kummoisempaa treeniä tänään. Ainoastaan jotain siirtymisiä, niin siinä olisi tarpeaksi hyvä oppitunti minulle, kuin pienelle ponilleni. Satula oli epämukava, kuinka kukaan pystyi istumaan tällaisessa satulassa, sehän oli ihan outo, inhottava, ai kuinka vihasinkaan koulusatuloita. Unelmoin hetken pääseväni taas länkkärisatulaan, mutta tiesin ettei Simon tulevaisuudesta tulisi mitään jos en suostuisi näkemään vaivaa mös koulupuolella. Esteitä en kuitenkaan hyppäisi, ne olivat pelottavia, korkeita, en pystynyt edes kuvittelemaan itseäni siinä ilmalennossa.
Keräsin ohjia käteen jaaloin tekemään käynti ravi siirtymisiä. Simo kuitenkin olisi mielellään jatkanut ravailua, mutta en halunnut sen alkavan taas koikkelehtimaan. Ori vastasi pidätteisiin hyvin. Pohjeavu olivat herkkiä, muttei kuitenkaan täysin eleettömiä. Siirtymisissä poni tarvitsisi ehdottomasti vielä harjoitusta, taputin hyvästä tuloksesta ja kävelin taas hetken. Pääni löi tyhjää enkä tiennyt mitä minä tekisin ponin kanssa.

Puoli pidäte, puoli pidäte ja pohje. Simo nosti taas keinuvan laukan. Vasta nyt maneesiin ilmestyi Nica hevosineen, joka hymyili lempeästi ja nousi nopeasti hevosensa selkään. Minulle tuli niin pieni olo, kun ratsastin hölmöllä pikku ponillani ja vierestä kulki jättimäinen hevonen. Siirsin Simon takaisin raviin ja taputin. Vaikka se meinasikin irroitella omine nimineen, se pysyi hyvin käsissä, ongelma oli minussa. Pidin ohjia liian löysällä, polvet irti satulasta ja nojasin ehkä asteen liian taakse. Korjasin taas istuntaani ja kokeilin uutta nostoa. Istuminen satulassa tuntui hieman epämukavalta, mutta menetteli. Sain pidettyä itseni satulass aja se oli hyvän laukan ohella se pääasia. Vielä muutaman ravipätkän jälkeen siirsin orin käyntiin. Annoin sille ohjaa ja kehuin paljon. Ei tää mikään rankka treeni oll, lyhykäinen liikutus vain, sillä itse janosin ulos rankkasateeseen maastoon. Ei kauhean turvallista, mutta kivaa kuitenkin. Käänsin Simon kaartoon jaliu'uin alas selästä. Löysäsin nopeasti vyötä ja nosti jalustimet ylös. Heilautin kättä nopeasti Nicalle ennenkun painuin taas ulos.

Sade oli pahentunut. Se ropisi niskaan ja alle minuutissa vesi tunkeutui vaatteiteni lävitse. Simo steppasi hermostuneena, enkä meinannut saada sitä kulkemaan mihinkään suuntaan. Sade hakkasi niskaani ja minulle alkoi tulemaan kylmä. Jyrähdys. Sydämmeni hyppäsi kurkkuun ja jähmetyin paikoilleni. Simo riuhtoi otettani, mutta en pystynyt tekemään mitään. Paniikki kiiruhti sisääni, se möngersi sisälläni kuin mikäkin paholainen. Minulle tuli paha olo, kyyneleet nousivat silmiini. Ukkonen, se mitä pelkäsin eniten. Salama välähti ja hetken päästä taas jyrähti. Simo steppasi paikallaan ja se halusi sisään. Minä vain seisoin, paniikissa. Hengitykseni salpaantui, en saanut henkeä, yritin, mutta se vain tukahtui, kyyneleet valuivat poskelleni, halusin vain äkkiä sisään, mutta jalkani eivät totelleet käskyjä. Puristin Simon harjasta ja nuori ori katsoi minua hämmentyneenä. Upotin kasvoni sen märkään kaulaan ja hengitin raskaasti ja hitaasti. Tunsin kosketuksen olkapäälläni. Käännähdin ympäri ja näin Deanin huolestuneet silmät.
- Tiesin että tässä kävisi näin, hän sanoi minulle. Hän tarrasi kädestäni ja veti minut perässään talliin.

Vielä tallissa, istuin vain nurkassa toimettomana. Dean purki varusteet Simolta, puheli sille jakuivasi sitä. Ori nyökytteli ymmärtäväisenä pojan puheille ja tökki poikaa kylkeen. Se rakasti pojan seuraa ja toisinaan, tunsin siitä mientä kateutta, mutta mitäs rakkaudelle voi. Havahdin. Devil. Pongahdin pystyyn ja meinasin kiirehtiä ulos, mutta Dean pysäytti minut. Yritin riistäytyä otteesta irti.
- Devil, ärähdin pojalle.
- Sami haki sen sisälle ennenkuin ukkonen alkoi, sillä orisi mekasti niin että aidat meinasivat kaatua, Dean astasi nopeasti. Hiljenin ja katsoin poikaa ilmeettömästi. Kiiruhdin sitten Devilin karsinalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin orin niin rauhallisena. Se makasi karsinassaa ja hamusi heinän jämiä, se pysyi kuitenkin kokoajan valppaana ja oli valmis pongahtamaan ylös minä hetkenä hyvänsä. Avasin karsinan oven varovasti ja tulin sisään. Polvistuin hevonen eteen niin että turve liimautui märkiin housuihini kiinni. Laskin käteni sen kostealle kaulalle. Hymyilin haikeasti kun ori hamusi niskaa ja hiuksiani. Suljin silmäni, näin ne taas, onnellisen hymyn, innokkaan hevosen, ne silmät..

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty To Syys 30, 2010 6:08 pm

Syys puunailuja 30.09.-10


Ode viettämässä aikaa Amerikassa, joten nyt kirjustellaan vähän mitä väliaikaiset puunaajat touhuavat.

--

Ben, Odelien setä katsoi kulmat rutussa Simoa. Moni olisikin voinut sanoa että se menee erinomaisen hyvin, mutta Ben ei ollut koskaan tyytyväinen. Hän tarkkaili ratsukkoa ja lateli ohjeita vähän väliä. Hän ei pitänyt yhtään ideasta, että hän joutui hoitamaan kotonaan sisarentyttärensä ravihevosia ja sitten vielä käydä puunaamassa tätä ori kolmikkoa. Sen hän oli tehnyt selväksi jopa itse Odelielle. Ben pudisti taas päätään ja avasi suunsa. Dean ei näyttänyt nauttivan näistä treeneistä, todellisuudessa hän pelkäsi tuota iäkästä miestä. Poika kuitenkin ihmetteli miten Ben oli onnistunut olemaan niin ystävällinen Samille ja jopa tervehtinyt tallipoika Reitaa. Mies olisi ansainnut aplodit. Dean kuitenkin tunsi miehen historian ja antoi miehen olla mitä oli, kuitenkin hän oli viettänyt osan lapsuudestaan tämän ukon silmien alla, joten mukinoita ei saanut olla.
- Pikkuhiljaa, Ben murahti ja siristi silmiään. Simo puuskutti hikisenä ja astui eteen minkä kerkesi. Jopa Dean vihasi koulutreenejä, mutta ei hän ikuisesti voinut vain hypätä.
- Hyvä tulos ei tule yhdellä kerralla Dean, mutta hyvältä tämä alkaa jo näyttää, Ben sanoi lopulta. Se tarkoitti lupaa siirtyä loppu käynneille. Kun Dean päästi ohjan pitkäksi Simo pärskähti väsyneenä ja löntysti laiskasti eteen. Meg, joka seisoi kentän laidalla, näytti myös pitävän näkemästään. Pieni poniori alkoi näyttää jo ratsastettavalta, eikä vain nuorelta lapselta. Dean taputti ahkerasti Simoa. Ori ravisteli päätään ja yritti kääntyä uralta jo keskelle. Tahtojen taistelu tämän itseppäisen kanssa oli haastavaa, mutta poni rakasti ratsastajaansa, suorastaan palvoi.
Dean kuitenkin irvisti inhosta. Seuraavaksi häntä odotti lyhykäinen Devilin treenaus. Viime kerta ei ollut mennyt hyvin, joten hän tuskin malttoi odottaa seuraavaa kertaa. Myös juuri tänne muuttanut paint ori Rene oli liikutettavana, mutta Ben oli sitä mieltä, että Megin oli noustava sen selkään Deanilla ei kuulemma ollut sinne mitään asiaa. Lopulta Dean liukui väsyneenä alas ponin selästä ja nosti jalustimet. Reippaasti he katosivat talliin, silläaikaa kuin Ben ja Meg lähtivät saalistamaan Deviliä.

Jo kaukaa Devil tuijotti epäluuloisena. Se tiesi että sitä lähestyttiin, joten se varautui juoksemaan karkuun tai hyökkäämään. Meg jäi mielellään aidan toiselle puolelle, mutta Ben pujahti aitojen välistä suureen tarhaan. Mies kuitenkin pysähtyi muutaman metrin päähän aidasta. Hevonen jäi tuijottamaan miestä, kuin mies tätäkin. Kuin se olisi ollut jonkunmoinen sisäinen taistelu noiden kahden välillä. Hetken näytti siltä, kuin Devil olisi lähtenyt taas hyökkäämään. Mutta vain hetken. Ori rentoutui ja se lähti tulemaan Benin luokse rauhallisessa käynnissä. Se haistoi miehen käsiä ja antoi myös laittaa riimun päähänsä ilman mitään ongelma. Meg oli äimistynyt, kun Ben taputti tyytyväisenä orin kaulaa ja lähti taluttamaan tätä perässään.
- Kyse on luottamuksesta, Ben sanoi yhtäkkiä. Meg nyökkkäsi yhtä nopeasti.
- Koulutin ja kasvatin tämän rutaleet, mies vielä täsmensi. Se selitti paljon. Devil käyttäytyi tuon miehen seurassa niin rauhallisesti, ettei edes Dean halunnut uskoa sitä. Helposti Ben harjasi ja satuloi Devilin ja vei sen kentälle. Devil tutkaili aluetta hieman epäluuloisena. Se ei nähnyt turvallista omistajaansa missään, vaan sitä lähestyi tuo kummallinen olento. Halusiko se pahaa, vai mitä. Ben seisoi rauhallisesti Devilin edessä ja piti kuolaimista kiinni. Orin korvat painuivat luimuun ja se astui varoittavan sivuaskeleen. Dean pysähtyi epäröimään.
- Tule ja nouse selkään, ei yhtään ylimääräistä liikettä, Ben ohjeisti ja Dean lähestyi taas Deviliä. Ori kuopaisi maata riidanhaluisesti. Se astui levottomia sivuaskeleita ja sen silmät muljahtivat, kenties pelosta. Dean kosketti satulaa ja nosti jalan jalustimeen. Devil havahti ja jäi seisomaan liikkumattomana paikalleen. Poika nousi selkään vaivatta ja näytti jännittyneeltä.
- Rentoudu, Ben ärähti.

Devil käveli eteenpäin, se todella käveli eteenpäin. Se liikutteli korviaan, eikä tiennyt miten päin sen olisi pitänyt seistä. Se kokeili tehdä muutamaa äkkinäistä liikettä, mutta paino ei kadonnut sen selästä. Se turhautti. Jopa Nica oli tullut seuraamaan tätä tapahtumaa mielenkiinnolla. Tähän mennessä selässä ei ollut käynyt muut kuin Elias ja Odelie, joten tämä oli jopa hänelle uutta. Jännittävää, jopa pelottavaa. Ainoastaan Ben luotti tuohon mustaan quarter oriin. Hän tiesi tai ainakin uskoi ettei Devil tappaisi Deania, ainakaan toivottavasti. Dean puristeli pohkeita kiinni Deviliin ja ori havahi eteenpäin. Se lähti rentoa ravia eteenpäin, vaikka ilma sen ympärillä oli jännittynyttä, jokainen odotti hetkeä millon ori heittäisi pojan selästä ja hyppisi tasajalkaa tämän päällä. Ainoa positiivinen voima oli Ben, hän olisi voinut luottaa jopa oman elämänsä tuon hevosen käsiin. Mies lateli rauhallisesti Deanille ohjeita. Joka nyökytti päätään.
- Se on jännittynyt, koska sinä olet, rentoudu tai se lähteepurkamaan monen päivän energioitaan nyt, Ben sanoi ja nojasi aitaan. Dean ei uskaltanut sanoa vastaan vaan teki työtä käskettyä. Ratsastus näytti jopa inhimilliseltä ja hevonenkin alkoi rnetoutua paremmin. Se ei tarkoittanut, että se olisi pätkääkään luottanut ratsastajaansa, mutta ehkä mahdollinen kunnioituksen pilkahdus saattoi paistaa sen silmistä.
- Nyt se kulkee hyvin, ylläpidä tahti, Ben sanoi maltillisesti. Devil olisi halunnut syöksähtää vain hurjaan laukkaan ja pukitella päättömänä, kuitenkaan sitä ei voitu sallia, joten se tyytyi kulkemaan kuuliaisesti ratsastajan alla.

Vasta jonkinajan kuluttua Devil oli päässyt laukkailemaan. Vain puutaman kerran se oli yrittänyt pukittaa ratsastajan selästään ja noussut pystyyn. Kuitenkin Dean oli päättänyt pysyä orin kyydissä, joten Devil oli luovuttanut hyvän sään aikana. Ben ei näyttänyt taaskaan tyytyväiseltä, mutta jatkoi ohjeistusta kärsivällisesti. Hänen puolestaan Meg saisi ratsastaa vapaasti Renellä, kunhan pistäisi vipinään hevosen kinttuihin. Renelle oli kasvanut jonkinmoinen kesämaha, josta Ben ei pitänyt lainkaan. Odelie kyllä piti sitä suloisena, mutta hän ei uskaltanut sanoa vastaan.
- Voit mennä laittamaan Renen kuntoon, kävelytä aluksi maastossa, sitten sinulla on vapaat kädet, Ben murahti Megille joka nyökkäsi ja häipyi kentältä. Tyttö kiiruhti hakemaan Reneä pihatosta. Meg huhuili oria varovasti ja hevosen pää singahti heinäkasalta ylös. Se höristi korviaan ja tuijotti tulijaa kiinnostuneena. Vasta kun Meg pujahti aidan ali, se lähti tulemaan vastaan.
- Sinähän olet varsinainen herrasmies, Meg rapsutti hymyillen orin otsaa.
- Ihan isääsi olet tainnut tulla, kun emäsi ei ainakaan näin tuttavallinen ole, tyttö puheli orille samalla kun sitoi tämän kiinni. Meg tiesi mitä odottaa, hän tiesi, että Rene oli taivaallinen ratsastaa, hän vain tiesi, että pystyi luottamaan edes vähän tähän rauhalliseen hevoseen, joka rapsutteli häntä takapuolesta kun Meg putsasi kavioita. Keveästi Meg nousi orin selkään ja napautti pohkeet kiinni, kevyessä käynnissä Rene lähti kulkemaan eteenpäin. Se venytti päänsä alas ja eteen ja sulki silmänsä. Hevonen rakasti tätä kaikkea, rauhallisia maastolenkkejä, työn tekoa, kuin syysilmaakin.

Kertoja&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  nica lähetetty To Syys 30, 2010 6:59 pm

Rene pääseepi muuten karsinaan, kun noita vapautui. Eli Maneesitalliin karsinaan 13 sinne Simonin ja Devilin kaveriks

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty To Syys 30, 2010 7:00 pm

Jes upeeta, kiitoksia kovasti (:

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Ma Loka 11, 2010 5:36 pm

11.10.2010 // Kun mikään ei muutu


Taas täällä. Kaikki näytti olevan kohdallaan. Mikään ei ollut siis vieläkään muuttunut. Ainoastaan puista oli tipahtanut muutamia lehtiä ja ne olivat ympäröineet tallin pihan. Hallitsivat koko Mel Serenin olemusta. Kun ulkopuolisen silmin katsoi, talli näytti täysin erilaiselta. Ulkomuoto oli rauhaisampi, vaiteliaampi, jopa tallihenkilökunta oli löytänyt vaatteita päälle.
Tallimestari Sami, kiiruhti hurjaa vauhtia ohitseni autolle ja tervehti hymyillen. Jo tottumuksesta osasin hymyillä takaisin, tuo nuori mies vaikutti kunnolliselta pojalta aina loppuun asti, ei näyttänyt olevan mitään mitä tulisi pelätä, kunnon hevosihminen, muihin en ollutkaan törmännyt vielä tähän mennessä. Ohimennen taisi olla se jokin Reita, vai mikä se nyt ikinä vaan olikaan. Noita tapauksia oli nähty, villejä pojankoltiaisilla, joilla ei välillä tuntunut olevan aivoja ollenkaan, minun aikanani..
Täytyi myöntää että olin vanha mies jo, ei se siinä muuten, mutta omasin edelleen hyvin vanhanaikaiset tavat. Vihdoin veljentyttäreni onnistui nousemaan ylös autosta, tuo kiukkuinen ilme ei ollut laantunut sitten sen jälkeen kun hän oli saapunut Suomeen. Tyttö joka oli pukeutunut vaaleanpunaiseen paitaan, nahkatakkiin, rikkiraastettuihin farkkuihin, pitkävartisiin korkokenkiin. En voinut sitten ymmärtää nykynuorisoa. En voinut ymmärtää miten upeaa oli värjätä pinkkejä raitoja päähänsä, saatika pitää kielikorua tai nenäkorua. Mikä pahinta, tatuointi. Vielä meidän aikaamme ne olivat niin kiellettyjä, veljentyttäreni tiesi, että oli väärin ottaa, koko suku oli käärmeissään tytölle ja aihettakin oli, hän todella oli kapinallinen, vaikka Odelie jankuttaisi kuinka vastaan.
Aivan, tyttö ei näyttänyt viihtyvän täällä yhtään. Toki hän rakasti hevosia ja ratsastusta, sehän kulki veressä, mutta hän vihasi Suomea. Hän ei edes omannut suomenkielen taitoa. Olin kertonut hänelle lukuisien tappeluidemme jälkeen että tallilta löytyi poika jolta löytyy sama kotikieli kun häneltä, joka oli helpottanut tytön suhtautumista hurjasti. Sain rauhan, kun hän löysi tämän kyseisen Tylerin ja sai jopa hissukan oloisen pojan puhumaan.

- Dean, Ben ärähti kun näki pojan luikkivan pakoon. Poika kääntyi hitaasti ympäri eikä näyttänyt järin iloiselta nähdessään Odelien sedän.
- Ben kiltti säästä minut treeneiltä tänään, haluaisin vain mennä maastoon Simon kanssa, poika rukoili ja melkein valahti polvilleen. Ben katsoi Deania kulmat koholla. Johan oli outo poika, kun ei halunnut työskennellä, vanha mies ajatteli.
- Vain maastolenkki? Ben nosti kulmaansa kärttyisästi.
- Sä oot rääkänny meitä jo ihan tarpeaksi, Dean inisi. Hetken Ben näytti siltä, kun olisi lyöny poikaa ja karjunut sen jälkeen täyttä kurkkua. Kuitenkaan niin ei käynyt.
- Hyvä on, mutta me teemme näin. Sinä otat Simon, otan Devilin, Meg kenet tahansa, JOS, Ben heristi sormeaan vaativasti. Dean nielaisi. - Jos löydät jonkun kaitsijan tuolle typerälle tytölle.
- Odelien serkku? Dean inisi vielä kimeämmällä äänellä. Ben nyökkäsi lyhyesti.
- Anna mun kaikki kestää, Dean nielaisi ja kääntyi vastaan tulevaan Megiin päin.
- Mitä sä mua katot, mä joudun elämään ton tytön kanssa viikon, Meg sanoi Deanille hieman ivalliseen sävyyn. Ilmeisesti myös Meg tulisi nauttimaan Deanin kärsimyksestä kun tämä yritti tulla juttuun Odelien serkun kanssa. Tuskin sitä kohtaamista malttaisi opdottaa kukaan.

Dean hoiti homman hyvin. Hän jätti tuon jo hieman piristyneen tytön Tylerin kontolle, vaikka poika ei pistänyt edes vastaan. Kun nuo lapsoset nyt omasivat saman kielen, eli englannin ja saman maan kaiken lisäksi, he näyttivät tulevan hyvin juttuun. Edes Ben ei osannut kuvitella, että tuo tyttö olisi osannut hymyillä. Kaikki kolme saivat vihdoin rauhan.
Deanilla ei ollut sen kummempia ongelmia Simon kanssa. ori vain katseli ihmeissään pojan touhuja ja tuupi poikaa selästä. Se ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan tuskin malttoi odottaa, että pääsisi taas Deanin kanssa touhuilemaan. Poni ori ei suinkaan ollut millään älyllä pilattu, mutta herttainen se osasi todellakin olla. Sen nappi silmät sai kylmimmänkin sydämmen sulamaan, vaikka poni tykkäsikin jättää matkamuistoksi ikävän pureman takapuoleen. Sen oli saanut jo Dean, Odelie, Elias, Reita, Nica, Sami ja kenties moni muukin.
Meg oli päättänyt ottaa ratsutettavaksi Renen. Olihan ori jo seisonut muutaman päivän, kun kiireet panoivat päälle ja omatkin hevoset piti aina liikuttaa. Rene oli juuri niin rauhallisella päällä kun sen pitikin olla. Se ei oikein jaksanut näyttää reippaalta, vaan se silmät lupsahtelivat kiinni ja se seisoi käytävällä kiltisti paikallaan. Vaikka kavion nostaminen oli erinomaisen hankalaa, sekin onnistui kun Meg kiukustui hevoselle ja uhkasi lähettää sen teuraaksi.
Devil ei ollut niin hyvällä päällä. Se seisoi uhmakkaasti pihalla, korvat luimussa. Ben tiesi, ettei ori uskaltaisi hyökätä kimppuun saatika avata suutaankaan. Orin olemuksesta välittämättä Ben jatkoi tarmokkaasti orin harjaamista. Jos mies lisäsi vähääkään painoa harjaamiseen, ori lähti väistämään ja potkaisi mielenosoitukseksi ilmaa. Se ei tiennyt hyvää, vaikka kuka tahansa olisi tiennyt, ettei ori koskaan voisi satuttaa Beniä, saatika uskaltaisi tiputtaakaan. Sillä parilla oli uskomattomat välit. Ben sai Devilin tekemäöän mitä tahtoi ja vielä kunnolla. Loppujen lopuksi molemmat olivat hyvin samankailtaisia otuksia, pippurisia ja arvaamattomia.

Kaitsijat&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Loka 29, 2010 11:41 pm

29.10.2010 // Taas täällä.


Taas täällä. Mikään ei ollut muuttunut. Ainakaan paljoa. Viimekerrasta oli niin paljon aikaa, etten edes jaksanut muistaa mitä olin tehnyt. Jokin oli kuitenkin muuttunut, ei ulkonäöllisesti vaan tunnelma. En ollut varma mistä se tunne tuli, mutta kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni kuin varoittaen jostain. Eihän täällä voinut olla mitään merkittävää muutosta. Tai tunne johtui vain serkustani, joka pyöritteli turhautuneena sormiaan ja näytti erittäin tympääntyneeltä. En ymmärtänyt mikä häntä vaivasi, mutta osasin arvata että tyttö oli tapellut taas Deanin kanssa. Rosie oli luvannut tulla ratsastamaan tänään Reneä. Hän oli kuitenkin huomattavasti parempi kouluratsastaja kuin minä ja osasi hypätäkkin hyvin. Oli syytäkin. Rosie omisti upen rautiaan täysiveri ruunan, jolta löytyi potentiaalia vaikka mihin suuntaan. Vaikka hevonen oli entinen laukkuri ja pöpi päästään se toimi Rosien kanssa erinomaisesti, toisin kuin omat hevoseni minun allani. Ratsastaminen olisi siis tälle tytölle oivaa vaihtelua mököttämiseen ja juomiseen. Hänen vierellään tunsin itseni vain niin vanhaksi, hän osasi huvitella, pelailla pojilla ja niin edelleen ja minä olin vain paikalleni jämähtänyt eukko ja vain kaksi vuotta ikäeroa. Rosie seurasi perässäni talliin. Siellä ei ollut ketään, joten ojensin Renen riimunnarun serkulleni, joka nappasi sen mitään sanomatta.
- Sometimes Odelie, I rly hate u, Rosie sanoi ja katosi tallista tympääntyneen oloisena.
Mikään ei siis voisi pelastaa enään päivääni. Ei mikään. Nojasin Renen karsinaan ja odotin, että Rosie saisi tuotua orin sisälle. Lopulta talliin kurkisti ensin serkkuni, sen jälkeen hänen perässään käveli muulin näköinen hevonen. Oliko tuo minun hevoseni? Mitä Dean oli sille tehnyt?! Maltillisesti silti jaksoin harjata hevosta, jolle oli alkanut ilmestyä aivan järkyttävä maha. Oli totta että olin laiminlyönyt kolmea upeaa orhiani, mutta että tällaisessa kunnossa. Joku saisi kuulla kunniansa. Rosie ei kuitenkaan välittänyt pätkääkään siitä, oliko Rene lihava vai ei, hän jaksoi harjata orin kiiltäväksi ja höpötteli sille hempeitä. Tiesin että tytöstä löytyi pehmeä puoli, mutta hän ei kehdannut näyttää sitä monellekkaan.
Pian Rene kiilsikin puhtaana, vaikka hieman nyrpeän näköisenä. Katsoin silmät kierossa Renen satulaa. Tuoko muka satula? Minun oli hankittava rakkaille ratsuilleni siis uudet varusteet ja suunnitella treeni ohjelma. Nuo ajatukset tekivät minut hulluksi. Argh!

Pidin jo levottomasta Renestä kiinni, kun Rosie kiinnitti kannuksensa. Jostain syystä hän oli käskenyt minun hoitaa Rene kuntoon, kun hän itse oli kadonnut hetkeksi jonnekkin. Nyt hän seisoi edessäni kiillotetut mustat nahkasaappaat jalassaan kannuksineen. Vaalean beigeissä ratsastushousuissaan, mustassa puolipitkähihaisessaan, jossa oli paljastava kaula-aukko ja huippuluokan ratsastuskypärä, sillä minä olin pakottanut hänet käyttämään sitä. Tytöllä oli myös huolestuttavan pitkä piiska, aikoiko hän todella murhata hevoseni tuolla ainakin metrin pituisella raipalla. Rosie nappasi ohjat kädestäni ja nousi vaivattomasti selkään. Rene havahti eteenpäin, mutta napakasti serkkuni pidätti ohjista.
- Just go, Rosie sanoi hieman halveksivasti.
Mikä ihme tuota tyttöä vaivasi. Kuitenkin pujottauduin kentän laidalle ja istahdin alas rikkinäiseen tuoliin. Pitkin ohjin ratsukko lähti kävelemään pitkin uraa. Renen käynti oli yllättävän reipas ja tahtomattaan Rosie ylläpiti sen, vaikka samalla rentoutui täysin selässä. Tunsin pienen kateuden pistoksen sisälläni, vaikka sainkin olla ylpeä että hallitsin länkkärin kuin omat taskuni.Tyler ilmestyi myös kentän laidalle. Vain muutaman metrin päässä minusta ja hymyili tuttavallisen tervehdyksen Rosielle. Kuristin kulmiani ihmeissäni, Rosie oli siis käynyt vähän useamminkin Benin mukana. Keskityin kuitenkin seuraamaan Reneä. Se kulki rennosti kaula pitkällä, se oli kuitenkin kuulolla korvat hörössä ja katse oli odottava, se halusi töihin.

Rene kulki kaula kaarella, se astui hyvin ja reippaasti. Narskuttelin hampaitani, kun Rosie käänsi orin ympyrälle kulkemaan. Se asettui hyvin ja Rosie naputti napakasti sitä venyttämään askeliaan vielä lisää. En vain voinut käsittää, miten paljon oma ratsuni osasi, jopa enemmän mitä ehkä olisin osannut itse siltä vaatia. Tyler oli ohjeistanut Rosieta jonkun verran. Olin jopa odottanut, että serkkuni läiskäisisi poikaa raipalla ja haukkunut tämän pystyyn, mutta ehkä hän sääli poikaa, kun vain totteli. Se oli kuitenkin toiminut, ori kulki vielä paremmin.
Lähdin tutkiskelemaan Tyleria tarkemmin. En ollut koskaan oikeen kiinnittänyt ujoon poikaan mitään huomiota, koko tallihenkilökunta oli jäänyt minulle hieman pimeäksi, paitsi Sami ja Nica. En edes muistanut kaikkia tallin hevosia ulkoa. Syvä häpeä. Tyler kuitenkin, omasi hauskat vaalet hiukset, todella vaalet hiukset, josta löytyi muutamia eri sävyjä. Ne sekoittuvat toisiinsa ja toivat erillaisia syvyyksiä niihin. Hiukset olivat ilmavat ja muutama sojotti pystyssä, oli tainnut pojalta jäädä hiukset laittamatta aamulla. Kasvot olivat melko tavalliset, hänet tunnisti heti britiksi, nenänsä ja silmiensä ansiosta. Silmät eivät olleen kummoisen isot tai suloiset, mutta ne omasivat kauniin jäisen sinisen sävyn. Kasvot olivat terävät ja huulet olivat tiukat, ostain syystä hiukan jännityneet, se sai huulet muuttumaan viiruiksi. Pojan katse oli tutkiskeleva, kun hän katsoi ratsukkoa, oli jotain johon hän ei ollut tyytyväinen. Miksei hän sanonut ääneen? Eikö hän uskaltanut? En pitänyt siitä, että olin se epätietoinen.
Laukka ympyrällä sujui paremmin kuin olin odottanut. Rene pysyi paketissa koko laukan ajan ja lisäsi laukkaa yllättävän hyvin. Olin tyytyväinen orini suoritukseen, Rosie saisi todellakin tulla ratsastelemaan sillä useamminkin. Simon selkään en tyttöä päästäisi, sillä Dean repisi pelihousunsa. Simo oli hänen ratsunsa. Ratsukko kokeili vielä Tylerin ehdotuksesta laukkaa pitkällä uralla, sekä suunnanvaihtoja. Renestä purskui hiki ja se alkoi todella näyttää treenatulta. Ori oli yltäpäältä märkä ja melkein tihkui jo hikeä. Silti Rosie jaksoi napakasti pyytää sitä eteen loppuraveihin ja sen kautta käyntiin.

Tytön kasvoilla paistoi ilo. Tiesin että kunnon ratsastus saisi vielä sen nyrpeän naaman piristymään. Vaikka tyttö olisi paremmin sopinut jonkun upean puoliverisen selkään, myös isokokoinen Reneni sopi hänelle hyvin. Sitäpaitsi tyttö ei edes pitänyt niin paljon puoliverisistä, hän rakasti yli kaiken täysiverisiä ja hän suunnitteli vielä ostavansa toisen englannin täysiverisen, kun löytäisi uuden sopivaan projektiinsa. Eilen tyttö oli jopa myöntänyt että Suomi olisi ihanne paikka lähteä kouluttamaan hermoheikko juoksijaa.
Lopulta ratsukko kääntyi kaartoon. Rosie kehui väsynyttä hevosta hymyillen ja Tyler kiiruhti tytön luokse. Kuulin kehuryöpyn pojan suusta, mutta samalla hän moitti Rosien asennetta ratsastaa. Olin suorastaan yllättynyt että poika joka yleensä ei sanonut sanaakaan, kehtasi läksyttää serkkuani, joka oli arvaamaton ja agressiivinen. Kuitenkin Rosie näytti hymyilevän ja touhuili hevosen ympärillä. Hän nyökkäili Tylerille, vaikka silmissä hänellä paistoi pieni pilke. Kohta jos tyttö heittäisi jotain nasevaa, myisin pääni makkaratehtaalle. Käänsin katseeni ja lähes vieressäni seisoi helevetin iso hevonen. Se oli varmaan kolmekymmentäsenttiä minua korkeampi ja sen komea pää kohotteli taivasta. Suuni loksahti melkein väkisin auki. Ruunikonpäistärikkö ori polkaisi jalallaan kärsimättömänä ja Nica hyssytti sitä.
- Ovatko he lopettelemassa? Nica kysyi jättiläisen takaa.
- Kyllä, nyökkäsin ja tuijotin kiiltävää hevosta.
Kateus pulppusi sisälläni ja kiristelin hampaitani. Minäkin halusin tuollaisen korkean uljaan ratsun. Katselin kuinka Rene kulki korvat luimussa tämän orin ohi ja näytti niin viattoman pieneltä sen vierellä. Huokaisin syvään ja vastahakoisesti seurasin heitä.
- Hetkinen, Nica pysähtyi ja käännähdin ympäri.
- Niin? pelkäsin jo että olin onnistunut polttamaan tallin.
- Viittisitkö heittää takkini tuohon kentän reunalle? nainen hymyili.
- Tottakai, kuka tämä upea ratsusi muuten on? kysyin ihaillen. Ylpeä ilme ilmestyi Nican kasvoille.
- Se on Ani, uusinpia tulokkaista, Nica kertoi ja päästin sitten ratsukon kentän keskelle.

Astuessani talliin sisään törmäsin toiseen minulle täysin tuntemattomaan poniin. Pilkku poni, ei voinut olla todellista. Hymy levisi kasvoilleni. En vain voinut uskoa, että edessäni seisoi yli-suloinen pilkullinen poni joka tuijotti minua hölmistyneillä silmillään. Tyttö joka ponia talutti oli uusi, katse tarkasti kiinnitettynä poniin, vaikka hän nosti katseensa minuun ja hymyili tervehdykseksi.
- Taidat olla uusia täällä? kysin kohteliaasti, tai ainakin yritin olla kohtelias.
- Joo, ei siitä kauheen kauaa kun tulin, Petra olen, tyttö vastasi ehkä hieman ujohkosti. Siristin silmiäni tutkiskelevasti, olin tänään erittäin kadehtivalla päällä, sillä kateus leimahti taas sisälläni kun silmiini osui tytön upeat vaaleat hiukset.
- Odelie, hymyilin lempeästi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Ai sen suloisen newforestin omistaja? tytön silmät välähtivät.
- Juuri sen, nyökkäsin.
- Lupaava nuori, tyttö huomautti, mutta levoton poni lähti viemään tyttöä mennessään.
Sen mitä ehdin tyttöä tutkiskella, hän oli ujo, hyvin järkevä, se paistoi hänen silmistään ja varmasti sen kaiken keveyden alta löytyisi pippurisuutta, pitäisi vain odottaa hetki. Sen tunsin nahoissani. Kuulin jo veden käyvän pesukarsinalla ja siellä Rene väisti vettä minkä kerkesi. Se oli niin hänen tapaistaan. Katselin kulmat koholla, kun Tyler suihkutteli hevosta ja vieressä Rosie puhdisti orin suojia. Ajatukset alkoivat hyöriä päässäni, mutta pimeät ajatukseni minun oli pakko pyykiä äkkiä pois.
- I just go.. have fun Rosie, virnistin vahingoniloisesti serkulleni.
Tiesin että hän vihasi sitä, olin aina tiennyt ettei hän sietäisi minkään asteen kiusoittelua. Kiitin luojaani että Tyler oli mies, eikä ymmärtänyt vihjaisuani, mutta lopulta katosin äärettömän äkkiä tallista. Hihkaisin iloista, ehkä sittenkin voisin saada serkkutyttöni jäämään hieman pidemmäksi aikaa Suomeen. Nyt hänellä oli siihen syykin. Hän pääsisi ratsastamaan, vaikka joutuikin laiminlyömään omaa upeaa ruunaansa. Se ei silti näyttänyt haittaavan häntä.
Nojasin rennosti Devilin tarhan aitaan. Ori ravasi luokseni ja puski minua päällään tuttavallisesti. Se hörähti tyytyväisesti ja rapsutin sitä otsatukan alta. Sen silmät lupsahtelivat laiskasti kiinni. Muiden hevosten kanssa toimiminen oli rauhoittanut sitä huomattavasti. Se osasi jopa olla hyökkäämättä, eikä enään laukkaillut villiorina tarhassa kokoaikaa vaan kehtasi pysyä paikallaan ainakin minuutin. Lopulta Devil kyllästyi seuraani ja laukkasi pois ulottuviltani. Huokaisin syvään ja jäin katselemaan orin kiiltävää mustaa karvaa. Pieni aurinko pilkisti pilvien takaa ja loi taianomaisen tunnelman. Hevosesta heijastava valo sokaisi minut hetkeksi ja silmiä siristellen ihailin, kun orini laukkasi suuressa tarhassa pää kaarella, pitkin ja korkein askelin, ryhdikkäänä, vapaana, villinä.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty La Marras 27, 2010 2:57 pm

27.11.2010 // Paljastus


Minua suorastaan suututti omat tekemiseni. Olin taas pistänyt muut työt hevosteni edelle ja olin jättänyt poikani serkkuni ja parhaan ystäväni kontolle. Serkkuni Rosie oli ollut suorastaan riemuissaan, saadessaan ratsastaa Devilillä ja Renellä, mutta olin kuullut jo aivan liikaa kiukuttelua Deanilta Simosta. Omistimme kuitenkin virallisesti Simonpuoleen, vaikkei Dean sitä halunnut hyväksyäkkään. Tänään olin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni - oikeastaan pakenin parhaan ystäväni ja Danven että Dolon omistajan Megin veljeä. Kun mies oli lähtenyt hoitoon Amerikkaan ja jotenkin minäkin olin päätynyt sinne, en kehtaisi tavata häntä, en nyt, en ainakaan vielä.
- I know what's wrong with you, Rosie ilmestyi kulmantakaa huultaan purren.
- What are you doing here? lähes kiljaisin. Rosie oli taas eilen häipynyt auton matkaan, eikä ollut tullut yöksi kotia. Ben, setäni, oli ollut hermoraunio ja kaivellut jo haulikkoaan kaapista.
- You dont want to see him, Rosie julisti uhtaalla brittiaksentillaan. Sisukseni värähtivät, tyttö oli liian fiksu. Rykäisin ja nostin katseeni.
- Who are you talking about? kysyin kuin en olisi ymmärtänyt ja samalla avasin maneesitallin oven. En varmasti aikoisi alkaa juttelemaan tästä asiasta varsinkaan serkkuni kanssa.Hän se vain osasi olla niin ärsyttävä välillä.
- Elias. As soon as he came back to Finland, you have avoided meeting him, Rosie selitti minulle. Hän oli oikeassa, mutten voisi myöntää sitä hänelle. Tuhahdin vain ja avasin reippaasti Renen karsinan. Ori tuijotti minua tummalla silmällään ja hörähti tuttavallisesti. Hymyilin sille vienosti ja pujotin suitset sille päälle. Pakkasta oli tullut jo severan, että minun piti lämmittää kuolaimia hetken, ennenkuin ne kehtasi tarjota hevoselle.
- I have to go now and I'll take Devil with me, Rosie positui karsinasta, mutta jäi seisomaan karsinan ovelle.
- Where you are going? siristin silmiäni epäilevästi. Rosie pyöräytti silmiään hieman vaivautuneesti. Tätä en todellakaan osannut odottaa serkustani. Yleensä suorasanainen, mitään häpeämätön serkkuni jopa punastui.
- Ride with me, vaaleahiuksinen poika ilmestyi serkkuni taakse. Pirullinen ilme levisi kasvoilleni. Vai että Tylerin mukaan se tyttö aina iltaisin katosi. Minua alkoi pyörryttää, kuinka tuo räväkkä, kapinallinen ja ilkeä tyttö oli saanut iskettyä kyntensä kiinni Mel Serenin hissukkaan. Oli miten oli, Dean tulisi rakastamaan tätä uutista vielä enemmän kuin minä.

Devil oli siis minun päiväjärjestyksestäni pois, mutta Renen jälkeen minua odotti vielä SImo. Huokaisin syvään, kotona minua odotti vielä muutama ravihevonen ajettavana ja tietenkin piskullinen tammani, joka ei ollut liikkunut jalkojensa takia hetkeen. Nyt se oli taas liiankin hyvässä kunnossa. Renen emä Joli vaikutti ikuiselta kolmivuotiaalta, aina hirmusti energiaa, joka ei meinannut loppua sitten millään. Rene oli täysin vanhempiensa vastakohta, se pystyi seisomaan tallissa viikon sekoamatta, mutta orin vanhemmat juoksivat seinän läpi jos ne jätti liikuttamatta edes kahdeksi päiväksi. Nytkin Rene laukkasi rauhallista laukkaa ympyrää, täydellisen hallittua laukkaa. maiskautin reipastaakseni menoa, mutta se kirinyt tahtia yhtään. Ori pärskähti tyytyväisen oloisena.
- Vaihetaas suuntaa poika, huokaisin sille. Rene pysähtyi kuin seinään ja lähti kävelemään luokseni. Rapsutin sitä kaulasta, en voinut ymmärtää kuinka se jaksoi aina olla niin hellyydenkipeä.
- Hophop, lellittelyt sikseen ja eteen, tönäisin lopulta kirjavaa hevosta, joka vastahakoisesti siirtyijolkotavaan raviin. Masikautin sen laukkaan ja taas meno oli hallitun hiljaista. Näytti siltä, kun Rene olisi laukannut ilmassa, sen askeleen olivat kevyet, matalat ja eteenpäin pyrkivät. Ei mitään keinuhevosen selässä istumista, vaan jopa hieman hankalaa laukkaa, vaikka se näyttikin todella upealta. Maneesin ovi avautui ja ori havahti hieman. Se siirtyi raviin ja hörähti miesmäisen hörähdyksensä. Tamma tulossa. Se ilmoitti minulle.
- Hei joo anteeks, en yhtään kuullu, että täällä ois menny kukaan, uuden yksityisen omistaja tuikkasi maneesin ovelta. Hittovie kun hevonen oli kaunis, katselin sen herkkää päätä ja uteliasta katsetta. Nuori tamma vaikutti melkoiselta paketilta, kaikkea muuta kun nämä minun tynnyri ratsuni.
- Tulkaa vaan sisälle, oltiinkin justiinlopettelemassa tässä, hymyilin pirteästi. Vaikka sisällänikouri pieni ahdistus ja epävarmuus, päivä oli hyvä eikä hymyniollut hyytynyt vielä kertaakaan, ainakaan vielä. Vielä hetken katselin ruunikonkimoa tammaa joka tanssahteli tasaisin liikkein eteenpäin. Näitä upeita ratsuja katsellessa aloin ymmärtää serkkuni rakkautta kahta täysiveristäänkohtaan. Vaikka ne olivat olleet joskus laukkahevosia, serkkuni oli onnistunut kouluttamaan niistä uskomattoman upeita ratsuja.
- Tules katujyrä, annetaan neitien harjotella rauhassa omia juttujaan, nykäisin orin suitsista, sillä Renen keskittyminen oli aikalailla kiinnittynyt tuohon upeaan tammaan. Vastahakoisin, jopa laiskoin liikkein Rene seurasi perässäni. En ollut ehtinyt liikuttaa sitä paljon, mutta seoli ollut vuosisadan kovimmassa treenissä Rosien kanssa reilun kuukauden ja se alkoi pikkuhiljaa jo näkyä.

Kiristelin hampaitani ja painoin kypärän päähäni. Simo seisoi keskellä tallin pihaa tanssahdellen. Se ei menisi mihinkään, kun ohjat makasivat maassa, mutta se tanssahteli paikallaan kuin mikäkin GP-tasoinen ratsu. udistin huvittuneena sille päätäni ja laskin jalustimet alas. Vihasin yli kaiken jalustimien säätämistä, mutta ei siinä muu auttanut kun Dean oli kerran innostunut koulutreenejäkin menemään. Pujotin ohjat orin kaulalle ja nousin sitten kepeästiselkään. Simo lähtikävelemään reipasta, hieman jäykkää käynti eteenpäin samalla kun minä kiristin vielä vyötä. Lopulta suoristin selkäni ja keräsin ohjia hieman käteen. Näin talvella Simo osasi olla yksi ja paha riesa. oisinaan se otti muutaman raviaskeleen ja pärskähteli energisesti. Ohjasin sen suoraan maastoon. Tiesin ettei Dean harrastanut paljon maastolenkkejä, joten päätin monipuolista Simon päiväjärjestystä pienellä retkellä. Muistelin vielä mielessäni hetken, juu Simolla oli hokit jalassa, ei huolta siis. Siirsin orin raviin ja keräsin sitä vähän kokoon. Elvis Presley lauloi päässäni ja käski Simollekkin tahdin. Suljin silmäni hetkeksi, pakkastuuli puhalsi kasvoilleni ja jäädytti nenäni. Silti vain hymyilin ja painoin pohkeita tahdissa ponille. Se hörähteli allani ja muutaman kerran liukasteli. En uskaltaisi ehkä laukata, mutta sen tekisin vielä maneesissa, kun lenkki olisi kierretty.
Simon pää nousi korkeuksiin ja se pysähtyi kuuntelemaan metsästä kuuluvia ääniä. Jopa minä kuulin puhetta ja kikatuksen. Rosie. Tunnistaisin tytön äänen vaikka miljoonan ihmisen joukosta. Lopulta kaksi ratsukkoa ilmestyi metsästä ja Rosien hymy vain levisi nähdessään minut. Ainoastaan Tyler vaikutti ehkä hieman vaivautuneelta. Katselin piinallisesti molempia, ilmeisesti he olivat pöllähtäneet lumeen sillä molemmat olivat kuin lumiukkoja. Ratsastin kuitenkin vain heidän ohi, antaisin parin, tai mitä he nyt ikinä vain olivatkaan, rauhassa.

Talutin hikisen ratsuni ulos maneesista. Minun olisi tästä hetkestä lähtien käytettävä maastossa sillä loimea, koska muuten koko poni jäätyisi vielä paikalleen. Äkkiä sain orin takaisin sisälle, jossa kiinnitin sen tallin käytävälle. Tottuneesti vetäisin satulan pois selästä ja riisuin suitset pois päästä. Vasta sitten sain riimun ponin päähän ja Simo pääsi vasta rentoutumaan. Tartuin tottuneesti harjaan, jolla aloin sitä sukimaan. Sienellä pyyhkäisisin sen vasta hieman myöhemmin. Malttamaton musta orini pyöri karsinassa levottomana. Sillä oli ruskea villaloimi niskassaan. Tiesin sen vihaavan loimia, mutta sen ottaisin pois vasta kun häipyisin tallista.
- What is between you two? kysyin yhtäkkiä. Tiesin serkkuni melkein piileskelevän tallissa. Hitaasti tyttö tuli pois Renen karsinasta syvään huokaisten.
- Same as yours, Rosie vastasi ja pujahti Simon kaulan ali ja alkoi harjata ponia toiselta puolelta.
Katsoin ihmeissäni serkkuani.
- You and Elias, Rosien äänessä kävi hetkellinen pilkahdus vahingoniloa. Mulkaisin tyttöä murhaavasti, mutta naamalleni levisi taan iloinen hymy. En haluaisi myöntää että minulla oli mitään tekemistä Eliaksen kanssa, mutta siitä olin onnellinen että Rosie oli löytänyt jotain positiivista tästä kauheasta lumisesta Suomesta. En enää sanonut mitään, vaan hain sienen ja pyyhkäisin orin läpi muutamaan kertaan. Rosie heitti Simolle loimen niskaan ja päästi sitten sen syömään heinää omaan karsinaansa. En oikein tiennyt miten päin minun olisi tullut seisoa, sillä minulla ei ollut enään mitään tekemistä.Kuitenkaan en voinut mennä kotiinkaan, sillä Meg oli siellä vielä veljensä kanssa. Päätin lähteä moikkaamaan vielä Doloa,jonka oli nähnyt seisovan tylsistyneen oloisena tarhassa.

Odelie&Pojat

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Joulu 10, 2010 7:30 pm

10.12.2010 // Yksi päivä vaille puolen vuoden


Se oli aivan uskomatonta. Se sai minut niin hyvälle päälle. Se saisuuni leviämään aurinkoiseen hymyyn. Se ei voinut olla todellista. Hevoseni oli asustanut todella jo puoli vuotta Mel Serenissä, koko aika oli sujahtanut niin äkkiä, etten ollut huomannutkaan, löin autoni oven kiinni ja katselin sitä hetken. Tummanvihreä jeeppi oli minulta hetkenmielijohdeostos, mutta en katunut sitä, siinä oli nahkapenkit, niin mukavatja kaikki mahdolliset muutkin mukavuudet, juuri sellainen, josta monet miehet uneksivat. Huokaisin tyytyväisenä jalähdin kävelemään tallillepäin. En tiennyt kenen kanssa tekisin ja mitä, mutta jonkun kanssa oli tehtävä jotain. Ehkä tänään olisi Simonlellittely vuoro, tai sitten liikuttaisin kaikki. Tiesin kuitenkin syvällä sisimmässäni että Rosie olisi ratsuttanut Renen, sillä tyttö oli taas eilen illalla häipynyt Tylerin matkaan, eikä ollut tullut yöksi kotiin. Setäni Ben oli taas kerran aikonutpamauttaa pojan pään haulikollaan, mutta jostain syystä Meg oli saanut hänet tälläkertaa rauhottumaan. Sellaista meillä kotona siis. Avasin rennosti tallinoven,mikään ei voisi pilata päivääni tänään.
- IIK! kiljahdin, mahdollisimman hiljaa.
- Ääk, Reita huomautti sarkastisesti.
- Hyvää huomenta sinullekkin, hymyilin hieman nolona.
- Hyvästä tietoakaan, Reita nurisi hiljaa, en edes meinannut kuulla häntä.
Katsoin poikaa kysyvästi, mutta en saanut hänen ilmeestään mitään selvää. Reita kuitenkin mulkaisi maneesitalliin sisälle, joten kiiruhdin katsomaan minkä katastrofin ja kuka sen oli aiheuttanut. Tunsin tämän hajun, ja sitten kuulin kikauksen.
-Ei helvetin helvetti, kirosin ääneen ja huomasin Tylerin ja Rosien olevan Renen karsinan edessä. Raivoni alkoi nousta suurta ylämäkeä kohti huippua, vain minä olin joutunut ongelmiin kun tuo tyttö oli lähtenyt ja nyt hän oli täällä. Täällä. Täällä, halaamassa tuota brittipoikaa, hittovie, suutelemassa ja kääntämässä katseensa minuun. Hups. Raivoni sujahti johonkin puunonkaloon piiloon.
- Why you look so angry, my dear cousin? Rosie naurahti iloisesti. Raivoni astui esiin puusta.
- Oh, don´t please hate me Odelie, we just, tyttö yritti selittää mutta ei keksinyt sanoja loppuun asti. Mulkoilin serkkuani erittäin vihaisesti. Ehkä jopa niin vihaisesti että sain Tylerin suorastaan pelästymään. Poika heitti hyvästit Rosielle ja sitten, olisi voinut raahautua seinää pitkin ovelle ja juosta pakoon, mutta käveli kuitenkin vain nopeasti ulos, pois painostavasta tilanteesta.
- Just, shut up, kihisin kiukusta ja Rosie katosi ärsyyntyneenä Renen karsinaan.

Käänsin katseeni malttamattomaan Simoon. Rauhotuin. Oloni tuntui taas hyvältä, kun malttamaton nuori ori potkaisi ovea. Astuin sen luokse ja avasin karsinan oven hitaasti. Rapsutin Simon silkkistä turpaa ja poni hamusi kättäni malttamattomana. Hymyilin lempeästi, taputin sitä kaulalle ja lähdin sitten hakemaan harjapakkia.
-Tiedätkös Simo. Meidän on hankittava sulle uuden väriset harjat, vihree on tosi ruma sulle, selitin samalla kun harjasin orin pölyistä karvaa. Kädestäni alkoi lähteä tunto, mutta en aikonut lopettaa hierovan kumisuan pyöritystä.
- Miten ois sininen? ehdotin Simolle ja ori luimisti, ennemmin kyllä sille että harjasin sitä mahan alta kuin ehdotukselta mutta siitä luovuttiin silti.
- Keltainen? kysyin toiveikkaana, rapsutin samalla pientä likakohtaa irti, missä tämä poni oli oikein kierinyt. Simo ei pitänyt ideasta, joten osoitti mieltään polkaisemalla maata.
- Ei siis keltaista, miten olisi vaaleanpunainen? tämä oli minun mielestäni maailman paras ehdotus. Ei sillä väliä oliko se tamma vai ori, vaaleanpunainen sopisi hyvin, varsinkin minun hienolle ponille. Hiljaisuus laskeutui. Ja hiljaisuushan oli myöntymisen merkki.
- Etkai tosissasi ole ostamassa orille vaaleanpunaisia varusteita? Sami oli ilmestynyt talliin minun puhellessani Simolle.
- Miksi muka en voisi, onhan ne hienot..
- Ei orille.
- Näkyvät..
- Noloa miehelle.
- Tytöt tykkää niistä..
- Orit, eli pojat ei.
Katsoin hetken erittäin synkkänä tallimestaria ja narskautin hampaitani; - Myönnä silti, että oli se aika hyvä idea? yritin.
- Ei.

Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtyä pikkuhiljaa, maiskautin kuitenkin Simon reippaasti liikkeelle ja ulos tallista. Tänään treenaisimme jotain yksinkertaisen tylsää, kulmia ja kaaria, se kuulosti oikein hyvälle idealle. Vihelsin ja avasin varovasti maneesinoven. En ollut edes kehdannut laittaa Simolle loimea päälle kun menimme maneesiin, olihan se kuitenkin aivan siinä vieressä. Maneesi oli minun onnekseni tyhjä, en kestäisi katsoa kenenkään ilmettä, kuin minälähden harjoittelemaan melko alkeellisia kääntymisiä. Ohjasin Simon kaartoon, kiristin satulavyön ja nousin kepeästi selkään. Dean oli selvästi ratsastanut Simolla viimeksi, sillä jalustimet olivat hullun pitkät.
Maiskautin Simon liikkeelle ja ori lähti kävelemään reipasta käyntiä. Tällaisella pakkasella sitä saikinolla aika paljon virtaa. Korjasin istuntaani ja hetken kävelyn jälkeen aloin keräämään ohjia käteen. Tein muutamia ympyröitä Simonkanssa ja vaihdoin suunnan useampaan kertaan. Simo oli yllättävän myöntyvällä päällä, vaikka säpsähtelikin ajoittain liian vahvoja pohkeitani. Siirsin lopulta Simon raviin.
- Kappas, kukas se täällä, Dean astui maneesiin.
- Ei. Mene pois, käskin poikaa tai no onhan se jo mies. Dean ei kuitenkaan kehdannut todella vaan istahti virnistäen alas tuolille.
- Ei mulla tässä kiire mihinkään, seurailen sun menojas ihan mielelläni, Dean päivitteli ja hörppäsi kahvia. Pyöräytin silmiäni ja kannustin Simoa liikkumaan reippaammin. Tiesin että tuo poika halusi vain jotain naljailemista. Siirsin orini käyntiin ja aloin tehdä keskellä neliötä, kulmat olivat V, P, S ja R. Pysäytin Simon aina kulmassa, käänsin sen ja jatkoin sitten käynnissä. Totaalisen alkeellista treeniä siis.
- Älä kaadu, vaan mene mukana, Dean ohjeisti minua katsomosta. Minun olisi tehnyt mieli mennä ja tunkea raippa tuon pikkupojan kurkusta alas. Mutta hn oli oikeassa, rentouduin ja keskityin tehtävääni paremmin. En aikoisi tänään edes laukata, vain kulmia.
Kun käännökset alkoivat näyttää hyviltä smolemmissa suunnissa siirsin Simon taas raviin. Vielä kokeilisimme kaaria, se olisi tarpeeksi hyvä suoristus ponilta tänään. Sillä ei oltu ratsastettu säännöllisesti vähään aikaan, joten päiväjärjestykseen oli palattava pikkuhiljaa. Ori kääntyi hienosta, taipui upeasti, Dean ei avannutkaan suutaan, vain katseli tarkkana. Simo oli kehittynyt huipasti ja siitä sain kyllä lähinnä kiittää Deania.

Harjailin tyytyväisenä Simoa. Se ei ollut hionnut ollenkaan liikutuksesta, mutta se tarvitsisi silti loimen lämmittämään sen pitkää talvikarvaa. Asettelin loimen nätisti orin selkään ja laitoin sen kiinni. Katselin hetken hieman kauempaa Simoa, kun poni naposteli heinänkorsia, joita yritti epätoivoisesti nyppiä lattialta.
- Vihreä ei todellakaan sovi, huokaisin.
- Ei myöskään vaaleanpunainen? vastasi Dean joka nojasi karsinan oveen.
- Sami kertoi? kysyin hieman kiukustuneen kuuloisena.
- Juttua lentää, Dean kohautti olkiaan, hän todella piti jostain syystä minun ärsyttämisestä, mutta tiesin että todellisuudessa hän rakasti minua hyvin paljon.
- Oletko ajatellut jotain punaista? Dean kysyiyhtäkkiä
- Johan sanoit itsekkin ettei vaaleanpunainen käy, huokaisin pettyneenä puoli vuotta täällä eikä kukaan voinut sitten olla samaa mieltä kanssani niistä upeista vaaleanpunaisista harjoista, loimesta, suojista.
-En tarkoittanut vaaleanpunaista vaan jotain tummanpunaista tai viininpunaista, Dean älähti minulle kuin olisin idiootti. Niin olinkin. Silmäni kirkastuivat, viininpunainen olisi oiva väri, ei liian tyttömäinen, eikä poikamanen, juuri hyvä minun Simolleni. Se korostaisi myös Simon karvapeitteen väriä, hymyilin iloisesti Deanille ja halasin poikaa. Joskus tuo poika oli nero, muttakorostettuna vain joskus.
- Älähän nyt ihan housuistas hyppää, Dean naurahti.
- Voin vihdoin myöntää että sullakin leikkaa ajatus joskus, se on aika hurjaa, vastasin ehkä himan liian tohkeissani, mutta en antanut sen häiritä, minun oli lähdettävä heti huomenna ostoksille.
- Kiitos vaan, poika pyöräytti silmiään ja käveli tallin ovelle. - Ainiin Ode, olisi jotain jota sinun ehkä tulisi tietää, pojan ilme oli liian pirullinen, se ei tietänyt mitään hyvää.
- Elias odottaa sinua tuolla ulkona.
Paniikki.

Odelie

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Ke Joulu 22, 2010 1:37 pm

22.12.2010 // Translate


Lunta oli satanut taas viimeyönä. Suomi oli muuten kohtuullisen siedettävä maa, mutta lumi oli jotain josta en pitänyt, enkä tulisi koskaan pitämään. Oli tosi,että tänävuonna Englannissakin oli satanut hirmusti lunta ja sen takia olin päättänyt jäädä tänne Suomeen. Olihan minulla toinenkin syy. Kapinalliseni katseli minua tarhasta ja hörähteli tuttavallisesti. Rene oli kyllä suloinen, vaikkei omaa kullannuppuani voittanutkaan. Avasin tarhan oven ja annoin Renen tulla sieltä ulos, en tiedä saiko täällä hevoset kulkea vapaana näin, mutta tiesin ettei Rene lähtisi mihinkään, vaikka tamm kutsuisikin sitä toiselta puolelta tilaa. Varmuuden vuoksi nappasin kiinni orin otsaharjasta ja talutin sen talliin.
Vasta tallissa pujotin Renelle riimun päähän. En koskaan nähnyt vaivaa,sitoakseni sen kiinni, enkä tehnyt niin tänäänkään. Aloin harjata vain orin takkuista tarvikarvaa, vihaan talvikarvaaa, en tajunnut miksei Ode voinut vain klipata hevosiaan ja käyttää loimea. Renen onneksi lika oli vain pintapuolista ja pöly karisi pois hevosesta hetken harjauksen tuotoksena. Joku kietoi kätensä ympärilleni takaapäin.
- Good morning Tyler, hymylevisi huulilleni ja hyväntuulisuus vain nousi.
- I've missed u, poika mutisi ja upotti kasvonsa hiuksiini.
- Just a moment ago I left here, naurahdin pirteästi.
- I know. Still, it's a long time, Tyler painotti sanojaan.
- Back to work cutie, irroitin Tylerin itsestäni ja ajoin pojan pois. Nica ei varmasti pitänyt asiasta, että Tyler oli jättänyt muutamia vuorojaan pois, koska oli maailmalla minun kanssani, tunsin syyllisyyttä, mutta taisin kulkea aikalailla Tylerin mukaan, ainakin melkein.

Olin niin toivonut, että maneesi olisi ollut tyhjä, mutta ei. Sisällä ravaili tuo paljon puhuttu Reita suloisen tamman kanssa. Yritin kaivella muistilokeroitani, kuka tuo tamma olikaan, Moonako. Hymyilin vain tervehtiäkseni, mutten sanonut mitään, en oikeastaan kehdannut, enhän kuitenkaan osannut suomea, vaikka olisi ollut hyväosata edes jotain. Tyler ja Odelie yrittivät jatkuvasti selventää minulle, mutta kieli osasi olla sellaista siansaksaa, että sitä oli suorastaan mahdotonta ymmärtää. Nousin Renen selkään, jalustimet olivat sopivat, se tarkoitti, että Rene oli ollut muutaman päivän vapaalla. Päästin Renen kävelemään uralle samalla kun kiristin vielä satulavyötä.
Annoin Renen kävellä huomattavasti pidempään alkukäyntejä kuin yleensä, en haluaisi aiheuttaa hevoselle minkäänsortin lannehalvausta, joten pitkä ja huolellinen alkuverryttely oli erittäin tärkeä. Keräsin ohjat käteen ja tein orin kanssa muutamia taivutuksia. Rene oli yllättävän pirteällä tuulella, joten pidin huolen että pidätteet menivät varmasti läpi. Pysähdys jokaisen kirjaimen kohdalla. Yllätyksekseni Rene kuitenkin seisoi kärsivällisesti paikallaan, yleensä se olisi halunnut porskuttaa eteenpäin minkä jaloistaan pääsi, olisikohan sekin ymmärtänyt, mikäsilleon itselleen parasta.
Ori oli kuitenkin yllättävän kankea. Asetukset eivätmeinanneet mennä läpi, eikä Rene suostunuttaipumaan kunnolla ympyröissä. Kiemuraura tuotti sille yllättäviä vaikeuksia. Vein Renen keskelle seisomaan. Käänsin orin pään aivan omaan jalkaani kiinni ja samaten tein toiselle puolelle. Toistin tämän muutaman kerran, ettei ori enään lähtenyt kääntymään ohjan painon mukana. Vasta sitten jatkoimme taas uralla käynnissä. Napautin Reneä hieman raipalla ja ori alkoi taas saada jäätynyttä energiaan sulamaan.

Ravi tuntui löysältä. Kokoamisesta huolimatta se laahasi hieman jalkojaan. Kävin mielessäni, missä nyt mättäsi, mutta tunsin kaiken olevan ainakin melko kohdalleen oikein. korjasin istuntaani ja kannustin Reneä kulkemaan vähän reippaampaa tahtia. Jossain nyt mättäsi. Tahmeaa, laiskaa menoa, ei mitään mikä olisi yleistä Renelle. Hermostuin jo hieman ja napautin oria raipalla. Johan terästyi.
Pää nousi sekutissa suorastaan kattoon ja se lähti ravaamaan korkeammilla, reippaammilla askelilla eteenpäin. Koko hevonen suorastaan virkistyi allani, napautin uudestaan ja rene säpsähti hieman. Tahmeus alkoi haihtua ja koko hevonen vaikutti virkeämmältä. Aloin kokeilemaan orin kanssa väistöjä, nostin alas vajonnutta päätä ja napautin pohkeella vaativasti. Ori toimi oikein loistavasti, kehuin sitä paljon ja jatkoin sitten oman ratsastukseni korjaamista.
Käänsin renen pääty ympyrälle. Katselin vielä hetkisen, kuinka Reita poistui maneesista hevosensa kera. Otin muutamia käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Rene tiesi mitä odottaa. Se totteli, mutta raviinsiirtyessä se lähti aina kiihdyttämään tahtia. Se pursusi energiaa, jota rauhoitin hieman, ennenkuin siirsin orin harjoituslaukkaan. Se oli rauhallista, hieman koottua ja liian hidastettua, uskaltaisinko antaa sen mennävähän lujempaa, vai räjähtäisikö se käsiini kuin ohjus.
- Let him go. Fast, maneesiin ilmestynyt Dean sanoi yhtäkkiä. Hetken katsoi parasta ystävääni empien, mutta annoin sitten Renelle ohjaa ja annoin sen kiihdyttää tahtia huomattavasti. rentouduin ja nautin vauhdista, luotin hevoseen täysin voimin, mutten antanut sen laukata liian pitkään.

- What r u going to do with Simo? kysyin pirteänä, samalla kun luisuin alas Renen selästä.
- I dont know yet, Dean kohautti olkiaan.
Uskoin hänen tasan vaivautuvat maneesiin vääntämään koulua ponin kanssa. Simolla oli ollut pitkä ja rankka treeniaika takanaan ja nyt se ansaitsi hieman rennompaa menoa. Oli ollut kisoja, mutta myös valmennuksia ja hurjia laukkapätkiä. Silti olisi hieno päästä joskus suloisen ponin selkään, vaikka en pitänytkään pienikokoisista niinkään. Simo vaikutti kuitenkin kutsuvalta, hieman haastavalta ja hupsuponi se ainakin oli.
- So, what about you and Tyler? Dean kysyi viekkaana.
- What about us? kysyin.
- "I've missed u", Dean toisti Tylerin sanat korkealla ja liioitetulla äänellä. Aggressio nousi sisälläni ja löin Deania päähän.
- "Back to work cutie", Dean jatkoi ärsyttämistäni. Löin häntä uudestaan.
Lopulta poika lopetti ja katsoi minua hetken hieman loukkaantuneena. Sitä hän ei kuitenkaan voinut esittää pitkään, vaan leveä virnistys levisi hänen naamalleen. tuo poika todella taisi nauttia siitä, että oli hänen vuoro kiusata minua. Kiihdytin Renen kanssa tahtia ja juuri kuin Dean oli sanomassa jotain, rymistin Renen kanssa takaisin talliin sisälle, ennenkuin hän.
- If u ask something of us, I'd like to ask something about you two, käännyin lopulta Deanin puoleen ja mulkoilin poikaa vaativasti.
- Fine, only at home, Dean huokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Agreed, hymyilin pirullisesti. Tästä ei tulisi helppoa.

Rene ei ollut hionnut sitten ollenkaan. Treeni oli kuitenkin ollut kevyt ja melko lyhyt. Tiesin että Odella oli juuri nyt kiireitä miehensä,sekä muiden hevostensa kanssa, mutta nainen oli alkanut kaataa Renestä vastuuta myös paljon minulle. Ei se minua haitannut, mutta jos hän niin halusi, hän saisi hankkiaminulle myös lähes päivittäin kyydin tallille. Haluaisin saada Renen heinämahan kuriin, ennenkuin se kasvaisi niin isoksi,että istuisin hevosen selässä spagaatissa.
Pyydin sienellä hieman satulavyön kohdalta ja harjasin renen huolellisesti. Heitin orille loimen selkään, sillä kosteana, edes sen paksu talviturkki ei sitä pelastaisi. päästin orin takaisin omaan karsinaansa ja sitten käänsin katseeni Devilin karsinaan. Musta ori painoi korvasa heti luimuun ja kiersi karsinansa ympäri mukamas uhkaavasti.Kävelin karsinalle ja tarkkailin oria hetken.
- What should I do with you, huokaisin syvään ja katselin Deviliä.
Ori nyökytti päätään japotkaisi seinää. Tiesin, ettei se halunnut viettää aikaansa minun kanssani, mutta ori kävisi vielä vaaralliseksi, jos se ei saisi säännöllisesti liikuntaa. Astuin reippaasti karsinaan ja Devilin varoituksista huolimatta pujotin riimun sille päähän. Kiersin kuitenkin varmuuden vuoksi riimunnarun sen turvan ympäri, sillä jotain itsesuojeluvaistoa inustakin löytyi.
- Good boy, rapsuttelin Deviliä ja talutin sitä kohti kenttää. Tänään juoksuttaisin Deviliä jonkunaikaa, sillä tiesin odelien tulevan taas huomenna ratsastamaan sitä. Devil taisikin olla ainoa hevonen, Jolin lisäksi, jotka hän liikutti säännöllisesti itse. Kaikkien muiden kanssa hän tarvitsi apua, ennenkuin saisi elämänsä järjestykseen muultakin taholta.
- Love, funny word, isnt it Devil? kysyin hymyillen ja avasin sitten kentän portin.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty To Joulu 30, 2010 11:17 pm

30.12.2010 // Poni ja poika


- Soon is new year, what r u gonna do? Tyler kysyi ja nojasi rennosti karsinan oveen.
Devil seisoi keskellä karsinaa ja korvat olivat luimussa, seei voinut sietää sitä, että poika uskaltautui niin lähelle. Se irvisti ja polkaisi maata, potkaisten samalla minua nilkkaan.
- I dont know yet, vastasin ja jatkoin vihlovasta kivusta huolimatta Devilin harjausta.
- Maybe you're with me? Tyler ehdotti, vaikka empikin hetken.
Nostin katseeni ja hymyilin hänelle pirteästi. En voisi olla viettämättä uutta vuotta hänen kanssaan, Odelie oli kuitenkin Eliaksen kanss, lisätäkseni että Meg ja Dean olivat Hollannissa Deanin vanhempien luona, vain siis minä ja Ben tai minä ja Tyler. Jälkimmäinen kuulosti houkuttelevammalta. Ensivuoden alku kuulosti muutenkin erittäin houkuttelevalta, täyttäisin vihdoin kahdeksantoista, sain päättää omasta elämästäni, enkä enään joutuisi viettämään elämääni Benin vankina. Tyler kietoi kätensä ympärilleni ja kuiskasi muutaman merkittävän sanan korvaani, sanoja jotka saivat minut hymyilemään. Vasta kuullessaan Samin napakat käskyt Tyler irroitti otteensa minusta ja katosi tallista. Hiljaisuus laskeutui aloilleen. Devil vihdoin rentoutti korvansa ja antoi minun jatkaa harjaamista rauhassa.

Ori kuopaisi maata turhaantuneena. Se ei jaksanut odottaa,kun sähelsin hanskojen kanssa, jos olisin Englannissa, en edes tarvitsisi niitä. Vihasin Suomea aina toisinaan. Pahinta oli etten ymmärtänyt sitä sanaakaan ja välillä tuntui että suomea puhuessaan kaikki ympärilläni olevat puhuisivat minusta, ainakin kun katsoivat minua, vainoharhaista. Pudistin päätäni ja nousin Devilin satulaan. Musta hevonen lähti heti liikkeelle, eikä malttanut seisahtua paikoilleen, vaikka pyysin sitä. Hitto vie, mikä hevonen.
Askeleet olivat kyllä mukavat ja pehmeät, kauniit ulkopuolisen silmin,joka nyt hevosten päälle ymmärsi, mutta luonteessa ei ollut sitten mitään kehuttavaa. En tiedä miksi Devil oli edes niin hyökkäävä, mutta en myöskään voinut ymmärtää mitä Ode siinä näki. Isänsä?
- Hey Rosie, kuului tuttu ääni takaani.
- Oh, hi Nica, with him always? kysäisin pirteästi hymyillen.
- Yes, Ani is just amazing to ride, Nica kehui hevostaan.
Olin kyllä samaa mieltä. Unelmoin siitä aina, että pääsisin orin selkään, se oli niin ihanan kokoinen, luonteinen, näköinen, se kutsui minua luokseen kuin mikäkin magneetti, todellakin alkoi vetämään vertoja rakkaalle täysiveriselleni.
- How about Devil? Nica kysyi samalla kun laski jalustimet alas ja kiristi satulavyötä.
- Well, maybe too lil to me, but still very interesting, vastasin hieman mietteliäästi. En ollutkaan koskaan arvioinut Deviliä sen tarkemmin.

Devil oli tänään juuri samanlainen kuin toissapäivänäkin. Pisti hanttiin joka asiassa ja pysähteli, kiemurteli, pukitteli, hermoni alkoivat olla lopussa tämän hevosen kanssa. Oden valvonnassa ori toimi kuin mikäkin enkeli, mutta rakkaittensa silmän välttyessä se oli hirviötäkin hirveämpi. Pysäytin kuitenkin Devilin, taputin ja laskeuduin satulasta. Ori taisiolla tyytyväinen tulokseen sillä se pärskähteli innoissaan ja olisi jaksanut tehdä vielä toisenkin kierroksen. Ja tälläkö muka kisoihin jo ensi kuussa, älä unta näe rakas serkkuseni.
vasta tallissa Devil lopetti steppailunsa. huokaisin helpottuneena ja mahdollisimman nopeasti riisuin orilta varusteet pois. Loimea se ei nyt sitten taaskaan saanut käyttää, kun oli onnistunut repimään edellisen, joten harjasin sen vain kunnola ja päästin sitten karsinaan pyörimään. Vein varusteet takaisin satulahuoneeseen ja pitäisivielä kaksi muutakin hevosta liikuttaa.
- I'll take him out, talliin ilmestynyt Sami tarjoutui.
Huokaisin helpottuneena ja lähdin samantein hakemaan Simon ratsastuskamppeita. Nekin taisivat olla pahasti pölyttyneet, sillä Ode ei ollut sillä ratsastellut vähään aikaan. Ei, ottaisin sittenkin koulusatulan ponille,sillä en haluaisi istua enää hetkeäkään lännensatulassa, en tänään, en huomenna, enkä ensi viikolla. Ode saisi itse tulla ratsuttamaan suloista lastaan, jos niin mieli.

- Calm down, Tyler sanoi minulle.
- I'm calm.
- No, u r not, poika sanoi.
Lyödäkkö, vai eikö lyödä. Ei, en voisi tehdäsitä Tylerille, mulkaisin vain poikaa turhaantuneena ja jatkoin Simon kuntoonlaittamista.
- U cant ride if you're angry, Tyler puolusti ilmeisesti Simoa ja jostain ihmeen syystä pysyi täysin tyynenä.
- You're right, huokaisin lopulta. - U can try this pony, innostuin.
- No, tuli jyrkkäja kauhistunut vastaus.
- Oh why c'mon please Tyler, sanat tulivat putkeen suustani ja katsoin poikaa niin suloisesti kuin osasin. Poika painoi kätensä puuskaan, mikäkin itseppäinen muuli, är. Jatkoin kuitenkinpojan katsomista, olisin voinut vaikka rukoilla polvillani.
- I have a job, Tyler sanoi lopulta.
- Nica will understand, vakuuttelin pojalle.
- Fine.
Jes! Tyler nappasi itselleen kysäpän ja painoi sen päähänsä. Hetken än katsoi meilken halveksien Simoa, mutta tarttui sitten ohjista ja lähti taluttamaan sitä tallista. Ulos päästyään Tyler vilkuili ympärilleen, ketään ei näkynyt, paitsi kun käännyimme kulman taakse. Se virnistys, vahingoniloisuus paljastuivat muutamassa sekuntissa.
- Tämä minun täytyy nähdä, tallin työntekijä Reita melkein huudahti ja alkoi hekottamaan perään. Mitä lie tuo lause tarkoitti, niin ei varmasti mitään hyvää.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  nica lähetetty Pe Joulu 31, 2010 2:25 am

Pakko sanoa vaan "awww ja ähäähä" Ihania tarinoita

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Joulu 31, 2010 2:28 am

Nica --> Öö.. Puolustaudun väsymyksel, mutta öö.. *raps raps* kiitos. (:

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  nica lähetetty Pe Joulu 31, 2010 2:32 am

ähähäähäh siitä, että Tyler (pitkä poika!) kipuaa ponin selkään :DD

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Joulu 31, 2010 2:34 am

Nica --> Siinä se juju,idea, hauskuus onkin, poika ja poni : D

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Su Tammi 02, 2011 12:22 am

02.01.2010 // Otsaryppyjä


Uusi vuosi. Ei kyllä siltä tuntunut, mutta asia oli näin. En ollut tehnyt yhtään lupausta, vielä, mutta pitäisikö minun edes. Selasin muistikorttejani, kaikki kymmenen tallessa. Nakkasin kameran takaisin laukkuunsa ja nappasin sen mukaani. Mel Serenissä oli oma tuoksunsa, raikas, mutta utuinen, ei todellakaan vahva vaan sopivan mieto hevosen tuoksu. Se oli kotoisa, koko tallin olemus oli kotoisa, olisin voinut muuttaa vaikka Devilin kanssa samaan karsinaan. Hiljaa Ode. Tallissa oli yllättävän hiljaista, pelottavan hiljaista, kuitenkin Devilin tunnistaessa minut, se hörisi äänekkäästi ja sai muut luomaan ketjureaktion. Olin itseasiassa hieman huolissani, kaksi viimeistä yötä Rosie oli ollut Tylerin kanssa, eikä ollut edes soittanut Benille. Ei,minä en ollut huolissani, minusta oli ihanaa että serkku viihtyi täällä, mutta jos joutuisin kuuntelemaan yhdenkin valituksen vielä Beniltä niin hirttäisin hänet rakkaaseen pihapuuhumme.

- Aamua, sinuahan ei ole aikoihin näkynyt, Sami ilmestyi talliin.
- On ollut vähän tekemistä, vastasin viattomasti ja kurkistin tuntemattoman hevosen karsinaan.
- Niinhän teillä nuorilla aina, Sami pyöräytti silmiään ja alkoi jakelemaan aamukauroja.
- Sä et voi vedota nuoriin, koska sattumalta olet itsekkin vielä sitä, puolustin, ketä edes puolustin?
- Nuori? Näytänkö nuorelta? Ryppyjä pelkistä huolista ja töistä, lähinnä töistä, Sami paasasi minulle.
Katsoin miestä hieman ällistyneenä. Olikohan hän koskaan puhunut minulle tervehdystä enempää ja nyt, wau, taisin olla seonnut, tai sitten väsynyt. Mies katsoi minua hieman huvittuneena.
- Olet hyvin.. nuorekas, eikä sinulla mitään ryppyjä, sain sanotuksi.
- Valehtelet, mies hymyili.
- Ei otsaryppyjä lasketa mukaan, vastasin robottimaisesti.
- Eikö muka? Sami kohotti kulmiaan.
- On mullakin otsarypyt jos elän samalla ilmeellä kun sinä, sanoin ja kohotin kulmiani niin että rypyt pilasivat kauniin otsani.
- Hyvä on, voitit, miesluovuttilopulta naureskellen ja jatkoi aamuruokien jakamista.

Annoin poikieni syöä rauhassa ja poistuin siksi aikaa tallista. Kukaan muu ei edes tainnut olla hereillä paitsi Sami ja tietystiminä. Kärsin tylsyydestä. Mitä edes tein tallilla tähän aikaan ja mitä ihmettä edes tekisin hevosteni kanssa. Rauhotuin. Ainakin melkein. Eliaksen oli paras ottaa minut taas pian yöksi, ennenkuin suosiolla hyppäisin rotkoon, Ben oli sanoin kuvaamattoman ärsyttävä. Sitäpaitsi olin tarpeaksi vanha tehdäkseni mitä lystään, minun ei tarvinnut selittää sille ukkolle missä menin ja kenen kanssa.
- Olethan sitte tietonen, että Tyler ja Rosie kävi yömaastossa Renen kanssa? Sami kysäisi.
- Jessus, huokaisin.
- Älä vaan, tuli niille kyllä huomautettua, Sami vastasi ja samalla valmisteli lähtöä seuraavaan talliin lähtöä.
- Puhdas Rosien idea, älä Tyleriamurhaa, se on niin kiltti, liioittelin ehkä sanojani, mutta sain silti Samin otsarypyt taas esille.
- Ei sekään poika niin viaton miltä näyttää, vaikka haituvapää onkin, Sami naurahti ja samalla lähti.
Palasin talliin ja jäin katsomaan reneä. ori vilkuili minua, suu täynnä kauraa. Olivat ilmeisestimeneet ilman satulaa, sillämitään jälkiä hevosessa ei ollut. Hittovie, minun hevosella käynyt riehumassa, äh, nuori tyttö ihastuneena pystyy vaikka juoksemaan käsillään, pystyin todistamaan sen, ei en sittenkään.

Simo seurasi perässäni uteliaana. Sillä oli vaikeuksia pysyä käynnissä, joten se päätti ottaa muutamia raviaskeleita aina väliin. Naurahdin poille ja hidastin omaa tahtiani,se saisi luvan pysyä perässäni tai minä sen. Tänään oli vielä paljon ohjelmaa edessä ja vielä Devilkinolisi tullut liikuttaa. Keskitytäänpä nyt Simoon. POni katseli uteliaana ympärilleen ja harppoi vieressäni innokkaana, voi jessus nuoret osasivat välillä olla hieman ärsyttäviä.
- Huomenta, kuului ääni vieressäni. Katsoin ensin oikealle, eikun vasemmalle.
- Huomenia sullekkin, vastasin hymyillen Nialle.
- Mitä sä tähän aikaan oot ylhäällä? nainen kysyi ja samalla antoi Simon haistaa.
- Niin paljon tekemistä ja täällä ollaan karkuteillä ku setään oon niin kypsä, nurisin, yritin esittää hyväntuulista, olin hyväntuulinen.
- No Meg on kyllä valitellu sitä samaa, se taitaa olla sitten oikee taakka harteilla, Nica vastasi myötätuntoisesti.
- Ben osaa nyt vaan olla omaittensä, vaikka siitä on tullut vielä kireämpi kun Megin äiti on ullut Suomeen, huokaisin ja rapsuttelin samallamalttamatonta Simoa.
- Yritä pärjätä, mulla on viisi suodatettavaa, nainen sanoi ja lähti sitten tallille päin.

Simo rauhottui, mutta minä en. Jokin teki minusta äärettömänlevottoman ja levottomuus sai minut ajattelemaan. Noisin tarhan lankulta Simon paljaalle selälle ja irrotin riimunnarun ponin riimusta. Luotin siihen ettei Simo saisi raivopukkikohtausta, joten ilman varusteita ratsastaminen sopi meille erityisen hyvin. Napautin Simon liikkeelle ja hieman jännittyneenä poni lähti kulkemaan eteen.
- Kierretäämpä vaikka Mel Serenin tallit ympäri, ohjeistinponille samalla pohkeilla ja painoavuilla mitä sen tuli tehdä, joskus toivoin että hevoset pystyisivät ymmärtämään kieltämme.
Lopulta Simo rentoutui, rentouduin minäkin, lopetin liika ajattelemisen ja suljinsilmäni. Annoin ponin hetken kulkea miten se itselystäsi mutta ohjeistin sitä taas. Halasin ponin kaulaa ja meinasin horjahtaa ajas, ei se mitään, pysyinkyydissä ja nousin takaisin istumaan, suoristin selän ja katsoi suoraan menosuuntaan.
Vsymys alkoi kiriä sisääni, olinnukkunut vain muutaman tunnin edellisenä yönä, silmäni alkoivat lupsua kiinni, joten painoin pohkeet lujemmin kiinni hevoseen, etten tippuisi.
- Iik, kilajisin, hiljaa.
Simo lähti ravaamaan innoissaan kiitoravia eteenpäin, että minun oli tartuttava sitä harjasta. Henkäisin ja hidastin sen vauhtia, perkuleen poni.
- Aiotko tappaa mut vai mitä? kysyin ponilta hieman kauhistuneena.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Ma Tammi 10, 2011 2:59 pm

10.01.2011 // Tuuppaus tyhjyyteen


Aukaisin silmäni hitaasti. Tas Eliaksen luaona. En tainnut tuntea enää sanaa koti, sillä vietin vähintään neljä päivää viikosta täällä. Nousin hitaasti ylös, näytin suorastaan kävelevältä muumiolta. Korjasin hiuksiani, jotka sojottivat kaikkiin eri suuntiin. Joskus mieleni olisi tehnyt vain leikata ne poikki, mutta olin kasvattanut niitä liian kauan, rakastin niitä liikaa. Puhelimeni värisi, vilaisin puhelimeeni, tietenkin soittaa osasi joku, joka vain piristi päivääni. Hipsulihei.
- Where s she? ei tervehdystä, vain matala,tympääntynyt ääni.
- Setäseni, Rosie on kunnossa, with her love, yritin kuulostaa vitsikkäältä, mutta epäonnistuin pahasti.
- Se tyttö saa tasan tulla tänään kotia tai sitä kyseistä rakkautta ei ole enää.. kuului murina puhelimen toisesta päästä.
- Pyydän häntä tulemaan tänään kotiin, nyökyttelin lupaillen, vaikka en ollut varma, olisiko minun pitänyt sitä käskyä noudattaa. Kotona elettiin kuin armeijassa, kaikkialla muualla oli niin leppoisaa, että olisin voinut tunkea vaikka Nican viereen nukkumaan. Puin päälleni, vaatteet tuntuivat ihanan kevyiltä.
- Good morning love, kuului pirteä tervehdys ja Elias suukotti minua.
Hymyilin lempeästi, sillä muuta en jaksanut oikein vielä tehdä. Kaadoin itselleni vain kahvia ja rojahdin suorastaan pöydänääreen. Katselin vastapäätä istuvaa Eliasta, mies näytti olevan erittäin hyvällä tuulella, parasta ollakkin, sillä en kestäisi yhtään ikävää naamaa tänään.
- Tulethan mukaan? sanoin yhtäkkiä ja katsoin Eliasta ruskeilla nappisilmilläni.
- Minne?
- Mel Sereniin, mulla on sulle erityinen tehtävä, silmäni kiillahtivat ja minun oli pakko hymyillä.

- Oh, good morning my dear cousin, i´m missed you so much, kuului Rosien ääni ja annoin itseni kadota suudelmiin. Heti perään tyttö suukotti Eliaksenkin pilalle, mies naurahti ja taputti lyhyttä serkkuani päähän.
- So, where s Dean, tuli seuraava kysymys. Niinpä niin, eihän se muuta osannut ajatella kuin kahta elämänsä miestä.
- Donno and really, today, dont care, hymyilin pirteänä.
Itseasiassa oli todella pelottavaa, miten saman näköisiä osasimme serkkuni kanssa olla. Hän oli vain lyhyempi, lihavampi, ja vaaleampi. Ei millään pahalla mutta totuus se oli. Ja tytössä oli jotain kapinallisuutta, joka esti Tylerin ja Rosien yhteensopivuuden. Pirua ja enkeliä ei vain voinut yhdistää, ainakaan minun mielessäni. Tai sitten Tyler oli enkelin vaatteisiin pukeutunut piru, sitä olisin osannut brittipojalta odottaakkin.
- Joten, mitä on suunnitelmissa kun minut tänne raahasit, Elias kysyi kun Rosie palasi halimaan Reneä.
- Ratsastat, kuiskasin ja hymyilin pirullisesti. - Devilillä.
- Et ole tosissas, mies huokaisi, muutei päästänyt minusta irti.
- C'mon.. katsoin taas miestä nappisilmilläni. Tiesin kuitenkin että Devil oli liian suuri houkutus miehelle, joten hänen ei tarvinnut edes vastata myöntävästi. Hymyilin miehelle suloisesti ja sitten lähdin hakemaan Deviliä tarhasta. Ulkona törmäsin suloiseen suomenhevoseen. Ilmeisesti tämä oli se uusi yksityinen, Liina ja hänen omistajansa siisii. Hymyilin reippaasti tervehdykseksi, mutta kun naisen takaa ilmestyi maailman suloisin pieni tyttö, henkäisin syvään. Käännyin Eliaksen puoleen silmät kiiluen.
- Mäkin tahdon tuollaisen, huokaisin. Elias näytti hetken järkyttyneeltä, mutta nipisti minua sitten pehvasta, käsky kulkea eteenpäin.

Tallilla oli niin hirmusti uutta porukkaa. En tuntenut varmaan puoliakaan, mutta ei se minua haitannut. Hymyilin vain pirteästi, tänään oli hyvä päivä. Ensimmäinen joka kuuloetäisyydelle osuisi, joutuisi kestämään minun juttusia, tervehdykseni siis. Nojasin Devilin tarhan porttiin ja suljin silmni. Annoin orille aikaa, sillä saisi kestää niin kauan kun sitä huvitti, ei minulla kiire mihinkään ollut.
- Odelie heippa, kuului tuttu Nican ääni vierestäni.
- Mmmm, mutisin.
- Meidän täytyy sitten kekustella ennenkun lähet niin vähän noista järjestelyistä, nainen vihjasi.
Aivan niin, olin unohtanut melkein koko asian, mutta asia oli sovittava loppuun. Olihan meillä jo jokin yhteis ymmärrys, mutta aina keskusteltaessamme asiat jotenkinomituisesti hyppäsivät asiasta toiseen ja lopulta se itse pääaihe unohtui kokonaan.
- Mää tuun koputtelemaan sinne, hymyilin.
Elias seisoi hieman kauempana. Devil luimisti korviaan hieman epäillen. Se ei ollut ollenkaan tyhm hevonen ja jotenkin minusta tuntui että se osasi aavistaa pahaa. Se osasi lukea minun ruumiinkielestäni, että sen tulisi odottaa jotain, kuitenkin vastahakoisesti se lähti kävelemään minua kohti, sillä oli edelleen epäluuloinen ilme, en antanut sen häiritä, vaan paistattelin päivää. Lopulta tunsin orin silkkisen turvan kasvoillani, kun Devil hamusi nenääni. Taisi olla herkullisen makuinen. Kosketin Devilin turpaa ja kaivoin taskustani omenanpalan, että osasin olla semmoinen pehmo. Pujotin kuitenkin samalla riimun hevosen päähän ja avasin portin. Ei ongelmia, ainakaan tähänmennessä. Tunsin Eliaksen tarkkailevan katseen selässäni, mutta samalla huomasin tutun auton tulevan tallinpihaan. Hyvä, haluaisin keskittyä kuvaamiseen, kun silmällä pitäjä saapui talliin.
- Sittä ei ole hyvä päivä tänään, Elias huomautti.
- Sehän on oikea enkeli tänään, like u, naurahdin.

- Tuittua vuokraa siis Anni ja hoitaa Sophie, toistin toista kertaa sanat.
- Niin ja sitten se suomenhevonen on Liina, Meg selitti minulle kuin ääliölle.
- Ja sitten sillä on se ihana lapsukainen, huokaisin ihastuksesta. Megin ilme olin sanoin kuvailemattoman murhaava.
- Sitten Jenni, Yoruichi, Alexsandra ja Pesce, Meg sanoi minulle. Sentäs Pescen tunsin, onnekseni. Nämä olivat aktiivisimmat tallilla kävijät kuulemma, joten painoin nimet tiukasti muistiin.
- Yoruichi hoitaa Cinaa, meidän vauvamme emää, Alexsandra Merliniä? toistin Merlinin nimen hyvin hitaasti. Meg nyökkäsi.
- Ja Jenni Reeveä ja sitten öö.. Pescellä on kaks omaa mussukkaa täällä, eikö vaan? toistin nimiä päässäni.
Samalla kiristin Devilin satulavyötä ja ori potkaisi turhaantuneena seinää. Ori mulkaisi minua korvat luimussa ja pullisti vielä varmuuden vuoksi, aiheuttaakseen lisää hankaluuksia. Luovutin. Poika osasi kiukutella silloin kun oikein halusi. Käänsin katseelni Eliakseen.
- Herra on hyvä ja laittaa tän pulleron loppuun kuntoon kun sillä meetkin, huokaisin lopulta. Hetkeen mies ei liikahtanut mutta lähti sitten omin tapoinensa lhestymään Deviliä. Luotin mieheen ja hänen taitoihinsa, ei mitään ongelmaa.
- Mut siis, käännyin Megin puoleen. - Kuka sitä norjanvuonohevosta vuokraa?
- Liinan omistaja siisii, kyllähän sää nyt sen tiiät, Meg huokaisi.
- Mut jos sillä on jo oma hevonen niin miten se tarvii vuokrahevosta.
- Siisiillä on lapsi, lapsen nimi on Hilma, Hilma on kiinnostunut hevosista, tytölle vuokrataan Anssia, Meg toisti minulle taas kuin olisin joku ääliö. Nyökkäsin hitaasti.

- Pärjäätkö? pieni huoli kuului äänestäni.
Elias piti hetken sormiaan huultani päällä, mutta hymyili lopulta. Se oli merkki, ettei asiasta puhuttu enempää. Devil oli kyllä ihmeellisen rauhallinen. Ei mitään luottamusta, mutta ei mitään hyökkäävää, se tyytyi vain mulkoilemaan Eliasta murhaavasti, muttei tehnyt mitään. Ratsastimme varmuuden vuoksi kentällä, sillä tiesin Rosien olevn maneesissa hyppäämässä Renen kanssa. Säädin kamerani, tällä kertaa oikein, sillä halusin tästä kahden rakastajani kohtaamisesta ikimuistoisen hetken. Meg oli luvannut katsella vähän miesten perään, sillä jos Devil päättäisialottaa hulabaloonsa, en ehtisi kameran takaa kahden taistelian väliin ja sitten jompikumpi kuolisi.
Dean palasi maneesista vihellellen. kuitenkin lievä virnistys levisi pojan naamalle. Hän hivuttautui viereeni ja jäi katsomaan, kuinka Elias työskenteli Devilin kanssa. Itseasiassa se oli melko taianomaista ja tiesin että minä siellä välissä olisin vain vaaran aiheuttaja. Ei mitään, ei hyökkäystä, ei potkua, ei puremaa. Ehkä minun pitäisi myydä Devil Eliakselle, koska se yhteistyö näytti niin, yhteistyöltä. Hymyilin hiukan, mutta peitin sen kameran taakse. Napsasin muutaman kuvan, hieman heilahtaneita, liian heilahtaneita. Turhaantuneena poistin ne ja zoomasin taas lähemmäs hevosta ja miestä. Murahdin kateellisena, mutta annoin kaikkien olla vain hiljaa.
Lopulta Elias nosti jalkansa jalustimeen. Devil ei liikahtanutkaan. Se ei ollut rento, muttei mikään puupalikkakaan. Kun Elias istahti kevyesti alas satulaan, Devil lähti liikkeelle. Se oli yhä epäluuloinen, muttei tehnyt mitään. Napsautin muutaman kerran lisää kuvia, tälläkertaa ne saivat luvan onnistua tai tulisin hulluksi.

***

Napautin pohkeet kiinni Reneen, mutta ori heilautti vain vastahakoisestipäätään. Se oli minun syytäni, minä oli vauhko, minä olin se joka ei noudattanut sääntöjä. Pysäytin orin. Suljin silmäni ja rentouduin täysin. Hetken ajan, hengitin niin rauhallisesti, että Nica vilkaisi jo minuun katsomosta huolestuneena. Terästäydyin, korjasin istuntani, mutta silmäni olivat edelleen kiinni. otin ohjat kunnolla käteen ja tunsin kuinka Rene terästäyti allani, pää kauniisti kaarella, lähdin liikkeelle, silmät edelleen kiinni ja kokosin orialisää, kunnes avasin silmäni. Kävelin hetken, kunnes nostin Renellä hitaan, kootun laukan. Taputin hevosta ja ohjasin sen lopulta pystylle, myötäsin ohjaa hieman, että ori sai otettua enemmän vauhtia, pikemminkin annoin sen vain mennä, olin työskennellyt sen kanssa tänään ihan tarpeeksi.
Kevyesti Rene hyppäsi, melkein metrin korkuisen esteen yli. Se janosi lisää, se halusi tehdä toita lisää, joten jatkoin laukassa ja ohjasin sen okserille. Ori terästäytyi, tunsin sen ryhdistyvän ja korvat nousivat pystyyn, pysyivät tiukasti pystyssä. Tahti nopeni ja lopulta Rene ponnisti ilmaan. orin kanssa oli ihana hypätä, mutta se mitä sain työskennellä Renen kanssa oli minulle liian vähän. Siirsin orin raviin. Tarvitsin lisää toimintaa, sillä päivät Mel Serenissä vain hevosia puunaten sai minut pikkuhiljaa turhaantumaan. Ehkä uskaltaisin kysyä Nicalta, jotain ratsutettavaa.
- He´s doing well, Nica kehui.
- He could be better, vastasin mietteliäänä. Minä voisin olla parempi. Mietin mielessäni.
Vaihdoin orin kanssa suuntaan ja pian nostin taas laukan, samalla hetkellä Anni tuli sisään maneesiin Tuitun kanssa. Jatkoin kuitenkin keskittyneesti laukkaa. Vielä kerran rata läpi ja siinä olisi meidän tämän päivän harjoitukset.

Rene siirtyi käyntiin. Se oli hiestä todella märkä, ei ihmekkään, sillä se omasi suuren pullamahan, vieläkin, vaikka sen treeni oli kiristynyt kovin, sitten kun minä olin tänne saapunut. Ei se mitään. Pikkuhiljaa hyvä tulee, enkä ollut ehtinyt edes olemaan täällä vielä niin kauaa. Annoin Renelle pitkää ohjaa ja päästin omat jalat rennosti roikkumaan. Oivaa treenä myös minulle. Nica näytti myös tyytyväiseltä, hymyili iloisesti ja tuli korjaamaan esteitä pois. Myös Anni vilkuili meitä uteliaana, samalla kun sääteli jalustimia. Pian Tuittu ratsastajineen käveli minun kanssa samaa uraa pitkin. Suljin taas silmäni ja annoin Renen löntystää laiskasti. Kukaan ei sanonut mitään, mutta kuulin Nican askeleet, kun nainen vei puomeja takaisin paikoilleen.
Avasin lopulta silmäni ja käänsin renen kaartoon. Liu'uin väsyneenä alas selästä ja nostin jalustimet. Löysäsin satulavyötä, jolloin Rene huokaisi tyytyväiseä ja se alkoi näyttää uneliaalta. Kiitin onneani, että talleissa oli lämmitys, sillä nyt Reneä ei voinut jättää pesemättä. Pelästyin kuin Jesse tuli maneesiin sisään, ilmeisesti Nica oli pakottanut pojan avukseen.
- So, how was he? Jessekin innostui kysymään.
- Better than yesterday, vastasin ja vetäisin hanskat irti käsistäni. Eilen olimme lämmitelleet Renen kanssa pienempiä esteitä ja Jesse oli onnistunut ilmestymään samaan paikkaan, samaan aikaan, samoin tarkoituksin. Siitä oli minulle vain onnea tullut, sillä pojalta olin yllättäen saanut muutaman arvokkaan vinkin, kuinka saisin palloilevan Renen aisoihin.

Rene ummisti silmänsä, kun sidoin sen molemmilta puolilta kiinni tallin käytävää. Viheltelin, olin hyvällä tuulella, vaikka jalkani uhkasivat pettää alta. Eilinen oli ollut pientä sekoilua, mutta tänään, kun kunnolla olimme treenanneet, kerrankin, ensimmäisen kerran kun olin tänne Suomeen tullut, treenasimme kunnolla, se tuntui jaloissa. Pistin sen painoni syyksi. Ja taas naiselliset vaihtoni käskivät minun laihduttaa.
- Are u Odelies cousin? kuului epävarma ääni. Käännyin ja hymyilin tytölle, hieman väsyneen näköisenä tosin.
- Yes.
- Oh, hi, I'm Sophie, just curious to meet everyone, tyttö kohautti olkiaan ja rapsutti Renen päätä.
- Sophie, beautiful name, call me Rosie, naurahdin ja vedin satulan pois Renen selästä.
Sen jälkeen tyttö keskittyi lepertelemään Renelle, ori terästäytyi ja lähti hamuamaan herkkupalan toivossa Sophien takuja. Lienekkö mitä tyttö hevoselle höpisi, mutta pakko oli myöntää, että suomen kieli osasi olla hyvin outoa, en ainakaan oppisi sitä ikinä vaikka kuinka opettelisin. Liian monimutkaista. Hittovie hat, jokin hattu, vai mikä se nyt ikinä olikaan. Liian hankalaa, luovutan ennenkuin yritän.
Jättäisin satulan myöhemmälle, sen putsaisin vasta kun Rene seisoisi karsinassaa loimi niskassa heiniän maiskutellen. Hain pesusienen ja vettä, puhdistin pikaisesti kaikki hikiläiskät orista. Sophie lipui pois paikalta pikkuhiljaa, joten talliin laskeutui taas hiljaisuus. Nautin siitä vielä kuin voin. Harjasin Reneä hierovalla kumisualla ja lopulta loimituksen kautta heitin sen omaan karsinaansa. Vasta sitten nappasin mukaani orin varusteet ja vein ne satulahuoneeseen, tiedossa olisi pitkä ja tuskallinen aika, kun saisin hinkata Renen kuolaiset suitset puhtaaksi ja satulan näyttämään taas käytettävältä, mutta ei se mitään, Odeliella muutenkin menisi kauan sen miesystävänsä kanssa.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty La Maalis 05, 2011 3:04 pm

05.03.2011 // Pieni poni + suuri metsä = käynti


Simo maiskutti heinää tyytyväisenä ja katseli minua kirkkailla ruskeilla silmillään. Olin niin ylpeä hölmöstä ponistani, vaikka ansio olikin aikalailla Deanin, jolta olin saanut enemmän apua kuin koskaan keneltäkään. Silitin ponin silkkistä karvaa ja kuiskutin sen korvaan höperö asioita. Olin todella pahoillani, etten ollut päässyt pitkään aikaan sitä paijaamaan, mutta oma elämäni oli alkanut kukoistamaan ja vasta nyt olin saanut sen jonkunlaiseen tasapainoon. Olin kiitollinen kaikille rakkailleni, minua hymyilytti jatkuvasti ja olisin voinut vaikka halata kaikkia vastaantulevia ihmisiä. Kuitenkin tallille oli tullut taas liuta porukkaa, joten en kehtaisi. Lähdin vain tyynenä, mahdollisimman tyynenä hakemaan Simon varusteita.
- Mikäs neitiä noin hymyilyttää? Sami kysyi ystävällisesti ohi kävellessään.
- Tänään on vain sellainen olo, että rakastan kaikkia ja kaikkea, vastasin ja naurahdin hieman.
- Voisit tartuttaa tuon olon serkkuusi ja muutamaan muuhun, taitaa se kultasi olla tämän takana, Sami näytti hieman huvittuneelta, mutta vain hieman.
- Antaa serkun kiukutella. mutta mistä oikein arvasit? pysähdyin ja jäin katsomaan Samia.
- Silmissäsi palaa katse, Elias Elias Elias, Sami naurahti.
- Kiitos Sami, rutistin miestä ja jatkoin matkaani. Mies jäi hetkeksi katsomaan minua hölmistyneenä. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa hänen ajatuksestaan, naiset.

Simo tuijotti minua edelleen. Nyt se häiritsi jo minua ja vakavoiduin. Tutkin, ettei Simolla olisi missään, mitään, mutta kaikki näytti olevan kunnossa, selkä, jalat, hampaat, kuume, yleisilme oli oikein pirteä, näytinkö jotenkin erillaiselta. Lopulta jatkoin Simon harjausta ja ravistelin loimea, se oli täynnä karvoja. Nyt kun oli tullut lämpimämpää, alkoivat karvapallot tiputtelemaan talvikarvojaan. Viikkasin loimen ja laitoin sen sivuun, sitten jatkoin harjaamista, mahan alta ja jalat vielä kunnolla. Olin erittäin kiitollinen kaikelle maailmalle, että Simo ei tarvinnut suojia. Ainoastaan kovissa treeneissä laitoin sille pintelit, mutta toisinaan ori jaksoi protestoida niitä vastaan.
- Katos suakin näkee, kuului ääni, ehkä jopa hieman tympeä.
- Anna anteeksi että olet joutunut liikuttamaan Simoa, tiedäthän.. poika hyssytti.
- Tiedän että sulla on menny aikaa sun ihanaisen Eliaksen kanssa, mitä ajattelit tänään Simon kanssa? Dean hymyili minulle, tämän takana oli Meg.
- Thank you Dean, hymyilin lempeästi. - Ajattelin tänään vain mennä maastoon ja ottaa kiinni se kaikkimistä olen jäänyt paitsi.
Dean näytti tyytyväiseltä vastaukseen, joten jätti minut taas Simon kanssa. Ori pärskähti pojan perään, se taisi todella rakastaa Deania enemmän kuin ketään, mutta se ei haitannut minua. Jaksoin olla suuttumatta, en voinut kuin ajatella sitä mitä siitä oli tullut, aivan kantakirjattu ratsu, minun pikku KTK-II ansainnut pieni ponini.

Talutin Simon pihalle. Se hörähti pirteästi ja puhalsi höyryävää ilmaa sieraimistaan. Ohjasin ponin aidanviereen ja nousin sen paljaalle selälle. Se ei enää tuntunut yhtä pehmeältä kuni alkutalvesta, se oli menettänyt pörröisyytensä ja nyt se alkoi tuntua jo tavalliselta lyhyeltä kesäkarvalta, se tarkottaisi että kohta alkaisi taas kisoissa hyöriminen ja pyöriminen. Maiskautin ponin liikkeelle. Se lähti löysdästi köpöttememään, pää melkein maassa, niinpä tietysti. Suljin silmäni ja nautiskelin selässä olosta, en ollut pitkään aikaan päässyt hevosen selkään, kuin kotonakin Simorassa, kaikki olivat joko ravureita ja ainoalla ratsullani, oli varsa. Pienokaisen ajatteleminen sai hymyni leviämään, siitä tulisi oiva ratsu, kunhan se saisi hieman ikää. En ollut varma tulisiko siitä koskaan huippu länkkärihevosta, vaikka vanhemmat olivat hyviä, mutta jotain siitä tulisi, kunhan aika vain koittaisi.
Siirsin Simon raviin. En edes muistanut että se oli niin tasainen ja pehmeä. Annoin sen vähän kiristää tahtia ja pääkin nousi melkein syliini, sillä siis näytti olevan myös virtaa. Annoin sen kuitenkin mennä. Pidin silti ohjat kokoajan kädessä, sillä viimeksi poni oli lähtenyt pinkomaan hurjaa laukkaa eteen ja vaikutti siltä, että lähtisi tänäänkin. Myötäsin kuitenkin ohjaa ja annoin sen venyttää askeliaan, sillä oli selvät kouluratsun askeleet, hiemahkon liian pitkät ehkä itselleen, oli se kuitenkin niin pieni poni.

Puristin pohkeet kiinni Simoon ja se säntäsi laukkaan. Ensin hieman hallitsemattomaan, mutta löysimme pian yhteisen tasapainomme. Annoin ponin pysyä reippaassa laukassa, mutta pieni jännitys kiri sisääni. En ollut koskaan ennen pelännyt mitään hevsoten kanssa, mutta nyt pieni jännitys kiri sisälläni, miksi ihmeessä minulle tuli juuri nyt tällainen olo. Pysyin kuitenkin laukassa, kunnes Simo siirtyi itse raviin. Etsin tasapainoni keventäen, tuntui ihmeen epämukavalta, mutta orin hidastaessa känyntiin jännitys taas katosi sisältäni. Ilmeeni taisi olla erityisen hämmentynyt, sillä vastaan tuleva nica katsoi minua huolestuneena. Hän ratsasti ihanalla päistäriköllä orillaan ja minua hymyilytti ajatus, että tuon hevosen jälkeläinen seisoi tallissani, odottamasdsa estekentille pääsyä.
- Oletko kunnossa Ode? nainen kysyi.
- Täydellisessä, vastasin, mutta me kaikki tiesimme sen olevan valhe.
- Ei sun tarvi mulle kertoa kaikkea, mut suosittelisin silti, koska ei näytä hyvältä, nica totesi. Olin hiljaa.
- En osaa sanoa, en oo vaan koskaan ollut näin onnellinen, huokaisin lopulta.
- Silti näytät siltä kun jokin olisi vialla, nica vastasi, tiesin että siinä piili kysymys.
Pysyin vaiti. Heti kun nousin hevosen selkään, pieni epävarmuus oli kirinyt heti sisääni. En ollut antanut sen vain häiritä, sillä olin ikävöinyt poniani niin paljon.

- Olit vielä aikaisemmin paljon paremmalla päällä, ennekuin ähdin Anin kanssa, nica huomautti pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- En tajua, ennenkuin nousin selkään, kaikki oli hyvin, käynnissäkin mutta ravi alkoit tuntua hirmu epämukavalta, ehkä se on siitä en ole ratsastanut vähään aikaan, mietiskelin ääneen vaikka samalla puhuin nicalle.
- Aika ihmeellistä, nainenkin näytti mietteliäältä. monia pieniä syitä liukui päähäni mutta sivuutin ne, mahdottomia ajatuksia.
- Jos olet ennen kärsinyt jostain pelosta hevopsten kanssa.. nainen ehdotti.
- En.
Molemmat hirjenivät. Simo näytti hirmu pieneltä suuren Anin vieressä, jopa hupaisan pieneltä, kun molemmat hevoset kävelivät vierekkäin kaulat pitkällä ja silmät puoliksi ummessa. Kuitenkin Ani hieman kyttäili metsästä kuuluvia ääniä, Simoa se ei näyttänyt kiinnostavan lainkaan. Piha oli lähettyvillä, mutta kumpikaan ei sanonut mitään.
- Oletko..? nainen kysyi lopulta.
- Kyllä ja ei mitään, vastasin, vaikka en ollut aivan varma.
- Sitten on aika vaikeaa sanoa mikä se voisi olla, nica hymähti tai me molemmat.

Tallin pihassa liu'uin alas Simon selästä ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Poni seurasi minua hieman loukkaantuneena perässä, se olisi halunnut tehdä jotain muutakin kuin tehdä käyntilenkkiä. Tipautin ohjat maahan ja aloin harjaamaan Simoa. En tarvinnut siihen kuin vain hetken, sillä tuosta lenkistä ei olisi hikoillut lihavinkaan hevonen. Lopulta heitin vain riimun orin päähän ja vein sen sitten tarhaan. Päästin sen vapaaksi ja innokkaasti se heitti muutaman pukin ystävänsä nenänedessä. Rene katsoi kyllästyneenä kaverinsa innokkaitta menoja ja nappoasi heinäkasasta heinää. Naurahdin, pojat näyttivät niin hauskoilta yhdessä, hienointa olisi ollut, jos Devil olisi kyennyt ulkoilemaan niiden tai edes jonkun kanssa.
Kuulin orini kimeän, mutta tosin orimaisen hirnahduksen. Lähdin Devilin tarhalle. Se katsoi minua sinisillä silmillään tutkivasti, määritteli tilanteen ja lopulta tuli luokseni. Se tökkäsi minua tuttavallisesti, joten naurahdin ja rapsutin sen turpaa. Devil sulki silmänsä tyytyväisenä, kun pujahdin tarjaan ja halasin sitä. Se ei sen koommin välittänyt hellyydenosoituksista, mutta kun se ei ollut nähnyt minua pitkään aikaan, se oli erittäin tyytyväinen kuin puhelin sille, silittelin kaulaa. Minulla ei ollut mihinkään kiire, olisin voinut rapsuttella oria vaikka kuinka kauan, mutta tiesin, että pian minut tultaisiin hakemaan, niin sanottuun kotiini. En kestänyt enää sitä kireää tunnelmaa siellä, joten Rosie oli ajatellut muuttavansa pois, niin varmasti tekisin vielä jokupäivä minäkin, sillä ainut ketä Ben jaksoi rakastaa oli Mariel.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty La Kesä 04, 2011 12:22 pm

04.06.2011 // Not Good Enough


Devil ravasi tarmokkaasti eteenpäin, seurasin kuitenkin sen jalkoja. Takajaloissa oli ollut kohta viikon turvotusta, niitä oli tullut kylmättyä ja lämpöpintelit oli laitettu joka ilta. Silti turvotus ei näyttänyt laskevan, jos tässä menisi minun orini jalat, sekoaisin. Se oli rauhoittunut huomattavasti, joten jalkojen meneminen juuri nyt, mikä menetys.
- Se ravaa kuitenki hyvin, ettei toi näytä häiritsevän sitä, nica totesi.
- Joo, pitää seurailla tota vielä, noi jalat kyllä teki tätä samaa tossa viimekesänä, huokaisin ja pyysin Devilin takaisin käyntiin.
Se pärskähti tyytyväisenä ja pudisti päätään, sitä ei ollut liikutettu kuin kevyesti, lukuunottamatta cuppia, jossa kisasimme tällähetkellä. Siitä en kuitenkaan halunnut ottaa mitään stressiä, sillä olin tyytyväinen jo siihen, ettei Devil järjestänyt minkäänlaisia draama kohtauksia.
- Mihin se Rosie on muuten kadonnut? nica kysyi yhtäkkiä.
- Rosie on lähdössä, vastasin.
- Lähdössä? Mitä ihmettä? Entä Tyler? nica kauhistui, olihan kuitenkin tytöstä tullut tuttu kasvo tallilla.
- Ty ja Rosie.. Rosie jätti hänet, kuten tiedät ja Jesse, antaa heittää, naurahdin ja kävelin Devilin luokse.
- Joo, mutta miksi hän lähtee? nica tuli myös Devilin luokse. Ori luimisti korviaan varoittavasti nicalle, muttei reagoinut muuten, se antoi nican koskea, vaikka sen korvat kääntyilivät jatkuvasti epäluuloisena.
- Alexin takia.

Devil hinkkasi päätään juomakuppiin ja pärskähti tyytyväisenä, juoksutus ei edes hikoiluttanut sitä, joten vein sen suoraan pihalle. Kiitin luojaa, että orilla oli kokopäivätarhaus, sillä muuten se olisi tullut karsinan ovesta läpi. Irrotin riimunnarun ja suljin portin, tälläkertaa huolellisesti, olihan herra onnistunut lähteä livohkaan jo kertaalleen.
Palasin talliin, suoraan Devilin kisavarusteiden luo, viimekisoissa olin melkein hävennyt silmät päästäni, sillä varsinkin satula oli järkyttävässä kunnossa. Ennenkuin suuri cup alkaisi, hinkkaisin satulan kiiltäväksi.
Katseeni seurasi Jesseä, joka ilmestyi satulahuoneeseen, minua suorastaan painoi hermoon hänen virnuilevat kasvonsa ja hyväntuulinen katseensa, tässä oli syy serkkuni lähtöön, en vain kehdannut kertoa sitä nicalle. Tuo poika kehtasikin häiritä serkkuni haurasta mielenterveyttä.
- Mitäs kattelet? Jesse pysähtyi katsomaan minua.
- En mitään.. mutisin hiljaa ja keskityin satulaan.
Jäin ajattelemaan Alexia, myönnettäköön, etten koskaan ollut tavannut persoonallisempaa hevosta kuin tämä herra. Sen katse kertoi jo sen hlmötä luonteesta, se sätkyi kaikkea,kun sitä huvitti, mutta osasi olla unelma, silloin kun se halusi olla. Siltä löytyi potentiaalia vauhtiin, hyppyihin ja pilkunviilaukseen, mutta elämä meni sen ehdoilla, se oli itse prinsessa.

***

Katsoin kuinka Jesse lauleskeli suomeksi ja hyppeli ulos tallista. Vasta sitten suostuin pujahtamaan Renen karsinasta ulos ja talutin sen pihalle. Minun oli päästävä kokeilemaan maastoesteitä, kun Rene oli vihdoin, kauhean uurastuksen jälkeen laihtunut, vähän. Katsoin hevosen selästä maahan, se näytti niin lyhyeltä matkalta, vain pieni tipahdus, ei samanlainen kuin pojallani. Sieltä tippuessa tuntui, kun olisi tippunut ikuisuuden, kipu oli kovempi, kaipasin sitä todella.
Rene ravasi rauhallisesti. Sen korvat olivat toisinaan hörössä, mutta nyt se piti niitä rentona, sen silmät tuskin olivat auki ja jos pusikosta olisi hypännyt hirviö, ori ei varmaan edes reagoisi. Rakastin kyllä Reneä, mutta se ei ollut mitään verrattuna pomppuihin, pukkeihin, karvaisiin korviin, jotka sojottivat jatkuvasti eteenpäin ja silmät jotka muljahtelivat pelosta, jos tuuli liikutti millimetrin lehteä maassa.
- U r gd, but not enough, huokaisin ja taputin Reneä kaulalle.
Ori pärskähti hiljaa ja hörähti. Tuo oli tervehdy, se tervehti jotain. Nostin katseeni ja siniset silmät katsoivat minua. Yleensä niissa paistoi lämpö ja rauha, nyt niissä ei ollut mitään. Tyler. Kaipasin poikaa enemmän kuin mitään, mutta tiesin näin olevan parasta, en haluaisi satuttaa häntä. En millään tavalla.
Nostin Renellä laukkaa. Rakastin kesää, silloin olo oli huipussaan, kaikki tuntui mahtavalta, vaikka minua masensi, oloni oli huipussaan, suoraan sanottuna minua hullutti. Olin aloittanut lääkkeet, mutta ne ei näyttänyt tehoavan, kun se vauhvistuisi vuosi vuodelta, en haluisi Tyleria sen alle, en haluaisi, että hän näkee, kun sekoan.

Hypyt tuntuivat lennokkailta, Rene liisi ilmassa, mutta vain hetken, se ei hypännyt yhtään ilmavaraa, ei koskaan liian aikaisin tai liian myöhään. Sillä oli aina täydellinen ajoitus. Se rakasti hyppäämistäja teki sitä kuin vanha konkari, toisinaan oli jopa turhauttavaa, ettei minulla ollut muuta tekemistä kuin istua kyydissä. Sama kävi Simon kanssa, sen kanssa sai työskennellä, muttei tarpeeksi. Siirsin Renen käyntiin ja taputin, en haluaisi rasittaa sitä tänään liikaa.
- Hey, nica ravasi viereeni, jos nyt saisin saarna jostain.
- Gd day, mutisin ja käänsin katseeni.
- Miss him much? nica kuitenkin kysyi lempeästi.
Loin hetkeksi katseen naiseen ja sitten hevoseen, Ani, yksi hienoimmista hevosista mitä oli koskaan nähnyt, korkeampi kuin Alex, mutta kuusikertaa korkeampi kuin Rene.
- Who? kysyin hämmentyneenä, jos nyt kysymyksessä olisi Ty, en haluaisi edes keskustella .
- Ur boy, nica johdatteli, silmäni kostuivat.
- Yes, huokaisin.
- And now u r leaving? sillä hetkellä nica kuulosti aivan äidiltäni, hellä, myötätuntoinen, mutta hieman sättivä.
- Yes, mutisin.
- Cause of that horse? nica varmisti.
- Yes.
- Bring him here.
Oliko hän tosissaan? Tarkoittiko hän todella tuota?
Nyt tiesin mitä halusin.


Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Pe Kesä 17, 2011 4:34 pm

17.06.2011 // Welcome home my dear


Korvat painuivat luimuun ja kaviot takoivat maata, mikään ei voinut pysäyttää enään sitä. VAuhti kiihtyi kiihtymistään ja pian hevonen oli korkealla ilmassa. Laukka jatkui. Keskittynyt ilme meidän molempien kasvoilla mahtoi olla näky, mutta tuntui kun tässä olisi myös purattu aggressiota, pahaa oloa ja ahdistusta. Pudistin hiukset pois silmiltäni ja kannustin ruunaa kovempaan laukkaan, en ollut koskaan antanut sen mennä kanssani näin lujaa, paitsi radalla, nyt täällä, vaarallisessa maastossa, esteillä, painuin niin lujaa kun hevonen jaloistaan kehtasi mennä. Silti se hyppäsi, puunrungon, maastoesteen ja toisenkin. En aikoisi pysäyttää, ennenkuin herra itse niin toivoi, en käskisi sitä tänään muuhun kuin liikkumaan, saisi tehdä mitä lystäsi, minun oli vain saatava mennä lujaa.
Pääsimme tasaiselle hiekkatielle, juuri hyvä aika antaa sen vain mennä. Lyhensin jalustimia ravissa, kiristin ohjia ja painoin pohkeet kiinni hevosen kylkiin. Se paiskahti eteenpäin kuin räjähdys, kyydissä hyvä jos pysyi, vauhti kiihtyi kiihtymistään ja olisin voinut taata, että menimme nopeammin, kun yksikään auto pääsisi. Suljin silmäni, ajatukset olivat pirun sekavat, mitään järkevää, suoraan sanottuna minua hullutti, se oli huono yhtälö vihan kanssa, mutta sellainen minä olin. Avasin silmäni ja nykäisin reippaasti ohjista. Ruuna painoi takajalat ruhonsa alle ja suoritti kauniin liukupysähdyksen - ei tyypillitä tälle ponille. Siniset kylmänvihaiset silmät katsoivat minuun, toruvasti, pettyneesti.

- Rosie.. poika huokaisi.
Tuhahdin vain ja yritin ratsastaa pojan ohi, mutta hän vain ohjasi ratsunsa minun tielleni. Juuri nyt olisin voinut vain käydä käsiksi tuohonkin ihmiseen, kuristaa, purra, hakata, mutta ei, säilytin arvokkuuteni.
- I am not able to talk with u, sanoin erittäin hitaasti.
- U r not even able to ride, when u r like that, Ty sanoi rauhallisesti.
- F*ck u, sihahdin ja tein kullallani väitöliikkeen ja kannustin sen taas laukkaan.
Nopeasti ne jäivät taakse, hiki ei edes virrannut hyevosta pitkin, se rakasti tätä, se rakasti vauhtia, se halusi mennä lujaa, se oli yhtä mieleni kanssa ja halusi juuri sitä mitä minäkin, purata kaikki tunteensa tähän, juoksemiseen, nyt. Annoin sen kiihdyttää vielä vähän vauhtia, pian olisimme takaisin tallissa ja joutuisin tasapainoittamaan mieleni, ottamaan rauhallisesti.
Tallinpiha tuli liian nopeasti esiin. Suoritin kuitenkin helpomman pysähdyksen ruunalle suoraan tallin eteen, johon sen paikka oli luvattu. Hyppäsin alas hevosen selästä, enkä edes tervehtinyt tallista tulevaa Sami. Samin nähdessään Alex pelästyi ja hyppäsi kohti miestä. Nykäisin sen äkkiä lähemmäs minua, jos se halusi jotain satuttaa niin saisi satuttaa minua. Talutin kuitenkin vielä riekkuvan ruunan sisälle ja ohjasin sen suoraan karsinaan, jossa vetäsin kamat pois sen päältä ja heivasin ne karsinan ulkopuolelle. Vaikka paha päiväni oli ilmiselvää, en halunnut sen vaikuttavan tarkkaavaisuuteeni, huolellisesti pyyhkäisin siis hikikohdat sienellä pois ja sitten jätin Alexin maiskuttamaan heiniä rauhassa.

- So this s ur boy, nica tuli karsinalle.
- Yes, murahdin, samalla kun pyyhkäisin suitsia puhtaaksi.
- Beautiful, nainen huomautti.
- I know, huokaisin ja hymyilin sitten vähän.
- S everything ok? nainen katsoi minua hieman huolestuneena, kaikki oli mahtavasti.
- Yes, vastasin ja otin sitten satulan käsivarsilleni ja lähdin satulahuoneeseen.
Arvostin sitä, ettei nainen seurannut minua, vaan antoi minun olla omassa rauhassani. En haluaisi ärähtää kenellekkään, tai tehdä mitään pahaa, joten omassa kuplassani kaikki olisin turvassa. Hinkkasin ehkä hieman liian raivokkaasti satulaa, mutta se tuli ainakin puhtaaksi, kunnes asettelin varusteet niille tarkoitetuille paikoille ja jäin hetkeksi katsomaan. Täällä nyt siis olin, lukittautunut pieneen Suomeen, jossa ei muuta puhuttu kuin epämääräistä sössötyskieltä, joka oli täynnä idiootteja ja vain muutama ihana yksilö.
Huokaisten lähdin satulahuoneesta, minun oli rauhoituttava, ennenkuin lähtisin tekemään mitään muuta. Paha oloni lietsoi hevosia riehakkaiksi ja samalla aiheutin itsellenikin hallaa, tekemällä itseäni vain vihaisemmaksi ja vihaisemmaksi. Muutama silmäpari katsoi minua hiukan huolestuneena. No oli siihen aihettakin, mutta en ollut kiinnostunut heidän säälistään. Tallista painuin suoraan Devilin tarhalle, mikään ei voisi rauhoittaa minua samalla tavalla kuin yhtä vihainen olento kuin minä.

Devil painoi korvansa luimuun kun se näki minut. Haisin toiselta hevoselta, mies puoliseta vielä kaikenlisäksi, mutta myös pahamieli tarttui siihen heti, kun tulin kosketusetäisyydelle. Se yritti purra minua, mutta estin sen. Hetkeksi se jäi katsomaan minua tutkiskelevasti, mutta antoi sitten koskea. Käteni liukui pitkin orin kaulaa ja huokaisin, se ei ansainnut tätä, mitä tein sille, mutta minun oli pakko, vain hetki tämän miehen seurassa ja kaikki oli taas rauhallista, olin kotona, äitin kanssa, hymyilin, ei ketään sotkemassa mitään. Isäkin taisi olla kotona, hän oli kotona harvoin sillä harrasti bisneksiään, silti kaipasin halia häneltä. Kyyneleet kihosivat silmiini.
Istahdin alas ja nojasin tarhojen aitaan. Devil seisoi kokoajan vierelläni ja vilkuili mahdollisia pahiksia, olin nyt sen lauma ja tietty orin tuli suojella tammojansa, sääli että olin erittäin vihamielinen yksilö. Kuulin kuitenkin jonkun lähestyvän, pyyhin kyyneleitäni ja katsoin Deviliä. Se kuopi maata ja pamautti niitä uhkaavasti maahan, osasin lukea hevosen silmistä, että nyt oli sen kannalta tosi kyseessä, jos nyt ei olisi tätä tarhaa välissä, se olisi käynyt jo kimppuun. Nousin ylös ja käännyin, minua lähestyi viimoinen ihminen maailmassa, jonka olisin halunnut tavata nyt.
- Whats wrong? poika kysyi, en tiennyt oliko siinä pilkkaa.
- U dont even care, tuhahdin.
- R u sure? tuossa oli jotain sitä pilkallista. Käännyin hitaasti pikaa päin ja katsoin häntä ilmeellä, erittäin murhaavalla. Se idiootti kehtasi vain naurahtaa, nyrkkini puristuivat yhteen, pilkkaa, ivaa, alentava katse, liikaa, en voinut hillitä itseäni. Nyrkki nousi ilmaan ja tirvasin kaksi kertaa poikaa kasvoihin, niin lujaa kun käsistäni vain lähti. Sen jälkeen marssin vihaisuuksissani pois.
- Gd day for u, Sami, i think that Jesse needs ur help, sanoin hampaita purren ja osoitin Devilin tarhalle päin.

Rosie & Devil & Alex

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Odelie lähetetty Su Heinä 24, 2011 11:09 pm

Rakas päiväkirja,


Kaiken piti sujua hyvin, tarkoitus oli vain mennä tallille ja ratsastaa Alexilla viimeisiä kertoja, ennen kuin se lähtisi kesälaitumelle. Tosin tänä vuonna se pääsee vain muutamaksi viikoksi, sillä viimevuonna se oli täysin villiintynyt eikä ollut antanut kiinni. Tai kun olimme saaneet sen kiinni, siitä se työ vasta oli alkanutkin. Muutama viikko siis vihreää nenän alle, se riittäisi mainiosti ja kerkiäisimme aloittaa kisaamisen taas hyvissä ajoin, ettei se jäisi jouluun, niin kuin viimeksi.

Elias oli kyydinnyt minut tallille, kun olin taas kerran tapellut Benin kanssa. Olin päättänyt, ettei mikään voisi pilata minun ja Alexin viimeisiä hetkiä yhdessä, ennen kuin siitä tulisi taas villihevonen. Se erottui paljonkin muista hevosista, se ymmärsi, rakasti, näytti tunteensa avoimesti, toisin kuin monet muut hevoset - se taisi olla puoliksi ihminen. Kuten aina tähänkin mennessä, se oli tullut minua vastaan tarhassa, hirnahtanut innoissaan odottaen mitä tulisi seuraavaksi. Talliin päästyään se aloitti meuhkaamisen ja hyörimisen, littasi minut pehvallaan seinään ainakin kuusitoista kertaa, vähintään. Satuloidessa se oli ollut mahtavan kiltti, mutta kun olin laittanut jalkani jalustimeen, satula oli luiskahtanut kyljelle ja Alex oli vetänyt vuosisadan kauheimmat raivarit, aina uudestaan ja uudestaan.

Kun Alex oli saanut tarpeekseen siitä riehumisesta, olin vihdoin päässyt sen selkään ja kentälle. Pieni koulutuuppaus tuskin teki sille pahaa, vaikka se ei millään olisi halunnut tehdä sitten yhtikäs mitään. Sitä se harrasti ja paljon, vei minua pitkin kenttää, kuin mikäkin laukkahevonen, pukitteli tai seisoi paikallaan, kun olisi nähnyt mörön. Tänään se oli siis harrastanut jokaista noista, harvinaisen huono päivä siis. Vain puolen tunnin kuluttua luovutin siis tuuppauksen suhteen ja suunnistin suoraan maastoon, siellä se ei uskaltanut temppuilla, ei se kuitenkaan vielä tuntenut kaikkia paikkoja täältä. Sisimmässään se oli ujo ja mammari, orien keskellä sen piti vain esittää tosi kovaa tyyppiä. Maasto oli siis sopinut meille hyvin, pitkä köpöttelyreissu ilman mitään häiriöitä.

Sydämeni on pakahtumaisillaan edelleen, kurkussa kuristaa ja ahdistus on mieletön. olin niin toivonut, että kaikki olisi mennyt hyvin, nyt jälkeenpäin niin toivoin, etten olisi laskeutunut selästä juottamaan Alexia. Olin päästänyt hevosen irti, ei se karannut mihinkään vaan meni syömään ruohoa (toivottavasti nica ei saa kuulla tästä tai nylkee minut). Istuin siinä vain hiljaa ja olin, mietin asioita ja sitä, miten olin muuttunut siitä, kun olin tullut Suomeen. Sekoilua, alkoholia, huumeita, hämäräheikkejä ja muuta sellaista, kaikkea mitä Dean vihasi minussa, mutta nyt kun olin tullut tänne. Kiltti, hiljainen pieni tyttö, joka kärsi huonosta itsetunnosta ja kaipasi läheisyyttä, rakkautta, sitä olin löytänyt. Tyler.

Kaipasin poikaa edelleen, hänen kosketusta, hymyä ja lämmintä katsetta. Niitä kuuttatuhatta yötä joita vietin hänen luonaan. jokaista Reitan ja Jessen vihaista ilmettä kun olin saanut täsmällisen pojan myöhästymään aamutallista. Hymyilen edelleen kun ajattelen sitä. Samalla myös satutan itseäni.
Siinä hän oli seisonut, vain muutaman metrin päästä minusta, mukanaan MLn uusimpia asukkeja, en vain muistanut nimeä, niitä oli liian monta, että kykenisin oppimaan ne niin nopeasti kuin muut, olin hitaampi. Siniset silmät katsoivat minua, särkyneinä, en ollut nähnyt iloista Tyleria pitkään aikaan, eikä ollut kukaan muukaan, ainakaan Jesse. sen pojan ajatteleminenkin saa minut raivon partaalle. Kunpa voisin kiduttaa sen ihmisen kuoliaaksi, viiltää, nauraa, tuntea tuskan. Nyt menin aivan liian pitkälle.

Että osasinkaan inhota itseäni. Miten pysytyinkään olla niin tyhmä ja langeta edelleen. Miten kehtasin taas satuttaa tuota poikaa joka ansaitsi parempaa, parempaa kuin tytön joka sekoaa yhden tyhmän plondin johdosta. Perkeleen Jesse. Kumpikaan ei ollut tehnyt mitään, kumpikaan ei sanonut mitään, vain hiljaisuus. Pelkkä katse näytti jo sen kuinka pahoillaan hän oli, edelleen hieman suutuksissa, mutta hänellä oli oikeus siihen, oikeus vihata minua. Olin vain typerä akka, lehmä, joka pilasi kaikkien suhteet keskenään. Sentään olin saanut Deanin ja Megin jätettyä rauhaan. Kaikki olisi ollut hyvin näin, mutta en pystynyt hillitsemään itseäni, en pystynyt ajattelemaan mitään, en sitä, että parasta olisi antaa vain olla. Olen tyhmä ja sillä selvä. Tyhmä kuin nousin ylös ja kävelin kohti. Tyhmä, kun kosketin hänen rintaansa ja tipautin kyyneleen poskelleni. Tyhmä, kun katsoin häntä silmiin ja suutelin.

Rosie&Alex

Pvm 25.07.2011

Odelie
Sisäistynyt
Sisäistynyt

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 11.06.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Neljän nallen nalkutukset

Viesti  Sponsored content Tänään kello 4:18 am


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa