Verden kootut tallihöpinät

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Verden kootut tallihöpinät

Viesti  nica lähetetty Pe Heinä 16, 2010 4:39 pm

02.09.09
Osallistunut Kings Roadilla järjestettäville Varsapäiville 02.09.2009. Vertti oli aikuiskuvallisista varsoista kolmas ja sai seuraavanlaisia kommentteja: "ML Zamiro oli kuin ilmetty kuvajainen lapsuudenaikaisesta unelmahevosestani. Hevonen esiintyi pää pystyssä vähät välittäen muiden ajatuksista ja oli vahvasti täysin oma persoonansa! Kauniisti väritetyt piirroskuvat loivat uniikkia ja kunnon luonne sekä sukuselvitys nostivat varsan pisteitä huimasti. Hieno hevonen!"

08.09.09
Saapuminen
Sammutin auton ja avasin oven. Raikas, mutta kostea ulkoilma iski heti vasten kasvojani. Ilma oli samanlaista kuin kolmen tunnin ajomatkan päässä aivan irlannin rajoillakin, jossa olin pysähtynyt huoltoasemalle juottamaan Vertin.
Nyt oltiin kuitenkin perillä ja noustuani punaisesta fordistani vilkuilin ympärilleni aivan uudessa maisemassa. Ajatukseni keskeytti kuitenkin kipakka potku trailerissa. Vertillä oli ilmeisesti kiire päästä pois ahtaasta kopista. Vilkaisin vielä ympärilleni ja lähdin sitten päästämään Verttiä kopista. Takaluukku avautui helposti ja heti laskettuani sen maahan Vertti oli aikeissa tulla jo ulos. Jouduin rauhoittelemaan nelivuotiasta. Olin kuitenkin tyhmänä unohtanut, että en voisi olla ottamassa hevosta ulos ja avaamassa toista takaluukkua..
Aivan kuin rukouksiini olisi vastattu, kun jostain viereeni ilmestyi vaaleahiuksinen nainen. Esittely tuli niin nopeasti, että se meinasi mennä ohi. Nappasin kuitenkin tietooni naisen nimen ja aseman tallilla. Lynn - tallinomistaja - tervetuloa Heathermoor Heights:iin!
Kiittelin siinä hetken aivan surkealla englannillani ja esittäydyinkin, ennen kuin Lynn tarjosi apuaan Vertin kopista purkamisessa. Otin avun mielelläni vastaan.

Kohta pihamaalla seisoikin, tai oikeastaan ei seisonut vaan kuopi, hyppi ja pomppi, energinen nelivuotias. Kyllä, mukaan serkkuni oli työntänyt treenattavaksi ja kilpailtavaksi oman silmäteränsä ja kasvattinsa ML Zamiron. Vertiksihän sitä hirmupetoa kutsuttiin ja ori oli aina ollut minunkin mieleeni. Se oli mielenkiintoinen persoona, jota minäkään en vielä tuntenut täysin.
"Soo, nyt rauhoitut!" komensin oria ja kiskaisin riimunnarusta. Vertti vilkaisi minuun ja jatkoi pelleilyään. Lähdin taluttelemaan sitä pihalla.
"Minne vien tämän?" kysyin pysäyttäen Vertin hetkeksi.
"Tallissa on varattu karsina. Tule, niin näytän sinulle." Lynn vastasi. Lähdin Vertin kanssa tallinomistajan perään.
Jätimme Vertin rauhoittumaan karsinaansa. Se oli mukavan tilava ja Vertille oli varattu valmiiksi jo tuppo heinääkin. Sitähän ori menikin sitten syömään. Otin Vertiltä pois kuljetussuojat, loimen ja nahkariimunkin ja jätin sen sitten mutustamaan tervetuliaisheiniään. Lynn pyysi minua mukaansa esittelykierrokselle. Nyökkäsin, vilkaisin Verttiä vielä kerran ja lähdin Lynnin mukaan.

Tila oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Ei mikään liian hohdokas, mutta silti siinä oli omalla tavallaan jotain hienompaa kuin suomalaisessa perustallissa. Talli itsessään oli tilava ja viihtyisä, mikä oli hyvin tärkeätä. Kaikki oli siistissä järjestyksessä ja sain Vertin lukuisille tavaroille paljon säilytystilaa. Tavarat pitäisi raahata autosta jossain vaiheessa.
Kierros jatkui ulos ja kiersimme Lynnin selittäessä (ja minun ollessa vaiti, sillä keskityin kuuntelemaan ja yritin ymmärtää mahdollisimman paljon) aina tarhojen kautta takaisin tallille. Ulkona tihutti hieman, mutta Lynn kehui keliä yllättävän hyväksi. Ilmeisesti alkuviikolle oli luvattu rankkasateita. En pahemmin iloinnut vähäisestä sateesta, sillä joutuisin varmasti törmäämään rankkasateisiin enemmän kuin muutaman kerran.

Kerkesin jossain vaiheessa kuitenkin kysellä majoitusta, mihin sain vastaukseksi sen, että talossa olisi yksi huone minulle. Menimmekin sitten seuraavaksi tutustumaan taloon. Lynn näytti minulle huoneeni, sanoi menevänsä hakemaan hevosia ja käski asettua taloksi aivan rauhassa. Nyökkäsin ja Lynnin lähdettyä kaivoin puhelimeni esille ja vilkaisin kelloa. Jo seitsemän.. eihän se oikeastaan ollut paljon, mutta kun otti huomioon sen, että olimme lähteneet laivalta aikaisin aamulla.. En siis ihmetellyt väsymystäni.

Minulla oli kuitenkin vielä hommia tehtävänä. Lampsin tallille ja aloin tyhjensää auton takapenkkiä ja koppia varusteista ja rehuista. Tavaraa oli paljon, iso varustekaappi ja arkku.. jotka oli tietenkin ahdettu aivan täyteen. Lisäksi Vertille oli mukana monta loimea joita ei ollut edes yritetty tunkea arkkuun tai kaappiin.
Sain kaikki tavarat raahattua varustehuoneeseen, missä en jaksanut pahemmin keskittyä laittamaan niitä siististi. Hoitaisin sen ensimmäisenä seuraavana aamuna, jotta siitä ei tulisi sanomista. Sen jälkeen vein Vertille vähän omia heiniä uusien sekaan. Annoin Vertille vielä kauratkin, joita se ei tosin saanut paljoa, ja lähdin sitten raahaamaan omia tavaroitani sisään taloon.

Sinä iltana en jaksanut sen pahemmin aloitella keskustelua kenenkään kanssa. Pikaisen iltapalan jälkeen pahoittelin sitä, että menisin aikaisin nukkumaan. Syyni oli ymmärrettävä ja Lynn ei näyttänyt pahastuvan. Hipsin huoneeseeni, eikä minun oikeastaan tarvinnut pahemmin odotella unta kun olin lysähtänyt sängylle.

14.09.09
Tutustumisia
Aikainen aamuherätys ei ollut kovin mieleinen, mutta ei siitä voinut valittaa. Kömmin ylös sängystä ja suljin piipittävän herätyskelloni. Ilmeisesti laitoin sen huolimattomasti yöpöydälle, koska kuului paukahdus ja räsähdys. Puhelin oli pudonnut lattialle ja hajonnut palasiksi. Aamun ensimmäiset minuutit menivät siis puhelimen kokoamiseen. Kun pääsin ylös ja sain vaihdettua tallille sopivat vaatteet, hipsin syömään jotain aamupalaa ennen kuin poistuin tyhjästä talosta ulkoilmaan. Ilmeisesti Lynn oli lähtenyt tallille jo ennen minua, joten nainen oli todellinen aamuvirkku. Niin ei ikävä kyllä voinut sanoa minusta. Olin toivottoman aamu-uninen.
Lampsin hiuksiani haroen ja haukotellen talliin. Ulkona oli viileä, mutta ei liian kylmä. Siellä pärjäsi vielä ilman takkia. Tallissa Lynn oli jo jakamassa hevosille heiniä.
”Huomenta.” Tervehdin ja tukahdutin haukotukseni. Lynn vilkaisi minuun ja näytti huvittuneelta.
”Huomenta.” Hän tervehti ja jatkoi hommiaan.
”Rankka matka vai?” Nainen kysäisi. Nyökkäsin.
”Joo.” Vastasin. Ilmeisesti Lynn huomasi toimettoman seisoskeluni ja ympärilleni katselun ja pyysi minua apuun loimittamaan hevosia. Päivästä oli kuulemma tulossa sateinen. Aloin hommiin ja laitettuani kevyet sadeloimet puolelle hevosista pääsin Vertin luokse. Herra veteli kaurojaan suuhunsa, eikä pahemmin välittänyt kun menin sen karsinaan laittamaan sille päälle sen omaa vihreää loimea. Lynn olikin jo saanut toisen tallinpuolikkaan loimiteltua ja sanoi, että voidaan lähteä viemään hevosia ulos. Tallissa oli tietty ulosviemisjärjestys, jota sitten seurattiin. Ensin ne kaikki hötkyimmät pois alta ja sitten rauhallisemmat, joille oli ihan sama missä välissä ne pääsivät ulkoilemaan. Vertin tulin hakemaan sitten aivan viimeisenä. Laitoin Vertille päitset ja taiteilin riimunnarun sen turvan ympärille, jotta välttäisimme ylimääräisen pelleilyn ja saisin orin edes jotenkin pideltyä. Ilmeisesti viimeiseksi talliin jättäminen ei ollut mikään hyvä idea, sillä Vertti huusi kuin mikäkin hullu ja karsinat seinätkään eivät välttyneet potkuilta.
”Vertti!” Komensin ja tuuppasin oria kyynärpäälläni, sillä Vertti oli jo tulossa ulos karsinastaan ennen kuin kerkesin avata kunnolla edes ovea. Peruutin malttamattoman ruunivoikon takaisin karsinaan ja yritimme ulos lähtöä uudelleen.

Pääsimme tällä kertaa ihan ulkoilmaan asti. Vertti pysähtyi korvat hörössä päästyään pihalle ja hörisi matalasti katsellen ympärilleen. Annoin orin hetken totutella uusiin tuoksuihin ilmassa ja uusiin näkymiin pihalla, sitten lähdimme kohti Vertille varattua tarhaa. Päästin Vertin tarhaan ja hetikös herra otti jalat alleen. Se hyppi, riehui ja teki spurtteja höristen ja huutaen kokoajan. Seurasin Vertin tekemisiä siihen asti, kunnes olin varma, ettei se enää juoksisi suoraa päätä läpi tarhan aidoista. Lampsin talliin, jossa Lynn oli täyttämässä heinäkärryjä. Tarjosin apuani ja nainen otti sen mielellään vastaan. Kahdestaan hevosille oli viety aamuheinät nopeasti, kun kaksiin kottareihin sai enemmän heinää kuin yksiin. Ilmeisesti paalia ei voitu säilyttää ulkona, koska se menisi niin nopeasti pahaksi vesisateessa eikä tarhoillakaan ollut katosta heinille.
Tallitöissä autoin mielelläni saadakseni jotain rutiininomaista ja tuttua, jotta uusi paikka unohtuisi mielestäni edes hetkeksi. Lisäksi, oli hyvä opetella tallihommia jo nyt, että muistaisi sitten edes tehdä jotain oikein, kun aamutallia pitäisi alkaa tehdä yksin jossain vaiheessa, tietenkin jos siis Lynn ei ottaisi muita työntekijöitä.

Tallihommista selvittiin yhteentoista mennessä. Olihan siinä ollut kaikenlaista.. karsinoiden siivouksen jälkeen Lynn oli vielä kerran esitellyt minulle alueita ja sitten oli hevosten päiväruokinta. Sen jälkeen menin oitis laittamaan kuntoon satulahuoneen, sillä paikka oli yksi törkyläjä, ainakin Vertin varusteiden paikan kohdalla. Olin taittelemassa Vertin loimia arkkuun, kun Lynn tuli satulahuoneeseen.
”Sisällä on ruokaa, käy syömässä jossain vaiheessa.” nainen ilmoitti. Nyökkäsin ja kiitin.
”Ja ajattelin, että haluaisit ehkä tulla Vertin kanssa valmennusryhmään jatkossa? Mainitsiko serkkusi siitä, taisin mainita hänelle asiasta puhelimessa.”
”Joo, kuulin siitä. Tänäänkö teillä on valmennus?”
”Kyllä. Menen siihen itse ja yleensä mukana on myös Léonie Acella.”
Yritin palautella Acea mieleeni Lynin esittelystä eilen. Mieleeni ei tosin muistunut sillä nimellä varustettua hevosta, joka asusti tässä tallissa. Minun täytyisi siis käydä hevoset läpi uudelleen.
”Okei, voin tulla mukaan ensiviikolla tai seuraavalla. Liikutan Verttiä tänään vain kevyesti.”
”Hyvä tietää, käyn nopeasti kaupungissa. Älä ihmettele sitten, jos Léonie tulee siinä välissä ottamaan Acen sisälle. Voisit muuten myös käydä kävelyttämässä Lunaa pihalla, se näytti vähän jäykältä eilen, voi johtua kyllä ilmastakin.” Lynn totesi ja poistui satulahuoneesta.
Luna. Tamma sen täytyi olla, mutta mikä niistä.. rautias? ruunikko? kimo? täplikäs? Ruunikko se oli, sen täytyi olla. Olin toivoton muistini suhteen, tai sitten en vain ollut kuunnellut tarkkaan eilen.
Ottaisin asiasta selvää joka tapauksessa heti sen jälkeen, kun olin saanut jotain syömistä.

Menin siis oitis sisälle saatuani satulahuoneen siivoon kuntoon. Sisällä oli paljon lämpimämpi kuin ulkona, joten vedin hupparin päältäni ja jätin sen eteiseen ennen kuin menin kodikkaaseen keittiöön. Eihän sitä kovin kirkkain sävyin ollut sisustettu, mutta puunsävyt toivat keittiöön (kuten muuhunkin taloon) eräänlaista vanhaa kodikkuutta. Ainakin minä viihdyin täällä, niin teki tilan omistajakin. Otin jääkaapista jotain mielenkiintoisen näköistä, minulle ei niin tuttua ruokaa ja laitoin sitä lautaselle ja tuuppasin mikroon lämpiämään. Pöydälle oli jätetty salaattia, jota otin sitten vähän turvallisemmin mielin lautaselleni. En kuitenkaan olisi saanut epäillä ja tehdä johtopäätöksiä ulkonäön perusteella, sillä ruoka oli hyvää, se voitti moninkertaisesti omatekemät pöperöni.

Lorvin sisällä vielä tovin ja tein tuttavuutta olohuoneen kanssa. Televisiosta kuului vain englantia ja aloin taas pikkuhiljaa tajuamaan, että muuta en vähään aikaa kuulisikaan. Lisäksi uutisia lukevalla naisella oli samanlainen aksentti puhua kuin Lynilläkin. Ehkä vähän vaikeasti ymmärrettävä, jos siihen ei ollut tottunut. Kyllähän minä amerikanenglantia ymmärsin, mutta eilen päästyäni englannin puolelle aksentti ja puhetapa olivat jo niin erilaisia, että olin ollut hämilläni. Sitten vielä irlantiin saavuttuani.. huh, muutos oli suuri. Kellon näyttäessä jo vaille yhtä päätin viimein lähteä ulos. Menin käymään ensin tallissa ja yritin kuumeisesti selvittää karsinoiden ovikylteistä kuka oli Luna. Pysähdyin karsinan eteen jossa tuli ” La Mer Luned” Se sen täytyi olla. Ajatukseni kuitenkin keskeytti hevosen kavioiden kopse. Käännähdin ympäri.
”Etsitkö jotain?” Tyttö kysyi pysäyttäen rautiaan hevosensa eteeni. Nostin käteni ja annoin hevosen haistella sitä.
”Lunaa.” Vastasin lyhyesti.
”Mitä sinä Lunalle? Se oli eilen jäykkä kun liikutin sitä kentällä, ei sillä kannata ratsastaa tänään.”
Kuuntelin tyhmänä ja yritin ottaa selkoa siitä, mitä tyttö puhui. Hetken mietittyä yhdistin asiat ja tajusin.
”Tiedän, Lynn kertoi. Minun pitää kuitenkin taluttaa sitä.” Vastasin. Tyttö vei hevosensa karsinaan ja vilkaisin hevosen ovikylttiä ”Ace”, eli tyttö oli siis Léonie?
”Luna on ulkona, se käyttäytyy kyllä hyvin eikä temppuile taluttaessa.” Tyttö huomautti ottaessaan loimea pois rautitaalta. Huokaisin niin, että toinen ei kuullut sitä. Kyllähän minä nyt temppuilevienkin hevosten kanssa pärjäsin, ei se siitä ollut kyse.
”En ole täysin varma yhdistänkö nimen oikeaan hevoseen.” Totesin ja odottelin tytön reakointia. Hetkeen Léonie ei sanonut kuitenkaan mitään ja katsahti minuunkin vasta, kun oli tullut Acen loimen kanssa ulos karsinasta.
”Kuka sinä olet?” Tyttö kysyi.
”Jesse.” Vastasin lyhyesti.
”Se poika sieltä Suomesta vai? Eikös sinulla ole oma hevonenkin?”
”Ei se nyt ihan oma ole. Lainassa vain.”
”Se joka riehuu tuolla ulkona ihan hullun lailla?”
”Joo, sehän se.” Totesin nolona. Verttillä oli siis hauskaa. Tyttö tirskahti ja katsoin häneen kysyvästi.
”No?”
”Ei mitään. Luulin sinua vain joksikin yli-innokkaaksi tallipojaksi, joka on saanut luvan liikuttaa jotain hevosta ja on sattunut valitsemaan Lunan, jolla ei saa ratsastaa. Olen Léonie. Tule niin näytän sinulle kuka on Luna.” Tyttö selitti hilpeästi ja lähti edeltä ulos. Nyrpistin nenääni. Yli innokas tallipoika.
”Kiitos vain.” mutisin suomeksi ja lähdin tytön perään.

Léonia näytti minulle missä Luna oli ja kehtasi vielä esittellä kaikki hevosetkin läpi. Hetkeksi hän jäi Vertin tarhalle katselemaan korisevaa edestakaisin ravaavaa oria. Esittelin hevosen tytölle ja pahoittelin sen käytöstä. Léonia vain naurahti. Kohta minä olinkin taluttamassa Lunaa pihapiirissä. Kiersimme kaikkien tarhojen takaa ja kävimme vähän aikaa kävelemässä lähimetsän poluilla ennen kuin palasimme takaisin Hethermoorin pihalle. Lynn oli jo tullut kaupungista, sillä naisen auto odotti talon edessä. Kiersimme Lunan kanssa auton vähän kauempaa ja vein sitten tamman takaisin tarhaansa. Olin tulossa takaisin tallille, kun Lynn tuli ulos talosta.
”Mites Luna?”
”Pirteä ja vaikutti aika hyvältä.” Vastasin, en vain ollut varma mitä puhuin ja saiko Lynn edes selvää. Nainen kuitenkin hymyili.
”Hyvä juttu, ehkä se oli sitten kylmän sään vika.” Nainen totesi ja tajusi ilmeisesti unohtaneensa jotain sisälle, sillä hän kääntyi takaisin.
Minä jatkoin matkaani talliin, jossa Léonia laittoi jo Acea ja ilmeisesti Lynille tarkoittua ratsua.. Taikaa valmiiksi. Olin tyytyväinen, kun kerrankin muistin jonkun hevosen nimen. Tarjouduin auttamaan ja sainkin sitten Taian kontolleni. Pian pihaan ajoikin auto ja talon ovi kävi. Sen jälkeen Lynn ja valmentaja tulivat talliin.
”Täällä näyttääkin jo valmiilta. Kiitos Jesse.”
”Eipä mitään.” Lausahdin ja ojensin hevosen ohjat Lynille. Léonia vei Acen Lynin jälkeen ulos ja molemmat nousivat ratsujensa selkään säädettyään jalustimet ja satulavyöt.
Kävin tallissa hakemassa Vertin tavarat valmiiksi, jotta kun hakisin sen sisään, niin voisin aloittaa suoraan harjaamaan sitä, niin pääsisin johonkin suuntaan tänään. Kävin sisällä vaihtamassa ratsastusvaatteet ja sen jälkeen menin kentän laidalle norkoilemaan ja seuraamaan valmennusta.

Valmentaja vaikutti pätevältä. Huomasin heti, että hänen päättäväinen ja asiallinen tapansa opettaa auttaisi varmasti minua ja Verttiäkin eteenpäin. Seurasin vähän aikaa esteharjoituksia, mutta lähdin sitten hakemaan Verttiä sisään, jotta voisin laittaa sen kuntoon. Hain orin sisälle. Se käyttäytyi kiitettävästi taluttaessa, mutta kun se pääsi karsinaansa, niin pelleily alkoi. Laitoin Vertin siis kiinni. Seurasin vähän aikaa, miten Vertti siihen suhtautui, mutta ilmeisesti kiinnisitominen oli ihan ok. Otin siis orilta pois loimen, joka oli hieman kostea sisäpuolelta.. Vertti oli juossut itsensä hikeen aikaisemmin riehuessaan. Harjasin hevosen huolellisesti ja hain sitten Vertin koulusatulan, johon olin aamulla ottanut arkusta vihreän huovan. Otin satulahuoneesta mukaani myös remonttiturpiksella varustetut suitset joiden otsapannan timantteja pällistelin hetken tyytymättömänä. Naiset.
Satuloin ja suitsin Vertin ja kävin nappaamassa itselleni kypärän ja hoksasin vielä ottaa suojatkin Vertille. Nehän olivat tietenkin melkein sävysävyyn satuhuovan kanssa. Lähdin sitten viemään Verttiä ulos. Talutin sen koulukentälle ja kiristettyäni satulavyön nousin hevosen selkään. Vertti oli heti lähdössä liikkeelle, mutta pyysin sitä odottamaan, mikäs hoppu tässä nyt oli. Kun olin tarkistanut vyön vielä kerran, päästin Vertin sitten liikkeelle. Ori asteli eteenpäin tarmokkain askelin. Veryttelimme ihan rauhassa käynnissä ja ravissa. Kun sitten nostin laukkaa sai Vertti mieleensä tehdä rodeopukit ja rynnätä eteenpäin.
”Vertti saakeli..” puhisin hevoselle ja käänsin sen kulmaan, mihin se sitten pysähtyi. Käänsin Vertin taas uralle ja tuuppasin sitä tylymmin pohkeilla. Ori säpsähti, mutta lähti ravissa liikkeelle. Jaksoin temppuilla rasavillin nelivuotiaan kanssa vajaan tunnin, kunnes odotin vain yhtä hyvää laukannostoa ja lopetin sitten siihen. Kävelimme rauhassa molempiin suuntiin ja ratsastin sitten portille ja tulin alas. Ori töni minua päällään nostaessani jalustimia ja löysätessäni vyötä, joten komensin sitä olemaan kunnolla. Eikös sitten sama jatkunut puolenminuutin päästä uudelleen kun avasin porttia.

Hoidin Vertin iltakuntoon. Olin lähtemässä viemään sitä ulos, kun kuulin sateen ropisevan tallin kattoon. Kohta talliin ryntäsikin Lynn ja Léonia, jotka kehottivat jättämään Vertin sisälle. Sade oli niin rankka, että lähdimme sitten yhteistuumin hakemaan ulkona vielä olevia hevosia sisälle.
Kun tyytyväiset hevoset rouskuttivat heiniään karsinoissaan, Léonia lähti kotiinsa. Lynn kehotti minua tulemaan sisälle. Iltakaurat annettaisiin vasta myöhemmin illalla ja nainen lupasi hoitaa asian. Se ilta menikin sitten rupatellessa. Sain kertoa ummet ja lammet Suomesta ja Lynn taas puolestaan kertoi Irlannista. Olin pikkuhiljaa tottumassa naisen aksenttiinkin, eikä se kuulostanut läheskään niin pahalta, kuin se oli kuulostanut eilen.

16.10.09
Sateinen päivä
Olipa taas aamu. Kun herätessä sattui vilkaisemaan ohimennen ulos, niin huomasi välittömästi, että vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Viikot olivat vierineet samaan tahtiin ja vesisateen kanssa oli tullut tehtyä tuttavuutta jo usemmin. Olin kääntämässä kylkeäni ja vetämässä peittoa korviin, kun joku huuli nimeäni.
”Jesse!”
”Mitäh?” Mumisin ja pomppasin ylös sängystä.
”Mitä?!” Huusin ja yritin samalla kiskoa vaatteita päälleni.
”Vertti karkasi.” Kuului vastaus. Kirosin ääneti ja ryntäsin ulos huoneestani. Minulle ei ollut koskaan kerrottu, että Vertti karkaili, mutta kaiketi serkulla oli hyvä syy jättää se kertomatta.. tai sitten ori ei yleensä karkaillut.. Mitäköhän se keksisi...
Lynnhän se oli minua kutsunut ja nyt nainen odotti ovella. Nappasin naulakosta takkini (sen vedenpitävän) ja sujautin adidakset jalkaani, vaikka ne nyt eivät pitkään kuivana kestäneet kun ulkona oli rapakko rapakon jälkeen. Pukeutuessani Lynn selitti, että Vertti oli karannut karsinasta, kun ovi oli ollut raollaan hänen laittaessa hevosella loimea.
Lähdimme yhdessä talliin, jossa nappasin mukaani riimunnarun, päitset ja kauhallisen kauraa. Lynn otti myös narun ja sankon pohjalle vähän kauraa houkuttimeksi.
”Minne päin se meni?” Kysyin unisena ja vedin hupun päähäni suojatakseni itseäni sateelta. Nainen osoitti tarhoille päin. Nyökkäsin ja lähdin Lynnin perässä kohti tarhoja. Taaimmaisen tarhan luona (siellä minne Lynn oli jo vienyt Jasnan) hörhötteli ruunivoikko Vertti, ilmeisen umpirakastuneena kimoon tammaan. Huusin Verttiä, mutta se ei ollut kuullakseenkaan. Olipa siinäkin kuulainen estehevonen.
Marssin lähemmäs ja heitin riimunnarun vertin kaulalle ja sujautin päitset herran päähän. Kun Vertti oli kiinni, vein sen kauemmas ja laitoin loputkin soljet kiinni Vertin päällä olevasta loimesta ja talutin sen sitten omaan tarhaansa, jossa se järjesti taas ihmeellisen energianpurkamiskohtauksen. Naureskelin hetken hevoselle ja palasin tallille, jonne Lynn oli mennyt takaisin. Autoin sitten viemään hevosia ulos ja siivoamaan karsinat ja siivoilemaan muutenkin tallia. Kohdalleni osui varustehuoneen siivous ja jotta en olisi julkisesti nyrpistellyt nenääni sille hommalle, ryhdyin toimeen potkujen välttämiseksi.
Järjestelin tavaroita paikoilleen ja käärin lattialle tippuneet ja auenneet pintelit ja tuuppasin ne takaisin hyllyyn omille paikoilleen. Vertin varusteisiin en kiinnittänyt sen enempää huomiota, vaan piilotin vain epäsiististi olevat tavarat arkkuun. En aikonut järjestellä arkkua enkä kaappia, siinä olisi mennyt ikuisuus, vaikka se olisikin ollut ihan tarpeellista, sillä kaapin avatessa tavarat suoraan sanottuna tippuivat suoraan oven avaajan syliin. Lakaisin lopuksi vielä satulahuoneen lattian, kun lattialla ei enää ollut mitään edessä ja hipsin sitten kiireen vilkkaan pois tallista kohti päärakennusta. Minulla oli jo nälkä.
Lynn näytti olevan vielä sateessa haravoimassa pihaa ja tunsin myötätuntoa, joten menin lähemmäs ja kysäisin missä olisi toinen harava. Nainen kuitenkin totesi homman olevan melkein valmis ja kehotti pitämään pienen tauon. Voisin kulma laittaa jo makaroneja kiehumaan.
Nyökkäsin ja lähdin sisälle. Jätin ulkoeteiseen likaiset kenkäni, mutta märän takkini otin talon sisäpuolelle ja tökkäsin sen kuivumaan naulakkoon. Sisällä oli viileä, mutta ehkä se johtui ulkomaalaisesta tavasta säästää lämmityskuluissa..

Hilasin itseni vaatteenvaihdon jälkeen olohuoneensohvan sijasta keittiöön ja tutkin kaappeja etsiskellen makaroneja. Löysin jonkun näköisen pussin ja seuraavaksi kaivoin kaapista kattilan. Sen jälkeen jouduin turvautumaan pussin ohjeisiin, mutta englanninkieliset ohjeet pitivät huolen siitä, että ennen kuin sain makaronit kiehumaan, olin pähkäillyt asiaa varmasti yli viisitoista minuuttia. Onneksi Lynn ei kerennyt tulla sisälle, sillä olisi ollut noloa jos nainen saisi tietää, että en osaa edes keittää makaroneja... Mikäs siinä jos ei ole koskaan joutunut pahemmin tekemään itse ruokiaan..

Lopulta Lynn tuli kuitenkin sisälle jatkamaan ruuanlaittoa, jonka jätin hänelle mielelläni. Valuin siksi aikaa sohvalle tuijottamaan televisiota, vaikka sieltä ei mitään järkevää tullutkaan. Ruokailun jälkeen oli aika palata taas talliin, ilmeisesti hevosia täytyisi liikuttaa. Sade oli luojan kiitos lakannut, vaikka ulkona olikin pilvistä.
Lampsin hakemaan Siriusta, sillä Lynin mukaan hevosen hoitaja ei tänään päässyt tallille. Tämä olisikin ensimmäinen kertani kun liikuttaisin Siriusta. Olin toki katsellut sen menoa jo aiemmin, mutta siihen asti liikutuslistani oli pyörinyt jossain Lunan ratsastuksen, Assin koulutuksen ja Jasnan taluttelun välillä. Olin kuitenkin ihmeissäni kuultuani Jasnan varsovan joulunaikaan varsan serkkuni trakehneroriista Arskasta. Assia taas oli ihan mukava koulutella. Hissukseenhan siinä piti edetä ja enimmäkseen olin juoksutellut varsaa kentällä. Luna ei taas ollut aivan minun tyylisenä, sillä olen enemmän esteihmisiä.. Vertin kanssa taas koko homma oli pitkälti ollut yhtä pelleilyä. Joka päivä ori keksi jonkun oman jekkunsa ja sitä saa sitten yrittää vain kestää selässä.
No, joka tapauksessa olin yllättynyt miten paljon Verttiä paremmin Sirius käyttäytyi, kun talutin sen sisälle talliin. Laitoin Siriuksen omaan karsinaansa ja otin siltä loimen pois. Kiikutin loimen kuivaushuoneeseen, jotta se kuivuisi edes vähän ja jotta sitä ei tarvitsisi likomärkänä laittaa takaisin Siriuksen päälle, jos ori menisi vielä ulkoilemaan liikutuksen jälkeen. Palasin takaisin Siriuksen luo ja harjasin orin huolellisesti. Rapajalatkin saivat puhdistua, jotta saisin suojat orin jalkaan, vaikka ne luultavasti rapaantuisivat uudelleen, kun pääsisimme kentälle. Satuloin ja suitsin Siriuksen ja talutin hevosen ulos haettuani itselleni kypärän ja kiskottuani saappaat jalkoihini.

Sirius oli miellyttävä ratsastaa. Ori kulki kokoajan reippaasti (mihin oli tietenkin tottunut), mutta se oli aivan erilailla herkkä kuin Vertti. Siriuksessa oli jotain nöyrää ja sitten taas puolestaan jotain orimaisen keljua, että hevosesta oli vaikea ottaa selvää yhden tunnin aikana.
Aikamme koulua väännettyä, päätin lähteä kävelyttämään Siriuksen maastoon. Kiersimme noin kahdenkymmenen minuutin lenkin käynnissä ja palasimme sitten takaisin tallille. Talutin itsekseen hörisevän orin talliin ja otettuani siltä varusteet pois harjasin sen pikaisesti ja kävin hakemassa ulkoloimen kuivatushuoneesta. Loimi oli ulkoa kostea, mutta sisältä kuiva. joten kehtasin laittaa sen Siriuksen päälle ennen kuin viskasin hevosen takaisin pihalle. Lynn sattui olemaan tallissa, kun tulin takaisin ja nainen pyysi minua viemään heiniä tarhoihin. Nappasin siis mukaani heinähangon ja lähdin roudaamaan heinää hevosille. Ilmeisesti ainakin Jasnalla oli nälkä, sillä tamma oli jo tulossa heinäpaalin luokse ennen kuin minä olin menossa heinien kanssa tamman luokse.

Päiväruokinnan jälkeen päivä eteni mukavasti. Kävin oikomassa Jasnan koipia kävelylenkillä ja vasta sen jälkeen pääsin sitten ihan oikeasti Vertin kimppuun.
Vertti tanssahteli jo ottaessani sitä sisälle, sillä tuuli oli yltynyt yllättävän kovaksi. Pikaharjauksen jälkeen varustin Vertin, (estekamppeet tietenkin maastoilua varten) ja otin sen sitten pihalle. Ulos päästyään Vertti ilmeisesti säikähti ohi lentävää puunlehteä (ihan kuin niitä ei muka näkisi missään muualla!) ja hypähti sivuttain, niin, että ponnistettuani juuri Vertin satulaan hevonen katosikin altani ja tupsahdin märkään maahan. Vertti päätti ottaa hatkat ja siinä vaiheessa, kun pääsin kömpimään ylös mutaisesta maasta, epäilin orin olevan jo kaukana.
”Voi helvetti nyt se katkaisee jalkansa..” mutisin siistien vaatteitani ravasta.
”Tätäkö etsit?” Kuuluivat sanat ranskalaisen aksentin lausumina. Puhujan äänestä kuulsi vahingonilo. Vilkaisin tulijaan ja huomasin Leonien taluttavan vierellään pärskyvää Verttiä. Yritin välttää punastumista, mutta tuloksista saattoi vain arvailla.
”Kyllä.” Vastasin. Leonie toi Vertin luokseni ja ojensi ohjat. Tyttö hymyili ja minä vain mutristin suutani. Pitikin sattua..
”Pidänkö kiinni?” Leonie kysyi virnistäen, mutta mulkaisuni hiljensi tytön.
”Pääsen itsekin.” Totesin ja tyttö perääntyi muutaman askeleen. Kipusin ketterästi Vertin satulaan ja pyysin sitä liikkeelle. Vertti lähti mielellään kävelemään tietä pitkin pois tallipihasta.
Lenkki oli yksi niistä, jonka Lynn oli näyttänyt minulle aiemmin. Muualle en uskaltanut yksinäni lähteä seikkailemaan, tunnetusti omaan hemmetin huonon suuntavaiston.
Lenkki sujui hyvin, jos ei oteta huomioon sitä, että yhdessä vaiheessa kuskilla ja menopelillä oli hieman erimielisyyksiä jarrujen toimivuudesta, luojan kiitos Vertti tajusi nostaa jalkojaan hypyntapaiseen ennen kivirykelmää. Eihän siinä auttanut sen jälkeen kuin vetää henkeä ja yrittää rauhoittua paniikista, jotta tallilla palattaessa ei olisi enää tuskanhiki päällä.
Hevonen, joka tapauksessa, oli aivan märkä hiestä, joten se sai jäädä suoraan sisälle. Huuhtelin sitä hieman lämpimällä vedellä ja heitin viltin selkään ennen kuin laitoin sen karsinaan.

Illemmalla oli vielä iltatallin vuoro, jossa Leonie autteli minua. Tyttö ei edes kysynyt miten lenkki oli mennyt, vaan virnuili vain itsekseen, mikä ärsytti minua suunnattomasti. Tämän takia passitinkin Leonien tallin toiseen päähän jakamaan ruokia seiniään potkiville hevosille.

25.10.09
Asiaan kuulumatonta
Sain nukkua pitkään, sillä tänä perjantaina minulla oli vapaapäivä. Tai niin minä ajattelin siihen asti kunnes joku ryntäsi huoneeseeni. Kavahdin istumaan ja löin pääni sängyn päällä olevaan hyllyyn, joka oli hyvin matalalla.. eikä tämä edes ollut ensimmäinen kerta.
”Ai, Lynn sanoi, että olet aamu-uninen.” Leonie naurahti.
”Vähempikin olisi riittänyt..” Mutisin hieroen päätäni. Siihen nousi varmasti kuhmu tai jotain.
”Sut pitää viedä kulma kaupunkikierrokselle.” Leonie selitti. Tajusin silloin napata lattialta paidan ja vetää sen ylleni, jolloin Leonie lopetti tuijottamisensa. En ollut varma, punastuiko tyttö kääntäessään päätään.
”Tähän aikaan?”
”Kello on jo kaksitoista..”
”No, mä puen päälle..” Huokaisin, mutta en liikahtanut mihinkään ennen kuin Leonie poistui huoneesta vetäen oven kiinni perässään. Kehno aamuherätys, olisin voinut toivoa parempaakin. Enkä minä ollut aamu-uninen, ainakaan paljoa..

Meni viisitoista minuuttia, ennen kuin olin saanut puettua päälleni jotain säädyllistä kaupunkiin päin menon takia, farkut, mustan t-paidan, harmaan hupparin ja tennarit. Olin unohtanut harjata hiukseni, joten eikös siinä pitänyt alkaa sohimaan niitä sormilla, jotta ne saisi edes johonkin järjestykseen. Kävin ensin kuitenkin tarhoilla moikkaamassa Verttiä, jolle minulla riittäisi aikaa tänään ihan urakalla. Saisinpahan keskittyä sen ratsastamiseen paljon tarkemmin. Kävin myös tallissa hakemassa Leonien mukaani ja sitten tallustelin autolleni, avasin ovet ja istuin kuskin paikalle. En hetkeäkään ollut ajatellut mennä Leonien kyytiin, jos toisella edes olisi ollut auto tai edes ajokorttia. Tajusin, etten ollut milloinkaan kiinnittänyt huomiotani siihen, miten Leonie tuli tallille..? Joka tapauksessa, kun tyttö oli kyydissä, lähdin ajamaan Leonien ohjeiden mukaisesti.

Aika täällä oli kulunut niin nopeasti ja hommia oli ollut niin paljon, että en ollut pahemmin tullut ajatelleeksikaan kaupungin suunnalla käymistä.
”Mennäänkö me ihan Dubliniin asti vai?” Kysyin lähtiessämme Heathermoorin tieltä vasemmalle. Leonie naurahti.
”Ei mennä, käydään Wexfordin keskustassa. Voidaan käydä Dublinissa joku toinen kerta, sinne on noin kahden tunnin matka.” Leonie selitti. Nyökkäsin ja keskityin ajamiseen, ei ollut helppoa ajaa väärällä puolella tietä, kun alla sattui olemaan suomalainen auto, jossa oli täkäläisittäin ratti väärällä puolella. Leonie kerkesi naureskella jo siitäkin, mutta en jaksanut välittää. Tyttö ajatti minut keskustassa sijaitsevaan hevostarvikeliikkeeseen, selittäen sen olevan tärkeä vierailukohde. Aloin epäillä jotain ja se aate todistuikin aivan oikeaksi, kun pääsimme kauppaan sisään. Lynn oli varannut jotain rehusäkkejä ja tietenkin Leonie laittoi minut kantamaan ne autoon.
Olisihan se pitänyt arvata.. Lisäksi Leonie kulutti varusteliikkeessä vähintään tunnin, kun minä olisin ollut valmis lähtemään eteenpäin jo puolessa tunnissa katsastettuani kaupan läpi pikaisesti. Sen jälkeen Leonie raahasi minut kahville. Hörpin lattea tuijottaen vanhanaikaisen kahvilan seiniä Leonien selittäessä ummet ja lammet kaikesta mahdollisesta. En oikeastaan saanut edes selvää puolistakaan, vaikka englanninkielentaitoni olivat kehittyneet kummasti. Osin ymmärtämättömyyteeni saattoi olla syynä se, että Leonie puhui niin hemmetin nopeasti.
Kahvittelemisen jälkeen Leonie olisi vielä halunnut käydä ties missä, mutta totesin haluavani treenata Vertin kanssa tänään, vielä kun kenttäkin oli suhteellisen kuivassa kunnossa.

Selvisin reissusta hengissä, mitä tietenkin oli epäillyt jo jossain vaiheessa. Palasimme tallille ja sain raahata rehusäkit talliin, mutta sen jälkeen livahdin kyllä kiireesti sisälle välttääkseni lisähommat. Eihän sitä nyt vapaapäivänä mielellään tehnyt mitään ylimääräistä..
Vaihdoin tallivaatteisiin ja lähdin sitten takaisin tallille. Tapasin ohimennen Lynin, joka ihmetteli miksi raahasin kaikenmaailman krääsää kentälle. Totesin vain, että aioin harjoitella erikoisesteitä. Nainen hymyili leveästi ja toivotti onnea. Tuhahdin itsekseni ja saatuani kirkkaanpunaiset sankot, vertin vihreän loimen ja keltaisen varoituskyltin kentälle rupesin kokoamaan esteitä hypättäviksi.
Tein sarjaesteen, jonka a-osa oli pysty ja b-osa okseri, rakensin kentälle myös useita pystyjä ja oksereita ja tein niiden väliin suhteutettuja linjoja, sekä laitoin niitä kentälle niin, että pystyin tekemään pitkiä ja lyhyitä lähestymisiä. Katsoin vielä lopuksi, mihin laitoin erikoisestetavarat ja tarkistin, että kaikki esteet pystyisi hyppäämään loogisessa järjestyksessä ratana. Sen jälkeen lähdinkin sitten hakemaan Verttiä sisään.

Vertti ei tietenkään antautunut kiinni, joten sain metsästää sitä mutatarhassa pitkään, ennen kuin sain napattua orin päitsistä kiinni, jolloin se pysähtyi kuin seinään ja antoi kuuliaisesti taluttaa itsensä sisään. Letkutin sen jalat puhtaiksi ja harjasin sen huolellisesti. Olin laittanut Vertin karsinaansa, jossa voisin harjata ja varustaa sen irti. Silloin ori oli ehkä hitusen helpompi, kun siitä ei ikinä ottanut selvää pitikö se kiinni sitomisesta vai ei. Harjauksen jälkeen satuloin ja suitsin täysin pimahtaneen hevosen, joka sillä hetkellä pärskyi vesikupille työnnettyään sinne ensin turpansa. Joskus minusta tuntui, että tein töitä 1-vuotiaan, enkä 4-vuotiaan kanssa. Kun olin valmis ja Vertilläkin oli koko sotavarustuspäällä timanttisuitsista lähtien, talutin hevosen pihalle ja vein sen kentälle. Tällä kertaa pidin huolen siitä, että ketään ei ollut lähettyvillä kun kapusin Vertin satulaan. Tietenkin silloin ori käyttäytyi kuin paraskin herrasmies. Mikä lottovoitto.

Aloitin ihan perus verryttelyllä, ratsastin Verttiä oikeinpäin ja kokosin sitä lyhyemmäksi. Välillä pidensimme askelta ja taivuttelin hevosta sitten volteilla. Sitten verryteltiin pikkupystyllä, sillä sinisellä mikä oli lähinnä korkeutta 70cm. Hyppäsin sen muutamia kertoja. Vertti liioitteli minkä kerkesi ja teki pukkeja melkein jokaisen hypyn jälkeen. Jos minulla olisi ollut raippa mukana, niin Vertti olisi saanut nähdä kenen kanssa se pelleili.
Jatkoimme siinä harjoittelemaan sarjaa, joka tulimme muutaman kerran (huomattavalla vauhdilla), ja Vertti liioitteli ensimmäistä hyppyä niin, että oli vähällä tulla läpi okserista, kun ei melkein mahtunutkaan ottamaan askelta sarjaväliin. Kirosin ja tulimme sarjan uudelleen, nyt niin, että roikuin ohjissa minkä kerkesin, jotta Vertti hidastaisi vauhtiaan edes hieman. Ei mitään vaikutusta, olin repiä pelihousuni. Kokeilin sitten vielä suhteutettua ja sain edelleen tehdä kaikkeni, jotta valtavan voimakas Vertti lyhensi askeltaan edes hitusen verran.
Olin turhautunut ja vielä turhautuneempi, kun näin Leonien norkoilemassa aidalla. Tyttö viittoi minua lähemmäs, kävelin Vertin kanssa tytön luo ja pysäytin hevosen siihen.
”No?” Tiuskahdin.
”Sillä on vähän vauhtia.” Leonie totesi.
”Hauska kun huomasit..” Mutisin mieliala synkkänä.
”Nostanko esteitä, jos Verde rauhoittuisi?” Leonie kysäisi. Tyttö ja ilmeisesti Lynnkin oli tehnyt Vertin nimestä helpommin lausuttavan version.
Nyökkäsin vastaukseksi, jospa se rauhoittaisi Verttiä. Leonie kiipesi aidan yli ja kävi nostamassa esteitä metrikymppiin. Sitten Leonie astui sivummalle, mutta ei tullut pois kentältä. Tulin sarjan uudelleen, estekorkeus kyllä ehkä hieman rauhoitti Verttiä. Sarjan jälkeen ori kuitenkin ryntäsi eteenpäin ja jouduin pysäyttämään sen seinään.
”Nostanko?” Leonie kysyi.
”Joo.” Huusin. Leonie nosti sarjaa nyt ainakin kaksikymmentä senttiä. Ohjasin Vertin taas sarjalle ja kerkesin laskea kolme laukkaa ennen pystyä, kun rysähdimme esteen sekaan. Vertti oli kompastua puomeihin, mutta päätti silti hypätä myös okserin ainakin puoliaskelta liian kaukaa. Hyppy oli jumalaton, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin työntää käteni niin eteen kuin mahdollista, jotta en kiskoisi Verttiä suusta hypyn aikana. Kun palasimme maankamaralle, Vertti pukitti ja ohjasin sen aitaan pysäyttääkseni sen. Leonie vislasi.
”Sillä on hyppykykyä.” Tyttö huikkasi. Nyökyttelin päätäni kauhuissani. Vertti olisi ihan hyvin voinut vain vetää jarrut pohjaan ja pysähtyä, eikä yrittää mitään tuollaista. Ori oli r o h ke a, eikä se sana edes riittänyt kuvaamaan hevosta. Kokosin itseni ja lähdin yrittämään uudelleen.
Vertti tuli ensimmäiselle esteelle nyt paljon paremmin, eikä rynnännyt ollenkaan. Se hyppäsi a-osan sujuvasti, otti välissä antamani pidätteen vastaan ja loikkasi okserin yli ilmavaralla. Hypyn jälkeen ori lähti ryntäämään, mutta sain sen pysäytetty ilman, että olisin pysäyttänyt sen seinään. Tulimme sarjan vielä kerran, jonka jälkeen Leonie nosti sarjaa kysymättä mitään. Tulimme sen kerran okserin ollessa 150cm korkeudessa. Vertti tuntui olevan nyt aivan kuulolla ja työskenteli hyvin kaikkia pyyntöjäni kuunnellen. Tulimme vielä muita esteitä kerran tai pari, joita Leonie sitten nosti viimeistä rataa varten. Rata oli aivan super ja tuntui vihdoinkin siltä, että olin oikealla aaltopituudella Vertin kanssa. Se ei ollut pahemmin edes välittänyt mistään kentälle virittelemistäni erikoisesteitä.. Loppuverryttelin Vertin huolella ja laskeuduin sitten satulasta ja taputin pärskähtelevää oria kaulalle. Leonie taputteli hevosta myös.
”Ace on kuuliaisempi.” Tyttö huomautti ja virnisti.
”Ai se poni?” Naurahdin, Leonie mottasi minua olkapäähän.
”Se on hevoskokoinen!” Tyttö huomautti, nyt oli minun vuoroni virnistää. Leonie mottasi minua uudelleen.

Vein Vertin talliin ja otin siltä varusteet pois. Heitin Vertin päälle loimen, kävin pesemässä sen jalat ja jätin sen karsinaan mutustamaan heiniään. Vein varusteet paikoilleen satulahuoneeseen ja aloin puhdistamaan niitä ravasta. Harjoitussuojat pesin ja laitoin sitten kuivamaan. Kävin korjaamassa kentälle levittämäni esteet ja toin erikoisesteet pois. Kerkesin mennä vielä sisälle tuijottamaan televisiota, mutta en voinut illalla olla menemättä auttamaan iltatallissa, vaikka olikin vapaapäiväni.

31.10.09
Osallistuttiin Kings Roadilla järjestettyyn Halloween -tapahtumaan 31.10. Oreille oli oma arvosteluluokka ja Vertti nappasi itselleen toisen palkinnon. Olen hyvin ylpeä tästä kaaliaivosta, vaikka se välillä osaakin keksiä mitän ihmeellisimpiä temppuja. Kommenttejakin saatiin ja tälläisiä ne olivat: "Tämä ori onkin tuttu ystävä ja se tanssahteli jälleen mukavasti toiselle sijalle. Kaunis väritys ja meripihkaiset silmät kiinnittävät katseen. Monipuolisesti löytyi sekä ratsastus-, rakenne- kuin pääkuvatkin. Pitkällä luonteella ja muilla aktiviteeteilla siunattu hyvinhoidettu hevonen."

14.05.10
Kesäpäivä
Suomessa taas. Viime käynnistä oli nelisen kuukautta, mutta paikat eivät pahemmin olleet muuttuneet mihinkään. Tallilla olisi kuitenkin varmasti paljon enemmän henkilökuntaa nyt kuin joululomien aikaan.
Matka oli sujunut suhteellisen rauhallisesti. Verttikin kerennyt riehumaan niin paljon alkumatkasta, että se oli väsähtänyt melkein heti. Tietenkin lämmin keli vaikutti todella paljon. Ihme helleaalto, Suomessahan oli yhtä lämmintä tai jopa lämpimämpää kuin Irlannissa!

Heti pysäytettyäni auton Vertti alkoi pitää omaa konserttiansa trailerissa. Lampsin sivuovelle ja avasin sen. Ruunivoikko ori työnsi päänsä ulos ja pärisi sieraimet suurina.
"Joo, joo poika. Kotona ollaan." hymähdin. Tallin takaa tuli apuun nica. Laskimme lastaussillan ja kävin irottamassa Vertin puomista. Orilla oli kiire ulos ja se oli kiskaista narun kädestäni. Heti ulos päästyään Vertti pysähtyi ja nosti päänsä korkeuksiin käännellen sitä ympäriinsä.
"Talliin vai ulos?" kysyin ja nica mietti hetken.
"Talliin. Jos jalka on vielä kipeä, niin parempi että se ei riehu sitä rikki uudelleen."
Nyökkäsin ja talutin Vertin talliin. Luojan kiitos tallissa oli ilmastointi, sillä muuten sisälläkin oleminen olisi ollut tuskaa. Nyt tallissa oli oikeastaan paljon viileämpää, kuin ulkona. Vertti pääsi majailemaan vanhaan talliin ja jätimme sen totuttelemaan oloonsa.

"Mitäs Irlantiin?" nica kysyi.
"Hmm. Musta tuntuu, että täällä on lämpimämpää kuin siellä. Lynn remppaa tallia ja paikat on vähän sekasin. Välillä ihan kiva päästä eri paikkaan." vastasin ja nica naurahti.
"Mennään sisälle kahville niin voit kertoa lisää." nainen totesi ja lähti edeltä kohti taloa.

Sisälle oli kokoontunut koko poppoo. Ensimmäiseksi kaulaani syöksyi Suvi, joka toivotti minut tervetulleeksi Suomeen. Yritin hymyillä ja kiitin tyttöä. Hänethän minä muistinkin viime käynniltä, varsin.. nojaa. Toivottavasti en saisi vihoja niskaani, kun kertoisin että limenvihreä satulahuopa oli 'vahingossa' muuttanut väriään mustaksi.
"Laitatko pahaksesi, jos en halaa sinua?" Vanhemmanoloinen mies kysyi, kun nica oli hätistellyt Suvin kimpustani. Pudisti päätäni ja mies nyökkäsi.
"Sami." hän totesi ja ojensi kätensä. Tein samoin ja sanoin oman nimeni, vaikka uskoin hänen tietävän jo nimeni.
Tervehdin myös Tyleriä ja tajusin, että pystyisin keskustelemaan hänen kanssaan ongelmitta. Tyler kuitenkin totesi lähtevänsä nyt, kun oli nähnyt minut. Muut toivottivat hänelle hyvää lomaa.
Kättelin vielä hiljaista Reitaa, josta oli kuullut Suvin puhuvan viime kerralla.

nica keitteli kahvit ja sen jälkeen pöydän ääreen kokoontunut porukka alkoi pikkuhiljaa hajaantua omien askareidensa pariin. Istuin hölmönä pöydässä, osaamatta oikein päättää mitä tehdä seuraavaksi..
"Lähetkö maastoon?" Suvi kysyi kun keittiö oli tyhjentynyt meitä lukuun ottamatta.
"Hmm.. mun pitää varmaan purkaa Vertin kamat. Jos joku toinen kerta?" vastasin ja yritin hymyillä. En jaksaisi Suvin intoilemista nyt pitkän matkan jälkeen, kun meinasin nukahtaa jo istualleni.
"Juu, käy. Sovitaan vaikka huomenna, millon mennään. Majotutko sä tänne?" tyttö kysyi.
"Jep. Mulla on se toinen yläkerran vierashuoneista."
"Reitan vieressä siis."
"Jossain siellä joo. Sehän voi varmaan kans tulla maastoon vai?" kysyin. Suvi nyökkäsi.
"Tottakai." hän totesi ja hymyili.
Suvi katosi keittiöstä ja kohta kuulin oven käyvän. Istuin vielä hetken paikoillani ja katsoin ikkunasta tallipihalle. Reita talutti jotain hevosta sisälle ja Suvi juoksi pojan perään.
Parin minuutin päästä herätin itseni horroksesta ja laahustin ulos. Ulkona oli melkein tukalan kuuma, ratsastaminen olisi tuskaa jos jo pelkkä talolta tallille kävely meinasi nostaa hien pintaan.

Vertti hyöri ja pyöri karsinassaan. Ori hörisi nähdessään minun tulevan harjalaatikon kanssa ja se tuli ovelle, mutta koska herkkuja ei ollut jaossa, se lähti oitis pois. Laitoin ruunivoikolle päitset päähän ja sidoin sen kiinni seinään. Odotin tovin ja katsoin saisiko Vertti kohtauksen. Ei ilmeisesti. Tänään sen siis sai laittaa kiinni.
Harjasin orin kunnolla ja tarkastin jalat kuljetuksen jäljiltä. Ei haavoja eikä naarmujakaan. Selvitin sitten Vertin jouhet niin hännästä kuin harjastakin ja päästin sen herkeksi irti. Kävin viemässä harjalaatikon pois ja hain ketjuriimunnarun. Sujautin ketjun Vertin suuhun ja talutin sen ulos. Pieni kävely pitkän ajomatkan jälkeen tekisi hyvää, sillä kuten nica oli minulle jo aiemmin sanonut, Verttiä ei olisi hyvä päästää tarhaan rikkomaan jalkaansa uudelleen. Ei ainakaan ennen kuin tarhoja olisi pienennetty minimaalisiksi, jotta Vertti ei pääsisi juoksemaan. Edessä olisi siis vielä ainakin kolmen viikon täysi juoksukielto. Kävelylenkkejä oli pakko tehdä, jotta Vertti pysyisi seinien sisällä tallissa. nica oli maininnut samaa jostain nuorikostaan. Olin utelias näkemään minkälaisen tuittupään serkku oli nyt hommannut itselleen koulutettavaksi.

Kävelylenkki kesti puolisen tuntia. Kävimme kiertelemässä maastoradalla. Vertti katseli esteitä ihmeissään ja se oli ryntäämäässä joka ikiselle esteelle. Isokokoisen lihasmöykyn pitelemisessä sai käyttää lihaksiaan. Kerran otteeni meinasi lipsahtaa, mutta sillä kerralla Vertti pysähtyi itse. Sain huokaista helpotuksesta.
Tallilla huuhtaisin Verttiä pesukarsinassa ja vein sen omaan karsinaansa lepäämään. Yöksi herralle tulisi jalkoihin back on trackit, mutta niitä ei voinut laittaa vielä tähän aikaan, sillä liian pitkään pidettynä niistä saattoi tulla huonojakin vaikutuksia. Varsinkin kun käyttö oli vasta aloitettu.
Sami näytti iskevän kenkiä käytävällä torkkuvalle vuonohevoselle. Seinän vieressä istui harjalaatikon päällä Reita joka piteli kiinni riimunnarusta, jossa Anssi oli kiinni. Hevonen otti asiat rauhallisesti.
Menin vuonohevosen viereen ja rapsutin sitä säästä. Ori ei edes liikahtanut.
"Nukkuuko se?" ihmettelin. Sami naurahti ja Reitakin näytti hymyilevän hieman. Istuin lattialle Reitan viereen ja katselemaan Samin työtä.
"Vertti tarvitsee kohta uudet kengät." huomautin.
"Se peto pitää rauhoittaa, jos minä yhtään muistan minkälainen se on kengittää." Sami mutisi pitäessään samalla kengitysnauloja suussaan.
"Se on rauhallisempi nykyään."
"Jos se on näin rauhallinen ja pitää kavioitaan itse ylhäällä otan sen vaikka heti. Muuten se saa odottaa pari viikkoa." tallimestari vastasi. Suljin suuni ja olin hiljaa. Vieressä istuva Reita virnisti. Ilmeisesti Samin letkautuksessa oli jotain hauskaa, mutta ainakaan minä en ollut saanu siitä hauskasta kiinni.
"Tehkää jotain fiksua. Ottakaa vaikka hevoset sisälle ja jakakaa iltaheinät ja tehkää kaurat." Sami komensi tovin kulttua.
"Kaikki sun työt." Reita mutisi.
"Haluaako Anssi kengät vai ei?" tallimestari kysyi laskiessaan Anssin kavion lattialle. Reita ei vastannut vaan lähti ulos riimunnaru kädessään. Sami sitoi Anssin kiinni kahdelta puolelta ja mulkaisi minuun käskevästi. Käännyin oitis ja lähdin Reitan perään ulos.

Otimme hevoset sisään. Ensin maneesitalli ja sitten uusitalli ja sen jälkeen vanhatalli. Heinien jakamiseen ei mennyt pitkään, mutta pihattohevoset olivat päättäneet kiskoa langat alas, joten niiden korjaamiseen meni tovi. Sähkö ei ilmeisesti ollut ollut päällä tai se ei vain kiertänyt aidassa. Ilmoitimme Samille asiasta, kun hän oli juuri tuomassa Anssia pihattoon.

Jaoimme yhdessä iltakaurat ja lampsimme sitten sisälle. nica tuli juuri kaupasta ja ilmeisesti saapumiseni kunniaksi saimme olohuoneeseen kulhollisen poppareita ja fantaa. Oli fantastista olla vaihteeksi sellaisessa seurassa, jossa sai puhua suomea! Reita oli hyvää seuraa, sen jälkeen kun toinen aukaisi suunsa ja rupesi juttelemaan.
Tunsin kerrankin viihtyväni Mêl Serenissä, kun seurana oli muitakin kuin naisia.

01.10.10
Pieni jättiläinen

Siihen se hevonen sitten istahti. Sen jälkeen päitset antoivat periksi ja Vertti oli vapaa. Ori otti jalat alleen ja katosi avoimesta tallinovesta nopeammin kuin minä kerkesin liikahtaakkaan yrittääkseni ottaa hevosta kiinni.
Nappasin äkkiä jonkun hevosen ovesta päitset ja narun toisesta ovesta. Juoksin ovelle ja olin vähällä törmätä Samiin.
"Perkele, ensin hevonen ja sitten poika. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Sami kysyi, ilmeisesti toinen oli törmännyt karkumatkalla olevaan Verttiin. Äänensävy antoi sen kuvan, että tallimestaria ärsytti suunnattomasti.
"Vertti istui käytävälle ja päitset meni rikki." selitin nopeasti.
"Etkö sinä hyvä poika tiedä, että kun Vertti on käytävällä, niin ovet on pidettävä kiinni.."
"Joo joo, sori ei oo aikaa tuohon nyt.." lausahdin ja katosin Samin luota nopeasti. Melkein yhtä nopeasti, kuin Vertti oli lähtenyt tallista. Kun pääsin ulos, katsahdin ympärilleni. Minne päin Vertti olisi voinut mennä? Ei aavistustakaan. Sitten kuulin tarhoilta ääniä. Tottakai. Vertti oli mennyt haastamaan riitaa.

Lähdin juoksemaan tarhoille. Nähdessäni viimein Vertin pysähdyin ja puuskutin kuin viimeistä päivää. Olihan sitä joskus tullut mietittyä, että lähtisi Reitan mukaan lenkille. Toinen kuitenkin nauraisi minut ihan maan alle..
Tällä kertaa Vertti ei ollutkaan mennyt haastamaan riitaa, vaan se oli mennyt vikittelemään tammoja. Ori pärisi tarhan vieressä, kaula komeasti kaarella, kun Tuittu taas lähinnä vinkui kuin viimeistä päivää heitellen etukavioitaan kohti Verttiä. Aita olisi hajalla ihan kohta, joten ryntäsin Vertin luokse ja laitoin riimunnarun orin kaulan ympärille ottaen sen kiinni. Sitten sujautin päitset hevosen päähän, otin orin naruun ja lähdin taluttamaan Verttiä takaisin tallille.

Kun Vertti oli tälläkertaa karsinassaan, talliin ilmestyi nica.
"Saitko sen kiinni?" nainen kysyi. Nyökkäsin.
"Se oli tarhoilla."
"Sinnehän se aina ensimmäiseks menee." nica naurahti. Ilmeisesti häntä ei paljon haitannut Vertin karkailu, tai nainen vain tunsi Vertin niin hyvin, että hän osasi ottaa Vertin metkut jo vitsinä. Tietenkään tätä ei pitäisi päästää tapahtumaan, hevosen hinta olisi varmasti ihan pilvissä, jos sen myisi. En halunnut edes arvailla oikeaa summaa. Jokatapauksessa kallis se oli, ihan pirun kallis.
Ja minä olin lähinnä onnekas, kun sain ratsastaa ja kilpailla sillä. Ilman kunnon opetusmestaria en olisi varmasti päässyt lähellekään GP tason luokkia ulkomailla..

"Tulehan syömään ensin, niin ollaan sitten ottamassa uutta hevosta vastaan." nica ehdotti ja lähti edeltä pois tallista. Kävin hakemassa Vertille vähän heiniä ja viskasin ne sille karsinaan. Siivosin sitten rikkinäiset päitset roskiin ja lähdin sisälle syömään.

Ilmeisesti Suvikin oli tänään raahautunut tallille, sillä tyttö istui muiden seurassa ruokapöydässä. Oli harvinaista, että kaikki olivat syömässä samaan aikaan. Yleensä itse kukin kävi syömässä silloin, kun tallihommista vapautui kymmenisen minuuttia. Vedin itselleni tuolin pöydän päädystä ja mätin lautaselleni makaroonilaatikkoa.
"Millanen se Ani on?" Suvi kysyi vietyään astiansa tiskikoneeseen. Tunsin pienen omatunnonpistoksen, jätin yleensä omani aina pöytään, mutta niin tekivät silloin tällöin kyllä Sami ja Reitakin. Tyler käyttäytyi hieman kohteliaammin.
"Mikä Ani?" esitin kysymykseni, vaikka minulla oli ruokaa suussa.
"Sun uusi ratsu. Russponi." Suvi totesi pisteliäästi pöydän toiselta puolen. Näytin tytölle kieltä ja toinen teki samoin. Ei tallille mitään russponeja ollut tulossa. Ilmeisesti uuden tulokkaan nimi oli kuitenkin Ani.
"No.. se on iso." nica myönsi, näin miten Sami nosti katseensa ruokalautasesta ja katsoi nicaa kysyvästi.
"Miten iso?"
"184" nainen vastasi.
Rupesin yskimään. 184cm korkea? Reilut 14 cm korkeampi kuin yksikään tallin muista hevosista. Verttikin oli jäänyt 166cm korkuiseksi. Loistavaa.
"Ja ajattelit yltää harjaamaan sen?" Sami kysyi nicalta. Nainen hymyili.
"Mä ajattelin, että joku pidempi nimeltä Sami voi sitten ojentaa auttavan kätensä. Hölmö, en mä nyt niin lyhyt ole, etten yltäis harjata sitä." nica huomautti ja pyöräytti silmiään. Hän rupesi siivoamaan pöytää.

Porukka rupesi valumaan pikkuhiljaa pihalle päin odottamaan hevosautoa. Kymmenen minuutin päästä pihaan ajoi rekka. Se pysähtyi parkkipaikalle ja ohjaamosta hyppäsi ulos keski-ikäisen näköinen nainen, joka tuli oitis juttelemaan nicalle. Kohta nainen totesi meille muille, että voimme ottaa hevosen pois autosta. Tyler ja minä ryntäsimme ensimmäisenä ottamaan hevosta ulos, perässä tulivat Suvi ja Reita. Sami jäi naisen ja nican luokse juttelemaan.

Kohta pihamaalla tepastelikin valtava päistärikkö hevonen.
"Ani?" lausahdin. "Mä luulin, että se on tamma."
"Ei ilmeisesti." Reita vastasi, kun kävelytimme hevosta pihamaalla.
"Viekää se karsinaan, me mennään kahville." nica huikkasi ja lähti hevosen tuoneen naisen ja Samin kanssa sisälle.
Veimme tämän Anin siis uuteen talliin ja se pääsi Reeven karsinaan, koska se oli tallin isoin karsina. Muualle hevonen ei varmaan edes mahtuisi.

Vaikka Ani oli valtava, se oli todella rauhallinen. Rupesi heti mutustamaan heiniään, eikä kiinnittänyt huomiotaan mihinkään, mitä tapahtui karsinan ulkopuolella. Hevonen näytti jopa lempeältä, sinisine silmineen. Karsinassa Ani ei kuitenkaan vaikuttanut niin suurelta, kuin se todellisuudessa oli. Ehkä se johtui siitä, että karsina oli oikeasti iso ja nyt hevosen vieressä ei seisonu kukaan eikä vertailukohdetta ollut.
"Mistä se on tullu?" kysyin Suvilta, joka ihaili hevosta vierestäni.
"Etelä-Suomesta , se on 4v fwb."
"Mä haluun kokeilla sitä." totesin. Reita naurahti vieressäni.
"Sä et edes pääse sen selkään ilman jakkaraa." Reita huomautti.
"No pääsetkö ite?" kysyin, mutta Reita vain virnisti.
"Joo, joo pojat. Ehkä teistä kumpikaan ei pääse sitä ratsastamaan, vaan nica ratsastaa sitä itse?" Suvi ehdotti. Pudistin päätäni.
"Miten sillä riittää aika? Nytkin kisattavia on talli täynnä ja meidänkin pitää ratsastaa monta hevosta päivään, että kaikki saa liikuntaa."
"Ehkä sä tai Reita saattekin sitten Tuitun liikutettavaks." Suvi naurahti. Emme kumpikaan Reitan kanssa vastanneet Suvin luomaan uhkakuvaan. Tamma oli pöpi, vaikka olihan sillä kapasiteettia. Ehkä sitten, kun se vähän rauhoittuisi.
Jäimme vielä hetkeksi katselemaan tallin uusinta jättiläistä.

Lopulta kuulin, kun rekka ajoi pois pihasta. nica ja Sami tulivat talliin.
"Kuka haluaa nähdä Anin liikkeet?" nainen kysyi ja kävi hakemassa satulahuoneesta hevoselle jonkun hevosen suitset. Hän sai säädellä niitä tuplasti isommiksi ja lähti sitten taluttelemaan oria liinassa ulos tallista. Seurasimme uteliaina perässä. Ilmeisesti tässä hevosessa oli jotain muutakin upeaa hienon värin lisäksi.
nica talutti Anin (jonka kokonimen Suvi oli kertonut olevan Kearney's Anakin) maneesiin ja päästi kävelemään ympyrälle. Kohta ori ravasikin lentävin askelin eteenpäin ja esitteli mitä hienointa keskiravia.
"Looks pretty good." Tyler huomautti vierestäni ja nyökkäsin.
"Huge strides."
"Yeah. I think that horse has a hell of a jump and it's probably really strong to ride."
"Probably. You never know."
"Hah, I want to see when someone rides him."
"Me too." myönsin.
Lopulta nica komensi hevosen laukkaan. Sen askel oli valtava. Asia oli sitten ihan erikseen, että kuka noissa askeleissa pystyi istumaan.
"Ratsastetaan sitä huomenissa. Annetaan nyt loppupäivä tutustua vähän talliin. Huomenna sen voi laittaa pihallekin sitten." nica huikkasi meille kävelyttäessään Ania ulos maneesista.

Reita oli ensimmäinen joka liukeni paikalta, ilmeisesti tekemään hommiaan tai sisälle television ääreen. Tyler haukotteli ja sanoi lähtevänsä kotiinsa. Ilmeisesti tällä oli vapaapäivä ja tämä oli vain piipahtanut tallilla vilkaisemassa hevosta. Suvi vilkaisi minua kysyvästi.
"No?" äänähdin.
"Lähetään maastoon, vois vaikka hyppiä jotain maastoesteitä nyt kun pohja on vielä hyvä."
"No mennään. Mä en kerennykkään vielä liikuttaa Verttiä."
"Mä kuulin, kun Sami sanoi jostain sählingistä, mitä se oli aamulla?" tyttö kysyi, kun lähdimme kävelemään tallille.
"Jotain vaan, mä selitän kun päästään hevosten selkään." huomautin ja hymähdin. Vertin pelleily oli unohtunut kokonaan uuden hevosen tulon takia. Toivottavasti se osaisi käyttäytyä maastossa. Vertistä ei ikinä tiennyt.

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Verden kootut tallihöpinät

Viesti  nica lähetetty Ti Kesä 07, 2011 12:23 pm

06.01.11
Lisähommia muille

Yksi, kaksi, kolme ja hyppy. Merlin ylitti talonkokoisen okserin ja nosti sen jälkeen takapäätään pieneen pukinomaiseen eleeseen. Nauroin, hevonen oli hauska, tai oikeastaan se vain yritti olla hauska.
Annoin orin laukata hetken ja hiljensin sen sitten käyntiin. Vilkaisin maneesin keksellä katselevaa nicaa. Serkun ilme näytti mietteliäältä. Käänsin Merlinin ja annoin sen jatkaa pikakävelyään omistajansa luokse.
"No?" kysäisin.
"Se ei käytä selkäänsä mitenkään hyvin nyt. Jotain on vialla. Ja tuo pukittelu.." nica vastasi. Ilmeisesti nainen näki paljon enemmän kuin minä edes tunsin hevosen selästä.
"Musta se on ihan tavallinen.. korvatkin hörössä, kun se hyppää. Ei sitä ainakaan satu mihinkään?" annoin oman kommenttini. nica kuitenkin pudisti päätään.
"Ravaile vähän, yritä saada se eteen ja alas niin venyttäisi vähän selkää. Pitää kutsua sille hieroja ja antaa vähän hyppylomaa. Viskaa villa- ja fleeceloimi selkään kun olet valmis ja vähän linimenttiä selkään ja varsinkin ristiselän alueelle." nica ohjeisti ja lähti harppomaan kohti ovia.
Ravailin Merlinin kanssa tovin, annoin sen vähän rentoutua ja hakeutua eteen ja alas. Sitten käveltiin ja lähdettiin talliin päin. Hoidin herran kuntoon, harjasin, laitoin linimenttiä ja loimitin. Sinnehän se sitten jäi tyytyväisenä heiniään mutustamaan. Otin oman kypärän loimitelineestä Merlinin karsinan ovesta ja lähdin viemään sitä satulahuoneeseen.

Satulahuoneessa oli tungosta. Ilmeisesti kaikki olivat lähdössä ratsastamaan ihanaan, aurinkoiseen keliin. Niinpä pujottelin ihmisten ja satuloiden välistä toimistoon.
Sohvalla löhöili Reita, silitellen Shermania. Kissa oli siis päässyt käymään tallinkin puolella. Kokoahan sille jo tullut, mutta ei se ollut löytänyt vielä omistajaansa. Oli nicalle muutama soitto tullut, mutta kun nica oli kertonut kissan ulkonäöstä tarkemmin, kukaan ei ollut sanonut omistavansa sellaista pentua. nica mulkoili kissaa toimiston pöytänsä takaa, missä hän pläräili läpi kansiota, jossa oli tuhottomasti papereita. Tuuppasin Reitaa tekemään tilaa ja valahdin itsekin sohvalle ja kiskoin pipon pois päästäni. Olin kuullut Svea-pipostani moneen kertaan, niin Reitalta kuin Samiltakin.
"Eikö teillä ole parempaa tekemistä?" nica kysyi nostaessaan katseensa kansiostaan. Pudistin päätäni.
"Menkää sitten klippaamaan Vertti."
"Sä tiedät, että se ei onnistu ilman rauhottavia."
"No Ani sitten, se kyllä käyttäytyy."
Nousin vastahakoisesti ylös ja niin teki Reitakin. Toinen antoi kissan nican hoitoon, sillä eihän sitä onnetonta voinut yksin jättää.

Haimme Anin sisälle (tai minä hain) ja otimme loimen pois (tai minä otin) ja harjasimme sen (Reita keskittyi lähinnä pään harjaamiseen). Sitten kaivoimme klippauskoneen esille ja Anille tungettiin pumpulia korviin.
Klippaus sujui nopeasti. Ani lähinnä nukkui seisoskellessaan käytällä. Kun hevonen oli valmis, se oli klipattu lähes kokonaan. Ainoastaan päässä oli karvoja, sekä toisella lautasella tuli BOLT ja toisella oli salamanmuotoinen kuvio.
Tutkailimme hetken hevosta ja räjähdimme molemmat nauramaan.
"nica tappaa meijät." räkätin.
"Ai niinkö meinaat?" Reita kähisi pidellessään mahaansa.
Viskasin Anille loimen selkään ja Reita vei hevosen ulos. Siivoilin sillä välin käytävän. Saisimme varmaan vielä illalla kuulla Anin uudesta lookista.

Kun Ani oli saatu trimmattua, niin kävin sisällä syömässä jotain. Nälkä oli hirmuinen. Sen jälkeen maltoin palata talliin kiusaamaan Verttiä.
Ori oli vielä ulkoilemassa, joten hain sen ensin sisälle. Jätin herran karsinaan levittelemään heiniään, kun raahasin sen varusteet karsinan eteen. Estesatula, vatsapanssari, nimikkohuopa, suitset, rintaremmi, harjat, suojat, omat kamani.. tavaraa oli tuhottomasti.
Nopea harjaus ja suojitus. Jännsuojat, tekniikkasuojat ja bootsit. Sitten viskasin satulan Vertin selkään ja suitset päähän.
Menimme maneesiin, jossa oli vielä aamuisia esteitä pystyssä.
Kiipesin Vertin satulaan ja annoin sen kävellä hetken. Alkuverkkaan otettiin vähän laukkatyöskentelyä. Ihan vain sitä varten, että sain ylivilkkaan hevosen kuuntelemaan. Lähinnä painelimme laukkaa ympäri kenttää, kun Vertillä oli tänään kivikova halu jatkaa eteenpäin pidättävistä käskyistä huolimatta. Muutama hoitaja kävi katsomossa ja moikkasi. Moikkasin takaisin.
"Prkl Vertti kuuntele!" menetin lopulta hermoni ja käänsin hevosen päin seinää. Ori pysähtyi ja alkoi stepata sivusuunnassa.

Verkkasin varmaan tunnin, ennen kuin rupesin edes hyppäämään. Ensin jotain pienempää, mutta ei Vertti edes nostellut jalkojaan. Herra päätti, että pikkupystylle voi pysähtyä. No Vertti sai siitä hyvästä sitten raippaa. Pikkuesteille EI pysähdytty, kun minä olin kyydissä.
Kokeiltiin uudelleen ja nyt Vertti hyppäsi.
Loikittiin esteitä vähän hajanaisesti. Sarjalle tuli muutama tosi hyvä hyppy, joten laskeuduin selästä ja nostin sitä vähän.
Toisenkin kerran loistavat hypyt, joten nostin vielä vähän. Myönsin olleeni ahne, vasta kun Vertti veti liinat kiinni sarjavälissä ja paiskauduin okserin sekaan. Ori loikkasi sivulle ja ravasi hetken, ennen kuin pysähtyi ja jäi kurnuttamaan paikalleen.
Avasin hitaasti silmäni ja nousin ylös. Ei luita poikki. Ravistelin hiekkoja vaatteistani ja kypärästäni ja laahustin Vertin luokse. Nousin takaisin orin selkään viitsimättä korjata estettä.
Jatkoin ratsastamista vielä tovin. Ravissa oli kuitenkin tuskaa istua, kun kylkeä alkoi polttaa ilkeästi, olihan siihen aikaisemminkin vähän koskenut, mutta nyt se todella tuntui..
"Voi vittu." älähdin ja pysäytin Vertin. Laskeuduin varovasti satulasta ja lähdin taluttamaan Verttiä tallille. Ei ratsastamisesta tulisi enää mitään.

Kun pääsin talliin, en kerennyt edes Vertin karsinalle niin, ettei kukaan nähnyt jäykkää hiipimistäni. Suvi vilkaisi minua kerran ja kääntyi pois, mutta kääntyi ilmeisesti takaisin ja seurasi minua Vertin karsinalle.
"Hiekkaa? Jesse, lensitkö?" Suvi kysyi ihmeissään ja tuuppasi minut sivuun, kun yritin purkaa Vertiltä varusteita. Siirryin sivuun ja annoin Suvin auttaa.
"Piti vähän kokeilla miltä se maneesin pohja tuntuu.." vastasin nojatessani karsinan seinään. Suvi otti Vertiltä kaikki varusteet pois ja loimitti hevosen. Sitten tyttö nykäisi minut mukaansa satulahuoneeseen.
"Mihin sattuu?" Suvi kysyi, kun hän oli laittanu tavarat paikoilleen. Koskin kylkeäni ja irvistin. Viskasin hanskat menemään, aukaisin takin ja nostin huppariani ylemmäs. Suvin suu aukesi, kun tyttö katsoi minua.
"Se on ihan musta!"
"Mikä?!"
"Sun kylki." tyttö vastasi. Kurkkasin itsekin ja se oli totta.
"Mennään ettimään nica." Suvi totesi, mutta pudistin päätäni.
"Sillä on muutakin tekemistä, jospa tää on vaan mustelma.."
"Ja höpö höpö, varmaan mursit kylkiluitas tai jotain, sun pitää käydä päivystyksessä."
"Kuka hitto sinne lähtee jonottamaan?! Ei kukaan." tuhahdin laittaessani takin kiinni.
"No mä vaikka lähden sun kanssa, jos kukaan muu ei." Suvi vastasi ja kiskoi minut taas mukaansa.

nica oli sisällä kahvilla, siellä oli myös Sami. Serkku käski näyttämään kylkeä, joten riisuin paitani kokonaan.
"Aijai, kyllä sun pitää tota lähteä näyttämään. Sattuuko, kun hengität?"
Nyökkäsin.
"Miten sä tipuit?" Sami kysäisi, seuratessaan tilannetta sivusta.
"Esteen sekaan." vastasin.
"Turvaliivi hyväpoika, turvaliivi.." mies mutisi.
"Hyi, en varmasti laita."
"Sami hoidatko iltatallin, jos mä lähden Jessen mukaan?" nica kysyi Samilta, mutta Suvi kerkesi väliin.
"Mä voin mennä, ei mulla oo mitään tänään ja siellä voi kestää." tyttö tarjoutui.
"No jos kehtaat, kiitos Suvi." nica kiitteli.

Kävin vaihtamassa tallikamppeet pois ja lähdin sitten Suvin mukaan autolle.
"Siellä voi kestää." huomautin.
"No niinhän mä sanoin jo nicallekin."
"Eikun meinasin, että ei sun tarvii."
"Mä lupasin jo, sitäpaitsi.." Suvi hiljeni ja käänsi katseensa pois.
"No?" äänähdin.
"Sitäpaitsi, ei sua voi jättää yksin. Telot itteäs enemmän tai jotain.." Suvi paikkasi. Naurahdin.
"Joo niin varmaan, eikö Kimi ollukkaan tänään vapaa? Piti etsiä sijainen sitten, niikö?"
"Oo hiljaa." Suvi käski.
"Tai mitä? Sä jätät mut yksin? Sä oot niin kimittäjä."
"Turpa kiinni Jesse." Suvi sanoi ja käynnisti auton.

19.04.11
Black and yellow

"Black and yellow, black and yellow, black and yellow.."
"Jesse. Kita kiinni." Reita murahti viereisestä karsinasta.
"No mitää? Hyvä kappale." tuhahdin ja hiljenin. Tallissa oli niin hiljaista. Varsinkin nyt, kun talliradio oli sanonut itsensä irti. Kyllä se vain niin oli, että nican pitäisi käydä vihdoin ja viimein ostamassa uusi radio.
nica oli lähinnä mulkoillut meitä syyttävästi, kun kävimme ilmoittamassa radion täydellisesti kuolleeksi. Ai miten niin pieni kovistelu olisi vienyt radion hengen? Minä vain potkaisin sitä hieman ja se tipahti tuolilta. Kuului kolahdus ja koko vekotin hiljeni. Laite oli ikäloppu muutenkin...
"Joo hyvä kappale, älä raiskaa sitä." Reita vastasi ja lähti tallista kottareiden kanssa. Huokaisin syvään ja nojasin talikkoon. Vilkuilin ympärilleni Anin karsinassa. Täydellisen siisti. Saisi kelvata nipottaja nicalle.

Tyhjensin kottarit ja laahustin ulkona sauhuttelevan Reitan luokse.
"Valmis?" toinen kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi. Kävimme ylisiltä vielä pikkupaaleja heinää ja jaoimme ne tarhoihin hevosille. Sitten laahustimme sisälle.
Potkin kengät jaloistani ja raahauduin keittiöön, missä Sami ja nica olivat kahvittelemassa.
"Täällä sitä vaan lusmuillaan töistä ja juodaan kahvia." mutisin vetäessäni itselleni tuolin pöydän alta ja istahtaessani sille.
"Juodaan kahvia ja laitetaan karsinajärjestys ihan uusiksi, koska joku on mennyt taas ostamaan uuden hevosen." Sami vastasi. Kuulinko sarkasmia hänen äänestään? En ollut varma.
"No jos siinä on ongelma, niin laitetaan se sitten pihattoon." nica totesi.
"Eiei, ei toki. Älä nyt tulistu hyvä ihminen. Saathan sinä sen talliin laittaa jos niin halajat." Sami paikkasi tilannetta.
Nousin pöydästä ja annoin pienen riidantapaisen, ei niin ystävällismielisen keskustelun soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kävin kaatamassa itselleni kupin kahvia (tein kaiken mahdollisimman hitaasti, jotta pöydässä istuva parivaljakko kerkeäisi päättää keskustelunsa) ja istuin sitten takaisin pöydän ääreen.
"No mitäs ostat aina uusia hevosia! Myy joku entinen ja osta vasta sitten lisää hevosia talliin.." Sami ehdotti. Mies oli ilmeisen tympääntynyt keskusteluun.
"Nuoret hevoset tarvitsevat aikaa kasvaakseen ja niiden kanssa pitää aloittaa työskennellä ajoissa! Mitä jos en nyt ostaisikaan uusia, nuoria hevosia vaan antaisin entisten vanheta tallissa ja kun niitten kisaura loppuu ostaisin silloin uusia hevosia ja oho niitten kanssa pitäisi vasta aloitella treenaamaan ja kisakentille ei olisi yhtään valmista hevosta?!" nican litania ei ottanut loppuakseen, joten avasin suuni.
"Minkälainen hevonen?" kysyin. nica huomio keskittyi minuun ja nainen rupesi innokkaasti selittämään uudesta hevosesta. Sami joi kuppinsa yhdellä kulauksella tyhjäksi ja katosi pöydästä vähin äänin.

Sain kuulla, että uusi hevonen olisi 4 vuotias, vaaleanruunikko, suomalainen puoliverinen, tamma ja sen nimi oli Evelynn. No tammojahan sitä oltiinkin vähän kaivattu. Ei sillä, että nican edelliset 50 silmäterää olisivat kaikki olleet oreja.
Lisäksi sain kuulla, että hevonen tulisi olemaan puoliksi Suvin. Ai, nyt Suvi oli mennyt ostamaan ihan kunnon estehevosen?! Missyn jälkeen tyttö oli lähinnä mennyt koulua ja hypännyt satunnaisesti Reevellä tai Merlinillä. Kaipa esteet viehättivät tyttöä enemmän kuin koulu.
"Voinko ratsastaa tänään?" kysyin ennen kuin nica kerkesi lähteä talosta. Nainen mietti hetken ja katsoi sitten kysyvästi minuun.
"No miltä kylki tuntuu?" serkku kysyi.
"Ei siinä tunnu mitään. Tai siis hyvältä tuntuu, ei koske." vastasin. Oikeastaan.. kylki oli aika pitkälti kunnossa.
"No ratsasta sitten. Aika hyvin olet pysynyt poissa hevosen selästä. Kaipa sinä itse tiedät, jos olet kunnossa." nica myöntyi.
Ilmeeni kirkastui ja olisin voinut rynnätä halaamaan serkkuani. Hillitsin kuitenkin itseni, sillä en jaksanut juosta ovelle asti. Kerkesin iloita hetken, ennen kuin nica kurkkasi eteisestä.
"Mutta et Vertillä. Joku muu saa höykyttää sitä ensin ja minun tai Samin pitää olla ehdottomasti vahtimassa." nainen antoi tiukat ohjeet. Katsoin häntä suu auki.
"Mitä? Ei. Vahtimassa? Mikä pikkupentu mä muka olen?" parahdin ja intoni luvallisesta ratsastamisesta loppui lyhyeen. En pääsisikään kiipeämään Vertin selkään tänään.
"Jotain siihen suuntaan." nica huomautti kadotessaan näkyvistä. Ovi kävi ja kohta näin jo ikkunasta, kun nainen jo harppoi kohti tallia.
"Voi saakeli. REITA!"

"REITA!"
"Noooo? Mitä sä karjut? Mä olen olohuoneessa." kuulin vaimean vastauksen. Nousin ylös ja kiiruhdin olohuoneeseen.
"Nukuitko sä?" kysyin vilkaistessani sohvan valloittanutta, uneliaan näköistä poikaa.
"Torkahdin. Mitä sä riehut?"
"Ratsasta Vertti tänään. Sun on pakko."
"Kuka käskee?"
"Minä."
"En jaksa."
"Jaksat. Pakko! Se pitää läpiratsastaa ennen kuin nica päästää mut satulaan.." sopersin nolona.
"Hhahha, oikeesti? No tehdään diili."

Ei helvetti. Rupesin laskeamaan näitä sopimuksiani ja mulla oli kohta kahden vuoden aamutallit harteillani. No ei ihan, mutta läheltä liippasi. Jostain syystä sana diili tai sopimus ja jopa sanat lyödään vetoa eivät käyneet minulle. Sain aina osakseni olla se huono-osaisempi.
Heti Reitan suostuttua ratsastamaan Vertti, lähdin hakemaan hevosta sisälle.
Ori pärisi ja korisi koko matkan talliin. Jokainen tallipihalle jätetty heinänkorsi piti kiertää kaukaa ja sitä piti tuijottaa kieroon. Tässä tämä meidän isojen luokkien peloton hyppääjä. Jostain syystä uskoin, että nica ei koskaan tulisi löytämään hevoselle ostajaa, vaikka yrittäisikin myydä hevosen. No, ehkä korkeintaan jos Vertti olisi huumattu, tai ostaja ei vain yksinkertaisesti haluaisi nähdä hevosta ennen sen ostamista.
Laitoin Vertin karsinaan ja purin kaikki kolme loimea sen selästä. Klipattu puoliverinen päätti heittäytyä piehtaroimaan puruihin, kun olin astunut ulos karsinasta. Kirosin hevosen ja hain sen harjat.
Meni aikaa, ennen kuin olin saanut hevosen harjattua ja nypittyä kaikki purut pois Vertin hännästä ja harjasta. Häntään ei saanut koskea piikkisualla eikä millään kovalla harjalla, vaan se piti ehdottomasti selvittää sormin. Olin siitä ylitarkka, sillä Vertin häntä oli valahtanut niin olemattoman ruikulaksi, että sitä sai kohta sanoa rotaksi. Jollain keinolla häntää piti nyt saada vähän tuuheammaksi. Kyllähän tulevalla jalostusorilla tulisi olla häntä!

Satuloin Vertin ja suitsin sen. Talutin hevosen jopa valmiiksi maneesiin Reitaa varten. Reitan tarvitsi vain tulla, kiivetä edes takaisin poukkoilevan hevosen satulaan ja läpiratsastaa hevonen.
Niinhän se Reita tekikin. Oikeastaan Vertti näytti toimivan ihan näpsäkästi. Tosin aivan eri tavalla kuin minun kanssani, hevonen oli huomattavasti jännittyneempi ja leikki kuolaimellaan jatkuvasti. Silti se myötäsi niskasta ja polki takajaloillaan hyvin alle. Reita taivutteli Verttiä ja käänsi sitä jatkuvasti ympyröille, että se ei päässyt vallan innostumaan. Vajaan tunnin päästä kaikki askellajit oli koluttu läpi ja Reita pysäytti hevosen eteeni.
"Huh." poika totesi. Hymyilin.
"Eihän tolla ole edes hiki." huomautin ja osoitin hevosta.
"Ai ei?" Reita kysyi ja vilkaisi hevosen kaulaa. "No voi hitto, kyllä se jo puuskutti jossain vaiheessa."
"Luulet vaan." hymähdin. Reita laskeutui Vertin satulasta ja ojensi ohjat minulle.
"Ota se, lähen röökille." poika totesi. Otin ohjat ja lähdin kävelyttämään hevosta maneesissa. Huomenna kiipeäisin Vertin kyytiin. Se oli täysin varmaa.

Taluttelin Verttiä 10 minuuttia ja vein sen sitten takaisin tallille. Purin hevosen ja harjasin sen nopsasti. Sitten pari loimea Vertin selkään ja hevonen takaisin ulos. Eihän sillä ollut edes hiki.
Kävellessäni tarhojen ohi takaisin tallia kohti, mietin millä hevosella haluaisin ratsastaa tänään. Vertti olisi ollut ehdottomasti ykkösenä, mutta koska se ei käynyt päinsä, niin seuraava vaihtoehto tulisi olemaan Vertin lähin sukulainen, Reeve.
Nappasin siis narun tallinovea lähimmän karsinanoven koukusta ja lähdin takaisin tarhoille. Hinasin Reeven perässäni talliin ja laitoin sen käytävälle. Reevellähän ei ollut 'vetopaniikkia', kuten Vertillä. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, mistä Vertti olisi voinut 'vetopaniikin' keksiä. Hevonenhan ei tehnyt tempauksiaan kuin satunnaisesti..

Harjasin Reeven sekä heitin sille satulan selkään, suojat jalkaan ja suitset päähän. Omaan päähän kypärä ja olin valmis.
Tallipihalla nousin Reeven selkään ja kiristin vyön. Jalustimet olivat melko hyvät. Ilmeisesti joku minun pituiseni tai vähän lyhyempi (luultavasti Suvi) oli ratsastanut Reevellä eilen.
Päätin käydä maastossa, sillä kenttä- ja maneesituuppausta kerkeäisin Vertin kanssa mennä vaikka kuinka. Jostain syystä en ehkä lähtisi maastoon, ennen kuin saisin hevosen kunnioituksen takaisin.
Köpöttelimme Reeven kanssa tunnin lenkin. Kävimme kiertämässä vähän maastoesteradalla (jossa esteet olivat peittyneet lumikinosten alle). Piti siis olla tarkkana mistä ratsasti, ettei hevonen katkaissut koipiaan törmätessään lumen alla pälyilevään esteeseen.
Reeve ei oikeastaan ollut edes turhan energisellä tuulella. Se tarpoi kinoksissa reippaasti, mutta ei lähtenyt käsistä kun laukkasimme muutaman pätkän ja annoin pojalle vähän ohjaa. Paria lentoon lehahtavaa lintua piti säikkyä ja äkkiliike vihlaisi kylkeä hetkellisesti. Selvisimme kuitenkin takaisin tallille elossa, joten mitään huolta ei ollut. Ihan kuin minä olisin antanut ensimmäisen ratsastukseni pitkiin aikoihin päättyä katastrofiin.

Palautin Reeven karsinaan ja vein varusteet paikoilleen. Musta hevonen sai ylleen sinisen fleeceloimensa, vaikka ei se mitenkään liian hikiseltä vaikuttanut. Siihen päälle tökkäsin vielä ulkoloimen ja vein Reeven takaisin pihalle.
Palasin talliin ja menin toimistoon. Nappasin ratsastuslehden hyllystä ja lösähdin sohvalle sitä lukemaan.
Kerkesin lueskella hetken (ja olin ilmeisesti ajatuksissani), kun päälleni pudotettiin kasa käärimättömiä pinteleitä.
"Voiko uskoa, että tallista ei oikeasti löydy yhtään käärittyä pinteliä!" Suvi tuhahti tuuppien itselleen tilaa sohvalle. Nousin vastahakoisesti istumaan ja siirsin pintelikasan Suvin syliin.
"Neiti on hyvä ja käärii itselleen pinteleitä." totesin ja nostin lehden takaisin kasvojeni eteen. Kuten saatoin arvata, lehti riuhtaistiin käsistäni ja se lensi huoneen toisella puolella olevalle pöydälle.
"Ja arvaa, kuka niitä pinteleitä aina käyttää?" Suvi jatkoi. Pyöräytin silmiäni, tiesin mitä tyttö sjoi takaa. Ehkä minä olin aina muutamat viskannut pesukoriin..
"Sami?" ehdotin ja Suvi tuhahti kuuluvasti.
"Jesse ottaa nyt ja rupeaa käärimään pinteleitä. Tuolla on vielä pesukorissa toinen mokoma ja osa on vielä kuivumassa, arvaa saako nica hepulin jos se huomaa miten varusteita kohdellaan."
"Ehkä." mutisin ja nappasin itselleni muutaman jalkarätin. Niitten erotteleminen ja irti saaminen toisistaan oli tuskan takana. Kääriminenkin oli tuskaa, kun valkoiset rievut olivat niin rullalla ja kierteellä ja taittuneita kuin vain pystyi olemaan.
En ikinä jaksanut kääriä pinteleitä käytön jälkeen, vaan lähinnä viskasin ne pesukoriin. Pinteleiden käytöllä pääsi helpommalla, kun ei tarvinnut hinkata suojia käsin, vaan pesukone pesisi pintelin puolestani.
Ahersimme urakan parissa hiljaisuuden vallitessa. Vilkaisin välillä Suvia. Tytön mustat hiukset olivat suloisesti laineilla ja ilme oli keskittynyt.
"Sä saat nyt sitten hevosen." huomautin lopulta. Pakkohan minun oli jotain sanoa. Hiljaisuus teki ilmapiirin vaivaantuneeksi.
"Joo. Se on aika näpsäkkä. Näyttää vähän Vertiltä, tosin se on isompi." Suvi vastasi ja katsahti minuun.
Naurahdin. "Niin mä kuulin, pahuksen pahus. Isompi kuin Verde? Miten sä pääset sinne selkään?" kysäisin ja virnistin. Suvi katsahti minuun kysyvästi.
"Ehkä mun pitäis kysyä, että miks sä ratsastat ponilla, kun jalat meinaa raahautua maassa?" tyttö huomautti.
"Haha, hyvä yritys." virnistin ja kaivoin kännykän taskustani.
"Millon se tulee?" kysäisin laittaessani puhelimen takaisin taskuuni.
"Ylihuomenna." Suvi vastasi. Tytön kasvoilla oli hymy.
"Kävitsä koeratsastaa sen?"
"Joo, nican kanssa. Se oli tosi osaava, vaikka ikää ei oo kuin 4 vuotta. Ja se on aika rauhallinen käsitellä, siis kun miettii, että se on niin nuori. Ratsastaessa se oli vähän Missyn tapanen, ehkä mä siks tykästyin siihen." Suvi selitti ja pinosi valmiiksi käärittyjä pinteleitä koriin, minkä voisi laittaa hyllyyn.
"Ja teidän porukat suostu ostamaan sulle puolet?" kysyin laittaessa omaa pintelikasaani laatikkoon.
"Joo, kyllähän ne. Pitihän mun nyt joku hevonen saada, kun Missy alko olemaan vähän vanha isommille kisakentille." Suvi analysoi. Hymähdin itsekseni, sillä olin juuri saanut viimeisen pintelin käärittyä ja tiputin sen koriin.
"Hyvä, saatiinpa tämäkin tehtyä." Suvi sanoi iloisesti noustessaan ylös. Katsahdin Suviin hölmönä.
"Siis mitä? Etkö sä tarviikkaan pinteleitä jollekin hevoselle?"
"En toki, sanoinko mä jotain sellasta?" tyttö kysyi virnistys huulillaan. Nieleskelin hetken ja yritin löytää sanoja tilanteeseen.
"Eikö kukaan tarvii? Turhaanko sitä tässä raadettiin, kun olis voinu olla tekemättä mitään!?"
Suvi kohautti olkapäitään ja katosi hihitellen toimistosta. Lysähdin takaisin sohvalle ja vilkaisin kelloa kännykästäni. Puoli kaksi. Nousin ylös ja raahauduin ruokkimaan hevosia. Hevoset saivat ruuat todella nopeasti, sillä minun täytyi olla kahden aikaan kaupungissa tuttuja tapaamassa ja en tohtinut lähteä sinne tallivaatteissa.

Heitin siis nopeasti kaurat tarhoihin ja pihattoihin ja vähän heinää jokaisen hevosen eteen. Sitten pikapikaa sisälle vaatteidenvaihtoon, autonavaimet kouraan ja parkkipaikalle.
"Ei hele, missä hemmetissä se auto on?!" sähähdin ääneen, kun huomasin nican auton puuttuvan muiden joukosta.
Juoksin talliin ja etsin käsiini Suvin. Onnekseni tyttö lupasi heittää minut kaupunkiin, vain koska olin auttanut pinteleiden kanssa. Käveleminen ei olisi tullut kyseeseenkään.

nica
Admin

Viestien lukumäärä : 606
Join date : 04.11.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://seren.foorumini.net

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa